Arvostele viimeisin katsomasi sarja!

[Hekate]

Kattelin vissii vähä jotaki.

Ef - A Tale of Memories

Fly high, make it, get to the new world that I seek...

Jeps, Effi tuli katottua loppuun. Varsin mielenkiintosta settiä alkukommelluksista (LOLI STOLE MY BIKE! ) loppuratkaisuun. Päähenkilön toilailu kolmen eri tsiksin kans oli ihan jämerää seurattavaa, tosin se jäi vähän mietityttämään että mistä ihmeestä jätkä löysi aikaa kaikille kolmelle ja vieläpä muille tekemisilleen.

Et joo, ihanat hahmot, ihana juoni ja ihana piirtotyyli. Meikä approvaa.

Death Note

JUST AS PLANNED!!!1111111seven

Hohhoi, tulipa tämäki nähtyä nyt. Ehkä ylihypetetyin sarja ikinä, avaudun asiasta DN-triidiin sit ku jaksan.

Galaxy Angel season 4

Chokkin chokkin chokkin naa!

Tjoo, kaverilta kopsasin tämän sarjan. Katsomisjärjestyksellä ei nähtävästi ole juuri väliä, GA kun tuntuu olevan tälläinen kieli poskella tehty perseilyanime jossa jaksoilla ei oo mitää tekemistä toistensa kans. Joka tapauksessa, sellaiseksi se on erittäin hyvin toteutettu. Uudelleenkatsomisarvosta en oikein tiedä, mutta kyllä tämä ainakin kerran jaksoi naurattaa.

Jaksoja tälläsellä on 24 tai 26, en muista. Jaksot on jotain reippaita 10-minuuttisia ja mulla ne oli aina kaks jaksoa per tiedosto.

Siinä sivussa rewatchasin Strawberry Panicin kahdesti, Laputan ja Ghost in the Shell: Stand Alone Complexin.

Nytten menossa Karin (Olisin ruvennut katsomaan Kanonia mutta digikehys sanoo ei ), josta vajaa 10 jaksoa nähty. Aivan loistavaa settiä tähän asti, lisää sitte ku kaikki nähty. Higurashi no Naku Koro ni etenee hitaasti mutta varmasti kans, sit ku saan uuden koneen lopullisesti käyttökuntoon niin ainaki Kanon ja Higut tulille.

[Tounis]

Hohhoi, tulipa tämäki nähtyä nyt. Ehkä ylihypetetyin sarja ikinä, avaudun asiasta DN-triidiin sit ku jaksan.

Lol, mites toi Code Geass ? Ylihypetyksestä puhuttaessa.

[unhola]

Hohhoi, tulipa tämäki nähtyä nyt. Ehkä ylihypetetyin sarja ikinä, avaudun asiasta DN-triidiin sit ku jaksan.

Lol, mites toi Code Geass ? Ylihypetyksestä puhuttaessa.

Oon kyl samaa mieltä. Death Note > Code Geass. Ja siis, Code Geass on vielä tiettyyn pisteeseen asti DN ripoff.

En siis kuitenkaan sano että Geass olis varsinaisesti paska, iha katseltava/ok animehan se on loppu peleissä. Mutta...molempien animejen päähenkilöiden persoonat (tiettyyn pisteeseen asti, Light on kylmempi, nerokkaampi ja vakuuttavampi), toimintatavat (jokin yliluonnollinen esine/voima jolla hallita muiden ihmisten elämiä), ideologiat ("luoda parempi maailma", tai jotain sinne päin) jne. täsmää hälyttävillä mitta-asteilla. Ja IMO vielä Light > Lelouche. Mutta nää on toki vaa mielipiteitä.

Onhan näissä animeissa toki erilaisuuksia, esim. siinä miten Death Note on kaikin puolin synkempi anime, Geassin ottaessa mecha- sekä satunnaisia high school-drama vaikutteitta sinne tänne. Jos nyt kuitenkin mietitään sitä, miten nämä sarjat on käsikirjoitettu, ja että miten originaaleja ne ovat, niin ihan siinäkin suhteessa Death Note ansaitsee suuren osan sen saamastaan arvostuksesta. Death Notessa on mun mielestä vielä järkyttävän korkea jännitefaktori, ja siinä tulee sellanen "must watch next ep" -fiilis, sen hetkistä epiä katsoessa. Code Geass sen sijaan oli mun mielestä enemmänkin sellanen "substance without meaning" (small overstatement, but you get the point) -henkinen teos, joka oli hyvin animoitu, hyvin ääninäytelty ja viihdyttävästi kasattu paketti, mutta jotenkin jättää vaan kylmäksi. Lelouch ei ole ihan niin nerokas kun Light (mikä vittu sen shakin pelailun funktio oli, ei ainakaa mulle yhtään tullu sellanen "ooo, lylyys is aawsum" -fiilis ku se pelas shakkia : D), mechailu ja taistelustrategiat ei ole hoidettu niin kutkuttavalla tavalla kun esmes. Gundamissa/Macrossissa/Full Metal Panicissa, highschool draama ei ollut tarpeeksi syvää, jotta sen olisi voinut ottaa vakavasti. (Mitä helvettiä Shirleyn tapanen hahmo siellä teki, ottaen huomioon mikä sen kohtalona oli T_T?!)

Vähän sellanen "liikaa (epäoriginaaleja) ideoita, laitetaan ny silti kaikki samaan pakettiin" -fiilis kanssa jäi CG:stä. Kaikkea aiemmin hyvin toimivaa ei voi yhdistää tehokkaasti. Ei ainakaan CG:n tapauksessa.

Tämä siis vaan mun mielipide, ja kuulen enemmän kun mielelläni vastauksia tähän analyysiin. =P

Edit/repost jos jaksan ratee tähän jotain katsomiani sarjoja viel tänää.

[Milfie]

Galaxy Angel II (Rune)

Tähän Galaxy angelin 5 kauteen korvattiin vanha Moon Angel Troupe, täysin uudella Rune Angel Troupella. Sama Hekaten aikaisemmin mainitsema "perseilyanime" meininki jatkuu jatkuu, eli jaksot eivät jälleen liity mitenkään toisiinsa.

Kahlua Marjoram pitää sisällään kaksi erinomaista puolta. Kahlua itse on hieman kömpelö, mutta alkoholin voimasta esiin ponnahtava Tequila pystyy näyttämään hurmaamista miehelle kuin miehelle

Spoiler:

ja naisille. Kyllä, naisetkin kelpaavat tequilan rakkaudelle kuten sakuraba meille hienosti ensimmäisessä jaksossa osoittaa

annetaan tuohon alle vähän hahmojen tarinaa

Apricot Sakuraba on ryhmään liittynyt ex-angel-tai jäsenen milfeullen sisko,

Spoiler:

ja kärsii syvästä miesten pelosta(jos mies koskee ricoon niin se oikeasti sattuu ja paljon)

Kahlua Marjoram on ex-jäsen Ranphan suuri fani ja nauttii magia kokeiluista

Spoiler:

(jotka päättyvät usein räjähdykseen tms.)

Nano Nano Pudding on mukana "äitinsä" vanilla h. toimesta kasvattamassa luonnettaan

Anise Azeat kärsii jättivelasta Mint:lle, ja on mukana Mint:n pakottamana

Lily C Sherbet on ex angel-tai jäsen Forten oppilaita.

Hekate saa sanoa oman mielipiteensä kun sattuu samaa sarjaa katsomaan

[unhola]

Nodame Cantabile (re-watch)



Eipä oikeastaan ole viimeisin katsomani uusi sarja, mutta kun tosiaan kyseisen sarjan nyt toista kertaa eilen tiirailin - ja helvetin hyvä että tiirailinkin - niin ajattelin että postaan tästä arvostelun. Jos sarjan aiot katsoa, niin suosittelen lukemaan tämän arvostelun, jotta sarjasta saisi mahdollisimman hyvän fiiliksen irti. Ennen sitä haluisin kuitenkin korostaa että tämä anime EI sovi kaikille, ja jos et nauti klassisesta musiikista ja omaa tiettyä mentaliteettia, voit samantien skipata sarjan katsomisen suosiolla. Anyways, onto the review:

Nodame Cantabile on vahvasti musiikin ehdoilla elävä romanttinen komedia, joka kertoo muutamasta musiikkikonservatorion opiskelijasta ja heidän elämästään. Sarjan pääfokus on Shinichi Chiaki -nimisen (esittelykuvassa oikealla), jokseenkin ylimielisen neljännen vuosiasteen sekä 22-vuotiaan piano-opiskelijan elämän seuraamisessa. Chiaki on konservatorion priimusoppilas, oikea nero joka pianon ohella soittaa viulua mestarillisesti sekä suhtautuu täydellä antaumuksella musiikkiin, ollen järkkymätön perfektionisti. Muut oppilaat ihailevat Chiakia, pitäen häntä nerona. Chiaki itse on kuitenkin kyllästynyt siihen miten kaikki muut oppilaat konservatoriossa on keskinkertaisia, ja miten heiltä puuttuu "se jokin", joten eräänä päivänä hän hikeentyy pianotuutorilleen ja lentää ulos tunneilta. Tässä vaiheessa Chiaki miettii koulun vaihtoa, sillä hänet siirretään ns. luuserisarjaan eri opettajan tunneille pianoa soittelemaan. Kuinka ollakaan, siellä hän tapaa kolmannen vuosiasteen piano-opiskelijan, Nodamen (oikea nimi Noda Megumi), joka saa hänet toisiin aatoksiin. Nodame (esittelykuvassa vasemmalla) on erittäin taitava ja ennen kaikkea luova pianonsoittaja, joka ei kuitenkaan osaa soittaa nuoteista, vaan ulkokorvalla kuunnellen. Tästä huolimatta, Chiaki huomaa hänen lahjansa, jolloin hänen unelmansa pikkuhiljaa saavat uutta puhtia. Tässä vaiheessa selviää, että Chiakin unelmana on toimia kapellimestarina orkesterissa jossa on "sitä jotain", joka liikuttaa kuulijan täydellisesti...

On a scale of 1-10.

Overall: 10
Taiteellinen olematta sitä itsetarkoituksellisesti, musiikillisesti fantastinen ja koskettava, uskottava ja samaistuttava, vakava, kunnianhimoinen ja hauska samaan aikaan. Lue lisää alhaalta.

Tarina: 10
Kliseisen kuuloista? Ehkä, mutta parhaat tarinat on sellaisia jotka on tehty tuhanteen kertaan aiemminkin, mutta mitkä jostain syystä silti onnistuu nousemaan muita samankaltaisia tarinoita korkeammalle tasolle. Tässä on juuri kyse siitä, pähkinänkuoressa: school-life anime jossa ei olla lukiossa, vaan sensijaan musiikkiakatemiassa seuraamassa nuoria aikuisia jotka opiskelee klassista musiikkia - tässä on jotain niin hienoa ja taiteellista, eikä edes itsetarkotuksellisen tekopyhästi. Chiakin ponnistelut, Nodamen hassuttelut, kaikki toimii. Anime on tarpeeksi vakava, ja oikeastaan todellakin vakava & kunnianhimoinen, mutta onnistuu silti olemaan hauska ja jopa perverssi, siten ettei animen vakavuus ja uskottavuus tästä kärsi.

Animointi: 7+
Selkeästi animen heikoin aspekti on animointi. Kuitenkaan, 7+ ei ole huono pisteytys mun mittapuulla. Nodame Cantabilessä on jokseenkin uniikki, jossain määrin realistisen tuntuinen sekä värikäs animointityyli. On mielipideasia lämpeneekö tälle vai ei, mutta itse totuin ja pidin siitä jo toiseen episodiin päästessä. Pisteitä tosin vähentää luvattoman pitkät still-kuva kohdat musiikkiesitysten aikana. Tämä oli se ratkaisevin ja merkittävin aspekti, kun mietin että miksi en ensimmäisellä kerralla antanut animelle täyttä arvostusta. Kuitenkin, kun aloin miettimään, tämä anime on ennen kaikkea musiikin päälle rakennettu, teemallisesti, niin päädyin sitten kuuntelemaan kriittisesti, kriittisen katselun sijaan. Still-kuva kohtia ja muita tylsiä ratkaisuja ei ole juurikaan käytetty kuin näissä nimenomaisissa musiikkikohtauksissa, joten kun orkesteri alkaa soittamaan, suosittelen vain yksinkertaisesti laittamaan silmät kiinni ja nauttimaan musiikista - musiikki on nimittäin aivan hätkähdyttävän hyvää tässä animessa.

Ääni: 10
Aivan mieletöntä. Jos olet klassisen musiikin ystävä, eritoten klassisen ja romanttisen aikakausien ystävä niin kuin minä - tulet rakastamaan tämän animen musiikkia. Pakettiin mahtuu Ravelia, Debussyä, Listziä, Rachmaninovia, Sarasatea, sekä tietenkin ihan tunnettuja ja fantastisia säveltäjiä, kuten Mozartia, Beethovenia, Bachia, Brahmsia, Chopinia, Straussia yms. yms. Parasta tässä kaikessa oli esityksiin valmistautuminen, jossa soittoprosessia seurattiin tarkemmin, niin orkesterin kuin pianoharjoitusten muodossa. (Sivuhuomio: piano ei ole orkesteriin kuuluva soitin, pianokonsertot uloslukien). Pianoharjoituksissa varsinkin Nodamen inspiroiva tulkinta oli hienoa kuunneltavaa, en tiedä kuka animen soundtrackilla oikeasti soittaa Rachmaninovia siten että se kuulostaa täysin satunnaiselta kaikkine arpeggioineen ja crescendoineen, ollen silti fantastinen kuuntelukokemus, mutta oli se kuka hyvänsä; upeaa työtä. Muusikot ja musiikki-intoilijat kuten minä voivat varmasti hyvinkin vahingossa itkeäkin parin pianokonserton ja orkestraalin aikana, ihan kuten sarjan henkilöt yleisössä, sen verta sykähdyttäviin sfääreihin yltää. Itse ainakin itkin. Jos nyt jotain muuta vielä sanoisi, niin sanottakoon että kaikki ääninäyttelijät hoitivat hommansa rooleihin sopivalla tavalla, joten siitäkin pisteet kotiin.

Hahmo: 10
Uskottavat hahmot, joista moneen voi samaistua helposti. Se oli ensimmäinen asia joka mulle tuli mieleen. Eniten samaistuin kyllä juuri Chiakiin, joka oli sopivasti ylimielinen ja itsekeskeinen, kunnianhimoinen, intohimoinen ja kuitenkin loppupeleissä hyvä tyyppi. Sanoisin että jos katsoja ei itse ole perfektionisti, muusikko tai muuten vaan ymmärrä Chiakin tapaisten ihmisten taidementaliteettia, niin silloin todennäköisesti ko. henkilö vaan ärsyttää. Vastapainona Chiakille löytyikin sitten Nodame, joka oli erittäin virkistävä hahmo, ainaisiin tylsyyksiin verrattaen. Nodame on hajamielinen, naaivi, lapsekas, likainen sekä toisinaan hyperaktiivinen, onnistuen aina vetämään Chiakia vääristä naruista! Hän myös alusta asti "julistaa" itsensä Chiakin tyttöystäväkseen, ja roikkuu hänessä koko aika kiinni. Siitä huolimatta, Nodame toisinaan vakavoituu soitolle ja osoittaa suuria lahjoja. Tästä johtuen, oli aivan mahtavaa seurata näiden kahden henkilön suhteen kehitystä, niin musikaalisella kuin romanttisella tasollakin. Muista hahmoista mieleen jäi mm. maestro Franz Von Stresemann, joka kuuluisan kapelimestarin statuksestaan huolimatta on täysi perverssi vanha mies, ja joka ei meinaa ottaa mitään (aluksi) vakavissaan, mutta ottaa silti Chiakin oppipojakseen ja paljastuu hyväksi mieheksi. Muut sivuhahmot, kuten viulua soittava Mine, ja timpania soittava Masumi, oli kanssa ainakin vähintään mieleenpainuvia. Mine näyttää aluksi angstiselta haluan-soittaa-rockia-mutta-olen-väärässä-paikassa -tyypiltä, mutta muuttaa asenteensa myöhemmin, Masumin ollessa okama (ns. homo, mies biologisesti, nainen mieleltään) joka on ihastunut Chiakiin. Hassuja tyyppejä koko revohka.

Nautinto: 10
Kaikesta päätellen voitte jo sanoa että kyseessä on aivan mielettömän hyvä anime. Musiikki, hahmot, tarinan kehitys - kaikki pitivät otteessaan niin hyvin että katsoin 23 jaksoa putkeen molempina kertoina ilman ongelmia. Toisella kerralla itseasiassa pidin animesta vieläkin enemmän (ensimmäisen katselukerran jälkeen hapuilin 9:n ja 10:n välillä). Fantastista.

