No, uusi tarina nimeltä kohtalokas seikkailu. Vaikka nyt palasin, se ei tarkoita sitä että lopetan heti. Syy oli siihen, koska aika ei riittänyt. Nykyään aika riittää ja tämä tarina tulee olemaan 2-4 osainen.
Prologi: Kapteenin käsikirja
Voitettuamme juuri muutaman häijyäkin häijymmän, mutta tavattoman kauniin merenneidon, jotka tarujen seireenit tiellemme toimittivat, lähdimme purjehtimaan eteenpäin suurin toivein. Kunpa viimeinkin löytäisimme legendaarisen Camelotin ritarin miekan, johon liittyy käsittämätön voima! Kun miekka saa huotransa, sen voima kohoaa käsittämättömästä jumalalliseksi. Varmistuin taitavasti siitä, että kyseinen huotra, joka sattuu tätä nykyään olemaan mahtavan Ms. Lubridgen keulasta. Toden totta pystyy jollain keinoin johtamaan meidät miekan tykö. Laskin huotran somasti oivan laivamme kannelle. Se pyöri ympäri, kuin kompassin neula ja osoitti kohti saarta, joka minun käsittääkseni on sangen tosinäköisesti Karamja. Huotra osoitti ainakin siihen suuntaan, se on vissi. Ja miten taikahuotra voisi johtaa meidät vikaan? Tuota pikaa Camelotin ritarin miekka on taas huotrassaan ja sen koko voima mahtavan kapteeni Mike'n - eikun Ms. Lumbridgen miehistön käsissä! Ainut este tiellämme on pahamaineinen, häijy merirosvo: Vasenjalka- Diango. Hänen pitäisi silti olla helppo vastustaja, on meillä sen verran hyvät pohjat ärjyvien meripetojen ja myrskyjä nostattavien merirosvojen nujertamisesta.
- Mike
Luku I
"Minähän sanoin!" Mike kuulutti Ms. Lumbridgen keulasta, kun taivaanrantaan alkoi piirtyä saaren usvainen vihreä muoto. "Huotra on ohjannut meidät suoraan Karamjalle." Hän kumarsi. "Ei tarvitse taputtaa." Mike, vaikkei kukaan taputtanut käsiään. "Odottakaa, kunnes meillä on miekka käsissämme." Vasta muutama päivä sitten, kuulun Camelotin ritarin miekan huotra oli pudonnut Ms. Lumbridgen kannelle, pyörinyt kuin kompassin neula ja osoittanut miehistölle suunnan jonnekkin. Miken veikkauksen mukaan Karamjalle. Taru kertoi, että kun miekka saisi huotransa, muutenkin väkivahvasta miekasta tulisi voittamaton!
"Älä viitsi Mike. Olet hullu. Huotra on toki johdattanut meidät saarelle", Miken uskottu yliperämies Arabella sanoi kädet puuskassa. Merituuli heilutti hänen pörröistä, kastanjanruskeaa tukkaa. "Emme kuitenkaan vielä tiedä, mille saarelle. Ja jos saari on Karamja, mistä tiedämme, että miekka on siellä?" "Hiusten halkomista, chéri", sanoi Jean, nuori merimies, jonka Miken miehistö oli poiminut mukaa Neitiznotin saarelta. Ensinmäiseltä saarelta, jolle he seikkailultaan olivat poikenneet. Jean seisoi Miken vieressä aivan Ms. Lumbridgen keulassa ja tähyili kaukana siintävää saarta. Meri vaahtosi hänen jalkojensa juuressa. "Ei sen väliä, onko miekka tuolla. Huotra toivoo meidän pistäytyvän saarella, joten paikan täytyy olla jostain syystä tärkeä, vai mitä?" Jeanin ystävä Tumen nyökkäsi. Hän oli uljas purjehtija ja taitava navigaattori, jonka Ms. Lumbridgen miehistö oli pelastanut Neitiznotin saarelta, kuten Jeaninkin.
"Jean on oikeassa. Minne muualle huotra voisi meidät johtaa kuin johonkin tärkeään paikkaan?" "Kenties huotra johtaa meidät johonkin hirvitykseen", huomautti kotoaan karannut Rellekan prinssi. "Jos huotra todellakin on kirottu, se voi johtaa meidät suoraan tuhoon." Huotra johti heitä saarta kohti, ja Mikeä ärsytti, etteivät jotkut ihmiset kerta kaikkiaan voineet pitää sitä onnenpotkuna, vaikka siitä oli juuri kyse. Mike astui esiin ja huokaisi. "Olette kaikki väärässä. Olemme kuin olemmekin menossa oikeaan suuntaan. Me löydämme pian miekan, ja jos niin omituisesti kävisi, että suuntaisimme päin vaaroja emmekä kohti miekkaa, no, minun mielestäni tarvitaan vain kunnon seikkailumieltä!" Arabella tuhahti. "Usko pois, Mike. Jokainen, joka sinun kanssasi purjehtii, on valmis ottamaan riskejä." Mike hymyili ylpeänä.
