Tarina: Viidakkoseikkailu

Kirjoittaja **The Keppo** » 30.04.2008, 14:47

Luku 1# Kaiken alku

Jack heräsi säpsähtäen. Joku tai jokin koputti ikkunaan. Jack otti yöpöydältään myrkytetyn lohikäärmetikarin. Hän katsoi sitä, ja se kimmelsi punaisena aamuauringossa. Jack lähti hiipparoimaan ikkunan luokse. Hän piiloutui kulman taakse, aikoi yllättää sen mikä siellä onkaan. Koputus kuului yhä. Jack loikkasi kulman takaa ja huusi "Haa!" mutta siellä olikin vain kyyhky. Hän hieman pettyi, odotti jotain taistelua. Hän kyllä pärjäsi jättiläisille, mutta hän odotti jotain todellista haastetta. Jack päästi kyyhkysen sisään. Se lenteli hetken pitkin huonetta, joka huvitti suuresti Jackia. Lopulta se laskeutui pöydälle, ja alkoi äännellä sekä osoittaa nokallaan sen jalassa olevaa pientä lappusta. Jack poimi sen, jonka jälkeen lintu alkoi taas lennellä huoneessa. Jack avasi lapun taitteet, ja huomasi että siinä on jotain tekstiä. Hän alkoi lukea:

"Terve Jack! Täällä on ystäväsi Mark. Oletko kuullut paikasta nimeltä "Karamja"? Se on valtava viidakko, joka on täynnä käärmeitä, alkuasukkaita sekä jättihämähäkkejä. Kuulin myös. että siellä on lohikäärmeitä, demoneja ja muita hirviöitä. Kuulemma Port Sarimista lähtee laiva sinne lähiaikoina! Mentäisiiin kahdestaan, mukana varusteet sekä kaikkea muuta hienoa. Voimme olla retkellämme niin kauan kuin huvittaa. Sieltä lähtee... Aika usein banaanilaiva, kun tahdomme palata takaisin kotiin, voimme luultavasi matkustaa sillä. Mitä sanot?"

"Tämähän on loistava juttu!" Jack huusi niin että kyyhkynen säikähti. Hän otti nopeasti laatikostaan palan pergamenttia sekä sulkakynän ja mustetta. hän kirjoitti:

"Tulen mielelläni mukaan! Voit tulla odottamaan meille kun olet pakannut tavarasi. Kysy myös muita retkeiliöitä mukaan, niin meillä on turvallisempaa.
-Jack"

Tämän jälkeen hän taitteli pergamenttinsa ja vihelsi, jotta saisi kyyhkyn alas. Linnun laskeuduttua Jack pisti taitellun pergamentin kyyhkysen jalkaan. "Sinun on parasta viedä se turvallisesti perille" Jack sanoi heristäen sormeaan. Lintu näytti ymmärtävän, ja lensi ikkunasta ulos. Jack mietti että minkälaista siellä viidakossa voisi olla. Hän ei tiennyt että tästä seikkailusta tulisi yksi ikimuistoisimmista.

Luku 2# Matka
Jack seisoi peilin edessä. Hän mietti kuinka komea onkaan samalla kun suoristi valkeita hiuksiaan kuparisella kammalla. Hänen hiuksensa olivat vaaleat ja ulottuivat melkein olkapäille. Hän hieroi leukaansa, josta oli saanut leikattua sängen pois. "Olen erittäin komea näin 20 vuotiaaksi" hän sanoi ääneen, ja riisui paidan. "Grr senkin hurmuri" Jack sanoi peilikuvalleen. Hän katsoi vatsalihaksiaan, tai ainakin sitä alueatta missä niiden pitäisi olla. "Hmph" Hän tuhahti, ja mietti että kyllä hän vatsalihakset hankkisi. Samalla joku koputti oveen. "Tullaan, tullaan!" Jack huusi samalla kun pisti paitaa päälleen. Oven takana seisoi Mark. "Oletko jo valmis?" hän kysyi. "Valmis mihin?" Jack oli ihan ymmällään. "No viidakkoseikkailuun, älä pelleile. Pyysin Peterin ja Lydian myös mukaan" Mark vastasi.