Loppusanat:
Katsokoon ken uskaltaa, mutta tämän animen ehdoton keskipiste on klassinen musiikki. Jos siis musiikki ei aiheuta sinulle samanlaisia jännityksen ja mielenkiinnon väristyksiä kuin trillerit tai toiminta, en todellakaan suosittele tätä animea; pahimmassa tapauksessa tylsistyy ensimmäisen jakson puolivälissä. Jos sensijaan nautit klassisesta musiikista, tai edes arvostat sitä, tulet vähintäänkin edes pitämään tästä sarjasta. Tämä anime ei juurikaan jaa mielipiteitä, koska kaikki sen katsoneet ovat tienneet homman nimen etukäteen ja siten kiinnostuneet siitä - jos et kiinnostunut arvion jälkeen, älä katso.

[Skeletah]

School Days



Eli eli kyseinen sarja kertoo Itou Makotosta, lukiota käyvästä hujopista, joka on ihastunut Kotonoha Katsuraan, joka käy samaa koulua hänen kanssaan. Itoun luokatoveri Saionji Sekai saa selville, että Itou on ihastunut Kotonohaa, ja alkaa auttamaan Itouta tämän suhteessa. (siinä kutakuinkin alkuasetelmat)

Pitää todeta, että oli kyllä ehdottomasti huonoin sarja, mitä olen kattonu. Alussa vaikutti, että "no joo, iha ok sarja tää on", mutta loppua kohti lähinnä aiheutti päänsärkyä ja vitutusta koko sarjan katsominen.

Mikä tästä sarjasta sitten teki niin huonon? No, aloitetaan vaikka Itousta. Hän on kusipää, idiootti,pervo ja... no siinä ne olikin. Oikesti, päähenkilön ei tarvitse olla se pervo, vaan sen olis voinu laitta vaikka joksikin sivuhahmoks etc.
Sitten juoni. Liian peruskamaa, ja jotenkin tuntu niin tyhmältä. . Vielä erityismaininnan saa Saionji Sekai. Yksi ärsyttävimmistä hahmoista, joka on tullut vastaan.

Jos jotain hyvää pitäisi keksiä, nii viimeinen jakso oli kyllä yllätävän hyvä, mutta sekin, että mitä siinä tapahtuu, aika arvatissa.


Kaikenkaikkiaan, huono sarja, jotkut pitää tästä sarjasta, mutta itse en. Jos pisteitä pitäisi antaa, ne eivät todellakaan olisi todella korkeat.

Aika lyht arvostelu, mutta yritin välttää kaikki suurimmat spoilerit.

[Tounis]

Kino's journey ~ the beautiful world


Kinon matka kertoo öbaut teini-ikäsestä Kino-tytöstä (i guess she's girl) ja hänen puhuvasta moottoripyörästä (luit oikein, kyseessä on puhuva motorrad-moottoripyörä) Hermeksestä ja heidän matkastaan kuvitteellisen maailman halki kaupungistä toiseen vieraillen. 13 episoodia, genret varmaan seikkailu, (toiminta), (fantasia)

Overall: 8+
Ideahan on toki mielenkiintoinen - keksitystä kulttuurista toiseen matkustaminen, tarinoitten kertominen ja kuuleminen, hahmoihin tutustuminen ja jopa osittain heidän tappaminen. Potentiaalia löytyisi, mutta ehkä Kinon suurin ongelma on paikoitellen erittäin pitkästyttävä tarinankerrontatyyli. Tarinat olivat vähän liian pitkiä, hahmot vähän liian tylsiä ja meininki vähän liian laiskaa. Mutta ei paljoa, sillä kyllä Kino tarjoili hienoissa määrin myös toimintaa silkan ajatustenvaihtelun ja yleisen tunnelmoinnin lisäksi. Vaikea selittää, se pitää kokea.

Tarina: ??
Varsinaista juonta ei löydy, jokainen episoodi on irrallinen kokonaisuus ja palanen Kinon monipuolista matkaa. Kaupungit ovat tarinoineen kaikessa häröydessä kuitenkin innostavia ja mielenkiintoa herättäviä, hahmojen taustatarinat ja vaikuttajat ovat mielenkiintoisia ja ylipäätään homma pysyy erittäin mukavasti kasassa ottaen huomioon aika vaatimattoman tarinallisen selkärangan.

Animointi: 9
Sarjaan oikein mainiosti sopiva värikylläinen ja maisemarikas animointityyli korostaa tunnelmaa terävillä yksityiskohdilla, jättäen kuitenkin syystä tahi toisesta itse hahmot melko yksityiskohdattomiksi. Meikäläiselle kyllä erityisesti värien käyttö lähti, vaikka ei se mitään mullistavaa ollutkaan. Hahmot olivat vähän turhan tyypillisiä joko a) isosilmäisiä animenyyppiä tai b) realistisia - ja saakelin tylsiä - perusjamppoja. Varsinaista moitittavaa ei kuitenkaan ulkoasusta löydy, toimii hyvin.

Äänet: 8
Hmm. Opening & ending eivät jääneet päähän, joskin endingissä taisi olla kaivattuja kansanmusa-pheeliksiä, joita olis sarjaan saanut muutenkin ripotella. Taustamusat ylipäätään olivat vähän mitäänsanomattomia, mutta ajoivat kyllä asiansa tarpeen tullen. Ääninäyttelijät tais olla MALin mukaan melko amatöörejä, mutta sitä ei kyllä jäljestä huomannut. Toimivaa, muttei erikoista.

Hahmot: 8½
Hahmokaarti oli pieni, mutta hyvä. Varsinaisia vakiohahmoja ei edes Kinon ja Hermesin lisäksi ollut, vaikka kyllä tuttuja naamoja vilahteli jutuissa ja flashbackeissä. Kino oli mielenkiintoinen nuori tyttö, jolla erinomaisen käsiasetaidon lisäksi tuntui olevan myös järkevää sanottavaa. Hermes oli klassiseen tapaan vähän vastakohta Kinolle - puheliaampi, hölmömpi ja ajattelemattomampi, mutta hyvän ystävän oloinen veijari. Noin niinkun moottoripyöräksi. Sivuhahmot olivat kyllä kiinnostavia, sikäli oli vähän harmi, että he pysyivät sarjassa juuri sen heitä koskevan episoodin ajan. Porukkaa tuntui kyllä olevan laidasta laitaan - mukavia mummoja, ajatustenlukijoita, orjakauppiaita, robotti-ihmisiä, ammattitaistelijoita, perustyöläisiä, ei-niin-perus-työläisiä (mm. tyyppi joka on 50 vuotta kiillottanut raiteita, joita jonkun matkan päässä oleva herra on 50 vuotta purkanut..) Kiinnostavia tyyppejä, joilla kiinnostavat taustatarinat.

Nautittavuus: 9
Ysi on aika rankka luku antaa, koska itsellänikin oli hetkiä millon olis tehnyt mieli laittaa ruutu kiinni ja vaihtaa johonkin menevämpään sarjaan. Kino piti silti mukavasti otteessaan kun ideaan pääsi paremmin sisälle - kyse ei ollut pelkästä Kinosta ja Hermeksestä, vaan paino oli myös heidän kohtaamillaan henkilöillä ja heidän tarinoillaan. Tarinan ideakin oli ehkä osittain osoittaa kulttuurien ja maailman monipuolisuutta, ja näyttää maailma kauniina, vaikkakin erittäin karuna paikkana. Vastaavanlaisia miellyttäviä seikkailutarinoita ei ole ainakaan mulle tullu vielä vastaan, joten sinälläänkin Kino's journey oli ainutlaatuinen ja ehkä osittain opettavainenkin kokemus. Sarja oli vakavahenkinen, mutta pääpainoa ei päästetty turhalle angstaamiselle. Nautittava sarja, jonka tyyppisiä haluaisin nähdä enemmänkin. Suosittelen.

Sarjasta on myös tehty kaksi puolen tunnin elokuvaa, Life goes on ja Land of sickness -For you-. Jälkimmäinen ei herättäny paljoa mitään pheeliksiä, mutta ensimmäinen on mielenkiintoinen katsaus Kinon tarinan alkulähteille. Sarjaan liittyvän spesiaalin Kino's journey: Tower country voi jättää suosiolla väliin, vaikka ihan kiinnostava sinänsä olikin. Faneille suosittelen.

PS. Kelle tämmönen oikeen on suunnattu? Puhuva moottoripyörä + veriset taistelut = ??

[Manteli]

Bokusatsu Tenshi Dokuro-chan



Pipiru piru piru pipiru pi!

Elikkä stoori kertoo 16-vuotiaasta(?) Sakurasta, joka on normaali lukiolainen, mutta hän tulee keksimään tulevaisuudessa laitteen, joka pysäyttää naisien kehittymisen 12-vuoden iässä.
Jumala ei voi sallia tätä, joten hän lähettää Sakuran perään enkeleitä tappamaan hänet, kuitenkin yksi enkeleistä Dokuro-chan ei halua tappaa Sakuraa, vaan haluaa olla hänen ystävänsä. Kuitenkin Dokuro saattaa lyödä Sakuralta pään irti nuijalla, jos sille päälle sattuu, Dokuro kuitenkin herättää aina Sakuran uudestaan henkiin, että voi taas olla hänen ystävänsä. Juoni on hupaisa, mutta ei erityisen tunteita herättävä.

Hahmoista voisi sanoa sen verran, että Sakura on hahmona helkkarin tylsä, ja Dokuro-chan puolestaan söpö.

Hajosin pariin kertaan ihan kunnolla sarjaa katsoessa. Varsinkin opening on hevetin hauska.

Overall:
Kaikkea löytyy: toimintaa, huumoria, romantiikkaa ja tietenkin ripaus ecchiä.
Jaksoja on 8 jokainen reipas 10min (netistä löytää yleensä kaksi jatkoa pötkössä)
koulunumerona ois varmaan 8

[Chocobo]

CLANNAD


SAATTAA SISÄLTÄÄ SPOILEREITA!


Tarina:
Tomoya Okazaki on kolmannen vuoden opiskelija lukiossa ja häirikkö (ei se kyllä silti kamalasti vaikuta....) Hänen äitinsä kuoli auto-onnettomuudessa muutama vuosi takaperin, mikä johti siihen että Tomoyan isä sortui alkoholismiin ja uhkapelaamiseen, mikä taas johti useisiin riitoihin Tomoyan ja hänen isänsä välillä. Siitä lähtien Tomoya on ollut suht. huonoissa väleissä isänsä kanssa. Eräänä päivänä Tomoyan ollessa koulumatkalla, hän tapaa erään "oudon" tytön, Nagisa Furukawan, joka on vuotta vanhempi mutta joutuu käymään kolmannen vuoden uudestaan sairastelun takia, minkä takia Nagisa on paljon yksin, koska kaikki hänen ystävänsä ovat jo valmistuneet lukiosta. Tomoya ja Nagisa ystävystyvät ja Tomoya yrittää auttaa Nagisaa saavuttamaan unelmansa teatterikerhon uudelleenperustamisesta.

Hahmot:
No Clannadissa on Tomoyan ja Nagisan lisäksi paljon muitakin (enimmäkseen naispuolisia) hahmoja. Ainoat miespuoliset "päähahmot" ovat Tomoya ja tämän paras ystävä Sunohara, joka muuten on todella säälittävä tyyppi. Naispuolisia päähahmoja on sitten vähän enemmän, niinkuin kuvastakin näkyy.. (vasemmalta oikealle)
Fuko Ibuki, Tomoyan koulun opettajan koomassa oleva pikkusisko (kyllä, Fuko on oikeasti koomassa), joka jakaa puusta veistettyjä meritähtiä vastaantulijoille saadakseen porukkaa osallistumaan siskonsa häihin.
Kotomi Ichinose, hiljainen lukutoukka jolla ei ole yhtään kavereita. Kai ihastunut Tomoyaan
Kyou Fujibayashi, luokan puheenjohtaja, ihastunut Tomoyaan
Ryou Fujibayashi, Kyoun kaksossisko, ihastunut Tomoyaan
Nagisa Furukawa, vuotta vanhempi koska joutuu kertaamaan kolmannen vuoden, haluaa perustaa teatterikerhon uudelleen, ihastunut Tomoyaan
Tomoyo Sakagami, ex jengiläinen, hyvä urheilussa, Sunohara saa aika usein turpiinsa Tomoyolta , myös ihastunut Tomoyaan.

Kaikkia tyttöjä yhdistää yksi asia: Kaikki ovat piilosti Tomoyan perässä, mikä käy loppua kohden vähän ärsyttäväksi *nauraa vahingoniloisesti Fujibayasheille*. Tosin Clannad on alunperin visual novel-peli, joten se on ihan normaalia. Sama juttu on nimittäin myös AIR:in kohdalla, joka perustuu myöskin peliin.

Toinen ärsyttävä seikka Clannadissa on että lähes jokaisella hahmolla on jonkinlainen traumaattinen/yhyyangst-tyylinen lapsuus (Kotomi on tästä erittäin hyvä esimerkki) (joita ilman sarjasta oikeastaan puuttuisi draama kokonaan ja sarja vaikuttaisi aikamoiselta fillerihelvetiltä...) Pakko myöntää että itkin muutamaan otteeseen animen aikana.

Clannadista löytyy myös ihan mukavasti viittauksia yaoihin (Tomoya väittää Nagisalle juoksevansa Sunoharaa karkuun, koska Sunohara on rakastunut Tomoyaan ja Nagisa tietty uskoo...) ja yuriin (muistaakseni ainakin).

Loppujen lopuksi Clannad on erittäin kaunis ja hyvä anime. Sarja on animoitu hienosti (varsinkin se satunnaisesti ilmestyvä tyttö epämääräisen nukkensa kanssa) ja hahmot oikeasti kehittyvät sarjan aikana. Animen musiikki on myös ihana, varsinkin lopputekstien aikana soiva Dango Daikazoku (Dango, Dango, Dango, Dango, Dango Daikazoku..). Mutta koska Clannadin teema on koulu ja arkipäivä, se käy vähän väliä hiukan tylsäksi...

Loppuarvio: 9

[Hekate]

Karin
Kashimashi: Girl Meets Girl
Galaxy Angel II (Rune)
Higurashi no Naku Koro Ni
Higurashi no Naku Koro Ni Kai
Kanon
Clannad
Galaxy Angel
Maria-sama Ga Miteru OVA
Bokusatsu Tenshi Dokuro-chan

Tein itselleni pienen luettelon tähän. Lihavoidut on katsottu, alleviivattu menossa juuri nyt ja kursivoidut on vielä näkemättä. Sit ku kaikki on nähty niin editoin tähän ratet kaikille kymmenelle.

Et sillai, maratoonia ja sillee. Stay tuned! o/

Poistin, saadaan bumppi ku heitän ekan viiden raten. Kymmenen sarjan kattominen putkeen ennen rateja oli huono idea, kymmenen raten kirjoittaminen putkeen on... bleh.

Asiaan:

Karin



24 jaksoa, sohjodraamailua pienellä tvistillä. Karin Maaka (Vai onko se Marker? Se jäi vähän auki kun eri perheen jäsenillä tuntui olevan eri sukunimi koko ajan) on nuori vampyyrityttö joka on muun perheen vastaisesti melko... erikoinen vampyyri. Karin tuottaa liikaa verta ja aika ajoin syistä joita en ilman spoileritägejä kehtaa sanoa tämä ylijäämä tulee massiivisena neneäverenvuotona pois.

Tämä kun on selvillä niin homma menee tyypillisen draamailusarjan mukaan: Tyttö menee kouluun -> Tyttö tapaa koulussa pojan -> Jännää pukkaa -> Tyttö nosebleedailee -> Tyttö *sensuroitu spoilerien vuoksi* -> Poika saa selville että tyttö on vampyyri -> SHIT GUYZ! -> Tyttö huomaa tykkäävänsä pojasta -> Tyttö angstaa -> Tyttö ja poika viettää aikaa yhdessä -> Ruutu pimenee ja np: Yello - Oh Yeah -> Et cetera.

Overall: 8
Suhteellisen ennalta-arvattava, mutta silti hauska ja mukaansa tempaava anime, näitä lisää. Vampyyrikliseiden parodiointi on hauskaa seurattavaa näin hyvin toteutettuna.

Tarina: 7
Pieni kliseisyys vähän jyrsii arvosanaa, ja vaikaakaan toteutuksessa ei ole mitään valittamista niin yrittely ratkaista kahta eri asiaa yhtäaikaa oli aika ajoin vähän hämmentävää.

Animointi: 9
Näyttävää ja sohjoiluksi ihan tarpeeksi sujuvaa, ei valittamista tältä alueelta.

Ääni: 8
Loistava OP nostaa arvosanaa melko paljon. Taustamusiikki oli aikalailla normia, ED:stä en kehtaa sanoa mitään ja ääninäyttely oli ihan hyvää työtä. Sinänsä jälkimmäisessä mikään ei aiheuttanut mitään suuria tunteita mutta Karinilla oli söötti ääni ja muulla nyt ollukaa paljoa väliä.

Hahmot: 9
Karin ja Kenta perheineen oli mielenkiintoisia tuttavuuksia ja eritoten hyvin mieleen jäi Karinin Shizuma-oneesamaa muistuttava pikkusisko, hurmuriveli ja Kentan ADHD-äiti.

