Myös ne jotka edellisessä topicissa ilmaisivat olevansa tulossa, voisivat tehdä sen uudestaan, jos on mahdollisesti henkilöitä jotka eivät enään ehdikkään/haluakkan mukaan.
Pelaajia on nyt virallisesti 10. Paikkoja on siis vielä vapaana. Tarvitsemme vähintään kaksi pelaajaa lisää saadaksemme pelin toimimaan; odotelkaa siis uutisia joskus viikonlopun tienoilla.
Ilmoittautuminen on suljettu! Jaan roolit vielä tänään ja postaan luultavasti paremmat säännöt heti perään. Tarina ilmestyy, ja itse peli alkaa, huomenna.
Pikaisena kertauksena vielä, Zaerahin jo aiemmin postaamat, säännöt. Tein niihin muutamat muutokset, mutta pääkohdat pysyivät samoina:
Roolit:
Asukas: Normaali kyläläinen joka ei tiedä pelin alkaessa mitään. Asukkaan ainoa tehtävä on äänestää päivällä.
Ihmissusi: Pelin toinen osapuoli. Sudet päättävät yön aikana yhdessä yhden henkilön, jonka haluavat raadella hengiltä. Raadeltu pelaaja kuolee ja on täten poissa pelistä. Kyläläisten tehtävä on yrittää tappaa päivän aikana äänestämällä kaikki sudet.
Vapaamuurari: Muuten tavallisia kyläläisiä, mutta he tietävät toistensa henkilöllisyydet ja täten voivat olla epäilemättä toisiaan.
Ampuja: Ampuja on kyläläisiin kuuluva erikoisrooli, jonka haltija voi kerran koko pelin aikana tappaa yhden henkilön. Tappo tapahtuu yöaikaan, privaviestillä gamemasterille.
Suojelusenkeli: Erikoisroolin omaava kyläläinen. Privaa gamemasterille joka yö yhden ihmisen nimen, jonka henkeä tahtoo suojella. Mikäli suojeltu henkilö yritetään tappaa yön aikana, hän selviää mystisesti hengissä.
Näkijä: Erikoisroolilla varustettu kyläläinen, joka kerran yössä voi privata gamemasterille yhden henkilön nimen. Gamemaster paljastaa näkijälle kyseisen pelaajan roolin.
Idea on yksinkertainen, joka päivä jokaisella pelaajalla on ääni, jolla voi äänestää yhtä pelaajaa listittäväksi päiväaikaan, yön alussa eniten ääniä saanut pelaaja listitään, ja hänen roolinsa paljastuu. Tarkoitus on saada kaikki sudet tapettua ennenkuin muita pelaajia on jäljellä vain 3 (3 sutta vs 3 muuta = sudet voittavat) Suurin osa pelistä siis tapahtuukin ircissä, ja kyllä, ircissä on pakko käydä vähintään kerran päivän aikana, kanava on yhä se #runepoli_twg quakenetissä, jossa pelaajat yrittävät päätellä ketkä ovat susia ja ketkä eivät.
Yö kestää yleensä sen klo 20-22, joten sinä aikana lainvalvojan, suojelusenkelin ja susien on ilmoitettava kohteensa pelin pitäjälle.
Kaikki muu aika on vapaata äänestykseen.
Säännöt
Kaikki pelaajat äänestävät IRC-pakko ( #RUNEPOLI_TWG QUAKENETISSÄ ) Yhden päivän epäaktiivisuus tietää yhtä varoitusta. Kahdesta varoituksesta seuraa automaattinen kuolema. Omaa rooliaan ei saa paljastaa.
_________________________________________ Kysymykset saa privata minulle. Vastaan jokaiseen viestiin mahdollisimman nopeasti. Itse peli alkaa huomenna. Siihen asti, kuulemiin.