"Viidakkoseikkailu! Olen ihan kohta valmis, tulkaa vain odottamaan tähän näin!" Jack huikkasi samalla kun juoksi makuuhuoneeseen. Viidakkoseikkailu, hän oli kokonaan unohtanut viidakkoseikkailun. Hän penkoi tavaroitaan. Jack otti nopeasti kasan vaatteita, sekä kamman. Tottakai hänen täytyi näyttää hyvältä. Hän työnsi vaatteet nopeasti suureen reppuun. Nyt hän juoksi keittiöön, josta hän löysi vanhan pihvin, maitoa sekä kananmunia. "Loistavaa, toivottavasti viidakossa on viidakkoruokaa..." Hän mumisi. Sitten hänen täytyi viellä käväistä kellarissa. Sieltä hän otti siniset lohikäärmeen-nahasta tehdyt housut, sillä ne olivat mukavan viileät eivätkä painaneet paljoa. Hän otti myös marjakuusesta tehdyn jousipyssyn sekä raudasta tehtyjä nuolia. Rintapanssariksi hän otti mithrill haarniskan yläosan, sillä sekin oli erittäin kevyt. Kilveksi hän otti suorakulmaisen mithrill kilven, sekä kaiken varalta hän otti myös erikoiskilven, joka kesti lohikäärmeen tulen. Päähineeksi hän otti sinisen huivin, sillä se sopi asusteeseen ja teki olon mukavan viileäksi. Käteen hän otti punaisen lohikäärmemiekan, johon oli säästänyt kauan rahaa. Sitten hän otti viellä siniseksi värjätyt hanskat, sekä sinisen viitan ja kaiken kukkuraksi lumotut kengät, jotka vähensivät taakan painoa. Hän juoksi pikaisesti viellä makuuhuoneeseen, josta otti myrkytetyn lohikäärmetikarin vyölleen. Sitten hän meni poimimaan reppunsa, ja lähti ovelle.

"Kas, herra sinivaruste saapuu" Lydia sanoi. "Onko sinun varusteesi paremmat? Ja ota huomioon, että minulla on repussani marjakuusesta tehty jousipyssy" Jack kertoi. "Katso itse, pidän päälläni punaisia lohikäärmenahkavaatteita, kun itse pidät sinisiä, kaikenlisäksi pelkkiä housuja" Lydia sanoi. Lydialla tosissaan oli hieman paremmat varusteet kuin Jackilla. Hän tosiaan piti punaisia lohikäärmeen nahkavaatteita sekä kädessään hänellä oli runiitista tehty jalkajousi, toisessa kourassa samanlainen lohikäärmeentulta kestävä erikoiskilpi kuin Jackilla. Kengät taas olivat ihan tavalliset, mutta punaiseksi värjätyt. Viittana Lydia piti obisiaaniviittaa, jonka oli kuulemma voittanut kamppailussa. Ikävä kyllä kamppailut ovat kiellettyjä nykyään, siis samanlaiset kuin ennen. Enään vastustajaa ei saanut tappaa, toisin kuin ennen.

Jackin pää kääntyi Markin suuntaan. Hänellä oli varusteina kaavut, siis ei mitkä tahansa kaavut, vaan Ahrimin kaavut, niinkuin Mark tapasi sanoa. Hän oli saanut ne kamppailtuaan päiväkausia kummitusten ja muiden kummallisten otusten kanssa. Hänellä ei kuitenkaan ollut Ahrimin huppua, johtuen siitä että Mark joutui pakenemaan katakombeista, missä haamut olivat, ennen kuin hän oli löytänyt huppua. Kädessään hänellä oli taistelusauva, jonka kärki paloi himmeällä liekillä. Liekki ei kuitenkaan polttanut, vaikka sitä kosketti, toisin kuin Markin loitsut jotka olivat erittäin vaarallisia. Kilpenä hänelläkin oli erikoiskilpi. "Olemmeko valmiita lähtemään?" Mark kysyi. "Minulla ei ole ruokaa" Jack tunnusti hiukan nolona. "Port Sarimissa on ruokakauppa. Kai sinulla on rahaa, voit tarvita sitä. Meillä ainakin on" Mark vastasi. "Ai joo, rahaa" Jack sanoi ja ryntäsi taas kellariin. Hetken tongittua siellä hän palasi 600 kultarahan kanssa. "Onko teillä lääkejuomia?" Mark kysyi. "Odotas" Jack sanoi ja juoksi keittiöön. Hetken päästä hän palasi muutaman keltaisen voimajuoman, punaisen voimienpalautusjuoman, muutaman energiajuoman sekä juomantekosetin kanssa. "Nyt olemme viimeistään valmiita, on lääkejuomat, rahat, ruoat paitsi Jackilla sekä varusteet. Voimme lähteä". "Hei, hetkinen! Missä muuten Peter on, sanoit että kutsuit hänet mukaan!" Jack huomautti. "Poimimme hänet matkalla, hän asuu niin lähellä Port Sarimia, että hänen ei kannata tulla tänne ja kävellä takaisin. "Onnenpekka..." Jack jupisi. Lopulta he poistuivat Jackin asunnosta, sulkivat oven ja lukitsivat sen. Tämän jälkeen he lähtivät kävelemään Port Sarimia kohti.