Nautittavuus: 8
Kuten jo sanoinkin, viihdykettä piisaa milloin vampyyriperseilyn ja milloin sohjoperseilyn parissa. Jos mättöäksönin puute ei haittaa niin suosittelen lämpimästi.
P.S:


To your great demise, that is NOT sexy lesbian foreplay.

Kashimashi: Girl Meets Girl


Poika tykkää tytöstä -> tyttö tykkää pojasta muttei kehtaa myöntää tätä ->Tyttö tyrmää pojan pokausyrityksen -> Poika angstaa ja pakenee lakki päässä vuorille -> Kikkelin muotoinen UFO pakkolaskeutuu jonkin minkälie moottorivian vuoksi -> Kikkeli-UFO törmää suoraan poikaan (uskomatonta tähtäämistä sellaiseksi aparaatiksi) -> Poika räjähtää atomeiksi -> Kikkeli-UFO saa kuitenkin korjattua asian pienellä tvistillä -> Poika on nyt tyttö -> SHIT GUYZ!

Eli Gender-benderiä ja tämän jälkeen tyttörakkautta. Eka Genderbender mulle, eikä mitään valittamista tästä genrestä, varsin mielenkiintoinen katsojakokemus.

Overall: 7
Vaikkakin Kashimashi oli kaikin tavoin katsomisen arvoinen kokemus, ufoilu ja vastaava kusi kokonaisuutta aika pahasti.

Tarina: 6
Angstia ja kolmiodraamailua, ja parempiakin on sitten nähty.

Animointi: 7
Emmä tästä osaa mitään sanoa, aika normisettiä.

Ääni: 5
Ääninäyttelyssä ei Jan-Puu-Chania lukuunottamatta ollu mitää maininnan arvoista ja OP on hirvein miesmuistiin, enempää ei varmaan edes tartte kertoa.

Hahmot: 9
Kaikki päähenkilöstä angstisiin tyttöystävien kautta comic relief-opettajaan ja ufopornopimuun oli ihan mukavia, kompensoi monta hounoa asiaa sarjassa.

Nautittavuus: 8
Kyllä tämän ihan valittamatta katsoi. 12 jaksoa +spesiaali oli ihan sopiva mitta juuri tälle sarjalle, pitempänä olis ollu jo vaikeuksia kattoa tämä loppuun asti.



Galaxy Angel II (Rune)

Nano-Nano wa Nano-Nano nano da!






Damn right

Samaa avaruusperseilyä, eri Angel-Tai. Jälleen kerran saadaan laadukasta komediasettiä joiden jaksoilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Galaxy Angelit, nuo Transbaalin kuvankauniit ”eliitti”sotilastyttöset massatuhoaseineen (Emblem Frame-nimiset hifihirmut) tekevät milloin mitäkin kun käsky käy ja koko galaksi seuraa kauhuissaan tapahtumien kulkua. Katsomisjärjestyksellä ei taaskaan ole mitään väliä, sarjan jaksoilla kun ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Normi-GA:sta poiketen GA Runen jaksot eivät ole 10-minuuttisia vaan normaalin animejakson (noin 20 minuuttia + alku- ja lopputekstit) pituisia, ja näitä jaksoja on 13 kappaletta. Tähän mennessä ainoa laatuaan Rune Angel-Tailla, mutta en ihmettelisi jos julkaisevat piankin lisää.

Overall: 9
Taattua GA-laatua, uusi Angel-Tai on mukava piristys ja perseily on samaa mitä ennenkin. Yleisesti erinomaista komediasettiä, kyllä tämä ainakin kerran jaksaa naurattaa.

Tarina: -
Jokainen jakso on oma tarinansa. Orkkis-GA:n tyyppisiä huvittavia ylilyöntejä (”Milfeulle, Ranpha is your mother and I am your father.” –Mint) ei mitenkään kamalasti tosin ole. Lost Technology-perseilyä oli ehkä vähän turhan vähän, ja siihenhän Moon Angel-Tain perseily juuri perustuikin aikanaan.

Animointi: 9
Animointi on hyvää, efektejä on käytetty hyvin ja Emblem Framejen 3D-mallinnuskin on sulavaa. Ei mitään suurempaa maininnan arvoista tältä suunnalta

Ääni: 8
Noh, OP on taattua GA-settiä (Liittyy kaukaisesti Galaxy Angeleihin mutta yleisesti ottaen kipaleessa ei ole järjen hiventäkään. Yllättävän tarttuvia biisejä silti), samaten ED. Äänen käyttö efekteissä, taustamusiikit ja ääninäyttely olivat kaikki samaa tasoa kuin animointikin. Kaikilla kuudella enkelilläkin on ihan sopiva seiyuu, arvon neideillä oli varsin hyvin sanat hallussa.

Hahmot: 10
GA ei ole GA ilman pääroolissa olevia Angel-Tain jäseniä. Toki vakiosivuhahmojakin on ja joka jakson pahiksellakin on tärkeä osuus, mutta kuusikko kun on ruudulla 90% ajasta niin keskityn tällä kertaa niihin antaen pienen revyyn jokaisesta.

Apricot ”Rico” Sakuraba
Moon Angel-Tain ex-jäsenen Milfeullen pikkusisko ja sen myös näkee. Milfeullen tavoin Rico on kömpelö, hajamielinen ja ADHD-tason energisyys on myös nähtävillä. Kokkaaminen vaikuttaa olevan Riconkin sydäntä varsin lähellä. Ajoittain edellämainittu kömpelyys etenkin ”Oho, painoin väärää nappia”-tasolla saa joskus (ihan niin kuin Milfien kanssakin) ihmettelemään että mitä ihmettä tämä muija tekee Angel-Taissa.

Anise ”Boss” Azeat
Eräänlainen johtajahahmo, vaikkei kyllä paljoa auktoriteettia tunnu omaavan. Tämä pahassa velkakierteessä hajoileva ilmeisesti alamaailman hyvin tunteva punapää ei saa hirveän paljoa huomiota sarjassa joten tähtihetket jäävät harmillisen vähäisiksi. Anyhow, Anise on erittäin huvittava konsultoidessaan (lue: tapellessaan) allaolevan Angel-Tai –jäsenen kanssa.

Lily C. ”The Way of the Sword” Sherbet
Aina yhtä virallinen ja korrekti Lily ruusutaustoineen ja emoletteineen käy ehkä lähimpänä oikeaa sotilasta koko ryhmässä, ja tämä tuskin lienee ihme ottaen huomioon että hän oli Forte Stollenin opeissa(tai niin ainakin väitetään). Äärimmäisen erilaisten näkemysten vuoksi Lily ja Anise ovat jatkuvasti toistensa kurkuissa, oli puheenaihe mikä hyvänsä. Tämä on aina yhtä huvittavaa seurattavaa, ja lisäksi asia joka jäi alkuperäisestä Angel-Taista puuttumaan (Jos multa kysytään, Vanillan vois korvata jollakulla joka on aina tappelemas Forten kans, mutta offtopic sikseen).

Nano Nano ”Nano da~!” Pudding
Ilmeisesti jonkinlainen nanokone-elämänmuoto. Humanoidi kissanhännällä, jonkinasteisella mekaanisella korvalla ja Desuqueeniin verrattavalla catchphrasella. Lähes jokainen Nano Nanon suusta tuleva lause päättyy sanoihin ”Nano da” joka on pitkällä tähtäimellä lähes yhtä surkuhupaisaa ku Suiseiseki desuineen.

Kahlua ”Oh, my…” Marjoram
Kahlua on hauska hahmo, mutta harmi kyllä saa ihan liian vähän aikaa ruudulla että häneen päästäisiin kunnolla syventymään. Tämä blondi sopankeittäjä löydetään suhteellisen usein tekemässä jonkinasteisia kokeita/liuoksia, ja jos hän on paikalla kun jotain tapahtuu niin Kahlualla on lähes aina ensimmäinen kommentti asiaan, ja se kommentti on ”Oh, my…” Paras puoli Kahluassa nostaa päätään aina kun hän nauttii alkoholia.

Tequila Marjoram
Kahluan ”paha” alter ego, jolta heruu kaikille. Jälleen yksi hahmo joka saa aivan liian vähän aikaa ruudulla, hänen osuutensa asioihin jäävät harmittavan vähäisiksi erään jakson 1 tapahtuman (ylempi kuvasarja) jälkeen. Karismaattisen itsevarma ja osittain kieltämättä vähän lutkamainen luonne/käytös tekivät Tequilasta nopeasti allekirjoittaneen suosikin Rune Angel-Taissa.

Nautittavuus: 8
Sanotaan nyt vaikka niin että jos on ensin katsonut pari vakavamielistä, monimutkaisella juonikuviolla varustettua, filosofisellekin tasolle menevää animesarjaa niin mikä tahansa GA on hyvä sarja tasapainottamaan sitä fiilistä yleisellä ei-päätä-eikä-häntää –linjallaan. Kuten normi-GA:n neloskausikin, kyllä tämä ainakin kerran jaksoi naurattaa.

P.S: Sarjan yleisin kysymys, kuullaan monta kertaa niin katsojan kuin sarjan hahmojenkin (Tällä kertaa Ricon) suusta:


Higurashi no Naku Koro Ni

Hai, neko-san nano desu. ’Nyow nyow’ nano desu.

Higurashi oli hämmentävä sarja. Ihkusöpöilyä ja komediaa yhdistettynä kauhuun ja splatteriin ilman sen suurempaa selostusta että mikä se suurempi kuvio koko homman takana on = Wait, what? Erityisen hämmentävää sarjassa oli se, miten jokaisen teurastuksen jälkeen milloin kukakin tappoi kaikki, miksi kyseinen henkilö sen teki ja miksi koko homma alkoi sen jälkeen alusta (siitä puheenollen, sarja toisti itseään suhteellisen paljon). Mutta ei mitään. Söpöjä tyttöjä ja verisiä teräaseita, mikäs sen parempaa? Erityismaininnan ansaitsee ne pari viimeistä jaksoa, ja kohtaus jossa ******* ja **** *********** ****** *******. (ei noin lyhyen pätkän takia jaksa spoileritägejä laittaa)

Higurashi no Naku Koro Ni Kai

HAUUU~! Hau hauau auau hau hauu~…

HiguKai taas oli huomattavasti selkeämpi kokonaisuus kuin edeltäjänsä, ja sitä katsoessaan alkoi myös ymmärtää miksi normi-Higussa asiat tapahtui niinku ne tapahtui. Lisätty Rika-time ja etenkin Hanyuu olivat hienoja lisäyksiä, ja eri hahmoihin syventyminen ja asioiden katsominen Rikan ja/tai Hanyuun näkökulmasta pitivät hyvin mielenkiinnon yllä ainakin allekirjoittaneella. Ensimmäisen Higun katsomiseen mulla meni erittäin pitkä aika ihan silkan mielenkiinnon puutteen vuoksi, mutta Kaita oli päinvastoin vaikea olla katsomatta, kunnon ”Must watch next ep”-fiilis päällä.

Higu oli 26 ja HiguKai 24 jaksoa, joten yhteensä Higut on 50 jakson kokemus, ja pistän nuo erilliset ratet molemmat sarjat huomioon ottaen niin säästyy tilaa postauksessa.

Overall: 9
Etenkin Kain katsomisen jälkeen sekä ensimmäinen että toinen kausi olivat varsin kiintoisia (Eka kausi pitänee tosin kattoa joskus uudestaan, nyt kun tietää mikä siinä on homman nimi), eka kausi vähän laskee lopullista arvosanaa monessa aspektissa, tässäkin olis ysi jos se olis ollu selkeämpi.

Tarina: 9
Oyashiro-sama~~…
Juoni oli, jos ei muuta, niin ainakin erilainen jos sitä vertaa muihin näkemiini sarjoihin. Vaihtelu virkistää, sano kissi ku eukolla pöytää pyyhki. Näitä vois olla enemmänki, ei tekisi yhtää pahaa.

Animointi: 8
Örh, oon huono analysoimaan tätä osa-aluetta. Joo, ei mitää, piirtotyyli oli iha jees normisettiä, ei valittamisia.

Ääni: 9
Kauhuelementit oli toteutettu hyvin, ääninäyttelyn puolesta ei mitään valittamista, musiikkia oli käytetty silloin kun tarvetta on ollut ja molemmat Openingit olivat paitsi loistavia, myös hyvin sarjoilleen sopivia. Lisäpisteitä psykonauruista.

Hahmot: 10
Tykästyin melko voimakkaasti Higurashin hahmokaartiin, jokainen Sonozakin kaksosista Takanon kautta Rikaan ja Hanyuuhun oli erittäin kiehtova tuttavuus ja jokaiseen ehti sen 50 jakson aikana syventymäänkin tarpeeksi. Jos jostain pitäisi valittaa niin Hanyuulle ei suotu tarpeeksi ruutuaikaa.

Nautittavuus: Higu: 7, HiguKai: 10
Ykköskausi oli erittäin hämmentävä kun asiat vain tapahtuivat eikä kukaan hennonut misään vaiheessa sarjaa kertoa että mikä on homman nimi ja se on iso miinus. Tätä lukuunottamatta Higu oli varsin viihdyttävä kokonaisuus vaikka mielenkiinto vähän valahti ajoittain juuri äsken mainitusta syystä. Kaissa taas sitä selvittelyä oli senkin edestä ja muut toteutus oli vielä parempaa kuin ykköskaudessa, jaksoi pitää pauloissaan.



...

Vielä viis, vielä viis.

[Skeletah]

Tässä nyt tuli aika lyhyen ajan sisällä 3 Sarjaa katottua loppuun, joten laitan niistä kaikista jonkun pienen arvostelun.

Hyakko


Sarja alkaa kun 4 tyttöä, Tatsuki Iizuka, Torako Kageyama, Ayumi Nonomura ja Suzume Saotome tapaavat toisensa samalla, kun ovat eksysissä Kamizono Academy:ssä. (tulipas tyhmä lause.)


Juoni: Sarjassa ei varsinaista juonta ole, mikä omasta mielestä ei ole mikään kovin hyvä asia. Tosin joissain jaksoissa on takaumia joista vanhempien jaksojen kohdista, mutta siihen se sit jääkin. Vaikka slice of life sarjojen suuri fani olekin, niin kyllä siinä joku juoni pitäisi olla,prkl.

Hahmot: Omasta mielestä osa sarjan hahmoista oli ihan jees, mutta sitten joukossa oli näitä 2-3 kertaa koko sarjan aikana esiintyviä sivuhahmoja, joita ei edes välttämättä olis tarvinnu koko sarjaan änkeä. "Päähenkilöistä" Torako on harvinaisen ärsyttävä, muut sitten on aika perus.

Musiikki: Itse tykkäsin tän sarjan musiikeista. Suurimaksi osaksi musiikki on sellasta rauhallista klassista musiikkia, mutta välillä löytyy raskaampaakin musiikkia. Myös OP on ihan jees.

Loppujen lopuksi, vaikka sarja olikin aika tylsä (Slice of life with no story), nii se oli silti yllätävän hyvä, ja hauska. Muutamassa kohdassa tulikin repeiltyä kunnolla. Ei mikään paras sarja, mutta ei huonokaan. Pisteet siinä 7-8/10.



Goshuushou-sama Ninomiya-kun



Shungo Ninomiya on tavallinen lukiota (Vai onko High School=Lukio?) käyvä poika, joka asuu suuressa talos. (Kuulema hänen sisko löyti sen talon "jostain"). Eräänä päivänä hänen sisko Ryoko lähettää Mayu ja Mikihiro Tsukimura:n, kaksi sisarusta asumaan heidän luokseen, jotta Shungo voisi auttaa Mayu hänen ongelmassaan. Ongelma? Androphobia (miesten pelko). Asiaa vielä pahentaa se, että koulun *Mikä onkaan suomenkielellä student-council chair*,Reika Houjou,päättyy heidään taloon piiaksi.


Juoni: Sarjan juoni on aika perus kolmiodraama-säätö, mutta siihen on lisätty pari vähän erikoista asiaa. Esim Mayu on Succubus (olento, joka pystyy pakottamaan toisen sukupuolen henkilö rakastumaan häneen), joka taas tekee Shungo hommasta paljon hankalamman.

Hahmot: Hahmoja tässä sarjassa aika monenlaisia. Shungo(Ja hänen sisko ja Mikihiro) ovat jotain Badass actionheroja, Reika on perus Richbitch ja Mayu... Ujo. Sarja aikana tulee vastaan muitakin hahmoja, mutta en nyt jaksa alkaa sen enempää niistä puhumaan.

Musiikki: Musiiki oli harvinaisen tylsää, ottaen huomioon, että osa sarjasta on puhasta actionia.OP on ihan ok, mutta ED, no alussa se sopii ihan hyvin sarjaan, mutta loppua kohden, ku sarja muuttuu paljon synkemmäksi, nii.. EI. Parissa kohtaa alkokin ärsyttää, ku jakso loppui jännittävään kohtaan, nii sitten alkaa se helvetin FUREFUREPOPOTAN!-ylipirtee kappale soimaan.