"Kas, kiitos, perämies", hän vastasi. Mike tarttui lujasti laivan ruoriin ja ohjasi Ms. Lumbridgen suoraan kohti saarta ja sitä, mikä miehistöä siellä odottikin.
Luku II
Tuulen tuivertaessa purteita ja Ms. Lumbridgen tanssiessa aalloilla Mike kuvitteli olevansa mitä ylväin laivan kapteeni. Hänestä kelpaisi maalata vaikka muotokuva. Siinä samassa Mike oli vähällä kompastua, sillä Constance, laivakissa, joka joskus oli ollut muka tyttö, kietoitui hänen jalkojensa ympärille ja kieputti häntänsä hänen saappaansa varteen.
"Jean, vie tämä hiivatin katti!" "Minun sisareni!" Jean kivahti.
"Kyseinen kissaeläin kauas minun saappaistani", Mike jatkoi. Jean pudisti päätään ja katselikehräävää kissaa hellästi. Jean oli miehistöstä ainoa, joka jaksoi jumaloida resuista, pahansisuista otusta. Ymmärsihän sen, koska Jean väitti kyseisen pedon olevan hänen sisarensa, jonka velho oli kironnut.
"Voisin kiskoa siskon pois", Jean sanoi välinpitämättömästi, "Mutta mitä hyötyä siitä olisi? Hän palasi kuitenkin pian." Jean huoahti. "Hän taitaa ty-kä-tä sinusta", Jean kiusoitteli Mikeä ja oli lähettävinään lentosuukkoja kapteenilleen. Mike irvisti Jeanille ja tämän kissasiskolle. Parin minuutin päästä saari oli niin lähellä, että miehistö erotti yksityiskohtia: korkeat vuoren loitolla ja monet palmut rannalla. Arabella sieppasi Fitzwilliamin pikku kaukoputken ja tarkasteli rantaviivaa.
"Mike, olit oikeassa veikatessasi, että huotra osoittaa miekkaa kohti. Onpa tämä saari Karamja tai ei", Arabella sanoi. Mike ei ollut koskaan nähnyt häntä niin vakavana.
"Kiitos", Mike tokaisi, sieppasi tytöltä kaukoputken ja tutki itsekin saarta. "Ja kerrohan, mikä viimein vakutti sunit minun suuresta, aliarvostetusta viisaudestani?"
"Ei mikään, mutta nyt uskon huotran taikaan. Sillä tuo.." Arabella kohotti kätensä kohti horisonttia. Hänen sormensa osoitti purjeiden lepattavia, valkoisia ääriviivoja.
Luku III
"Tuo tuolla on Cutlass."
"Vasenjalka- Diangonko laiva?" Fitzwilliam kysyi. Hän nojasi niin kauas reelingin yli, että oli vaarassa pudota mereen. Mike nujersi halunsa potkaista Fitzwilliamia aristokraattiseen persaukseen. "Miten voit olla siitä varma?"
"Näetkö lipun? Merirosvolipun pääkallo ja luut ovat tulipunaiset eikä valkoiset. Hän se on. Värit ovat hänen." Arabella rutistiitseään surullisen ja levottoman näköisenä. Mike sääti kaukoputkea nähdäkseen Cutlasin paremmin. Verenpunainen pääkallo näytti nauravan aavemaisesti lipun lepattaessa tuulessa. Kannella liikkui pari hahmoa. Diangon miehiä. Kaikilla näytti riittävän puuhaa. Se oli hyvä uutinen ainakin Miken mielestä. Vasenjalka- Diango oli pahamaineinen merirosvo. Vähintäänkin ilkeä ja sekopäinen. Miehistö uumoili myös, että Diangolla oli hallussaa väkivahva Camelotin ritarin miekka. Ja miehistö himoitsi palavasti miekkaa, jotta sen voima ei olisi enää...
LUKU 4 LÄHESTYY!!
Kumminkin kirjoitan aina lisää 3 lukuun.... en keksi lisää vielä.
YV:tä jos tulee mieleen minut (siellä olin Alkaliparisto ja Suomivarrior)