Luku 3# Port Sarim
Jack, Lydia sekä Mark olivat matkanneet lähes puolituntia, kunnes saapuivat Peterin asunnolle. He koputtivat oveen. Sisältä kuului hieman ryminää ja kolinaa, jonka jälkeen ovi aukesi. Peter seisoi oven takana. Hänellä oli valtava reppu, jossa oli kaikkea tarpeellista ja vähemmäntarpeellista. Peterillä oli aina kunnon laadukkaat tavarat, eikä ihme sillä on oli niin rikas. hänen varusteensakin olivat ensiluokkaiset, huolitellut ja kimmeltävät sinisenväriset lohikäärmeen-nahkahousut, sekä runiittipanssari joka sekin oli huoliteltu kaikista reunoista. Viitta oli hyvin kestävä. Hän oli ostanut sen erämaasta eräältä käppänältä. Viitan väri oli turkoosi. Hattua hän ei pitänyt, jonka takia hänen ruskeat kiharat olivat melkein kuin afro. Kilpenä oli tavallista hienompi, sekä kestävämpi lohikäärmeentulta torjuva erikoiskilpi. Mark oli kertonut, että se imi lohikäärmeentulet, jonka jälkeen ampui ne takaisin. Ase oli taas lohikäärmekirves. "Mitä kaikkea oikein raahasit mukaan?" Jack ihmetteli. "Teltan, ruokaa, rahaa, paistinpannuja, vara-aseita...." Peter aloitti. "Okei okei, riittää. Ei tarvitse kertoa kaikkia varusteita, seisoisimme tässä huomennakin. Mennään jo!" Lydia sanoi. Se sopi kaikille, joten Peter tuli ovesta ulos ja sulki oven. He lähtivät nyt kävelemään pientä loppumatkaa, jonka jälkeen he luultavasti olisivat jo laivassa.

"Perillä ollaan" Mark sanoi, kun he näkivät sataman. Sen ympärillä oli valtavasti erilaisia taloja sekä kauppoja. "Minun täytyy käydä ostamassa ruokaa, muistatteko?" Jack muistutti. "Selvä, ruokakauppa on tuollapäin. Me menemme etsimään Karamjalle vievää laivaa. Huudamme sinulle, niin löydät meidät" Mark osoitti kauppaa sormellaan ja lähti Peterin sekä Lydian kanssa matkaan. "Tulen pian!" Jack huusi heidän perään, ja lähti kävelemään kauppaa kohti.

Kun Jack avasi kaupan oven, kello alkoi kilistä. Lähes heti paikalle ilmestyi hieman lihava mies, jolla oli valkoinen essu päällään. "Tervetuloa maailman parhaaseen ruokakauppaan, mitä saisi olla?" Mies kysyi. "Ööh, katson hieman että mitä täällä myydään, sitten päätän" Jack sanoi, ja alkoi tutkia laatikoita. Niiden sisällä oli erilaisia ruokia, aina pihveistä marjoihin. "Ottaisin muutama pihviä, hieman kanaa sekä.... Mitä nuo marjat ovat?" Jack ihmetteli. "Punamarjoja, niistä saa tehtyä hyvää piirakkaa, tai ne voi syödä myös pelkälleen" Mies kertoi. "Otan niitä puolikiloa" Jack sanoi. "Oukei" Mies tokaisi, ja alkoi pakata Jackin tilaamia tavaroita. "Se tekee 28 kultarahaa" hän sanoi pakattuaan tavarat. Jack maksoi, kiitti ja lähti etsimään kavereitaan.