Jooh, hyvä sarjahan tää oli, väillä tosin ei tekijät osanneet päättää, että tuleeko tästä Romance vai Action-sarja. (Action-Romance). Sarjan aika parodioidaan MGS:ssä ja Ramboa. Ecchiäkin sarjan sisältä, mutta silläkään ei rällätä liikaa. Pisteet... 8/10.


Koihime†Musou


Sarja perustuu kevyesti kiinalaiseen klassikko novelliin Romance of the Three Kingdoms.

Menetettyään perheensä Bandittejen hyökkäyksessä Kan'u Unchou vannoo, ettei kenenkään tarvitse kohdata samanlaista menetystä. Niinpä hänestä tulee tunnettua bandittienjahtaaja. Matkallaan hänen kohta muita, jotka halua liittyä hänen seuraansa. Yksi heistä on RinRin, jolla on vähän samanlaisia kokemuksia Bandittien kanssa.


Juoni: Tuntuu, että koko juoni ei etene yhtään mihinkään sarjan aikana. Tai siis, Kanu saa uusia taistelijoita liittymään joukoonsa, mutta mihis ne banditien jahtaaminen jäi. Enimmäkseen Kanu huolehtii muiden ongelmista sarja aikana kun omia.

Hahmot: Aika mitään sanomattomia hahmoja koko sarja täynä. Oli siellä toki muutama hauska hahmo seassa, kuten *ei nyt muista sitä sen nimeä*, pikkutyttö, joka repesää ennen taistelua jostain helvetisä ihan hemmetin ison Morning Star:n. Loput hahmot (Kanua ja RinRin:ä lukuunottamatta) olivat sitten jotain peeloja, joita näki aina sillon tällöin joissakin kohissa.

Musiikki: OP on imo ihan pirun kickass. Muuten musiikki oli aika mitäänsanomatonta, paitsi että battlejen aikana oli aina välillä ihan asialliset musat. Ai niin,ED. Ohac ihan hyvä, ja hauska, mutta ei ihan sovi tähän animeen. (IMO)


Tykkäsin tästä sarjasta. Vaikka juoni kusi, ja väilliä tuntu vähän tylsältä, nii hauska sarja kaiken kaikkiaan. Ecchiä tämänkin sarjan aika on, mutta erittäin vähän. Pistettän 8/10 pistettä.



Jahka Saan GTO ja pari muuta sarjaa loppuun, nii pistän sitten niistäkin arvostelut tulemaan.

[Tounis]

Honey and clover


Eli kyseessä on 24-episoodinen (sis. myös 12 ep kakkostuotantokauden, joka ei sisälly tähän arvosteluun) draama / romanssi / (komedia) -sarja.

Overall: 9
Lyhyesti sanottuna tunnelmaltaan erinomainen, rauhallisesta tahdistaan huolimatta kiinnostava tarina, johon oli osuvasti, muttei yliampuvasti tuotu messeviä komedia-elementtejä, lähinnä ilmeiden ja Moritan muodossa. Oikeastaan sarjan jokainen osa-alue toimi erinomaisesti ja sarja oli kaikin puolin nautittava kokemus.

Tarina: ??
Oon vähän huono arvioimaan varsinaisia juonenkulkuja - en yksinkertaisesti osaa havaita niitä sillä tavalla. Romanssianimeissa tarinaa kuljetetaan hyvin pitkälti henkilöhahmojen tunteiden ja tekemisten kautta, niinkun tässäkin, tosin tälläkertaa en meinannut nukahtaa kertaakaan. Kyllähän H&C opettaa myös elämää. Varsinaista tarinantynkää en osaa kertoa, kolmiodraamoja riitti taas vähäksi aikaa.

Animointi: 8½
Sarjan taide ja animointi oli värikylläistä ja miellyttävää katseltavaa kaikin tavoin. Hahmot tuntuivat ensalkuun vähän omituisen näköisiltä, mutta siihen tottui ja loppua kohden aloin tykkäämään myös tästä persoonallisesta tavasta piirtää animehahmoja. Mitään maatamullistavan erikoista tai ihmeellistä ei kuitenkaan tehty, mutta kaikeksi onneksi ei menty myöskään siitä, mistä aita on matalin. Ilmeikästä, värikylläistä, sarjan pheelikseen erinomaisesti sopivaa.

Ääni: 9+
Vittu miten karmea opening-biisi. Okei, sävellys on mainio, mutta vokalisti on kammottava. No ei se mitään, OP & ED musat vaihtuu loppua kohden.. paitsi openingi ! JES ! : D Okei. Honey and cloverissa oli suurimmasta osasta animeja poiketen lähes joka jaksolle joku oma biisi, vokaaleiden kera ja kaikkea. Välillä se toimi niin maagisen hyvin, että jos nyt ei kyynel vierähtänyt, niin iho meni ainakin kananlihalle kun tunteet tuli niin pintaan. Erinomainen ajatus, ja ainoa kuseva asia siinä oli se, että subbaajat oli jokakerta veräny karaåket kehiin ja ne vei tilaa kesken herkän tunnelman. No, ei se sarjan vika ole. Musapuolella onnistuttiin siis hyvin.

Hahmot: 9½
Täntyyppinen sarja ei voi elää oikein mitenkään, jos hahmot kusee. Kaikki päähahmot miellytti enemmän tahi vähemmän, vaikka itse ulkoasut hahmoilla olikin aika tylsiä. Jokaiselle oli oma paikkansa sarjassa ja kokonaisuus oli herkullisen hyvä paketti mielenkiintoisia hahmoja. Oli ikäänsä ehdottomasti nuoremmalta vaikuttava söpö Hagu-chan, mies, joka on viihdyttämisen ja rahanteon ammattilainen - Morita (oma henk.koht. suosikkini, sarja olis ollut tylsä ja pitkäpiimäinen ilman Moritan comedyreliefejä), traagisesti rillipäiseen Mayamaan rakastunut kaunis Yamada-tyttö, Mayama joka on rakastunut traagisen elämän kokeneeseen naikkoseen, sekä eniten perusnaamanen Takemoto, joka alussa oli tylsä mutta parani loppuakohden. Kolmiodraamaa on tiedossa, vähän ehkä yllättävissäkin merkeissä, muttei mitenkään huonosti toteutettuna. Erinomaisia, persoonallisia hahmoja kaikki, mie tykkään.

Nautittavuus: 9
Kaikenkaikkiaan Honey and clover oli sangen nautittava pakkaus. Oikeastaan kaikki - hahmot, musiikit, taide - niputtautu niin jäätävän hyvin yhteen, että harvemmin näkee noin vakuuttavaa pakettia. Suuremmalti ei H&C kuitenkaan osaa erottautua massasta, mutta hyvänä ajanvietteenä toimii kyllä. Tunnetasolla tehdään loistavaa jälkeä, hassut jutut naurattaa, surulliset jutut itkettää ja ainoastaan välillä pääs pieni tylsistyksen puuska, kun toiminta meni jopa liiiiian hitaaksi mun makuuni. Kaikenkaikkiaan H&C ol nautinnollinen katselukokemus, jonka pilasin ei-nautinnollisella maratoonaamisella ja läpijuoksulla. Ehkä katson joskus uudestaan. Todennäkösesti en.

[Tounis]

Air


Kyoto animationin ja Keyn yhteistöistä viimenen, jota en ole katsonut, ja kaikenlisäksi kaikkein lyhyin. Ja huonoin. Pah.

Tarina: 6
Okei. Tarina oli hyvin epäselvä (ilmeisesti tarkotuksella) ja siinä oli paljon ylimääräsiä sivuhahmo-arkkeja. En tiedä ymmärsinkö lopultakaan mistä tässä oli pohjimmiltaan kyse. Homma tuntu poukkoilevan eri hahmoista aina mystisesti takaisin päähahmopariin (Misuzu & Yukito), joitten hommaa taas sekotettiin ihmeellisillä takaumilla. Joitakin asioita itsessään jo esitettiin moneen kertaan (osittain ehkä eri näkökulmista, osittain ei) ja siihen kun lisätään päälle vielä kauemmas menneisyyteen sijoittuva taustatarina, jätti itse tarina hiukan kylmäksi kyllä. Yhteen kysymykseen jos sais vastauksen, niin helpottais: Mistä ihmeestä oikeen on kyse?

Animointi: 8½
Okei. Tässä onnistuttiin erinomasesti. Kuten KyoAnilta voi odottaakin. Tarina oli muita Kyo&Key -töitä selkeesti värikylläisempi, taustat oli totutun onnistuneita ja kaikki näytti hyvältä. Harmi vaan, että animointi ja ulkoasu tais todellakin olla suurin ilo koko sarjassa.

Ääni: 7
Hm? En varsinaisesti muista mitään musiikkia koko sarjasta. Joku taustamusa kuulosti Clannadilta, mutta muuten ei jääny mitään mieleen. Aika mitäänsanomatonta varmaan, siis. Openingia ja endingiä ei kyllä jaksanut kuunnella edes kertaalleen.

Hahmot: 7-
Se, mikä yleensä tekee Kyo&Key -töistä mahtavuutta, on hyvät hahmot. Tästä ne puuttu, tai niihin ei ehditty syventyä tarpeeksi. Sivuhahmoja esiteltiin liikaa - mitä järkeä tuhlata aina pari jaksoa sarjasta johonkin hahmoon, johon ei sitten palata myöhemmin enää sarjassa? Toisaalta se on kyllä ollu näissä tapanakin, mutta ehkä sarjan lyhykäisyyden vuoksi olis voinu keskittyä enempi siihen päätarinaan ja jättää ne sivuhahmot sivummalle. Päähahmopoika oli tuttuun tapaan mukava ja komeahko sankari, tällä kertaa ei edes niin täydellinen ihanamies mitä esmes Kanonin Yuichi on. Vastahahmo taas oli idioottimainen ja lapsellinen rääpäle, jonka katsominen ärsytti välillä, ja välillä taas se sai mun sympatiat kyllä. Misuzun ongelma oli se, että a) sen ääninäyttelijällä on inha ääni, b) siinä ei ollut mitään, mistä pitää ulkonäköä lukuunottamatta, c) se, kuten kanoninkin Ayu, vaikutti liian nuorelta ikäänsä nähden. Ei lähteny, ei tälläkertaa. Hahmojen ulkoasut oli tuttuun tapaan kaikki samannäkösiä hius-&silmienväriä muuttamalla, erittäin tyypillistä Key-tasoa. Ei huono, mutta kun tätä on jo nähnyt Clannadissa ja Kanonissa, ei oikein jaksa enää kiinnostaa. Väärä katselujärjestys, ehkä? Kun ei, niin ei.

Nautittavuus:5½
Yhyy. Oikeestaan sarjassa oli aika vähän suuremmin nautittavia kohtauksia. Airin kattominen oli eriiiittttäin hidas kokemus, hitaampi kun mikään mitä aiemmin oon kattonu. Kiinnostavia kohtauksia oli vaan siellätäällä, loput olikin Misuzun turhaa parkumista ja angstaamista. Ei vaan lähteny tälläkertaa. Olisin halunnu nauttia tästä enemmän. Hidas, pitkäpiimäinen kerrontatapa olis voinu toimia, mutta ei toiminut, koska hahmoissa ei ollut mitään kiinnostavaa, mistä kertoa.

Yhteensä: 6½
Miksi? Miks tää ei ollut hyvä? Vähän on huijjattu olo. Kyoto&Key -yhdistelmä toimi niin älyttömän hyvin Clannadissa ja Kanonissa, missä nyt mentiin pieleen? Tarina oli tyhmä? Jaksoja liian vähän? Jostain syystä en vaan tykännyt yhdestäkään hahmosta, en tarinan kulusta ja minusta mielenkiintosimmat hahmot oli Yukiton nukke ja eräs korppi animen loppupäässä. Siis ainoat hahmot, jotka pysyivät hiljaa. Kaikki mahdollisuudet ja paukut oli onnistua, mutta joku meni pieleen. Harmi sinänänsä, odotin tältä varmaan liikaa. Tai jotain. Kun ei, niin ei.

[Skeletah]

Lucky ☆ Star



...Empä nyt keksi mitään erikoista stoori siitä, mistä sarja kertoo

Tarina:
Hmm... Mikäs tässä edes oli tarinana?

Musiikki:
Äh, openning on aika... ärsyttävä. En nyt sano, että se olis mikään huonoimpia, mutta se jää ikävästi soimaan päähän. Taustamusiikista en osaa sanoa oikein mitään, ku ei nyt mitään mieleenpainuvaa tuu mieleen.

Hahmot:
Taidan olla ainut henkilö, joka VIHAA Konata:a? Se on jotenkin niin ärsyttävä. Olihan sillä parit hyvät jutut, mutta... ärsyttävä puhetyyli, muutenkin liian yliampuva. Kagami ehkä paras hahmo koko sarjassa. Muut hahmot nyt on aika tylsiä.

Nautittavuus:
Ei näin, ei näin. Tylsä, mukahauska, huonot parodiat, Lucky chanel on shaisee... Tai no, kyllä kaikein pahimassa tekemisen puutteessa tätä kattoo, mutta muuten ei.

Overall: 1/10 En tajua, miks en pidä tästä sarjasta. Kaikki ainekset hyvään sarjaan oli (Slice of life, School etc), mutta tulos olikin jotain älytön roskaa. YLIARVOSTETTU, todellakin. Lähinnä sen suosion takia tämän katoin. Initial D parodia oli ihan jees, muuten aika sukkaa parodia. Jos sarja ei olisi ollu näin tylsä, mikä se oli, se olisi voinu olla ihan katottava, mutta ei, liian tylsä jopa minun makuun. Nice Try, but FAIL! Try beter next time.

Tulipas vähän niukka arvostelu, mutta ei kertakaikkian keksiny enenpää sanottavaa. Sorry Lucky Star fans, älkää ottako mun arvosteluja niin todesta.

[Tounis]

Nyt on semmonen tilanne, että vähän väsyttää. Tää arvostelu voi vähän kärsiä sentakia : )

Kaiji



Kaijihan on siis 26-episoodinen uhkapelianime, joka kertoo Kaiji-nimisestä pojasta/miehestä, joka velkaantuu ystävänsä takia. Velan takia hänet puoliväkisin suostutellaan uhkapelilaivalle, jossa on loistava tilaisuus voittaa suuria summia rahaa, päästä veloistaan eroon ja elää happily ever after. Eipä se tietenkään ongelmitta suju...

Tarina: 9½
Tarina toimi. Oikeastaan se toimi lähes maagisen hyvin lähes loppuun asti. Idea ei ehkä kuulosta kovin jännittävältä, varsinkaan kun spoilataan, että laivalla pelataan neljä tuntia kivi-paperi-sakset peliä, koko setti kestää 8 jaksoa. Kaijin tarinaa kuljetettiin hyvällä tahdilla, hetkeäkään ei kyllästyttänyt ja kokoajan oli pakko saada seuraava jakso pyörimään. Kympin arvoisesti siis, mutta kymppiä ei tule tökerön lopetuksen takia, anteeksi nyt vaan.

Taide: 5
.. Mitä vittua? Takatukka? Puolimetrinen nenä? Oikeesti, kyseessä on varmaan rumin anime mitä oon koskaan kattonu. Pahintahan siinä oli tietysti se, että anime oli kyllä erinomaisesti animoitu, mutta koska lähdeteos (manga) on ruma, täytyy animenkin olla ruma. Rumuus on hyvin toteutettua, siitä viis pistettä, mutta äärimmäisen mautonta ja tökerön näköstä. Kaikki hahmot, Kaiji mukaanlukien, olivat rumia, tökerön näköisiä ja isonenäisiä, paksuilla ääriviivoilla sävytettyjä ällötyksiä. Tavallaan se sopi animeen, mutta kyllä nättejäpoikia mielummin kattoo, kun ällöjäpoikia.

Hahmot:10
Koko sarjassa oli vain yks johtohahmo: Kaiji. Ja tietysti pääpahis, josta en spoilaa. Kaiji on hyvä jätkä. Se on fiksu, pärjää uhkapeleissä yleensä hyvin, keksii loistavia ideoita sekunnin varotusajalla, ja on aina valmis auttamaan kaikkia hädässä olevia omalla kustannuksellaan. Hän ei huijjaa ketään, vaikka tulee itse huijjatuksi, vaan nielee kiukkunsa ja jatkaa hyvänä jätkänä olemista. Yrittää raukka välillä kovettaa itsestään tunteettoman uhkapelurin, mutta päätyykin itkemään lapsen lailla jo julmaa ajatusta muitten kiusaamisesta. Aika hyvä jätkä! Muuten tässä ei oikeen ollu mitään mieleenpainuvia hahmoja. Kaikissa kuitenkin korostu sarjan hahmosuunnittelun paras puoli: hahmot oli ihmisiä. Kaunistelemattomia ja aitoja. Julmia haaskalintuja, pettureita, tuhmureita, mutta monet pohjimmiltaan hyviä jätkiä, mutta tilaisuus se nyt vaan tekee varkaan. Toiset on valmiita uhraamaan henkiä rahan takia, toiset valmiita uhraamaan rahaa henkien pelastamiseen. Mittava kaarti erilaisia, realistisia henkilöitä. Toimii!

