Aika moni loppupeleissä kuuntelee kokonaisia levyjä vuonna 2011! Kivi päälle!
Nyt on kyllä melkoisen sivistynyt olo, eilen postimies toi
Beatlesien Sgt. Pepperin sekä
Genesiksen Selling Englandin, jotka molemmat iskivät hetikuulemalta. Sen verran helppoja ovat kuitenkin, että olisi suorastaan ihme, jos ne eivät iskisi.
Pepper tarjoaa mitä hienointa psykedeliaa ja jopa mahtipontista menoa, eikä levy suotta ole meikäläisen kirjoissa Beatlesien paras. Myös tähän mennessä ainoa, minkä näillä näkymin ajattelin hommata (Revolver ja Abbey Road on semmosia meh-vetoja, Rubber soul oli suorastaan karmean tylsä ja White oli liiiiian pitkä ollakseen kokonaisuutena hyvä.). Genesis on (valitettavasti) meikäläiselle uusi tuttavuus musiikillisesti, vaikka bändin olen tiennyt jo kauan, sekä valitettavasti olen kuullut Collinsin soolomatskua. Mutta tämä levy osoitti taas sen, että kyllä 70-luvulla muitakin mestariteoksia on, kuin Zappan ja Andersonin tekeleet. Levyllä on niin folkkia, rokkia, ballaadeja, psykeä, mutta ennen kaikkea sitä progea (!!). En kadu yhtään nopeaa ostospäätöstäni.
Sitten tänään tuli
Pink floydin
The Wall kuunneltua, joka todellakin yllätti. Bändi ei ole Dark side of the moonin lisäksi tarjonnut meikäläiselle oikeastaan yhtään mitään niillä muutamalla muulla levyllä, mitä on korviin kantautunut. Mutta Wall ei ollutkaan sellaista tylsää leijuntaa, mitä esimerkiksi Animalsilla, vaan erittäin varioiva ja psykologinen teos. Eihän se millään ensimmäisellä kuuntelukerralla avaudu, mutta kokonaiskuva on erinomainen hienoine sooloineen ja rokkaavan tatsinsa ansiosta. Trial on koko levyn ehdoton kohokohta muutaman soolovedon myötä. Toisaalta Another brick 2:sen karmeat lapsikuorot saavat edelleenkin happaman ilmeen meikäläisen pärställe.
Krautrokki-bändi
Cania on myös tullut pari levyä kuunneltua, hienoa että joku käsitti postailla sitä ratetopikkiin. Vaikkei tämä nyt mitenkään yllä progepoppoon parhaimmistoon, kyseessä on kyllä erikoista musiikkia.
Tago mago oli alkuuseen vähän tylsänpuoleinen, mutta sitten kaiken maailman musique concretet ja psykedeeliset (ei perkele, en kyllä tässä postissa enää käytä tuota adjektiivia) elementit tekivät siitä kyllä ihan kukkaronnyörejä aukaisevan teoksen. Bändin soundiin voi olla kyllä vähän vaikea tottua, ja ymmärrän vallan mainiosti, jos ei iske, onhan se loppupeleissä erittäin "tyhjää" musiikkia, in a good way 'course.
Ege bamyasi ei yltänyt Tagomagotin tasolle, mutta ei sekään huono veto ollut. Sisälsi vain muutaman fillerin, eikä "mielen tyhjyys" saapunut ihan ruudun toiselle puolen.
Black metallin puolelta eniten kuuntelussa on ollut
Drudkh,
Dissection,
Dråpsnatt ja
Elffor. Kahdesta viimeisestä tuskin kannattaa tänne paljoa kirjoitella (postinihan on äärimmäisen tärkeä) muuta kuin, että helvetin hienoja tuttavuuksia ja tarpeeksi kirkkaita erottuakseen genren mustasta massasta. Tunnelmallisia vetoja kerta kaikkisesti.
Drudkh sopii perskeleen hyvin tähän säähän, mitä vuodenaika meille jostain ihmeen syystä tarjoilee (AKA ruoho näkyy ja märkää on). Luonnonmukaiset, hypnoottiset ja täyteläiset riffit luovat meikäläiselle juurikin hienoja mielikuvia (kyseiset levyt olivat siis
Autumn aurora ja
Blood in our wells, jälkimmäinen hieman heikompi juurikin puhtaimpien soundiensa vuoksi) ja asettavat mielen vähäksi aikaa pois arjesta.
Dissectionin
Storm of the light's bane on aivan uskomattoman hyvä lätty, sehän nyt on selvää. Sitä ei vain ole kehdannut kuunnella, kun ei tuo lumi suostu pysymään maassa. Päätinkin siis pistää kuunteluun vähemmän arvostetun
The Somberlainin, joka IMO ei pahemmin jää seuraajansa jalkoihin. Kylmää, eviliä bläkkäriä klassisine välisoittoineen kelpaa meikälle enemmän kuin hyvin. Kansikuva suurinpiirtein kertoo, minkälaista on luvassa: synkkää, mutta paikoin hyvinkin romanttista musiikkia. (romanttista, ei as rakkaus...)
Myös sellaisesta uudesta tuttavuudesta, kuin
maudlin of the Well on huomautettava. Melko uniikkia menoa on tällä avant-garde/proge -yhtyeellä, vaikkeikaan liian ilmeista sellaista. Vähän tulee paikoin Opeth mieleen, mutta mitään pastisseja ei ole muovattu, kyllä jätkät tekee ihan omaa juttuaan. Aikalailla tunteiden kirjon läpikäyvää kamaa on kyseessä, suosittelen varauksetta mielenkiintoisesta musiikista pitäville. Harmittaa kyllä vähän, ettei levyjä tunnu saavan mistään... Suositellaan vaikka
Bath-levyä, tästä linkkiä pariin biisiin:
Heaven and weakGirl with a watering canJos asettaisi päivän loppumenyyksi uuden musiikin illalleni King Crimsonia, Kayo Dotia, Mr. Bunglea, Toolia, Nokturnal Mortumia ja Terrorizeriä. Kyllä ainakin tekemistä riittää.
Anteeksi, _mä_ Over And Out.