"Täällä me olemme, löysimme hyvän laivan!" Jackin kaverit huusivat. Jack juoksi heidän luokseen, ja kysyi, paljon laivamatka maksaisi. "Se tekee kolmekymmentä kilisevää" sanoi laivan kapteeni kannelta. "Tuletteko vai ette?". He maksoivat kapteenille rahat, mutta hän veloitti Peteriltä vain 15 kultarahaa. "Millä perusteella?" hänen kaverinsa kysyivät hieman närkästyneinä. Hänellä on... "Hanskat". Kapteeni sanoi hiljaa. Hetken kolmikko näytti hämmästyneeltä, mutta sitten Peter sanoi: "Isäni teki töitä Karamjalla, hän sai hanskat jolla kaikki tunnistaisi hänet. Nyt hän on liian vanha matkustamaan, joten hän antoi ne minulle". Hänen kaverinsa hyväksyivät sen, ja lähtivät ruumaan. Hetken päästä laiva lähti liikkeelle.

Luku 4# Laivalla
Ensimmäinen päivä laivassa oli lopuillaan. Peter kaivoi laukustaan jotain peliä. Mark voi pahoin niinkuin aina laivassa, ja meinasi kokoajan oksentaa. Kerran hän oksensi mereen. "Pelataanko tätä, tämä on hauska peli" Peter sanoi ja otti repustaan esiin jonkinlaisen laudan ja jotain pieniä nappuloita. "Mitä siinä tehdään?" Ihmetteli Lydia. "Se on eräänlainen noppapeli, pitää heittää noppaa ja matkaa hahmolla halki maailman. Se on tehty kartasta" Peter vastasi. "No mikä ettei" Lydia vastasi tähän jonka jälkeen he aloittivat pelaamisen, kaikki paitsi Mark.

"Hahaa, olen Karamjalla!" Jack huusi. Mark ponnahti seisomaan, ja kysyi: "Häh mitä olemmeko nyt jo perillä?". "Ei tampio, pelaamme matkailupeliä" Jack sanoi. "Aha, pelatkaa hiljempaa" Mark mumisi ennen kuin nukahti taas. Juuri kuin Jackin vuoro tuli uudestaan, laiva rymisi ja nappulat sinkoilivat. "Voi ei, nyt pitää aloittaa alusta!" Jack parkaisi. He keräsivät nopeasti nappulat ja pakkasivat ne takaisin Markin reppuun. "Olemme merihädässä! Kaikki kannelle!" Kapteeni juoksi ruumaan huutaen. "Olemmeko nyt Karamjalla?" Mark sanoi jälleen. "Ei vaan merihädässä!!" Jack huusi hänelle. Mark säikähti kovasti. Kaikki jotka olivat ruumassa, pakkasivat reppunsa ja kiipesivät ylös. He olivat törmänneet pieneen kariin. "Joku saa tarkastaa vahingot" Kapteeni puuskutti, "perämies, mene ruumaan!". Hetken päästä perämies palasi, ja kertoi, että peräsin oli rikki, sekä lastiruumassa oli erityisen heikko kohta. "Hakekaamme kaikki ruoat sieltä" Kapteeni toitotti. Jokainen, joka oli laivassa juoksi ja palasi ruoan kanssa, jonka jälkeen muutama miehistön jäsentä lähti korjaamaan törmäyskohtaa. Laiva alkoi keinua. "Pitäkää kiinni!" joku matkustaja sanoi. Kohta laiva rymisi taas kiviä vasten.