Ääni: 9½ jos visuaalipuoli oli perseestä, audiopuoli omistaa. Sarjan musat on tehnyt sama kaveri, joka loihti Death noteenkin loistavat taustamusiikit, eikä Kaijissakaan sillä saralla joudu pettymään. Kun ollaan pelin psykologisesti jännässä kohdassa, tulee sopivaa jännitysmusiikkia. Kun rentoudutaan, tulee siihen sopivaa musiikkia. Mahtavaa. Sarjan tunnepuoli korostuu maagisen hyvin tehtyjen taustamusiikkien ansiosta. Ääninäyttelijät sensijaan ei jättäneet mitään lähtemätöntä vaikutusta. Aluksi ajattelin Kaijin ääninäyttelijän olevan huonoin ikinä, mutta kyllä mut myöhemmin vakuutettiin. Audiopuoli oli siis hanskassa, eikä mitkään rumat hanskat olekaan.

Nautittavuus: 10
Oh shit, en ees muista millon olisin viimeks ollu niin liimautuneena penkkiin kuin tätä katsellessa. 26 episoodia oli ihan liian vähän näin loistavaa settiä psykologista kamaa. Pelit oli mukavan yksinkertaisia, niin että taktiikkakuvioihin pääsi itsekkin messiin, pysty jännittämään ja laskelmoimaan yhdessä Kaijin kanssa, ymmärtämään tämän tekemät virheet ja fiilistelemään niitä kylmiä neronleimauksia, mitä hälle välillä tuli. Koko paketti toimi vaan yhdessä niin loistavasti, että meikäläiseen jäi kyllä suur vaikutus. Pitkästä aikaa oikeasti syvästi nautittava sarja, jossa hahmoihin pystyy samaistumaan, pääsee itse vähän käyttämään järkeä, mutta toisaalta voi vaan istua nauliintuneena penkkiin ja jännittää.

Yhteensä: 10-
Voi jesus miten hyvä sarja. Mun tapaselle uhkapelejä vieroksuvallekin sarja oli erinomaisen nautinnollinen kokemus täynnä jännitystä, pelkoa, innostusta, ajattelua ja silkkaa syvää nautintoa. Paketti oli visuaalisesta ilmeestä huolimatta saatu toimimaan loistavasti, hahmovetoisesti ja psykologiselta kantilta - mitään ei tapahdu, jossei pääse tunnelmaan mukaan. Ja tunnelmaanhan pääsi kyllä loistavasti mukaan, kun Kaijin ajatukset oli hyviä ja selkeitä, musat oli loistavia, vastustajat rumia ja mielikuvavertauksetkin oli piirretty. Vähän väliä kävi jopa kertoja paikalla! Lol! Parasta sarjassa oli jännityselementit - onko Kaijista vihdoin päihittämään vastustajansa ja voittamaan potin.. vai viekö uhkapelit kenties helvettiin? Ota selvää.

Meni mun TOP5-listalle kevyesti, täydentäen viidentenä kymppinä koko setin kuntoon.

[Hekate]

Karin
Kashimashi: Girl Meets Girl
Galaxy Angel II (Rune)
Higurashi no Naku Koro Ni
Higurashi no Naku Koro Ni Kai
Kanon
Clannad
Galaxy Angel
Maria-sama Ga Miteru OVA
Bokusatsu Tenshi Dokuro-chan

Tein itselleni pienen luettelon tähän. Lihavoidut on katsottu, alleviivattu menossa juuri nyt ja kursivoidut on vielä näkemättä. Sit ku kaikki on nähty niin editoin tähän ratet kaikille kymmenelle.

Et sillai, maratoonia ja sillee. Stay tuned! o/

Arvon laiskimus sai kuin saikin ratet kirjoitettua, tässä loput viisi:

Kanon


Uguu~! Auu~! Nyuu~! Ahaha~! Hae~!

”Kauhun” jälkeen lisää draamailua. Kanonin katsominen oli ollu mulla suunnitelmis jo pitempäänkin siinä vaihees ku aloin tiiraamaan ja odotukset oli suhteellisen korkeat (oon kuullu paljo hyvää palautetta, muttei kuitenkaan ylihypen puolelle menty… ainakaan pahasti). And Kanon delivers. Suositeltava tuttavuus.

Tästä sarjasta mä en oikeasti osaa sanoa mitään. Erittäin hyvä ja kivat tsiksit (Nayuki ja ennen kaikkea Mai <3) ja sillee, 9/10.

Clannad


”HENSHIN! Piraruku Piraruku Gyo Gyo Gyo Gyo Gyo! I love fish!”
- Mahou Shoujo Kyou-chan = WIN!

Tjoo, seuraavaksi lisää kouluympäristöä erittäin huvittavissa merkeissä. Olin saanut kavereiden kommenteista sellaisen vaikutelman että Clannad olisi jokin erittäin vakava sohjodraamailu (sitä ei varsinaisesti sanottu, joten annoin omille oletuksilleni vallan) joten olin ällikällä lyöty kun ensimmäiset kunnon komediakohtaukset pääsivät valloilleen. Clannad on must see, näin hyvää sarjaa ei kannata jättää näkemättä.

Overall: 10
Kyllä, annan täyden kympin Clannadille. Toki, kaikki tässä sarjassa ei ole hyvää, mutta huonoja puolia on niin vähän ja nekin ovat niin mitättömiä etten jaksa narista niistä.

Tarina: 9
Tarina oli ehkä vähän kliseinen, mutta toteutus ja kaikki se huumori vei hyvin huomion siitä. Avoin loppuratkaisu oli vähän kakspiippunen juttu, paha mennä sanomaan et oliko se hyvä vai huono asia.

Animointi: 10
Sulavat animaatiot ja ennen kaikkea värikkäät efektit ovat erittäin mukava piriste yleistylsässä kouluympäristössä, en ole kauhean usein sentyyppistä nähnyt kouluun sijoittuvista sarjoista.

Ääni: 9
OP oli melko mitäänsanomaton, mutta niinhän ne on aina tämäntyylisissä sarjoissa. Efektiäänet ja ääninäyttely olivat loistavia, tällaisia ei ihan joka sarjassa näe. Jokaisella hahmolla oli juuri sille soveltuva ääninäyttelijä. Taustamusiikki oli suhteellisen tyypillistä kouluympäristölle mutta eipä tuo suuremmin haitannut, vaikkakin omaperäisyys tälläkin osa-alueella olis ollu jees. ED oli pitkällä tähtäimellä sarjassamme sanoinkuvaamattoman ärsyttävä, mutta ah, niin ihanan tarttuva pikku pimputus. Dango, dango, dango, dango…

Hahmot: 10
Damn right, niggaz. Clannadin hahmokaarti (lue: tytöt) oli jokainen erittäin miellyttävä tuttavuus. Jokainen oli omalla tavallaan ikimuistoinen, mutta erityismaininnan ansaitsevat Fujibayashin kaksoset ja Ichinose Kotomi. Kaksosista Ryoun ”söpö ja viaton”-vaikutelma oli joka kohtauksessa vahvasti läsnä ja se teki allekirjoittaneeseen aika lähtemättömän vaikutuksen. Kyoun päinvastainen ”evil bitch”-imago lentävine sanakirjoineen ja punaisine paholaisensilmineen oli äärimmäisen huvittavaa katseltavaa. Kotomi oli erityisesti sarjan alkupäästä ihastuttava tuttavuus. En tajua sitä itsekään miksi tuollaiset hiljaiset hissukat kolahtaa meikäläiseen niin kovaa, mutta Kotomi ja Mai Kanonista ovat juuri sellaisia joihin yleensä tykästyn hyvin nopeasti. Erinomaista settiä, näitä lisää.

Nautittavuus: 10
Mulla ei tainnu olla kertakaa tylsää Clannadia seuratessa. Vakavuus ja komedia oli myös hyvin tasapainotettu, ”srs bsns”-pätkät oli yleensä kevennetty pienellä slapstickillä loppupäässä. Tasapainoinen, hauska, sydäntä lämmittävä ja yleisesti erinomainen kokonaisuus. Näitä lisää, kiitos nam. (Eli After Story lähtee kyllä lataukseen jossain kohtaa)

Galaxy Angel



Lisää avaruusperseilyä, tällä kertaa ekaa kautta. Katsomisjärjestyksellä ei tuntunut taaskaan olevan juuri väliä, tosin jos meinaa aloittaa GA:n katsomisen niin eka kausi melkeinpä kokonaisuudessaan kannattaa tarkistaa ensimmäisenä. Miksikö? No, koska itse neloskauden ensimmäisenä katsoneena sain ykköskaudesta vastauksia muutamaan kysymykseen, esimerkkinä näistä kysymyksistä kaksi tärkeintä:
1) Kuka tai mikä Normad tarkalleenottaen on?
2) Miten helvetissä Milfeullen kaltainen tohelo on päässyt Angel-Taihin?

26 10-minuuttista jaksoa, eli tyypillisellä Moon Angel-Tain tahdilla mennään.

Overall: 8
Vastauksia kysymyksiin ja perus avaruusperseilyä. Kahden aikaisemmin näkemäni GA:n tavoin (Neloskausi ja GA II (Rune)) tämäkin jaksoi naurattaa ainakin kertaalleen.

Tarina: -
Mikä tarina?

Animointi: 7
Ei mitenkään normista poikkeavaa, edes GA-tasolla. Ehkä hahmojen animointi ei ollut ihan samalla tasolla kuin esim. nelosessa, mutta kyllä sitä ihan mielellään katsoo ja Emblem Framejen sulavaliikkeisyys on läsnä jo ykköskaudessa.

Ääni:8
Absurdi, vähän ärsyttävä mutta tarttuva OP, tutun mitäänsanomaton ED ja hommansa hyvin hoitanut ääninäyttelijäkaarti, tuttua GA-settiä tämäkin.

Hahmot: 9
Orkkis-GA:kaan ei olisi GA ilman Moon Angel-Taita, lisää yksittäisiä hahmorateja. Tällä kertaa annan jokaiselle numeronkin, toisin kuin Rune Angel-Tain revyyssä.

Milfeulle Sakuraba: 9
Milfeulle is only 16 !!
Milfie, tuo vähän vajaanoloinen ja kömpelö pinkkipää pääsi Angel-Taihin ihan puhtaasti yliluonnollisen säkänsä ansiosta, ja tämä ”lucky girl”-syndrooma taas on tilanteellisesti sekä hyvä että huono asia muiden jäsenten kannalta. Milfien hienot (lue: tyhmät) päätelmät, yleinen kömpelyys (joka ei tosin ole kovin moe) melko useasti toistuva ymmärtämättömyys senhetkisen tilanteen suhteen ja se ettei hän mitenkään kauhean usein ota työtään vakavasti ovat kieltämättä söpöjä ominaisuuksia. Kiva hahmo monella tapaa, muttei kuitenkaan suosikkini.

Forte Stollen: 9
Forte never actually fired her gun in the final episode of Galaxy Angel X, Chitose had a heart attack when she found out her gun wasn't loaded.
Asehullu monokkelimuija feat. 7051 1507 715517. Tämä polkkatukkainen herkällä liipaisinsormella varustettu pimatsu on omalla tavallaan melko karismaattinen hahmo. Erään toisenkin henkilön tavoin tämän hahmon ”ominaisuus” ei päässyt sarjan aikana juuri oikeuksiinsa. Milloin nähdään jakso jossa Forten asehulluudesta olisi oikeasti jotain hyötyäkin? Eniveis, mukava tyyppi.

Ranpha Franboise: 10
Ranpha is actually wearing a corset, her workout doesn't work anymore because of the newly established Burger King beside their base
Jonkinsorttiseen kiinalaiseen tanttuun sonnustautunut blondi kung fu-taitaja. Ranpha on toivoton romantikko ja on lähes kaiken ruutuaikansa etsimässä sitä oikeaa. Joskus käy flaksikin mutta sitten erinäisten sattumusten vuoksi nekin lopulta kusee. Ranpha ja Forte ovat hyviä ystävyksiä (ilmeisesti) ja pelaavat varsin hyvin yhteen, mutta Forten tavoin myös Ranphan ominaisuudet jäävät harmittavan vähäiseen rooliin. Milloin nähdään Ranpha pistämässä isoa pinoa pahiksia kumoon lähitaistelussa? No, onhan tässä vielä kaksi tuotantokautta näkemättä että ei nuolaista ennenkä tipahtaa.
Ranpha on hot, allekirjoittaneen suosikki Moon Angel-Taissa.

Mint Blancmanche: 8
Mint sold her house to Satan for jelly beans.
Olis kiva tietää mikä ihmeen virka niillä Mintin “korvilla” oikein on. Putting that aside, Mint oli myös varsin mukava tuttavuus. Rikkaasta perheestä kotoisin oleva tietonikkari jolla on jonkinasteinen pakkomielle jelly beaneja ja cosplayta kohtaan (tätäkään ei, yllätys yllätys, hyödynnetä sarjassa lähestulkoonkaan niin paljoa kuin sitä pitäisi). Minttuflikan kylmänviileä ja faktapohjainen suhtautuminen asioihin on mukavaa vaihtelua Milfien, Ranphan ja Forten tunne- ja temperamenttipohjaiselle reagoinnille. Mintin päteminenkin on useimmiten hauskaa seurattavaa syistä joita en osaa nimetä.

Vanilla H: -3
Still rebooting since whenever.
Iso läjä GA-faneja tulee suuttumaan mulle tästä, mutta menkööt: Vanilla on aivan saatanan rasittava ämmä!

En yrittämälläkään saa itseäni ymmärtämään miksi Vanilla Hihhuli on niin suosittu GA-fanien keskuudessa. Hän ei juuri koskaan tee mitään ja viettää suurimman osan ajasta tuijottaen tyhjyyteen jossain taustalla tai rukoilemassa. Jos ei, niin sitten hänet löytää lukemasta jotain mitälie koraania. Vanilla on turha hahmo, mua ei haittaisi pätkääkään jos se korvattais jollain muulla. Lähes mikä tahansa olis hyvä korvike tuolle pikkutytön muodossa olevalle Vistaa boottaavalle nelikasikutoselle. Varsinaista ruutuaikaa ja tähtihetkiä Vanilla Hihhulilla ei ole paljoa, ja se on allekirjoittaneen mielestä vain hyvä asia.

Nautittavuus: 8
Kuten sanottu, kerran tämä ainakin naurattaa.

Maria-sama Ga Miteru OVA



Tyttörakkautta ja teetä. Kolmatta kautta plakkarissa ja nelosta tarkastellaan pian. St. Lillianin tyttökoulun oppilaskunnan kiimaiset naarastiikerit setvivät suhteitaan teen ääressä. Yumi ja Sachiko ovat (taas) enemmän tai vähemmän pääroolissa tässä viiden jakson OVA-kaudessa. 50-minuuttiset yhtäläiset jaksot olivat varsin hyvää vaihtelua GA:n kymmenminuuttisille minitarinoille, en katunut päätöstäni katsoa tämä sen jälkeen. Sarja oli yleisesti taattua Marimite-laatua: shoujoai-draamailu on hyvin toteutettua, mutta esim. Strawberry Paniciin verrattuna ehkä vähän hidastempoista ja ennen kaikkea tylsää. Mitään halaamista kummempaa ei ns. yuriäskönin puolella kannat Marimiteltä odotella, lähes kaikki tapahtuu tunnepuolella. Tästä johtuen Marimitellä on ajoittain varsin voimakkaita emotionaalisia latauksia, eli tätä en ihan jokaiselle lähtisi suosittelemaan.

Overall: 8
Pidän yhä toista kautta parhaana Marimitenä, mutta OVA-kausikin oli erittäin miellyttävä tuttavuus. Sachikon ja Yumin suhde yleisesti on aina yhtä miellyttävää seurattavaa riitoineen, sovintoineen ja ahaa-elämyksineen.

Animointi: 6
Marimiten heikko lenkki on sen animointi. Piirtotyylissä on parantamisen varaa ja jotkut animaatiot ovat ajoittain jopa vähän tympeähköjä katsottavia. Mutta muun sisällön huomioon ottaen tämän kestää kyllä.

Ääni: 9
Pidän tämän sarjan ääninäyttelystä. en tähän hätään keksi yhtäkään hahmoa jolle ei oltaisi löydetty mitä erinomaisinta seiyuuta. Erityismaininnan ansaitsee Sachiko-oneesama, jonka ääni yksinään muodostaa puolet ko. leidin karismaattisuudesta. OP oli jälleen kerran pimputtelua, mitä löytyi myös itse sarjasta. Se sopii kieltämättä hyvin taustamusiikiksi shoujo-aille, mutta OP:na on ehkä vähän mitäänsanomaton. Ison plussan tähän tuo sarjan molemmat endingit. Miksikö? No, arvatkaas mitä ne on. KOTOKOA! MUN LEMPPARIA! <3
Eli OP laskee vähän, mutta muuten varsin erinomainen äänisetti. Näitä lisää.

