Kirjoittaja Kuivahko » 22.08.2011, 19:25
Metsämies käveli hitain, mutta pitkin askelin surullisenkuuluisaa punaista vuoripolkua pitkin kohti Kerdillyn metsänhakkuualueita. Vaikka kaupunki sijaitsikin useamman tuhannen metrin korkeudessa merenpinnan yläpuolella, ja talvet näin korkealla olivat hyytävän kylmiä, kasvoi vuorten rinteillä silti uskomattoman runsaasti eri puulajeja. Suurinta osaa näistä puista tavattiin vain Symbosin vuoristossa, ja monet niistä olivat erittäin arvokkaita markkinoilla, epätavallisen kovuutensa tai sykähdyttävän kauneutensa ansiosta. Pääasiassa vuoriston rinteitä peitti harmaanvihreä, ikivehreiden Jarr-mäntyjen villi metsävyöhyke. Jarr-männyt saattoivat kasvaa peräti kuudenkymmenen metrin korkuisiksi, mikäli niiden annettiin kasvaa rauhassa. Vuorilta löytyi lukemattoman paljon tällaisia vanhoja puita, mutta metsurit pitivät huolta, että hakkuualueiden männyt pysyivät nuorempina ja paljon matalampina. Siellä täällä näkyi myös pari kolme metriä matalia, mutta leveitä, punaisia Parn-katajia ja sinilehtisiä Kajeo-lehtipuita, joiden lehdet muistuttivat muodoltaan karhunkäpälää. Molemmat puut olivat kovassa huudossa, mutta harvinaisuutensa ja erittäin tiukkojen myyntimääräysten takia korkeahintaisia. Vuoripolkua kuitenkin ympäröivät tavallisia puita kalpeammat Sanit-haavat. Vaaleanharmaarunkoisten, viininpunalehtisten puiden suuret, kapeat lehdet havisivat tuulessa, saaden aikaan aavemaisen kuolleen äänen. Itse puut lähes hohtivat kelmeää harmautta muuten tummassa ympäristössä. Puut kasvoivat luonnostaan tasaisen järjestetyssä rivissä parimetrisen polun molemmin puolin, saaden tien vaikuttamaan ahdistavalta ja luotaantyöntävältä. Paikallisilla asukkailla oli monia legendoita ja kauhutarinoita kerrottavana polun kauhuista ja he olivat vuosien saatossa oppineet välttämään sitä kuin ruttoa.
Sir Hector Beechleaf vihelteli hiljaa melankolista sävelmää kävellessään kohti työkylää. Viileähkö kesätuuli havisutti puiden lehtiä. Ääni hukutti sävelmän alleen, mutta se ei haitannut pitkää miestä. Sävelmä soi hänen mielessään yhtä kirkkaasti, kuin se oli soinut hänen kuuliessaan sen ensimmäisen kerran kauan kauan sitten. Mies hymyili ajatukselle. Silloinkin oli ollut yhtä koleaa. Silloinkin hänellä oli ollut keikka. Silloinkin se oli tuottanut toivotun lopputuloksen.
"E'Hoooi!", kuului ääni vähän matkan päästä metsästä. Kului hetki, ja kuului raskas rysähdys. Toiselta puolen tietä alkoi kuulua moottorisahan pärisevä ja valoleikkurin sirittävä ääni. Puunhakkaajat olivat työssään vielä jonkin aikaa, kunnes kylmä syksy saapuisi ja seisauttaisi ulkotyöt. Beechleafin silmät tavoittivat noin sadan metrin päästä puisen rakennuksen kattorakenteita. Hänen lähestyessään aidattua asuinkylää, joka puolelta kuului aina vain enemmän ja enemmän työn ääniä. Metsurin työn täytyy olla mukavaa. Luonto ympärillä, hellän ilman hyväilyssä. Vain sinä ja puu. Lopulta vain sinä. Päivästä toiseen. Sir Hectorin saavuttaessa portin nuori, parikymppinen metsuri pysäytti hänet. "Hoi! Kenellä on asiaa tänne? En ole kuullut ensimmäisestäkään ilmoitetusta tulijasta", nuori vilkuili epäluuloisesti metsämiehen suurta asetta. "Anna olla poika. Esimiehesi tietää, kuka minä olen", Beechleaf hymähti hyväntuulisesti ja työnsi portin edessä seisovan pojan olkapäästä pois tieltään. "Mutta, minun täytyy ilmoittaa kaikki herra Allersille!", tämä protestoi. Beechleaf ei välittänyt vaan jatkoi kulkuaan sisään metsämiesten kylään. Poika jäi huutelemaan hänen peräänsä, mutta hän ei edes kuullut ääniä. Ympärillään hän näki noin kaksikymmentä erilaista rakennusta. Muutama isompi varastorakennus, nukkumista varten tarkoitettuja majoja ja muita oleskelutiloja sekä itse suuren betoniseinäisen saharakennuksen kauempana kylän perällä. Matalalla puuaidalla aidatun kylän etelälaidalla sijaitsi muita asuintiloja koristeellisempi ja yksityiskohtaisempi, punertavan oranssista puusta tehty maja. Beechleaf suuntasi askeleensa kohti sitä, ollen varma sen kuuluvan Allersille.
Talon puuovi avautui kovalla vauhdilla, paiskautuen kiinni seinään. Työnjohtaja Mink Allers ryntäsi ulos talon korotetulle etuterassille. Hän oli roteva, neljissäkymmenissään oleva mies, jonka paksut tummanruskeat hiukset olivat alkaneet harveta pään sivuilta ja sen keskeltä. Hän oli keskipituinen, mutta hänen suuret ja hyväkuntoiset lihaksensa saivat hänet vaikuttamaan tavallista kookkaammalta. Hän oli harteikas, ja hänen paksut punertavat kätensä saivat hänet näyttämään lähes groteskilta. Miehen silmät olivat syvällä päässä, leveän pottunenänsä molemmin puolin ja tummanruskeiden paksujen viistensä yläpuolella. Kenessä tahansa tavallisessa miehessä Mink Allers olisi aiheuttanut ihailua. Hän juoksi terassin kaiteelle ja tuijotti epäuskoisena alas, suoraan Sir Hector Beechleafin silmiin. Hän näyttää aivan mukavasta kolostaan pelästetyltä mäyräsudelta. Pelokkaalta, harmistuneelta, mutta selkeästi taisteluvalmiilta. "Hei Mink", Beechleaf huusi tuttavallisesti miehelle, jota ei ollut nähnyt vuosiin. Allers avasi nyrkissä olleet kätensä. "Hei kettu. Pitkästä aikaa."
_________________________________________
Asukkaat Vulle ja Eppumo ovat kuolleet. Toinen päivä-äänestyksessä, toinen omaa epäaktiivisuuttaan. Alkaa yö, ja se kestää kello 22.30 asti. Toimintaa.
Varoitukset Sliphielle, Hekatelle ja Kirbylle epäaktiivisuudesta. Toinen johtaa kuolemaan.