Myöhäisillan kauhua - Novelli

[ipavaiva]

Mika painoi Audinsa kaasupolkimen alas. Auto kiisi maantietä pitkin lähes kahdensadan kilometrin tuntivauhtia. Molemmin puolin häntä vuorottelivat pellot ja sankat havumetsät. Pian hän ylittäisi järven; Suomi kauneimmillaan. Mika ei kuitenkaan välittänyt siitä. Hänen kylkensä jomotti kipeästi, molemmissa käsissä ja rinnassa oli kipeitä, syviä haavoja ja toinen korvalehti oli purtu hajalle. Veri kohisi Mikan korvissa, hän oli lievässä sokissa ja yritti selvittää sekaisia ajatuksiaan samalla kun Audi kulki kapeiden, mutkaisten teiden äärilaidoilla. Oli onni että harvakseltaan liikennöidyllä tieosuudella ei tänään ollut muuta liikennettä.

Tämänkin matkan oli pitänyt olla vain tavallinen mökkireissu. Hänen oli ollut määrä saapua mökille päivän ennen vaimoa ja katsoa telkasta Englannin liigan ottelu Everton – Bolton seuranaan vain Sepi ja mäyräkoirallinen Karhua. Hänen oli ollut määrä lämmittää sauna, käydä uimassa ja painua sitten nukkumaan. Nyt kaikki oli kuitenkin aivan sekaisin.

Suurin ongelma ei ollut se, että kantahuoltoasema, Sepin Baari oli ollut kiinni ja kaljat oli jäänyt ostamatta. Kyseinen huoltoasema sijaitsi kahdenkymmenen minuutin päässä mökiltä. Siellä hän aina pysähtyi tankkaan niin autoa, itseään kuin jääkaappiaankin ennen kuin saapui mökille.

Nyt Sepiä – eli Seppoa – ei ollut näkynyt missään, vaikka Mika oli tälle etukäteen ilmoittanut tulostaan. Itse asiassa koko kioski oli ollut kiinni, mutta ainakin Audiin oltiin saatu polttoainetta. Sepillä oli tapana palkata joku pojistaan tankkaamaan ohikulkijoiden autoja, ja kun pieni pisamanaamainen pikkupoika oli istuskellut suljetun kioskin edessä, oli Mika olettanut tämän olleen joku Sepin pojista tai ainakin joku tämän lukuisten veljien vielä lukuisimmista pojista.

”Täytätkö auton?” Mika oli kysynyt kun nousi uudesta Audistaan ulos. Se oli hopeinen viime vuoden A4, ei mikään halpa kaara, mutta kyllähän kun ”bisnekset” sujuvat, niin on lupa ostaa näyttäviä menopelejä.

Poika oli tuijottanut häntä hetken. Tällä oli todella punaiset hiukset, samean harmaat silmät ja naama täynnä pisamia. Pituutta ei ollut kuin puolitoistametriä, luultavasti ikää oli vasta kymmenisen kesää. Oli outoa jättää niin nuori yksin huoltoasemalle.

”Jos niin haluatte”, Poika oli todennut hauraalla äänellä ja astellut tottuneesti bensa-automaatille ja alkanut täyttää Audin tankkia, joka oli uhannut tyhjentyä jo muutamia kilometrejä taaksepäin. Siinä vaiheessa Mika oli vielä ollut iloinen, ettei auto ollut hyytynyt tien reunaan.

Pojan täyttäessä auton tankkia Mika oli yrittänyt saada Sepin kiinni kolmeen otteeseen. Jokaisella kerralla puhelu oli kuitenkin ohjautunut vastaajaan. Kolmannen yrityksen jälkeen Mika oli työntänyt Samsunginsa taskuunsa, kun autokin näytti tulleen täyteen. Jos Sepi ei halunnut todistaa suosikkinsa Boltonin tappiota Liverpoolissa, se oli hänen asiansa. Mika itse oli henkeen ja vereen Evertonin miehiä.

Mika oli kaivanut lompakkonsa takataskusta samalla kun pieni poika tullut hänen luokseen käsi ojossa ja sanaa ”Rahat” toistellen.

”Saat kyllä maksun”, Mika oli ärähtänyt. Hän itse ei sietänyt lapsia, ne olivat juuri tuollaisia ipanoita jotka eivät jaksaneet odottaa muutamaa sekuntia. Mittari oli näyttänyt summaa 53,23€, joten Mika oli napannut lompakostaan vitosen ja viidenkympin setelit ja painanut nämä pojan käteen todeten ”Osta lopuilla itsellesi vähän karkkia”. Lapset olivat usein tyytyväisiä pieniinkin summiin.