Hahmot: 8
Tyttösiä, niin… Niitä on melkein liikaa enkä muista kaikkia nimiltä. Ja koska se olisi outoa jos alkaisin tähän kirjoitella ”Se jolla on twin drillit” niin en ala syväanalysoimaan ketään (kysykää irkissä syytä jos oikeasti kiinnostaa, en jaksa selittää tähän että miksen yksinkertaisesti tarkista asiaa). Jostain syystä ainoat jotka tähän hätään muistan ovat juuri edelläkin mainitut Sachiko ja Yumi. Sachiko on karismaattinen ja kaunis leidi, jonka mieskammo herättää jostain syystä sympatiaa. Yumi on vähän hämmentävä hahmo. Eräänlainen päähenkilö koko sarjalle ja kieltämättä suhteellisen söötti, mutta omaa mystisen erikoiskyvyn muuttua lutusesta ärsyttäväksi noin kolmessa mikrosekunnissa. Hän myös käyttää tätä kykyä harmillisen paljon. Silti Yumi, Sachiko ja muu iloinen tyttöporukka on erittäin hyvin toimiva poppoo Marimiten kaltaiselle sarjalle.

Nautittavuus: 9
Lisää teetä, anyone?
Ihan kaikille en lähtisi Marimiteä suosittelemaan hitaan tahdin ja äksönin yleisen olemattomuuden vuoksi, mutta mikäli se ei haittaa niin kannattaa ainakin tutustua. Marimite on yleisesti varsin korkealle arvostettu shoujoai-sarja eikä suotta, allekirjoittanut ei ainakaan kadu pätkääkään sarjan seuraamista kolmenkaan tuotantokauden jälkeen. Neljättä plakkariin ja pian.

Bokusatsu Tenshi Dokuro-chan



Vakavamielisen ja äksönivapaan lesboilun jälkeen siirtykäämme splatterhuumoriin Dokuro-chanin seurassa. Kusakabe Sakura keksii tulevaisuudessa jonkin ihmeaineen jolla tyttösten fyysinen kasvu pysähtyy kahdentoista ikävuoden paikkeilla. Siitähän ei tulevaisuudessa digata, joten herra isoo herra lähettää enkelin niittaamaan Sakuraa. Tämä enkeli on Excalibolg-nimisellä piikikkäällä nuijalla aseistautunut söpöläinen, Dokuro-chan. Noh, Dokuro-chan tykästyykin Sakuraan eikä tapa tätä, vaan jää tämän luo asumaan varmistaakseen ettei Sakura tule keksimään sitä tilpehööriä jonka vuoksi Dokuro-chan oltiin lähetetty paikalle. Erinäisten sattumusten vuoksi Sakura joutuu jotakuinkin kerran jaksossa Dokuro-chanin tappamaksi, mutta Dokuro osaa onneksi tuoda Sakuran takaisin elävien kirjoihin heilauttamalla Excalibolgia ja sanomalla taikasanat ”Pipiru piru piru pipiru pi!”

Näin Sakura-raukka yrittää sitten elellä ja saada pitämänsä tytön huomion äärimmäisen huonolla menestyksellä. Luvassa on tasokasta splatterkomediaa ja roppakaupalla hulluja tilanteita.

Overall: 9
Erinomaista vaihtelua vakavammille sarjoille on just tälläset joissa ei ole mitään järkeä. Dokuro-chanin hienot päätelmät ihmisten käyttäytymiseen liittyen ja kaikenlaiset hullut tilanteet joihin edellämainittu (Ja se että Dokuro-chan vähän "fuskaa" joskus saadakseen tahtonsa läpi) johtaa usein hulluihin tilanteisiin.

Tarina: 8
Nojoo, onpahan ainakin omaperäinen.

Animaatio: 8
No... ei mitään valittamista.

Ääni: 10
Paras. OP. Ikinä. Enempää ei tartte sanoa.

Hahmot: 8
Dokuro-chan työkavereineen on jokainen hauska tuttavuus. Sakura on ehkä vähän tylsähkö tyyppi, samaten iso osa porukasta Sakuran koululla.

Nautittavuus: 10
Jaksot on 10-minuuttisia ja niitä on yhteensä 12, mikä on ihan sopiva mitta tällaiselle. Hommaan ei ehdi kyllästymään näin lyhyessä ajassa, joten sarja viihdyttää koko kestonsa ajan. Erittäin hyvä kevennys.

Suosittelen katsomaan erityisesti jonkin vakavan sarjan jälkeen.

[Skeletah]

Dai Mahou Touge


Punie on tuleva Magical Landin Kuningatar. Voidakseen tulla Kuningattareksi, hänen kuitenkin pitää viettää vuosi maassa, joten hän muuttaa Maahan. Kuitenkin, syystä jos toisestakin muutamat maanasukkaat (+ pari random peeloa) haluavat estää hänen suorituksen maassa. tai jotain.

Tarina:
...öö, Wut? Oli kyllä niin Mindfuck-sarja ku olla ja voi. Kuitenkin tietty pääjuoni sarjassa oli kuitenkin koko ajan. (kai). Mainitsin tossa Lucky Star-arvostelussani, että juonen puuttuminen on huono asia. No, jos sarja on muuten loistoa, nii ei se haittaa. Juoni tosin saattoi muuttua yhen jaksonkin aikana sen 5 kertaakin. (MM. "Tavallinen" lukion koetunti muuttui yhtä-äkkiä sotarintamaksi jne jne...)

Hahmot:

Oli kyllä erittäin kattava hahmokokonaisuus. Löyty Submission-specialisti:sta (Punie) aina Itsetuhoisiin vihaneksiin asti. (Wut?)

Äänet:

Yksi parhaimista (ja häiritsivimistä) OP:Sta vähään aikaan. Muuten musiikki oli aika... perus.

Overvall: 10/10

Ei helvetti. Kerrassaan loistava sarja. Loistavaa parodiaa parodian perään, hämärää huumoria ja muutenkin yksi hauskimmista sarjoista pitkään aikaan. Suosittelen sarjaa kaikille randomkomedioiden ystäville. Ehdottomasti. Jos jotain huonoa keksitään, nii pituus olisi voinu olla vähän pidempi. (8x 10min jaksoa.)

[Chocobo]

Code Geass R2

Tiedän että tälle animelle on olemassa oma topic täällä... Mutta arvostelen tän nyt jokatapauksessa, jos kukaan ei mitenkään kamalasti pane pahakseen?
---
Tarina:
Aika pitkälti sama kuin edellisellä kaudella, mutta tämä vie outouden reilusti TO THE EXTREME!
Mitä sieniä nääki oli taas vetäny tätä suunnitellessa... Esim. jakson 22-> tuli vähän sellane: "Ei vittu ny ihan oikeesti, jumalauta"-fiilis... -___-

Hahmot:

Spoiler:

No Euphemiasta päästiin onneksi eroon 1. kaudella...

Mutta joo.. Ai että tekis hyvää jos sais kuristaa niistä (lähes) jokaisen omin käsin! Ainoat hahmot koko sarjassa, joita siedin edes jotenkuten olivat: C.C., Gino ja Anya (+ Lelouch ja Suzaku, cuz yaoi-fangirls have their reasons... ;3). Sarjan hahmokaarti voidaan yksinkertaisesti luokitella näin: "Vallasta juopuneet sekopäät", "teiniangstit" ja "tekopyhimykset, jotka luulevat tekevänsä jotain oikein"... Siis joo oikeestaan ne oli kaikki, tavalla tai toisella ihan sekasin... -___-

Animointi:
Ööömm...
Ei parasta mitä olen nähnyt mutta ei nyt ihan sitä huonointakaan... Sairaalloisen laihaa porukkaa kyllä on... Eikö ne ihan oikeesti syö koskaan? O_o
Ja mitä helvettiä ne kuvakulmat... Se 1. jakson kohta missä Kallen oli sen Knightmaren ohjaamossa siinä puputyttö-asussa (punaset hiukset + vaaleenpunanen puputyttö-asu.. ew, musta tai valkonen ois toiminu paaaljon paremmin..) FAANSERVICE! erittäin jännässä kohtaa se kuvakulma siinä..

OP:t & ED:t
Nättejä on juu ja biisitki on iha kivoja kans (vaikka en nyt Ali Projectista pahemmin tyksikään) Se toka OP on kiva >w<

Silti...
WTF just happened?
Siis tän jälkeen aloin ihan oikeesti miettimään että miks ihmeessä mä ees katoin tän...? Suoraansanottuna tää oli aikamoista paskaa...
Ja silti mä rateen 8 (cuz yaoi-fangirls still have their reasons ;3)
(pakko muute myöntää että mä itkin vesiputouksia vikassa jaksossa... ^^;)

SUZALULU FTW!!! >:3
Joo painunpa tästä syömään pääni....

[Tounis]

Eiköhän ole aika herätellä edes vähän tätäkin triidiä...

The Sky Crawlers


Kyseessähän on siis parituntinen elokuva, sijoittunee tonne draama / armeija -osastolle parhaiten.

Yuichi Kannami on pallinaamainen pilottipoika, joka on siirretty uusiin joukkoihin armeijan ilmailupuolella. Varsinainen lentäjä-ässähän Kannami tietysti on, mutta niin on pomonsakin, Suito Kusanagi, jolla tuntuu olevan vähän erikoisia juttuja taustallaan. Kannami nimittäin siirrettiin Jinroh-nimisen pilotin tilalle, jonka Kusanagi vihjailuista päätellen olisi omin kätösin surmannut. Samalla, kun viholliset ja toverit putoilee sodan sykkeessä, Kannami alkaa tuntemaan mystistä vetoa Kusanagiin, ja toisinpäin. Draamaa tiedossa?

Kyllä, elokuva oli suurimmaksi osaksi hyyyyvin hidasta draamailusettiä, ilmassa oltiin komeiden animointien kanssa ehkä yhteensä vartti kahdesta tunnista. Koko sodankäynti (ketä vastaan tässä oltiinkaan?), ja "Kildren" -kuvio (Kildren on ilmeisesti ihminen, joka ei ikäänny; Koko Kusanagin joukkue tuntuu olevan sellaisia) sivuutetaan draaman myötä, mutta koko filmissä ei oikein edetä sillä(kään) saralla oikein mihinkään - rakkausaspekti tuntu puuttuvan kokonaan, vain angsti oli jäljellä. Mitä tarjottavaa elokuvalla sitten oikeastaan oli?

No, viime vuoden produktiona, ja vieläpä sangen tyylitajuisen Production IG:n toimesta tehtynä, elokuva on visuaalisesti näyttävä. Lentokoneilukohdissa turvauduttiin moderniin 3D-animointiin, ja muulloin oltiin yksityiskohtaisen ja jopa hämäävän realistisen perusanimoinnin äärellä. Ulkoasu oli siis teknisesti kyllä hallussa, mutta ehkä animaatiolta odottaisi visuaalisesti jotain, mitä live-actionit eivät voi tarjota - liian realistinen animointihan on ajatuksen tasollakin vähän hölmö. Miksei samantien tehty live-actionia ? En minä silti kehtaa valittaa, kun silmäni vuoronperään orgasmoituivat kauniista värimaisemista ja vauhdikkaista taisteluista. Hyvin pysy molemmat animointitekniikat hanskassa, eikä rahassa oltu onneksi pihistelty.

Juoni taas oli ongelma. Se ei tuntunut alkavan mistään, eikä oikein etenevänkään mihinkään - läheisien taistelutoverien kuolematkin sivuutetaan olankohautus-tyyppisillä eleillä ja ilmeisesti suurta suunnittelua vaatinut, perustavanlaatuinen sotahyökkäys huitastaan neljässä minuutissa läpi ja siirrytään keilahalliin mököttämään synkkään hiljaisuuteen, kun vastustajan ässäpilotti "Teacher" veti taas kaikkia turpiin. Juonen olemattomuutta ei voi oikein edes perustella millään, kun draamapuoli myös alkoi ihan puskista ja loppui ei-mihinkään.

Hahmokaarti on pieni, mutta tylsä. Kannami on ihan hauska poika - tarpeen tullen on aina valmis nimittämään itseään lapseksi tai pojuksi, toisena hetkenä sitä vaan vähän tapetaan vihulaisia. Miespäähahmon ollessa epäsosiaalinen anti-bilettäjä, täytyy kaikkien geneeristen kaavojen mukaan parhaan joukkuetoverin olla kova naistenmies ja juhlija. Voiko kuivemmaksi enää mennä? Okei, kyllä voi, Kannamin yhden yön juttu -tyyppinen tatuoitu ystävätär ja heidän suhteen alkaminen ei-mistään ja päättyminen seuraavassa kohtauksessa on varmaan tyypillistä armeijameininkiä, mutta kyllä siinä vähän jää miettimään, että miksi moinen tyyppi täytyy elokuvaan edes tuoda - ja miksi hänen tatuointeja niin kuvataan ja ihmetellään, jos niihin ei aiota enää palata. Naispäähahmo Suito Kusanagi on ihan kiva pomotyttö, harmi vaan, kun hänen motiiveistaan ja ajatusmaailmastaan ei saa mitään otetta missään vaiheessa. Koska Kusanagi on aika ruma, on tietysti myös se kaunis tyttöhahmo, mutta hän jää pintakoristeeksi.

Äänimaailmassa oltiin sentään jotakuinkin onnistuttu - musiikit oli hyviä ja toimi, kaikki kolahduset ja vastaavat oli realistisia ja hyvin toteutettuja ja lentokoneet kuulosti lentokoneilta. Vika saatto olla mun tiedostossa, mutta puheen ja lentokoneäänien välinen voluumiero oli kyllä huomattava ja hyvin perseestä - kun puhe kuului kunnolla, lentokoneet jylisi niin, että ikkunat helisi. Tietysti se tuo mukavaa tunnelmaa, mutta kun ei jaksa kuunnella, on tylsä olla vaihtamassa kokoajan äänenvoimakkuutta kohtauksien perässä.

Vaikka puhuinkin elokuvasta paljon pahaa, ei se toivoton ollut. Jos pelkät komeat visuaaliset systeemit ei saa katsomaan koko järkyttävän ylipitkää kaksituntista, niin kyllähän tämä ihan viihteestä kuitenkin menee. Siis jos viihtyy, kun tuijottaa hurjan jännittäviä mitään-ei-tapahdu -tyyppisiä jumituskohtauksia ja yhtäkkistä, varsin toimivaa toimintaa. Monessa asiassa mentiin metsään, mutta monessa myös onnistuttiin - kokonaisuus oli omaperäinen ja raikas ja katsontakokemuksensa kohtalaisen OK.

Yhteisarvosana: 6

[Julius]

Death Note

En nyt ala kirjotteleen jokasesta asiasta erikseen, mutta..
Sarja oli jännä. Ulkoasu miellytti ja se että henkilöt olivat arkisen näköisiä teki siitä kivasti todenmukasemman.

Spoiler:

Puolivälissä sarjan päähenkilöstä tuli huonompi fiilis ku suurimmat sherlockit jäivät. Loppu kyllä kusi yagamin osalta.
Tietenkään en halunnu että se ois hävinny nearille, mutta se miten se hävis.. Ei huh huh.
Ryukhan sen tappo kuitenki ja fiilisteli lopussa.. ihan kiva. Ja että se helemi kiyomi takada piti uhrata...

Jos en nyt omia fiilareita ota niin 9+. Miinus vähemmän koukuttavista osista.

[Hekate]

[paskarate]
Mai HiME



Sain jotain katotuksi loppuunkin asti.

Eniveis, tälläistä tällä kertaa:

Tyttöjä, materialisointia, angstia, draamaa ja mättöä 26 jakson verran. HiME tulee sanoista Highly-Advanced Materializing Equipment, jolla viitataan mielenkiintoiseen kykyyn jonka sarjan pääosassa olevat tyttöset omaavat. HiME-tyttönen voi ihan silkalla tahdonvoimalla luoda itselleen jonkun aseen, joka on sitten vähän henkilöstä kiinni että millaisen. Tämän lisäksi HiME voi kutsua Childiksi kutsutun palvelusolennon rinnalleen, mutta tästä ei sen enempää.

Tokiha Mai on 15-vuotias opiskelijatyttönen joka saapuu Fuka Gakuenin tai minkälie yhteiskouluun pikkuveljensä kera. Eipä tiennyt tyttö että kyseisessä laitoksessa ja sen lähipiirissä on kasautunut kolmetoista HiME-tyttöstä (mukaanlukien Mai itse) ja tämä johtaa siten erilaisiin mättötilanteisiin joissa HiMEt tappelevat milloin yhteistä uhkatekijää, milloin toisiaan vastaan. Tästä tämän enempää kehtaakaan sanoa ilman spoileritägejä.

Yleisesti ottaen Mai HiME oli ihan mielekästä seurattavaa. Siinä oli vähän kaikkea mutta millekään ei kiinnitetty liikaa/liian vähän huomiota. Tyypillinen koulukomedia feat. satunnainen pantsuperseily yhdistettynä jotenkuten tyydyttävästi toteutettuun draamaan ja pisteenä i:n päälle mättöskenet. Joka tapauksessa, loppua kohden sarja alkaa käydä erinäisten yllätystapahtumien ja -käänteiden myötä melko hämmentäväksi, allekirjoittaneella ajatukset ravas jatkuvasti väliä "Well this is cool" <--> "Awww fuuuuck! WHY?!" Ehkä tämän sarjan maratoonaaminen kahdella istumalla (1-10 ekalla kerralla, 11-26 tokalla) ei ollut kovin hyvä idea, sillä eritoten loppua kohden sarjassa on sen verran monta tasapainoa järkyttävää tapahtumaa että niitä olisi varmaan pitänyt vähän sulatella ennen jatkamista.