"Jostain kuuluu selkeää lorinaa!" Mark panikoi. Laivan kapteeni huusi: "Laivassamme on reikä! Se on pahassa paikassa, eikä sitä pääse korjaamaan. Yritämme päästä karamjalle ennen kuin alus uppoaa!". "mutta kapteeni, peräsin on rikki" Perämies huomautti. "Mene veteen ja korjaa se sitten!" Kapteeni ärjyi takaisin. Jack ja hänen kaverit lähtivät katsomaan perämiestä. Hän loikkasi veteen leveän laudan, vasaran sekä naulojen kanssa. He katsoivat miten perämies korjasi peräsintä. Viimeisellä lyönnillä hän löi sormeensa. Perämies nousi pintaan viimeisen kerran, ja pyysi että hänelle heitettäisiin köysi. Juuri kuin Peter oli kaivanut köyden esiin, perämies katosi pinnan alle. "Minne hän meni?" Mark ihmetteli. "Tarkistaa viellä peräsimen" Jack vastasi. "Ei, katso" Lydia sanoi ja osoitti veden alta nousevaa verta. Mark oksensi, onneksi veteen. Pinnalle nousi hai, jolla oli suussaan perämies. hai repi ja raateli perämiehen kappaleiksi, ja lähti pois. Laivan takana vesi oli punaista, ja siellä oli jotain suolenpätkiä sekä elimen palasia. "Mennään ilmoittamaan katpeenille!" Peter sanoi tärisevällä äänellä.

He tulivat katpeenin eteen hatut käsissä. Kapteeni ihmetteli aluksi hieman, mutta Peter kertoi kaiken. Kapteenikin otti lakkinsa pois päästä. Hetken päästä hän ärjyi: "Aliperämies, sinunsta tulee uusi perämies!". "Ai minusta? miksi?" Aliperämies kysyi. "Turpa kiinni ja hommiin" Kapteeni sanoi ja mulkaisi uutta perämiestä, jonka jälkeen hän lähti peräsimen luokse. Kapteeni lähti takaisin ruorin luokse. Laiva jatkoi matkaansa, mutta hitaammin.

Toisena päivänä laiva oli jo puoliksi uponnut. Onneksi reikä ei ollut isompi, muuten he olisivat jo merenpohjassa. Koko päivänä ei tapahtunut mitään erikoista, paitsi laivalla oli todella hiljaista. Jack ja kumppanit pelasivat taas matkailupeliä.

Luultavasti kaikki laivalla olivat jo menettäneet ajantajuntansa. Ruoka oli jo loppu, ja ainoastaan Jackilla ja hänen kavereillaan oli ruokaa. He eivät kertoneet siitä miehistölle eivätkä syöneet, sillä luultavasti pienestä määrästä ruokaa olisi tullut mellakka. Kaikki olivat kannella, osa oli kuollut, osa tehnyt itsemurhan ja loput makasivat kannella kuumuudessa. Jack nousi seisomaan. Hänellä oli kova pääkipu, sekä todella huono olo. Hän näki aivan laivan vieressä kuunarin. "Ota minut kyytiin" hän sanoi ja hoippui kuunaria kohti. Yhtäkkiä kuunari muuttui suureksi linnuksi ja lensi pois. "Nyt alan näkemään näkyjä, minusta tulee vielä hullu...." Jack mumisi itsekseen. Hän meni keulaan päin. Siellä oli ennestään toinen matkustaja, joka puhui itsekseen. "Kyllä, minä omistan olutlinnun sekä suklaakirjainkokoelman" Jack kuuli hänen mumisevan. Jack katsoi eteenpäin. Hän näki siellä ison saaren. "Taas joku näky" Jack jupisi Hetki hetkeltä he olivat lähempänä. Jack ihmetteli, että miksi laiva oli niin kallellaan. Hän katsoi taaksepäin, ja huomasi, että laiva oli aivan uppoamispisteessä. Hän lähti kertomaan siitä ystävilleen, kunnes laiva keinahti. se alkoi kaatua taaksepäin. "Juoskaa, laiva uppoaa!" Jack tajusi huutaa. Hänen ystävänsä, ja ne ketkä kykenivät liikkumaan tai elivät, juoksivat keulaa kohti. Jack kuuli köysien katkeilevan, ja masto rutisi. He olivat vain pienen matkan päässä saaresta. "Onko tuo saari oikea, vai näky?!" Jack huusi. "Se, se on oikea!" Peter huusi. "Olemme perillä! Pelastumme!". Nyt kuului valtava rasahdus. Keulamasto katkesi, ja se alkoi nojaamaan keskimmäiseen mastoon. Purjeet repesivät, ja osa kannesta tippui maston mukana veteen. Toinenkin masto kaatui. Takimmainen masti oli jo vedessä. Laiva oli jo niin kallellaan, että he tarrasivat laivaan kiinni, joka oli vaikeaa reppujen kanssa. Nyt kuului kunnon rusahdus. Se tuli ankkurista, joka oli päässyt valloilleen ja alkoi hajoittaa kylkeä. Laiva oli jo lähes sivuttain. Ruumassa alkoi kolista, sillä lasti alkoi irtoilla kiinnikkeistä ja pyöriä ruumassa. Keulaan nousi hieman tyhjiä tynnyreitä sekä laatikoita. Laiva oli yli puolet upoksissa. "Hukumme!" Mark kiljui. "Tarratkaa tynnyreihin!" Jack huusi takaisin. Jack tarrasi tynnyriin. Laivasta lähti irti suuri puukalikka, ja häneltä lähti taju kankaalle.

