TARINA: Uuteen Maailmaan [KESKEN]

[Hawkolf]

Aluksi: En jatka enää Palkkamurhaajan Sydän tarinaa joten siksi pyysin sen lukotettavan (Thänks, Fishbowl). Sen sijaan aloitin tämän sarjan. Kuten prologin luettua huomaatte, olen kyllästynyt RuneScapen tylsiin maisemiin. On aika vaihtaa.
Nauttikaa ja kommentoikaa:

Prologi:

Naisen askeleet olivat hiljaiset. Niitä hädin tuskin kuuli. Ovi avautui päästäen vienon narahduksen. Huone oli valkoinen ja se oli kaakeloitu. Keskellä huonetta oli höyryävään ammeeseen nukahtanut mies. Nainen virnisti.
Mies oli suojaton.
Nainen hiipi miehen taakse ja katsoi tämän nykyään sileätä leukaa ja puhtaita, hartianpituisia hiuksia. Nainen kohotti kätensä. Hän oli valmiina iskemään.
"HERÄTYS, KULTI!", nainen huudahti painaen kätensä miehen silmille.
Waril Shieldheart nousi ylös ammeesta karjahtaen pelokkaasti ja liukastui heti takaisin ammeeseen. Triel nauroi vatsa kippuralla märällä lattialla. Waril nousi uudelleen seisomaan, tällä kertaa varovaisemmin, ja jäi katsomaan silmät raivosta suurina Trieliä.
"Sinä! Älä! PERHANA!", Waril Shieldheart murahteli.
Triel hymyili mutristaen huuliaanja hänen katseensa kulki alas päin Warilin ruumista pysähtyen vatsan alapuolelle. Waril kaatui jälleen ammeeseen naama punaisena. Nyt eri syystä.
"Älä nyt viitsi ärjyä kihlatullesi!", Triel nauroi nousten ylös.
"Sinä et-!", Waril aloitti, mutta keskeytti sitten puheensa.
Siitä lähtien kun Waril Shieldheart oli noin vuosi sitten pelastanut Trielin susilta tämä oli seurannut häntä minne hän sitten menikin. Jostain syystä se ei kuitenkaan haitannut Warilia niin kuin se olisi haitannut pari vuotta sitten. Trielillä joka oli elänyt Zamorakin vallan alaisessa kylässä ei kaltaistensa (Hawkolf tuli ensimmäiseksi hänen mieleensä) tapaan ollut sukunimeä oli alkanut kutsumaan itseään Triel Shieldheartiksi. Warilissa tämä herätti ristiriitaisia tunteita. Kerran yksi oli kutsunut itseään Shieldheartiksi.
Ja kuollut hänen vuokseen.
Waril pudisti päätänsä ja ajoi ajatuksen mielensä synkimmille alueille.
"Voisitko antaa pyyhkeen?", Waril kysyi ojentaen kätensä.
"Kuivaanko myös?", Triel kikatti.
"Anna nyt vain se pyyhe..."
Waril pyysi (käski) Trieliä poistumaan ja alkoi kuivata paljon nähnyttä kehoaan. Waril oli nähnyt kolmenkymmenen kesän vaihtuvan talveksi, mutta hänen kuntonsa vain kasvoi. Hän katsoi nurkassa olevia aseitaan: hienoa ohutta tikaria ja pitkää, siroa miekkaa. Ne olivat päättäneet monen henkilön elämän. Nuo aseet olivat Warilin käsien jatkeet.
Ne eivät kuitenkaan olleet voittamattomat.
Ne eivät olleet surmanneet Hawkolfia, hänen arkkivihollistaan. Olihän hän jopa hävinnyt Hawkolfille kaukana lännessä (Vaikka oli katkeraa myöntää se). Faladorissa he olivat taistelleet jälleen, mutta taistelu oli keskeytynyt. Waril oli vannonut jahtaavansa Hawkolfia kunnes voittaisi tämän.
Ja oli päätynyt auttamaan tätä.
Kaikki tapahtumat huipentuivat kuitenkin siihen yhteen asiaan:
Hawkolf oli kuollut.
Hawkolf oli ollut miehen ainoa syy elää. Hän oli hylännyt palkkamurhaajan toimet sokeassa kostonhimossaan. Hän tahtoi saada tikarinsa upotettua Hawkolfin kurkkuun. Häntä ajoi eteenpäin raivo ja viha.
Nyt hänen kohteensa oli kuollut.
Hän oli vapaa. Ja silti hän tunsi itsensä tyhjäksi. Palkkamurhaajan ammattiin paluu tuntui niin... Tylsältä. Hän oli päässyt seikkailun makuun ja janosi sitä lisää.
Muttei täältä.
Tässä maassa hän oli nähnyt kaiken. Hän janosi kaukaisiin maihin meren takana. Mies pukeutui nopeasti ja suuntasi pois kylpyhuoneesta olohuoneeseen, jossa Triel istui kirjaa lukien.
"Minä lähden. Jos tahdot tulla mukaan en estä sinua", mies sanoi kävellen huoneen nurkassa olevalle pöydälle ja alkoi penkomaan laatikoita.
Triel katsoi Warilia kauniilla silmillään hämmentyneenä ja puhui sitten: "M-minne?"
Waril nosti laatikosta käärön, jossa oli kuva toisesta mantereesta. Hän virnisti ja vastasi sitten:
"Azerothiin"

[tsimir]

Juu,ihan kivaa luettavaa taas kerran
Oot kyllä jättäny kesken nyt pari tarinaa ja alottanu sit taas uuen.