Rupert käveli eteenpäin pahaenteisen pimeää käytävää. Katossa roikkuvat rikkinäiset, kipinöivät loisteputkilamput loivat vain rahtusen valoa huoneiston ankeaan ilmapiiriin. Jostain kauempaa raavaan miehen korviin kantautui tippuvien vesipisaroiden ääni. Tuuli ujelsi nurkissa. "Saatanan kliseinen ilmapiiri", mustiin maihinnousukenkiin, pitkään, viittamaiseen ja mokanväriseen takkiin sekä maastokuvioituihin housuihin pukeutunut mies tokaisi itsekseen. Pitkä, pellavanvaalea tukka oli pahasti rasvoittunut ja sojotti harjaamattomana moneen suuntaan, peittäen arpiset, mutta karun komeat kasvot. Hän naurahti ja sylkäisi lattialle, kävellessään kohti uhkaavaa pimeyttä. Typerä virne levisi amerikkalaisen kasvoille. "Tämähän on kuin suoraan Hollywood-rainasta. B-luokan rainasta", Rupert hekotteli itsekseen. Hän taputteli vyöllään roikkuvia asekoteloita. Vanhat, uskolliset Magnumit eivät pettäisi häntä, tosipaikan sattuessa kohdalle.
Kirskahdus. Aivan kuin joku olisi raahannut ketjuja pitkin laatoitettua lattiaa. Rupertin langon keittiön seinä oli laatoitettu samoilla laatoilla. Mies veti molemmat aseensa ja jäi tuijottamaan kohti pimeyttä. "Tänään minä saan sinut", sankari ajatteli ja puri alahuultaan, tunnustaessaan tosiasian. Pimeydessä vaanivaa hirvitystä ei olisi vaivatonta ojentaa. Kirskuva ääni laahusti lähemmäksi. Kylmä hiki puski pintaan kun sietämätön lemu täytti ilmatilan. Rupert laukaisi toisen aseistaan kohti ääntä. "Tule esiin rumilus!", hän karjaisi ja syöksyi kohti vaaraa. Peto karjaisi, vastaten taisteluhaasteeseen, ja syöksyi pilke silmäkulmassaan kohti kurjaa ihmistä, joka oli kiusallisesti vainonnut tätä jo vuosikausia. Mies laukaisi uudestaan aseensa. Luoti tavoitti pedon yläruumiin, saaden tämän ulvaisemaan tuskasta. Mies pysähtyi ja hymyili. Hän voittaisi tänään.
Yhtäkkiä Rupert kuuli uuden karjaisun. Tämä ääni sai miehen hymyn katoamaan ja polvet lyömään loukkua. Ääni tuli hänen takaansa. "Voi paska", mies kuiskasi, kuullessaan kuinka uusi kirskuva ääni suorastaan ryntäsi häntä kohti. Hän nosti toisen aseensa ja osoitti sillä taakseen. Rupert painoi liipaisimesta. Räjähdys.
Ruutu pimeni. "Musta kauhu jatkuu ensi viikolla!", kertojan möreä ääni julisti. Jakson lopputekstit alkoivat rullata ja taustalla kuului kanavan tuttu mainosmusiikki. Peteä raivostutti. Miksi sarjan maanantaiuusintojen piti aina loppua kiintoisammassa kohdassa? Ekaluokkalainen vaihtoi kanavaa kiinnijäämisen pelossa ja sammutti television. Hän oli yksin kotona - vanhemmat sisarukset ja vanhemmat saapuisivat kotiin vasta myöhemmin - ja häntä pitkästytti. Peten salaa seuraama sarjan oikea lähetysaika oli sunnuntaisin kello kymmeneltä illalla. Vanhemmat olivat jyrkästi kieltäneet rakasta pikkupoikaansa katsomasta väkivaltaista ja kertakaikkiaan pelottavaa ohjelmaa, muka suojellakseen häntä, joten Peten oli pakko katsoa sitä salaa. Onneksi ohjelman uusinnat lähetettiin maanantaina aikaan, jolloin Pete sai maata yksin sohvalla häiriöittä. Poika marssi kohti keittiötä syödäkseen jotakin. Hän ei ollut ehtinyt haukata suupalaakaan koulusta tultuaan, koska ohjelman nähdäkseen hänen oli ollut pakko rynnätä suoraan sohvalle. Peten oli nälkä.
