Kirjoittaja Kuivahko » 08.03.2011, 17:13
Käytän lukotettua topicia hyväkseni häikäilemättömästi.
Luku 3: Liekit vanhalla mantereella
Interpol agentti Marski käveli keskellä Pohjois-Pakistanin vuoristoa. Suomen talviin tottunut mies veti takkiaan tiukemmalle ja tärisi kylmästä. Kylmä vuoristoinen ilmamassa oli jopa hänelle liikaa. Kymmenisen metrin päässä Marskista jäljessä puuskutti Fudge eteenpäin kiroillen, lumen ja kivikkoisen vuorenrinteen häiritessä kulkua. Jokaista askelta oli tunnusteltava etukäteen. Jos toinen miehistä nyt liukastuisi ja murtaisi nilkkansa tai jalkansa, ei poispääsyä terroristisotilaita kuhisevilta vuorilta enää olisi. Yksikään amerikkalainen helikopteri ei kykenisi laskeutumaan epätasaiseen maastoon, ja vaikka kopteri saapuisikin paikalle, se luultavasti ammuttaisiin alas ennen kuin se löytäisi parivaljakon. "Fucking fucking fuck, why does this hellhole even exist?", mies puri hammasta ja puuskutti. Uloshengitysilma tiivistyi höyryksi parinkymmenen asteen pakkasessa, miehen sadatellessa joka askeleella. Fudgen kasarityylinen nahkatakki, jota hän ei ollut suostunut vaihtamaan lämpimämpään Gore-Tex asuun lentokoneessa, ei lämmittänyt miestä nimeksikään. Marskin päässä pyöri ajatus hypotermian mahdollisuudesta, mutta hän hylkäsi sen liian hellämielisenä ja tyytyi hymähtämään huvittuneesti parinsa vaikeuksille. "Noh, vauhtia nyt. Jos Dervish on oikeassa, leiri näkyy seuraavan nyppylän huipulta", Marski korotti kiusoittelevaa ääntään, jotta se kuuluisi keväisen vuoristotuulen ulvoessa kaksikon ympärillä. Hän pinkaisi juoksuun vaelluskenkineen ja jätti Fudgen sadattelemaan taakseen. "Miten helvetissä tuo suomalaispirulainen kykenee juoksemaan tuollaista vauhtia noilla kengillä?", Fudge murahteli itsekseen, omien vaelluskenkien hiertäessä miehen jalkapöytää.
Päästyään kohoavan rinteen reunalle, Marski jähmettyi paikoilleen yllätyksestä. Miehen kasvoille kohosi huolestunut ilme. "Mitä nyt!?", Fudge huudahti ja puuskutti suomalaisen vierelle. Miehen reaktio oli samanlainen. "Mitä helvettiä?", hän ehti kysyä. Tyrmistyksen aalto vyöryi molempien yli. Taleban-leiri todellakin sijaitsi tuolla alhaalla, mutta siitä ei ollut jäljellä enää kuin savuavat rauniot. Poltettujen ruumiiden kitkerä haju nousi tuulen mukana rinnettä ylös ja saavutti kahden miehen hajuaistin. Fudge yökkäsi suurieleisesti. Marski lähti tarpomaan päättäväisesti rinnettä alas sanomatta sanaakaan. Fudge seurasi minkä järkytykseltään kykeni. Yksittäinen talvihorroksesta heräilevä käärme pakeni kahta miestä takaisin kylmään kivenkoloonsa.