Mika oli jatkanut asteluaan kohti Audin takakonttia. Päivä oli lämmin, mutta painostava. Harmaat raskaat pilvet olivat peittäneet taivaan ja pian sataisi. Mika aikoi ottaa sateenvarjon takakontista varmuuden vuoksi, hän saattaisi ehtiä ennen sadetta mökille, mutta siitä ei ollut takeita. Pojan sanat hänen takanaan kuitenkin pysäyttivät hänet aivan auton vierelle.

”Enemmän”, poika sanoi hauraalla, mutta vaativalla äänellä. Mika naurahti vilkaisemattakaan poikaa ja avasi takakontin. ”Enemmän!” Poika sanoi. Ääni ei ollut enää hauras, vaan huomattavasti voimakkaampi. Aivan kuin uusi puhuja olisi liittynyt keskusteluun.

Mika kääntyi kohti bensa-automaattia osoittaakseen, että oli antanut ylikin oikean summan. Sanat kuitenkin jäivät kurkkuun, kun Mikan katse tavoitti neljä numeroa. 63,23€. Oliko hän lukenut numerot niin väärin? No, kerrankos sitä…

Mika nappasi lompakkonsa takataskustaan ja kaivoi nopeasti esiin vielä kympin. Hän astui kahdella pitkällä askeleelle pojan vierelle ja iski rahan tämän käteen. Ennen kuin Mika ehti kunnolla kääntyä takaisin päin, hän kuuli takaansa sanat, jotka olisi voinut luulla tulevan aikuisen miehen suusta. ”Enemmän!”

Mika kääntyi turhautuneena poikaa kohti ja hänen katseensa ohitti bensa-automaatin numerotaulun nopeasti. Häneltä ei kuitenkaan jäänyt huomaamatta luku. 127,50€. ”Okei poju, en tiedä mitä teet, mutta minulla ei ole tälle aikaa. Matsin alkuun on enää tunti ja makkaratkin pitäisi ehtiä grillata”, Mika ärähti vihaisesti. Toivottavasti mökillä oli makkaraa, Mikan ainoat eväät olisivat muutoin purkkiananas ja järvivesi.

”Enemmän!” Poika kiljaisi. Samassa numeronäytölle ponnahti luku 255,60€. 405,75e. 821,10€. 999,99€. Eikä outo, pieni poika tehnyt elettäkään saadakseen numerot muuttumaan. Tässä täytyi olla mukana muitakin. Mika yritettiin ryöstää keskellä ”Mökkisuomea”, mikä harvinainen tilanne. Olikohan Sepille käynyt jotain?

Mikan vielä ihmetellessä Bensa-automaattia, Poika oli päästänyt ilmoille huudon – tai ehkä paremminkin eläimellisen karjaisun. Tämä loikkasi pää edellä suoraan Mikan vatsaan, iskien ilmat pois keuhkoista. Mika haparoi muutaman askeleen taaksepäin ja törmäsi Audin avoimeen takakonttiin ja pyllähti sinne istualleen. Poika loikkasi taas Mikan kimppuun. Tai Mika ainakin luuli sen olevan se sama poika. Terävät kynnet työntyivät monen sentin syvyyteen Mikan käsivarsiin ja epäinhimillisen terävät hampaat pureutuivat hänen korvalehteensä. Mika ei nähnyt muuta kuin taivaan yllään. Hän haparoi verisillä käsillään taaksepäin ja sai sormillaan otteen esineestä, jota oli hakenutkin.

Pojan purenta kovasta irtosi – tai korva irtosi, Mika ei ollut varma, adrenaliini peitti jo kivun – ja ”poika” veti päänsä taemmas. Pää ei ollut todellakaan se sama, jolle Mika oli äsken puhunut. Pää oli kuin suoraan King-Kong-elokuvan maskeerauksista, suu oli työntynyt eteen kuin kuono ja nenä oli kutistunut melkeinpä pelkiksi sierainaukoiksi. Kulmahampaat olivat lapsen peukaloiden kokoiset ja sameiden silmien tilalla oli kaksi keltaista, eläimellistä ja kirkasta silmää. Kasvoja lukuun ottamatta koko pää oli nyt karvojen peitossa.