Ovikello soi. "Hyvä ajotus", Pete myhäili. Hän oli juuri syönyt pari voileipää ja juonut jääkaapin vähäisen maidon loppuun. Konsta - Peten mielestä käsittämätön nimivalinta - ja Pete olivat koulussa sopineet tapaavansa toisensa jossain vaiheessa ja tuhlaavansa yhdessä koko iltapäivän. Konsta oli Peten paras ystävä; he olivat tutustuneet jo leikkikoulussa ja laukanneet siitä lähtien toistensa luona lähes päivittäin. Pete avasi kerrostalon rappukäytävään johtavan ulko-oven ja päästi Konstan sisään. "Moi", Pete tokaisi. "Moi", Konsta vastasi muodollisesti. "Mitä tehään?", Pete kysyi innokkaasti. Pelastaisihan Konsta hänen tylsyytttä huokuvan iltapäivänsä vierailullaan. "Mulla on sulle asiaa. Jokke käski kertoo. Se juttu on IY:stä", Konsta kakelteli.
IY. IY oli lähemmäs kahdestakymmenestä naapuruston ala-asteen oppilaasta koostuva leikkimielinen kerho. Pojat, ja silloin tällöin pari tyttöä, tapasivat toisensa muutaman kerran viikossa, Polinportin leikkipuistossa, joka sijaitsi muutaman minuutin kävelymatkan päässä, kerrostaloalueen Itä-nurkassa. IY:tä ei johtanut kukaan, päätökset tehtiin yhdessä, mutta säännöt olivat suhteellisen tiukat. Kerhosta ei saanut kertoa muille ja leikit leikittiin aina omilla leluilla. Jos leluja ei ollut, tai jos ne sattuivat rikkumaan, kerhoon ei ollut enää mitään asiaa. Toisten haukkumista ja kiusaamista ei myöskään sallittu, mutta pojat kun ovat aina poikia, oli muutamia tappeluitakin esiintynyt. Nimeä pojat eivät olleet itse keksineet. IY - Impotentti yhteisö - oli tullut eräältä lukiolaispojalta, joka oli pikkupoikien tietämättä kiusoitellut heitä. Kukaan jäsenistä ei tiennyt, mitä impotentti, tai edes yhteisö, tarkoittaa, mutta koska kunnioitus vanhempia uroksia kohtaan oli pikkuisten kesken valtava, nimi otettiin käyttöön samantien ja sitä kannettiin ylpeänä.
"IY:stä? Mitä siitä?", Pete kysyi Konstalta kummastuneena. "Tiiäthänsä sen yhen säännön. Sen lelujutun", Konsta jatkoi kuulostaen huolestuneelta. Pete nyökkäsi ja mietti mitä ystävänsä yritti tavoittaa. "Joo sehän on meidän peru.. persus.. No joku laki kuitenki", Pete vastasi hetken tuumailtuaan. "Nojoo. Mutta kuitenki tää on tärkeetä", Konsta kiirehti eteenpäin kerronnassaan. "Sähä tiiät et Armeijamiehen lelut on aina ulkona siinä yhessä laatikossa", Armeijamies oli yksi pojista. Pojan isä oli töissä armeijassa ja Juhani, alias Armeijamies, keräsi itselleen mainetta kyseisellä faktalla. "Joo tiiän tietty", Pete sanoi edelleen ihmetellen Konstan kiihkoa. "Joku kävi rikkomassa ne yöllä", Konsta lopetti täristen. "Mitä sä sanoit!?", Pete kiljaisi vastaukseksi. "Joo sä kuulit kyl. Ja arvaa mitä? Se oli joku IY:stä", Konsta piti dramaattisen paussin. Pete yritti avata suutaan, muttei kyennyt. "Eeroha asuu siinä ihan lähellä. Se sano tänään koulussa, että oli nähny jonku meistä hiipivän sinne ja rikkovan ne lelut", Konsta jatkoi itku kurkussaan. "Ei voi.. Ei vittu oikeesti", Pete kiroili vain harvoin, mutta nyt tilanne tuntui vaativan sitä. "Joo joo. Meidän on nyt pakko erottaa Juhani", Konsta purskahti itkuun. "Vittu", Pete toisti, melkeinpä sanaa maistellen. "Nyt mennään!", hän jatkoi, veti takin niskaansa ja juoksi ulos rappukäytävään. Konsta seurasi ja kahdestaan pojat juoksivat kohti leikkipuistoa.
Perille päästyään he olivat molemmat hengästyneitä. Kaikki olivat paikalla. Juhani oli valkea kuin lakana ja muut seisoivat paikallaan täysin hiljaa. Ilmapiiri oli painostava. Jotakin oli tehtävä. Mutta mitä?