Kirjoittaja Kuivahko » 21.08.2011, 19:15
Antei nosti lipallisen hattunsa päästään ja pyyhki kylmää hikeä otsaltaan. Vaikka kohtaus oudon miehen kanssa ei ollut kestänyt kuin muutamia minuutteja, se oli ollut tarpeeksi pitkä järkyttääkseen rauhallista, mutta pelokasta ja hermoilevaa asemavirkailijaa. Hän huokaisi ja lähti kävelemään kohti asematunnelin portaita, joita pitkin myös äsköinen muukalainen oli hetkeä aikaisemmin kadonnut. Kerdillyn juna-asema ei kaikesta huolimatta ollut kovassa käytössä. Luotijunavuoroja oli sesonkiaikaan useampia päivässä, mutta kesäviikonloppuisin juna kulki pikkukaupungin ohi vain kahdesti päivässä. Kerran vuorien taa, KHR 2 -tunnelin läpi, ja kerran alas, pääkaupungin suuntaan. Antein päivän työt olivat kaikeksi onneksi ohi. Hän tarvitsi ryyppyä pahemmin kuin vuosikausiin. Hänen luitaan särki. Hän ei tiennyt, mitä muukalainen toisi tullessaan, mutta hän oli varma siitä, ettei se tulisi olemaan mitään muuta kuin kauhua ja katastrofia. Ensimmäistä kertaa sitten suuren jäämyrskytalven, Antei Gtaavya todella pelotti.
Asemarakennuksen henkilöstötiloille päästyään hän retkahti kovaan puiseen tuoliinsa istumaan. Hetken hän vain istui kädet ja jalat rentoina ja tuijotti lasittunein silmin eteenpäin. Sitten hän kurotti toimistopöytänsä vasempaa vetolaatikkoa kohti, avasi sen ja veti Girry-pullonsa esiin. Paikallisista gerinarry-marjoista valmistettu tisle vei ajatukset aina mennessään hyvin nopeasti. Pullo nousi hitaasti, kallistui ja nojasi sitten miehen värittömiä huulia vasten. Mitään ei tapahtunut. Gtaavy ravisti pulloa. Neste hölskyi sisällä, mutta mitään ei tapahtunut. Hetken hän vain istui ja ihmetteli. Miksi pelastus ei saapunut? Miksi hän ei kyennyt juomaan? Sitten, yhtäkkiä. Oivallus. Korkki oli vielä kiinni. Antei ei voinut kuin nauraa itselleen. Olenko jo niin vanha, etten muista avata pulloni korkkejakaan? Hän kiersi korkin vaivalloisesti auki - pitikö sen ollakin näin tiukassa - ja joi pitkän ryypyn. Ulko-ovi pamahti auki kovaäänisesti. Gtaavy sylkäisi osan girrystään työpöydälleen, ruuvasi pullon äkkiä kiinni ja piilotti sen taakseen.
"Antei!", aseman tukeva esimies Joganai huusi ja harppoi lyllertävään tyyliinsä hermostunutta virkailijaa kohti. "Mi-mi-mitä, herra Jaac?", tämä sopersi. "Montako kertaa sinulle pitää sanoa, että minua saa sinutellakin?", esimies seisahtui Antein pöydän eteen ja nauroi kovaan ääneen. "Työnjohtaja Allers soitti minulle juuri omituisen puhelun. Hän kysyi hieman hätäisesti, oliko kenties erästä raavannäköistä metsämiestä tavattu juna-asemalla tänään", Joganai Jaac suki suurella kädellään lyhyttä, pörröistä, pyöreää partaansa. "Oliko tämän päivän KHR-junassa ketään semmoista?", hän nojautui toisella kädellään Antein pöytään. Gtaavy punnitsi hetken tilannetta. Mies oli ilmoittanut, että työnjohtaja tiesi hänen tulostaan, ja ettei hänelle tarvitsisi ilmoittaa asiasta. Antei haistoi palaneen käryä, mutta aseman tulokas vaikutti hänestä paljon vaarallisemmalta, kuin vanhahko kirvesmies. "E-ei ollut, herra Joganai. En nähnyt ketään kuvauksia vastaavaa", Antei sopersi vastaukseksi. Joganai nauroi vastaukselle. "Ei sitten. Soitan takaisin Allersille ja kerron, ettei ketään näkynyt. Haiseeko täällä muuten Girry?", kookas mies nuuhki ilmaa. "Girrykö, herra Jaac? Ei, ei tietenkään", Antei yritti kuulostaa vakuuttavalta. Jaac vain hymyili, nousi ja kääntyi ympäri. "Selvä sitten Antei. Voit lähteä kotiin", tämä käveli kohti ovea. Joganai pysähtyi, piti kättään pitkään pyöreällä kahvalla, väänsi sitten ja astui ulos. Ovi sulkeutui hiljaa. "Gtaavy! Varo ettei pullosi tipu, kun nouset ylös!", Antei kuuli esimiehensä äänen, hänen kävellessään pois.
___________________________________________
Päivä 1 päättyi asukas yetsuh:n kuolemaan. Hyvä näin. Alkaa yö, joka kestää kello 22.00 asti.
Yörooleja omaavat ihmiset, toimikaa!
Epulle varoitusta. Hän ei ole vielä edes lukenut rooliansa.