Luku 5# Tuntemattomalla saarella

"Uhhh...." Jack voivotti suu täynnä hiekkaa. Jack räki ja sylki hiekan maahan. Jokin kipitti hänen jalan päällä. Jack kurkisti, ja hänen jalanpäällään kipitti taskurapu. Se kohotti saksensa. "Ei, älä, ole kiltti" Jack mumisi ja katsoi rapua anelevasti.

"Arr kuulemma tos lähistöl uppos yks purkki" Merirosvo kertoi tovereilleen. "AUUUAUAUUUUUAIJAIJAII!!" Jostain kuului. Joku läikytti kaljansa pöydälle ja kiroili. "Mennääs kattoo mitä tuol oikee tapahtuu!" joku otti miekkansa esille ja mesosi. Suurin osa baarissa olleista juoksi ulos etsimään huutajaa.

"Senkin... Senkin typerä oranssi kipittävä lutikkaotus!" Jack manasi pidellen rapua kädessä. "Mene tiehesi" Hän huusi ja viskasi ravun kauemmas rannalle. Jack mumisi hetken, kunnes muisti tärkeän asian. "Missä olen? Missä ystäväni on? Noniin. En saa mennä paniikkiin, nyt täytyy kehitellä jotain... Huutelen. Kyllä. Löydän ystäväni" Jack lähti kävelemään pitkin rantaa. "Peter, Mark, Lydia? Olkaa kilttejä ja tulkaa tänne! Tämä ei ole hauskaa!". Hetken Jack kuunteli. Sitten hän alkoi riemuitsemaan ja hyppelemään. Hetken päästä hän lopetti. "mistä lähdin minulla on ollut noin monta ystävää?" Viidakosta kuului monen ihmisen jalkojen töminää. "Voi ei, tämä ei voi olla hyvä juttu" hän jupisi. Jack lähti juoksemaan, joka oli vaivalloista märissä vaatteissa ja... Hetkinen, missä reppu on? Jack meinasi taas mennä paniikkiin, sillä repussa hänellä oli selviytymistavarat. Jack jatkoi siitä huolimatta juoksemista, ja juoksi minkä jaloistaan pääsi. Hän syöksyi rannalta viidakkoon, missä hänen jalanjälkiä ei näkynyt. Viidakossa oli vaikea juosta, liaanit olivat tiellä ja ilmassa oli todella paljon kosteutta. Jack alkoi hengästyä. Lopulta hän kaatui maahan. Hän ei enään kuullut juoksevia askelia. Jack oli kuitenkin niin uupunut, ettei jaksanut nousta. Häntä ihmetytti, että miten viidakossa voi olla niin väsyttävää. Jack makasi maassa ainakin viisi minuuttia, kunnes hän alkoi kuulla kävelyaskelia. Hän yritti nousta, ja pääsi vaivoin seisalleen. Äkkiä liaanit katkesivat hänen vieressään. Jack alkoi kiljua kuin pikkutyttö. Tulija alkoi huutaa. Jack heittäytyi vieressä olevan kiven taakse, jonka takaa kurkisti hetken päässä edessään kyyristelevää myttyä. Se mytty ei ollut mikätahansa mytty.