Mika veti sormiinsa osuneen esineen esiin, ja iski pesäpallomailan lujasti äsken vielä ihmispojan nyt apinamaisen pään oikeaan ohimoon. Suuri paino Mikan yltä kaatui lyönnin mukana ja Mika onnistui nousemaan seisaalleen. Maassa hänen edessään makasi se hentoinen, pisamanaamainen poika. Mailan isku ohimoon ei näyttänyt tuottaneen minkäänlaista ruhjetta; poika näytti kuin nukkuisi. Mika ei kuitenkaan aikonut jäädä odottamaan tai soittamaan tälle apua.

Hän paiskasi Audin takakontin kiinni, jättäen sateenvarjon paikoilleen ja juosten kuskinpenkille. Mailan hän roiskaisi huolimattomasti apukuskin paikalle ja käynnisti auton luultavasti epävirallisessa maailmanennätysajassa. Audi suorastaan loikkasi vauhtiin. Kun se pääsi taas maantielle, Mika vilkaisi nopeasti sivupeilistä huoltoaseman pihalle. Hän näki sinne vain nopean, epäselvän vilauksen ennen kuin pientareen vierellä kasvavat kuuset peittivät näkymän. Yksi asia oli kuitenkin varmaa, pisamanaamainen poika tuijotti häntä peilinvälityksellä suoraan silmiin ja oli käsi ojossa häntä kohti. Aivan kuin pyytääkseen enemmän…

Mika painoi kaasun pohjaan. Audi kiisi tyhjällä maantiellä lähes kahtasataa, mutta Mika ei välittänyt. Hänen täytyi päästä mahdollisimman nopeasti pois huoltoaseman läheltä. Mökillä hänellä oli isän vanha kivääri… mitä hän oikein ajatteli? Voisiko tuo olio muka seurata häntä sinne asti?

Yleensä kahdenkymmenen minuutin ajomatka taittui puolta nopeammassa ajassa, kun Audi kääntyi lyhyelle soratiepätkälle, aikaa ottelun alkuun oli vielä neljäkymmentäviisi minuuttia. Se ajatus ei kylläkään ehtinyt Mikan päähän, hänen mietteensä pyörivät edelleen pojassa, bensamittarissa ja apinamaisessa olennossa, jota Mika ei ainakaan Ylen luontodokumenttien perusteella kyennyt tunnistamaan.

Audi nousi mäen laelle, jolloin Mika vihdoin hiljensi vauhdin sallittuun kahdeksankymmenen kilometrin tuntinopeuteen. Tie laskeutui välittömästi taas alas ja suuren siirtolohkareen takaa tie kääntyi vasemmalle. Se kulki noiden puolen kilometrin matkan lähinnä männyistä koostuvaan havumetsään, jotka olivat hyvin tyypillisiä täältä napapiirille. Päätie jatkui vielä eteenpäin, mutta siitä kääntyi oikealle muutaman kymmenen metrin pätkä kuusien tiukasti reunustamaa hiekkatietä.

Valo ei päässyt pätkälle kuin vain keskipäivällä, auringon kavutessa lakipisteeseensä ja päästessä ohittamaan korkeiden ikivihreiden latvat. Joku voisi pitää pätkää painostavana paikkana, mutta Mikalle se oli portti rauhan ja oman ajan maailmaan, suvun vanhalla kesämökille. Kun puut loppuivat, niiden takaa paljastui komea, tummanruskeaksi maalattu hirsimökki, suuri pihamaa ja järvenranta aivan pienehkön, hieman vaaleamman saunamökin vierellä. Tie loppui ruohottomalle, vastalaajennetulle parkkialueelle johon mahtui tarvittaessa ainakin puolitusinaa henkilöautoa.

Ja keskellä parkkialuetta, seisoi se sama pisamanaamainen poika käsi ojossa kohti Mikaa. Mikan sydän jätti pari lyöntiä väliin, mutta hän ei aikaillut vaan iski peruutusvaihteen silmään, kääntyi penkillään ympäri nähdäkseen suoraan taakseen ja lähti peruuttamaan nopeasti takaisin pitkin kuusien reunustamaa pihatietä.

Auto ei kuitenkaan ehtinyt edetä, kuin muutaman metrin Mikan päästäessä kaasupolkimen vapaaksi ja jättäessä vaihdekepin tärisemään itsekseen vierelleen. Pisamanaamainen poika istui Audin oikeanpuoleisella takapenkillä, käsi ojennettuna kohti Mikaa. ”Enemmän”.

[RasseG]

Selvää tekstiä ja muutenkin ihan hyvä.
Mutten kirjasta menisi takuuseen jos julkais.