Hahmokaarti oli mukavan vaihteleva, kaikkea löytyi hiljaisista hissukoista iloisten lolien ja reverse trappien (se oli alusta asti niin ilmiselvää että se yks Homo-Petteri on tyttö ) kautta psykopaatteihin, ja muutamat melko selvätkin viittaukset tyttörakkauteenhan ovat vain plussaa. Ääninäyttely oli melko peruskauraa, joskin muutamat itkukohtaukset olivat melko riipaisevia (hyvässä mielessä). OP ja ED oli perustylsää settiä, mutta erään jakson enkunkielinen ED oli koskettava, etenkin siinä asiayhteydessä.

Annoin tälle MAL:issa kasin, joten eiköhän se päde täälläkin.
[/paskarate]

P.S. Shiznat FTW!

[Hekate]

Heippa hei, postaan taas paskaa. Nauttikaa, rakkaat kärpäseni.

Nämä eivät ole viimeisimmät näkemäni sarjat, mutta koen tarvetta kirjoittaa näistä sarjoista jonnekin joten olkaatten hyvät:

Mahou Shoujo Lyrical Nanoha



Takamachi Nanoha on tuiki tavallinen lesbo seksuaalisesti hämmentynyt nuori koulutyttö, joka eräänä päivänä löytää haavoittuneen pienen eläinressukan. Eläinlääkärikäynnin ja erään epämiellyttävän kohtaamisen jälkeen saamme selville että tämä eläin on muotoaan muuttanut velho toisesta ulottuvuudesta (why does this sound so clichéd?) joka kantaa mukanaan Raging Heart-nimistä epäilyttävää fallista esinettä maagista asetta ja että Nanoha-chan on erittäin potentiaalista materiaalia taikalesboksi taikatytöksi. Tämän jälkeen saamme selville että Jewel Seed-nimiset taikaesineet ovat kamalia ja että ne kuuluu saada talteen ennenkuin tapahtuu hirveitä. No, Nanoha ei tietenkään ole ainoa joka näitä maagisia kristalleja etsii. Syistä-joita-en-kerro-lälläslää-katsokaa-sarja-niin-tiedätte niitä etsii myös eräs toinen taikalesbo taikatyttö nimeltään Fate Testarossa. Tämä johtaa erinäisiin konflikteihin milloin Jewel Seedien esiintuomien hirviöiden, milloin Faten kanssa. Luvassa on vauhtia, vaarallisia tilanteita, rutkasti taikuutta, Faten persoonaan ja motiiveihin syventymistä ja sairaalloinen määrä vihjauksia shoujo-aihin.

Ensimmäisessä kaudessa tutustutaan taikatytön ihmeelliseen arkeen ja keräillään Jewel Seedejä tulevan vaimon kilpailijan kera. 13 jaksoa.

Overall: 8
Annoin tälle MAL:issa kasin ja se olkoon pilarina tällekin. Kaikinpuolin katsomisen arvoinen kokonaisuus, mutta liian moninaiset ja ilmiselvät shoujo-ai -vihjaukset ilman mitään käytännön näyttöä laskevat arvosanaa. Unused shoujo-ai potential is never justified.

Tarina: 8
Mitä oma käsitykseni antaa ymmärtää, melko perussettiä mahou shoujoksi. Ollaan ihanan maagisia, söpöjä ja lutusia fanservice-muodonmuutosanimaatioinemme ja taikasauvoinimme, aika ajoin ollaan tärkeänä tekijänä maailman pelastamisessa. Välillä tietenkin yritetään elää myös normaalia elämää, mutta eihän siitä mitään tule kun taikales- eiku -tyttöily on niin mahdottoman hauskaa. Taikatyttöily on myös vakavaa liiketoimintaa, oma henki on tämän tästä uhattuna.

Mutta kuitenkin, olen tyytyväinen

Animointi: 8
Taikuus oli näyttävää, joskin vähän kliseisesti toteutettua. Maailma oli sopivan "realistinen" (ei turhan synkkä tai iloisen värikäs - oikeastaan sijainnista ja kellonajasta riippuen vähän molempia). Tässä kohtaa mainitsen myös sen, että lähes joka hahmolta löytyvä Largo-letti = 100% approved

Ääni: 9
Saattaa kuulostaa hullulta, mutta olen erittäin tyytyväinen Nanoha-sarjan ääninäyttelyyn ja musiikilliseen puoleen. Jotakuinkin jokainen heppu itse Nanohan ja kaverien kautta Raging Heartiin ja muihin taikaleluihin ovat saaneet arvoisensa äänet. Erityiskiitos menee Fate Testarossaa ääninäytelleelle Nana Mizukille, joka on myös osittain vastuussa sarjan musiikillisesta toteutuksesta.

Hahmot: 7
Hahmoissa mättää yksi asia: Niitä on liian vähän!
Ensimmäinen kausi keskittyy lähinnä Fateen ja Nanohaan joten muita oleellisia hahmoja ei kovin montaa ole. Nanoha ja Fate itse ovat molemmat mielenkiintoisia tuttavuuksia, ja myös toistensa vastakohtia: Fate on synkkä omat agendansa salassa pitävä masistyttönen joka ei pelkää käyttää voimaa saadakseen haluamansa Nanohan ollessa avoin ja pirteän optimistinen söpöstelijä joka turvautuu galaksien räjäyttelyyn vain jos on aivan pakko. Toisen valkoinen ja toisen musta pukeutuminenhan vain vahvistaa tätä vastakkainasettelua.

Nautittavuus: 8
Nanoha on kaikinpuolin mielekästä seurattavaa, mutta miinustan siitä että niinkin ilmiselvä shoujo-ai -vihjailu ei johda mihinkään. Unused shoujo-ai potential is never, ever justified.




Mahou Shoujo Lyrical Nanoha A's



Taikatytön arki saa uusia uhkatekijöitä kun Mahou Shoujo Cosplay Hayate and her Hoes™ saapuu paikalle varastaakseen magiadataa jotakuinkin kaikesta mikä liittyy taikuuteen edes kaukaisesti ja säilöäkseen sitä ihmeelliseen taikakirjaan joka antaa älyttömät voimat omistajalleen kunhan kirjan kaikki 666 sivua on täynnä. Tämähän tarkoittaa vain sitä että vahva taikalesbo taikatyttö Nanoha Takamachi ja hänen rakastajattarensa hyvä ystävänsä Fate Testarossa ovat erittäin nannaa kerättävää. Harmi vain että nämä kaksi eivät ole kovin halukkaita luovuttamaan omia taikavoimiaan moiseen ja sotahan siitä perkele syttyy. Lisää taikatyttöjä, lisää taikatyttöjen välistä eripuraa, lisää räjähdyksiä, lisää kaikkea.

13 jaksoa taikamättöä ja edelliseen kauteen verrattuna vielä enemmän ja vielä ilmiselvempiä vihjeitä shoujo-ain suuntaan.

Overall: 8
Tämäkin sai kasin, hihhih.
Vaikka A's onkin parempi kuin ensimmäinen kausi niin ysin arvoinen se ei kuitenkaan ihan vielä ole.

Tarina: 8
Uusi agenda, uusi syy tarttua epäilyttäviin fallisiin esineisiin taikasauvoihin arvon tytöille ja yletön määrä haleja ja pusuja off-screen. Tietenkin pientä DB-meininkiä tiedossa kun tytöt vahvistuvat ja galaksit räjähtää entistä näyttävämmin.

Animointi: 8
Samaa settiä ku eka kausi, eipä tästä mitään sen kummempaa kait.

Ääni: 9
Lisää Nana Mizukia musiikillisella puolella ja lisää osuvaa ääninäyttelyä,

Hahmot: 8
Ykköskaudessa kaipasin enemmän hahmoja, A's delivers. Kokonaiset viisi uutta tyttöstä joihin tutustua. Näistä ehdoton ykkönen on Vita, tämä Graf Eisen-nimisellä Banhammerilla huitova nuorukainen. Vanhojen hahmojen puolella taas pysyvän vaikutuksen teki se, kun ns. "White Devil" Nanoha nosti ensi kertaa päätään. Ensimmäisessä kaudessa kun ei ollut tälläistä "Nanoha-täti on nyt HYVIN vihainen!"-hetkeä niin käsitys sankarittarestamme koki melkoisen järkytyksen, joskin positiivisen sellaisen.

Nautittavuus: 9
Samaa meininkiä mutta enemmän kaikkea. Voisin melkein antaa kympin tästä mutta sarjan nautittavuutta järsii kaksi asiaa.
1) Ne tyttörakkausvihjaukset. Olen tähän mennessä jo hyväksynyt sen että tyttöset hoitavat pussailunsa off-screen, mutta jos sen vihjailun on oltava noin lukuista ja ilmiselvää niin voisivat ihan yhtä hyvin näyttääkin suudelman tai pari.
2) Cartridge-järjestelmä. Siis mitä helvettiä? Pahikset ja taikasauvapäivityksen myötä myös hyvikset omaavat järjestelmän joka lataa "taika-ammuksiin" pakattua tiivistettyä taikuutta antaen sauvan käyttäjälle ja tulevalla hyökkäykselle karmeat voimat hetkellisesti ja hylsyt vaan lentelee kun cartridge-latauksilla pistetään paikkoja lakeaksi ja vedetään toisia taikatyttöjä turpaan. Se on taikasauva eikä mikään perkeleen haulikko!



Mahou Shoujo-Ai Yurical Nanoha
Mahou Shoujo Lyrical Nanoha StrikerS



Kymmenen vuotta on kulunut ensimmäisen kauden tapahtumista, 9-vuotiaasta Nanoha-tytöstä on muotoutunut kaunis ja karismaattinen nainen. Vaikka täysi-ikäisyyden mennessä pitäisi taikatyttöpiireissä olla jo eläkkeellä (esmes Mio Sakamoto @ Strike Witches) niin Takamachi-täti se vain jaksaa porskuttaa. Taikatyttöilyn ohella hän kouluttaa muita potentiaalisia taikatyttöjä ja yleisesti ottaen työskentelee ystäviensä kanssa unohtamatta tietenkään hänen vaimoaan kiihkeää rakastajatartaan seksileluaan tyttöystäväänsä loputtoman rakkauden kohdettaan lapsuudenystäväänsä Fate Testarossaa. Elämä hymyilee rakkaalla Nanohallamme kaikin tavoin. Töissä menee hyvin ja off-screen romanssipuolella paremmin, kunnes...

Taas tapahtuu. Hirmuiset taikaesineet ovat taas vallanneet maailman ja taas niitä pitäisi metsästää. Taas kerran niiden perässä on pahoja tyyppejä ja taas kerran pitäisi pistää lääniä lakeaksi ja vetää porukkaa turpaan. Tällä kertaa otetaan vielä amatöörejä kentälle ja ne pitäisi vielä pitää hengissä. Huhhuh, kyllä taikatyttöily on vakavaa liiketoimintaa. Jossain välissä pitäisi vieläpä ihailla Faten seksikkäitä mustia pitsialusvaatteita ja myöskin tutkia (TAAS) mitä niiden alta löytyy mutta eihän tässä kiireessä jumalauta ehdi, ainakaan on-screen. Ja pitäähän tässä välissä hankkia myös uusia ystäviä - yksi Starlight Breaker kerrallaan.

Edellisten kausien vastaisesti jaksomäärä kaksinkertaistui, eli StrikerS on 26 jaksoa. Heh, more magical lesbian goodness. ^^

Overall: 9
Jumalauta jätkät, Nanoha delivers. Ei tässä muuta voi sanoa.

Tarina: 7
Ideapohjalla homma alkaa jo vähän toistamaan itseään, mutta toteutuksessa ei olla kuitenkaan menty huonompaan suuntaan. Kuitenkin miinusta verrattaisesta epäoriginaalisuudesta.

Animointi: 9
Parempaa settiä ku edellisis kausis. Mielenkiintoisia efektejä, vähän värikkäämpi maailma ja galaksit räjähtää yhä näyttävämmin.

Ääni: 9
Samaa tasoa pidetään yllä, eipä tässä sen kummempia kai.

Hahmot: 10
Lisää taikalesboja! Lisää hienoutta tiedossa kun Fate ja Nanoha eivät ole enää ainoat joiden välillä on selvästi sutinaa. Erityismaininnan ansaitsee lollerskater-rautanyrkkityttö Subaru Nakajima, joka on melkein yhtä hetero kuin tyypillinen sateenkaari ja yrittää huvittavin seurauksin olla cool. Edellisten kausien hahmoilla on myös ollu mielenkiintonen taival takanaan, eikä pääsankaritarta olla tietenkään unohduttu. Tällä kertaa ilmassa on pikkuista filleröintiä kun vähän väliä tutkitaan mimmoista elämää Nanoha on viettänyt ja miksi hän on ajoittain niin tarpeettomantuntuisen ankara amatöörejä kouluttaessaan. 19v Fate on kans hot, ja näiden kahden yölliset seikkailuthan vasta hottia ovatkin, vaikkei sitä ruudulla näytetäkään. (Seriously, herätään joka aamu samasta sängystä seksikkäissä pitsialusvaatteissa? Ei vihjaa mitään, ei...)

Nautittavuus: 10
StrikerS viihdyttää. Lesboilupuolella ei vieläkään konkreettisesti näytetä mitään, mutta vihjailussa mennään jo senverran pitkälle ettei se enää haittaa. Haulikko-taikasauvat on vähän kakspiippuinen juttu, mutta originaalit aseet (esmes Teanan täysin cartridgeista riippuvaiset pistoolit) kompensoivat tätä jonkun verran.

[Chocobo]

K-ON!


Ritsu Tainaka tahtoo liittyä koulun bändiin (englanninkielinen termi oli Light Music Club, mutten osaa oiken kääntää sitä mitenkään järkevästi suomeksi joten bändi saa luvan kelvata), jota ei enää ole koska kaikki jäsenet valmistuivat edellisenä vuonna (cliché?). Joten pelastaakseen bändin, Ritsun pitää saada vähintään 3 jäsentä lisää liittymään, että bändi pysyisi kasassa. Heti alussa mukaan saadaan ylipuhuttua Ritsun paras kaveri Mio ja Tsumugi "Mugi-chan" Kotobuki. Bändistä puuttuu siis enää kitaristi, ja se paikka menee Yui Hirasawalle, jolla ei ole mitään kokemusta kitaran soittamisesta, tyttö ei oikeastaan osaa soittaa kuin kastanjetteja (Un-tan~)

Ja heti alkuun erittäin helposti saavutettavisa oleva tavoite: Päästä esiintymään Budokan-areenalle

Spoiler:

ei ne kyllä pääse sinne asti, ainakaan animen aikana

Myöhemmin bändiin saadaan vielä Azusa "Azu-nyan" Nakano toiseksi kitaristiksi.


Tarina: 6
Tarina on tässä oikeastaan aika pienessä roolissa. Mitään ihmeellisempiä juonenkäänteitä ei tapahdu

Spoiler:

paitsi että Yui menettää äänensä pari päivää ennen keikkaa ja Mio joutuu laulamaan *le gasp!*

Sarjan on oikeastaan vain tarkoitus olla moe~ (ja siinä se myös onnistuu)

Hahmot: 9
Ovat kaikki naispuolisia. Lukuunottamatta sitä yhtä miesopettajaa ja Ritsun pikkuveljeä (jotka molemmat vilahtavat noin kerran koko sarjan aikana). K-On!:in hahmoja pystyy kuvailemaan yhdellä sanalla: MOE~!
Tosin hahmot ovat hiukan stereotyyppisiä: Hyperaktiivinen säätäjä (Ritsu), Ylipositiivisen asenteen omaava, ihan omassa maailmassaan elävä symppis (Yui), jonka pikkusisko on selvästi isosiskoaan henkisesti kypsempi (Ui), Rikkaan perheen ylikiltti "prinsessa" (Mugi), Tsundere (Mio, Azusa). Sarjan oudoin hahmo taitaa olla bändin "ohjaaja" Sawako "Sawa-chan sensei" Yamanaka, nätti ja erittäin kiltti musiikinopettaja, joka saatuaan pakit kouluaikaiselta ihastukseltaan rupesi soittamaan Death Metal-bändissä. Sawakolla on myös pakkomielle pukea päähenkilöitä (erityisesti Miota ja Azusaa) esim. Maid-asuihin.