Mytty nosti päänsä. "Jack! Olet hengissä!" Peter huusi. "Peter! Sinäkin elät!". Nuo kaksi olivat hetken todella innoissaan, kunnes Jack kysyi muiden jäsenten hyvinvoinnista. "Lydia on kunnossa, mutta..." Peter aloitti. "Niin, jatka?" "Merirosvot saivat Markin". Peterillä oli murheellinen ilme. Hetken päästä taas pensaikossa rapisi jokin. Lydia tuli esiin sieltä. "En löytänyt muuta kuin tämän tuoreen hedelmän, mutta sen kuori ei halkea. En tunnista lajia eikä muuta ruokaa ei ole". Jack sanoi: "Rannalla on rapuja, voisimme keittää niitä. Täällä on varmasti jossain lähde, josta saamme vettä, sillä emmehän halua käyttää siihen meri- tai juomavettä". Lydian mielestä tämä oli loistava idea, mutta Peter sanoi ettei pidä ravuista. "Paras alkaa pitää" Lydia vastasi. "mutta mitä teemme tälle hedelmälle?". "Voimmehan halkaista kuoren veitsellä ja katsoa kirjastani hedelmän laji ja voiko sen syödä, ensin kyllä haemme niitä rapuja". Peter vastasi. Tämän jälkeen ystävät lähtivät rannalle päin.

Luku 6# Ruokajahdissa

"Ei täällä mitään rapuja ole" Peter marmatti. "Sanot noin, sillä et vain tahdo syödä rapuja" Vastasi Lydia. Jack tuli vähän matkan päästä, kantaen rapua. "Laitetaan tämä kattilaan ettei se pakene" hän sanoi. Peter haki repustaan suurehkon kattilan, otti ravun Jackilta ja pisti sen sinne. Tämän jälkeen hän sulki kannen. "Jatketaan etsintöjä, kyllä löydämme lisää syötävää" Jack kannusti.

Kaverukset olivat olleet monta tuntia rannalla, ja olivat saaneet saaliikseen kolme rapua, muutama simpukkaa sekä sileitä kiviä. "Mitä ihmettä teemme kivillä?" Peter kyseli, mutta lydialla oli siihen hyvä vastaus: "Tarvitsemme nuotiomme ympärille kiviä, ettemme sytytä koko viidakkoa, sekä nämä olivat hienoja. Keksimme kyllä jotakin tehtävää näillä". Jack tuli hetken päästä rytisten metsästä. Hänellä oli paljon palavia tarvikkeita, mm. kuolleita liaaneja jotka olivat kuivuneet. Hän kantoi myös ämpäriä, joka oli täynnä vettä. Ämpäristä loiskui vettä, jonka takia se ei ollut enään niin täynnä. Jack asetteli osan palavista aineksista suureen kasaan, jonka ympärille lydia asetteli kiviä. Peter antoi Jackille tulukset repustaan, joka alkoi rustaamaan tulta. "Mihin pistit ravut?" Lydia kysyi Peteriltä, joka antoi kannellisen kattilan. Sieltä kuului rapinaa, kun ravut kiipeilivät toistensa päältä. Lydia avasi kannen ja Jack loiskautti vettä niin paljon kattilaan, että ravut olivat kokonaan veden alla. Hetken päästä nuotio oli tarpeeksi kuuma, jonka jälkeen he asettivat kattilan eräänlaisen ritilän päälle, jota tuki bambukepit. Nyt he alkoivat miettiä, että mitä tekisivät simpukoilla. Peter sanoi, ettei kirjassa kerrottu simpukoista mitään. Lopulta he päättivät valmistaa ne samalla tavalla kuin ravut.

Jonkin ajan päästä heidän ympärillään leijui herkullinen tuoksu joka tuli ruoasta. He ottivat kattilan pois hiillokselta, ja avasivat kannen. Kattilasta nousi höyryä, joka oli lämmintä. jokainen otti sieltä punoittavan ravun, toisesta kattilasta ottivat kaksi simpukkaa. Kun he alkoivat syödä, Lydia kysyi hedelmästään. Peter otti repustaan hedelmäkirjan, ja selaili sitä samalla kun söi rapua. Jonkin ajan päästä hän kertoi hedelmän olevan ananas, ja sitä voi syödä. He ottivat veitsen ja halkaisivat ananaksen kolmeen osaan. He maistoivat sitä, ja pitivät sitä liian kirpeänä, mutta söivät kuitenkin kun olivat nälissään. He katsoivat viidakosta rannalle, ja näkivät hieman mertakin. Aurinko oli laskemassa, ja tunnelma oli mahtava. He melkein unohtivat että olivat eksyksissä tuntemattomalla saarella. Kun aurinko oli laskenut, he pystyttivät teltan ja käpertyivät sen sisälle nukkumaan. Jack heitti viimeiset kuivat liaanit hiillokselle, ja meni myös telttaan. Ennen kuin hän nukahti, hän kuvitteli että jokainen ilta olisi tällainen. Tässä hän kuitenkin oli todella väärässä.