Fudge potki hiiltyneitä luunpalasia pitkin entisen leirin telttakujia. Paitsi ettei telttakujia enää ollut. Joka puolella näkyi vain hiiltyneitä ja palaneita kankaanpaloja, palamattomia metallisia takiloita ja katkenneita narunpätkiä. Marski tutkaili muodottomaksi palaneita Taleban-sotureita. Ilmeisesti joku ulkoinen taho oli kasannut kaikki leirin miehet yhteen kasaan ja polttanut heidän ruumiinsa. Vain kaksi miestä oli sidottu puupaaluihin. Heidän kaulansa oli viilletty auki ja hiuksensa sytytetty palamaan. Kuolleita jok'ikinen. "Hei Fudge, mitä tuumit. Kuka tämän on tehnyt?", Marski huikkasi pohtivaan sävyyn toisella puolella leiriä vaeltelevalle ystävälleen. "En tiedä, mutta joku ulkopuolinen se on ollut. Ei saatana minkälaista jälkeä", tämä puuskahti vastaukseksi. Tuuli oli vihdoin tauonnut ja yksittäiset auringon säteet lämmittivät leiriä. Marski nyökkäsi. "Tämä voi olla niiden väitettyjen susimiesten työtä. Ei sitä tiedä vaikka ne pettäisivät kauppakumppaninsa", Fudge pohdiskeli vakavana, saapuessaan parinsa vierelle. "En usko. Katso näitä kahta. Heidän täytyy olla Taleban-johtajia", Marski viittasi paaluissa roikkuviin ruumiisiin. "Tarkoitatko etteivät sinun kuvitteelliset ystäväsi pettäisi terroristiraukkoja?", Fudge naurahti ivallisesti ja sylkäisi toista ruumista rinnuksille. "En, muttei vaikuta loogiselta polttaa kaikkia muita ja antaa johtajien kitua, ellei taustalla ole jotakin motiivia", suomalainen vastasi skeptisesti. "Sinä ja sinun motiivisi. Rikollisia nämä ovat kaikki. Ei ne mitään motiiveja kaipaa", Fudge sytytti savukkeen. Marski vaikeni välittämättä lyhytkatseisen kumppaninsa jorinoista. Oli selvää, että joku kolmas taho oli tuhonnut leirin. Mutta miksi? Löytääkseen jotakin? Missä oli susiseerumi, josta Dervish oli puhunut ja jonka rikolliset olivat talebaneille kaupanneet? Marski katseli ympärilleen etsien katseellaan jotakin, joka saattaisi auttaa ratkaisun löytämisessä. Hänen katseensa osui metalliseen salkkuun, joka lepäsi suurimman teltan paikalla, palaneiden kankaiden ympäröimänä. "Mihin sinä-", Fudgen kysymys jäi kesken, miehen huomatessa salkun.
Marski oli jo puolimatkassa kohti telttaa, kun yhtäkkiä kajahti laukaus. Kaksikko heittäytyi maahan. Luoti iskeytyi maahan vain parikymmentä senttiä Marskista vasemmalle. "Mitä hittoa!?", Fudge karjahti toisen laukauksen kajahtaessa ilmoille. Marski oli jo liikkeellä. Luoti osui täsmälleen miehen heittäytymiskohtaan. Suomalainen juoksi ja nappasi salkun mukaansa. "Fudge, painutaan helvettiin täältä!", tämä karjaisi ja ryntäsi kiven taakse. Laukaukset olivat tulleet kallion ylätasanteelta, jota kaksikko ei ollut vielä ehtinyt tutkia. Fudge painautui vastapäistä kallionseinää vasten. Ylätasanteelta häntä ei voinut nähdä, sillä Pohjoiseen kaartuva rinne peitti amerikkalaisen. "Kuka vittu siellä on Marski?", tämä huusi toiselle. "Taitaa olla yksittäinen selviytyjä. Tuo ääni on Kalashnikovin", suomalainen vastasi. "Pääsetkö pois sieltä ilman apua", Fudge jatkoi aidosti huolestuneena. "Takaani nousevat kiviportaat, jotka luultavasti johtavat toiselle vahtipaikalle. Saatan päästä ylös huomaamatta", kuului vastaus. "Kannattaa yrittää", toinen murahti. Marski lähti kuin käskystä hiipimään taakse päin. Päästyään portaisiin, hän nousi ylös varovaisesti, pitäen katseensa koko ajan visusti ylätasanteessa. Miehen tarkat silmät äkkäsivät ampujan nopeasti. Tämä ei huomannut Marskia. Se oli hänen viimeinen virheensä. Laukaus jäi kaikumaan vuorenseinämästä toiseen. Marski laskeutui portaat alas erittäin hitaasti. "Lähdetään pois. Nyt!", hän karjaisi Fudgelle. Kaksikko pinkaisi juoksuun ja pakeni palaneen leirin raunioilta. Hiljaisuus laskeutui jälleen leirin ylle. Yksikään elävä sielu ei palannut paikalle päiväkausiin.