Musiikki: 9
Taustamusiikki ei ole mikään ihmeellinen, mutta OP Cagayake Girls! ja ED Don't say "lazy" ja mm. jaksossa 12 soiva Fuwa Fuwa Time ovat jotain niin ihania biisejä~ :3

Nautittavuus: 10
En normaalisti jaksa istua sitä 23-25 minuuttia (kauan se 1 jakso nyt keskimäärin kestää) paikallani. Tämä on yksi niitä harvoja poikkeuksia. K-On! oli vaan niin söpöä katsottavaa, ettei sitä voinut lopettaa millään~ :3

Overall: 9
Kaikin puolin erittäin hyvä anime. Minkäänlaista tarinaa tässä ei ole... K-On! on 100% söpöilyä. Pointsit vielä siitä että rakas kotimaamme, Suomi mainitaan ohimennen yhdessä jaksossa.


Ja nyt kaikki mukaan!

Moe, moe~ KYUN~! <3

[unhola]

Oh dear Zeus... Enter Minami-ke, hauskin anime mitä olen ikinä katsonut.



Mitä yhteistä on Seto no Hanayomella, Lucky Starilla ja Minami-ke:llä?... Kaikki edellämainitut on genreiltään ylitsevuotavan järjettömiä slice-of-lifehtäviä komedioita. Ensinnämainittu hyvällä, toisennamainittu ruudun eteen nukahtamisella - hyvä tai huono asia tulkinnasta riippuen - sekä viimeisinnämainittu vatsakipua aiheuttavalla tavalla. Say what, vatsakipua? Kyllä, kuulitte oikein, naiset ja herrat, Minami-ke on niin hauska ja nautittava sarja niin monella eri tasolla, että nauroin ehkä puolet kaikkien jaksojen ajasta kovaan ääneen, yhtään valehtelematta sanoen. Tätä nauramistahan ei tapahdu usein, pieniä hymähtämisiä laskematta, joten nyt kyllä liikutaan jonkin sortin kosmisten voimien äärellä, jonka johdosta anime siirtyy kymppikerhoon.

So, what's the deal? Sanotaanko suoraan, että Minami-ke ei tuo yhtään mitään uutta pöytään, eikä sitä voi täysin kriittisin meriitein arvostella korkein (7-8+~) arvosanoin. Ongelmallista? Not at all, Minami-ke on yksinkertaisesti niin viihdyttävä ja huvittava sarja: sketsit ja tahattomat moniulotteiset hauskuudet ei lopu missään vaiheessa kesken hetkeksikään. Tiedättekö mikä tässä on kaikkien ironisinta? Noh, lähinnä se että huonoin anime jonka olen katsonut (Lucky Star) on periaatteessa paperilla sama kuin tämä anime, joka liittyy nyt yhdeksäntenä jäsenenä eliiteistä eliitimpien kerhoon. Erot ovat valtavat, mutta silti minimalistiset. Slice-of-life ilman juonipohjaa, kouluikäiset hahmot. Hahmot on tässä avainsana; siinä missä LS oli aika yksiuloitteinen pitkässä juoksussa, dialogin ja hahmojen tylsyydestä puhumattakaan, loistaa Minami-ke juurikin samoissa aspekteissa totaalisesti. Totaalisesti.

Tarina...wait, what story?:
Aivan, aivan. Pieni animetauko ja johan kymppiä heruu tarinattomalle sarjalle? Say what? Ennen kuin toteatte unholan käyttävän jotain kyseenalaista maahantuotua ykkösluokan mehua (that joke is in the series, too, by the way), on todettava että lähtöasetelma sentään löytyy, juonen puutteesta huolimatta. Puhuakseni siitä vähäsen, ja ihan vaan vähäsen - Minami-ke:n lähtöasetelma on yksinkertainen: kolme Minami-perheen siskoa (esittelykuvassa) asuvat keskenään jossain oletettavasti kuvitteellisessa Japanilaisessa kaupungissa, ja elävät normaalia elämäänsä. Tätä me sitten seuraammekin, kaikkine sattumuksineen. Lähtökohtaista arvosanaa on mahdotonta antaa, sillä kellään ei ole aavistustakaan miten hyvin käsikirjoittajat pelaavat korttinsa, asetelmasta huolimatta.

Kliseisen tylsä hahmokaarti, otaksun?:
Läheltä liippaa, mutta ei sittenkään ehkä kovinkaan läheltä. Esittelykuvassa keskellä siskosarjan noin 17/18-vuotias high schoolia käyvä esikoinen, Haruka, joka pitää Minamien taloudesta huolen, sekä toimii huoltajahahmona pikkusiskoilleen. Haruka on todella kiva hahmo, joka on sopivan ujo, äitimäinen ja "onee-sama-mainen" samaan aikaan, ollen luotettava, neuvokas ja myöskin välillä huvittavan vaivaantunut siskojensa puheista. Sinänsä myös jännä hahmo, että vaikka hän ei itsessään luonut niin paljon hauskoja tilanteita - oli monet tilanteet silti häneen liitännäisiä. Minamin perheen keskuspilari. Mitä taas muihin hahmoihin tulee, niin Harukan noin 11- ja 14-vuotiaaat pikkusiskot, Kana (kuvassa etuoikealla) sekä Chiaki (kuvassa etuvasemmalla) ovat ne kaksi muuta tärkeintä päähenkilöä sarjassa. Keskimmäisenä syntynyt sisko, Kana, on perheen airhead ja varsinainen spontaaniuden ruumiillistuma. Erittäin hauska hahmo, jonka typerryttävät ideat ja jutut oli kyllä niin laatutavaraa, kaikessa typeryydessään. Kana on se pääkalabaliikin aiheuttaja Minamin perheessä, säätäen ja kiusaten Chiakia usein eri asioista. Perheen nuorin tytär, Chiaki, on mun suosikkihahmoni tästä sarjasta. Nero-tason älykkyysosamäärä, kylmän suorasanainen persoona ja sopivan 'mopottava' luonne, jos tilanne sen vaatii. Saa oman isosiskonsa (Kanan) -sama:ttelemaan häntä, omat luokkakaverinsa tekemään mitä sanoo ja niin edelleen! Silti, jokseenkin naivi joissain asioissa, erityisesti "niissä asioissa", joka johtaa Harukan punasteluihin ja Kanan kiusoitteluihin. Chiaki kunnioittaa Harukaa, ja yrittää usein päästä hänen suosioonsa, josta seuraakin lisää hupia.

Muitakin hahmoja toki on, nimittäin jokaisen siskon koulukavereissa on muutama ns. semitärkeä hahmo, jota seurataan kanssa aika paljon. Harukan koulussa on absoluuttisen hauska Hosaka, seriously, repeilin tälle jätkälle jokaikinen kerta kun hän oli ruudussa. Hosaka on "outo" hahmo, joka on koulun poikien lentopallojoukkueen kapteeni, ja jolla on pakkomielle saada Harukasta joukkueen manageri. Hän sitten päivät pitkät kehitteleekin skenaarioita jolla lähestyisi Harukaa, lähinnä ruoanlaiton muodossa, ja hänen "simulaatio"-sketsinsä oli ehkä huvittavin sketsikokonaisuus mitä oon nähnyt ikinä. Oikeesti, meinasin laskea alleni kun nauroin niin kovaa! Tähän vielä ns. vakiosketsin päätös, jossa toinen saman koulun oppilas, Aiko, heittää aina "kimochiwarui", ja nauru on niin taattu. Ihan pakko laittaa teille sample Hosakan hienoista simulaatioista. > > > Here. < < < Oli Harukan koulusta muitakin hauskoja hahmoja, lähinnä juuri Aiko ja hänen kaverinsa.

Mitä taas tulee Kanan kouluun ja häneen liittyviin hahmoihin, niin pääosassa on poika nimeltä Fujioka. Tällä pojalla on ihastus Kanaan, ja kun hän sitä yrittää tunnustaa, niin väärinkäsityksiä satelee! Täten Kanalle ja Fujiokalle kehittyy hupaisa suhde, jossa Fujioka saa lisänimen "banchou" (badass). Tilanteiden kulkua on vaikea selittää, mutta se on hullun hupaisaa säätöä säädön perään. Muita Kanaan liittyviä tärkeitä hahmoja ei juurikaan ollut, paitsi silmälasipäinen mallioppilas, Keiko, jota Kana härnää usein.

Chiakin ala-aste toverit sen sijaan pitävät Chiakia luokan nerona, ansaitusti, joka johtaa hänen arvostettuun asemaan. Siinä missä muut pesevät suutaan, Chiaki palautaa aina kaiken vähintään triplana. Huvittaviten tämä tulee esille luokan hyperaktiivisen pojan Makoton kanssa, joka uhittelee Chiakille, mutta silti lopussa tekee aina tismalleen kuin hänelle sanotaan. Makoto alkaa myös crossdressaamaan "Mako-chanina", kun Chiaki ei päästänyt häntä enää Minameille kylään, ollen kateellinen Makoton saamasta huomiosta Harukalta. Tästäkin on aina huvittavia sketsejä sarjan läpi!

Vieläkin on lisää huvittavia hahmoja, nimittäin SENSEI & NINOMIYA-KUN! Nämä ei ole oikeita hahmoja sarjassa, vaan ovat hahmoina TV-sarjassa jota sarjan hahmot katselee välillä. Aivan ratkiriemukkaan typerää hupia irtoaa tästä. Jatkuvasti. Myöhemmässä vaiheessa sarjaa esitellään myös Minami family #2, sekä muunmuassa siskojen setä (?), mutta ne riemukkuudet jätän teille oman katsomisen varaan.

En löytänyt yhdestäkään hahmosta mitään ärsyttävää koko sarjan aikana, joka taas johtaa automaattisesti siihen että hahmorateksi paukahtaa kirkas: 10.

No mites sitten animaation laita?:
Pehmeän ja mielyttävän näköistä, ei hirveästi still-kuvaa, paljon eri värimaailmaa ja tunnelmaa, tarkkaa jälkeä ollen ajoittain erittäin yksityiskohtaista, unohtamatta sitä, että monella hahmolla muutamia eri asustekokonaisuuksia samojen vaatteiden sijaan. Toisinsanoen, kaikessa yksinkertaisuudessaan erittäin silmää miellyttävä animointi, olematta silti mitenkään visuaalinen pommi ála ef-sarja. 8+

...Ääninäyttely?:
Yhdellä sanalla kuvaten: loistavaa. Jokaisella hahmolla oli tismalleen sopivat äänet, ja yksikään ääni ei tuntunut missään vaiheessa vastenmieliseltä tai ärsyttävältä. Chiakin bakayarout ja kiukuttelut tuli suoraan sydämestä ja sopivasti, Hosakan simulaatiot ja monologit oli omaa luokkaansa, Harukalla oli söpö ääni, Kana kuulosti juuri niin villiltä ja vapaalta kuin pitäisikin ja niin pois päin. Ei valitettavaa, yhtään. Mainittavan arvoista on myöskin se, että tässä animessa ei ollut ketään arkkityyppiseiyuutä, eli Rietä tai ketään muuta vetämässä pikkutyttöjen ääniä jne. Ainoastaan Chiakin näyttelijä oli etäisesti tuttu Haruhista, vaikka en osannut suoraan rooliin yhdistääkään. Harukan ääninäyttelijäkin, esimerkiksi, oli tutkinnan jälkeen ollut animeissa joita olin nähnyt, mutta ääni oli ihan eri kuuloinen. Taitavaa seiyuuväkeä kyseessä, siis. Sama itseasiassa kaikkien seiyuujen kohdalla, joka on jossain määrin järkyttävää. Ehdoton 10.

No mahdoinkohan nyt sitten nauttia sarjasta vai en:
Bring on the 10, baby! Toisinsanoen, kyllä nautin. Ajattelin itseasiassa katsoa sarjan uudestaan piakkoin for the heck of it. Pidin eniten tässä sarjassa siitä, miten kaikki oli niin yksinkertaista, hitaasta 'etenemisestä' (etenikö tarina edes?) ja alkuasetelmasta lähtien, mutta miten silti kaikkea oli niin paljon. Hahmojen väliset suhteet, säätämiset - kaikki toimi. Jokaisen sisaruksen koulu/kotielämää seurattiin aika tasapuolisesti, jolloin ns. sivuhahmojen isohko kaarti pääsi loistamaan kaikilla erilaisilla kuviteltavilla tavoilla.

Mandatory watching for the comedy fan. 10

[Hekate]

Ikkitousen (一騎当千)




. . .

. . .

. . .

Näin juuri pornahtavimman sarjan hetkeen.

Kuten jo ylläoleva kuvakin antaa ymmärtää, luvassa on kung fu-mättöä maailmassa jossa naisille ei osata tehdä kunnollisia vaatteita, ne kun hajoavat melkein mistä vain ainakin taistelujen aikana. Sarja perustuu The Romance of the Three Kingdomsiin ilmeisesti vähän enemmän kuin vain löyhästi. Eri henkilöiden kohtaloita ja ilmeisesti myös persoonallisuuksia on kopioitu suoraan alkuperäisteoksesta ja kuka-tappaa-kenet-ja-miksi-kuviossa ollaan ainakin yritetty pysyä, propsit siitä.

Eli kolmen kuningaskunnan romanssi on nykyaikaistettu siten että seitsemän koulua taistelee vallasta ja jotakuinkin jokaisella on ainakin yksi oppilas jonka magatama (koru joka löytyy joka oppilaalta) sisältää oikeiden tapahtumien aikaisen sankarin voimat ja kohtalon. Kyllä, myös kohtalon, tämän vuoksi sarja pysyykin melko vahvasti kuka-tappaa-kenetkin-kuviossa mukana lukuunottamatta paria tapausta jotka tietävät kohtalonsa ja yrittävät paeta sitä. Näin meillä onkin sitten ihanasti eri hahmoja (niin miehiä kuin naisiakin) ja tekosyy usuttaa nämä tappelemaan toisiaan vastaan.

Sanoin että tämä sarja on pornahtava. Ja voi kyllä, juuri sitä se on. Ecchi ei ole riittävä sana kuvailemaan sitä miten Ikkitousenissa käsitellään seksiä. Alastomuutta, kähmintää, ähinää ja äsköniä on, ja tiettyyn pisteeseen asti sitä näytetään melko graafisestikin, mutta niin pitkälle ei kuitenkaan mennä että tämän voisi luokitella hentaiksi. Ja sitä seksiä tosiaan on, vähän sitä ja tätä löytyy lesboraiskauksista naista alistavien orjamaisten suhteiden kautta yhden illan juttuihin. Ikkitousen on malliesimerkki siitä, miten pornahtavan sarjasta voi tehdä saamatta hentai-leimaa. Ecchi? Nojoo, joka kohtaus jossa on nainen on myös pantsut, tissit tai molemmat hyvin vahvasti ja graafisesti esillä. Ja kuinka monessa kohtauksessa on nainen? Lähes jokaisessa.

Overall: 6
Okei, pornoilussa mentiin vähän pitemmälle ku hyvän maun rajat sallii, mutta erinäiset taistelut feat. animefysiikan lait on aina huvittavaa seurattavaa. Tässä on hyvät ja huonot puolensa, ja kun kaiken lyö kasaan niin saadaan semmoinen "ihan jees"-sarja. Melko fucked up monellakin tapaa mutta tulipahan nähtyä.

Tarina: 7
En ole lukenu The Romance of the Three Kingdomsia, mutta koska tämä sarja on pullollaan referenssejä siihen ja alkuperäisessä tarinassa on ainakin yritetty pitäytyä niin se tarkoittaa lähes automaattisesti sitä ettei tämän animen tarina voi ainakaan huono olla. Muttei kyllä mikään mahdottoman hyväkään. Pitäis joskus lukea alkuperäisteos, ehkä tätäki oppis arvostamaan sitte.

Animointi: 8
Ikkitousenin ylivoimaisesti paras aspekti, ihan oikeasti. Animaatiot on valtaosan ajasta sujuvia, joskin kaikki keskittyminen on sijoitettu arvatkaa-viidesti-mihin. Taistelukohtaukset on graafisesti nättejä (ei, en nyt puhu siitä kun tytöiltä revitään vaatteet päältä tuijottamalla tuimasti niiden päälle) ja erikoisemmat efektit myös.

Ääni: 5
Valtaosa ääninäyttelystä oli lähinnä ärsyttävää, eikä hirvittävä OP auta asiaa yhtään. Ending on perustylsää kauraa. Naishahmojen ääninäyttelijät osaavat kyllä tarpeentullen voihkia, mutta siihen ne lahjakkuudet aikalailla loppuvatkin.

Hahmot: 5
Okei, otetaan tusina miestä ja tusina naista, annetaan heille kynä ja paperia ja pyydetään piirtämään jotain mitä he itse pitävät seksikkyyden multihuipentumana. Mikä on lopputulos? Ikkitousenin hahmokaarti.

Nautittavuus: 5
No se ei ole kovin nautittavaa jos jotain satunnaista taistelua seuraavaa pornahdusta seuratessani joudun oikein ääneen ihmettelemään että "Mikä helvetti tämän sarjan tekijöitä vaivaa?" Äksöni oli mandatory fanserviceä lukuunottamatta kuitenkin ihan mielekästä seurattavaa, ja kuten yllä mainittiin niin ei se itse tarina mitenkään huono ole vaikka sen toteutus onkin todella kyseenalainen. Vahvoja hyviä ja vahvempia huonoja puolia löytyy, mutta en kyllä tätä ihan jokaiselle suosittelisi.