Luku 7# Vaarallinen viidakko

Jack heräsi ja alkoi huitoa tikarilla. "Kuolkaa te etanaperhosjättiläiset!!!!" hän vauhkosi. "Iisisti, tapatat vielä meidät" Peter sanoi ja väisti Jackin iskun. "Miksi te olette täällä?" Jack ihmetteli. "Olemme vieläkin viidakossa, jos et satu muistamaan" Lydia sanoi äyskähtäen "Tulkaa, kerätään tavarat ja yritetään päästä johonkin". Hetken päästä he aloittivat tavaroiden keräämiseen. Onneksi siihen ei mennyt kauan aikaa, ja he pääsivät jatkaa matkaa. He olivat kulkeneet jo hetken, kunnes Jack alkoi huutaa: "AIAIAIJAUUUU! Ottakaa se pois!" Lydia käännähti nopeasti ja näki valtavan moskiiton Jackin selässä. Se oli upottanut neulansa Jackin selkään. Lydia otti nopeasti viidakkoveitsensä ja ja iski ötökän kahtia. Sitten hän kiskaisi moskiiton suuren piikin Jackin selästä. Jack kaatui polvilleen. Hänen silmänsä alkoivat pyöriä, jonka jälkeen hän rojahti kyljelleen. Lydia katsoi haavaa lähempää, ja hän huomasi että se oli muuttunut vihertäväksi ja siitä vuosi verta sekä myrkkyä. "EIIIII" Peter kiljui. "Onko hän kuollut?!". "Lopeta vauhkoaminen, se ei auta". Lydia vastasi samalla kun laittoi päänsä Jackin rintaa vasten. "Pulssi tuntuu yhä. Kannetaan häntä, täältä on pakko löytyä jotain jolla voimme auttaa häntä". Lydia otti Jackia käsistä ja Peter jaloista, jonka jälkeen he nostivat hänet ylös. Sen jälkeen he lähtivät kävelemään eteenpäin.

Oli jo melkein ilta, kun he näkivät valonkaistaleen jossain. He olivat todella hengästyneitä ja väsyneitä varusteiden sekä Jackin painon takia. "Tuolla... Lääh... Näkyy jotain..." Peter sanoi. He kirivät valoa kohti. Kun he olivat aivan lähellä, he huomasivat että heidän edessään oli savimaja. He lähestyivät sitä varoen, kunnes olivat niin lähellä että he olisivat voineet koskettaa sitä. Hetken siinä seistyään he astuivat sisälle. Majassa oli oikeastaan kodikasta, pienine tuoleineen kaikkineen. Lopulta siellä oleva nainen huomasi heidät. Naisella oli päällään aika alkukantaiset vaatteet. "Meidänystävähaavalääkeapuamoskiitto!" Peter aloitti vauhkoontuneesti. Nainen nosti kätensä ja Peter lopetti. Lydia näytti naiselle Jackin selässä olevaa haavaa, ja nainen käveli hyllykön luokse. Hetken mumistuaan hän toi pullon jonka sisällä oli jotain nestettä, ja kaatoi siitä hieman Jackin haavaan. Sitten hän talutti Jackin vuoteelle. Lyida oli ojentamassa naiselle rahaa, mutta nainen nosti käden. "Ei. Huva liha ei hukata" hän sanoi. "Anteeksi?" Lydia sanoi. Nainen sanoi uudestaan "Ei, huvaa lihaa, ei saa hukata", ja korotti ääntään samalla. Sitten hän alkoi puhua jotain omalla kielellään. Naisen silmiin ilmestyi epämiellyttävä kiilto. Äkkiä ovesta tuli 4 soturia, jokaisella keihäs kädessään. He osoittivat Lydiaa ja Peteriä niillä. "Huva liha meidan". Nainen sanoi.

Kirjoittaja **Madais** » 27.07.2008, 18:08

Ihan hyvä, rateen 9+. Ihan mukava oli lukea, joskin se jokin puuttui. Muutama kirjoitusvirhe pisti silmään, eipä muuta. Tarinan luettuani toivoin jatkoa :razz::