Salaseura [Skilling / Social]

Klaanien, kiltojen, yhteisöjen ja friends chattien edustajien oma mainostusnurkkaus
Alueen säännöt
viewtopic.php?f=18&t=61

Salaseura [Skilling / Social]

ViestiKirjoittaja Lohikiusaus » 23.02.2021, 21:26

Salaseura on suomalainen OSRS-skillausklaani, jonka perimmäisenä tarkoituksena on puhaltaa yhteen hiileen ja luoda hyvä peliympäristö kaikista lähtökohdista tuleville pelaajille. Klaani on täysin non-toxic ja tästä pidetään huoli tiukalla seulalla, jolla jäseniä otetaan mukaan. Noudatamme myös yhteisiä pelisääntöjä.

Discord-kanavallamme voi täyttää hakemuksen, jonka jälkeen sinut otetaan tulokkaaksi. Tulokkaat ovat ikäänkuin koeaikaisia jäseniä, joita arvioidaan 2vko - 4kk ajan. Arviointi perustuu aktiivisuuteen, kiinnostukseen klaania kohtaan sekä ystävällisyyteen muita kohtaan. On tärkeää, että vaikka jäseniä tulee eri lähtökohdista, kaikki tulevat toistensa kanssa toimeen ja että jäsenet ovat yksinkertaisesti "sopivia joukkoon". Hakiessaan onkin siis hyvä sisäistää, ettei kaikkia voida ottaa mukaan!

Vaikka tulokkaita arvioidaan myös aktiivisuuden perusteella, jäseniltä ei odoteta yltiöaktiivisuutta. Tauolle saa jäädä, jos siltä tuntuu, eikä sen takia eroteta klaanista. Olemme stressitön yhteisö!

Hakemuksia otamme vastaan vain täysi-ikäisiltä.

Vastaamme johtoryhmässämme mielellämme kysymyksiin. Tervetuloa tutustumaan!
Viimeksi muokannut Lohikiusaus päivämäärä 12.09.2021, 17:15, muokattu yhteensä 4 kertaa
Lohikiusaus
Kulkuri
Kulkuri
Avatar
 
Viestit: 9
Liittynyt: 29.12.2018, 15:56

Re: Salaseura - Uusi tie

ViestiKirjoittaja 88C » 25.02.2021, 20:55

Morjens! Se ois 88C / Kaisla tässä. Salaseura on loistava cc niille, jotka ehtivät draamatonta claania! Ja ei tarvitse olla mikään maini! Kaikki hyväksytään! Olen omalla "mainilla" maxed total pure ja ironmanil 10hp iron. Liittykää ihmeessä ja älkää pelätkö kysyä ihmisiltä vinkkei (Varsinkin uudet pelaajat! Ei me purra).
88C
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 1
Liittynyt: 25.02.2021, 20:52
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Salaseura - Uusi tie

ViestiKirjoittaja Venkula » 25.02.2021, 22:06

HelluRei!!!
Salaseura on mukava skillaukseen ja lätinään erikoistunut "Olohuone" jossa yleensä läppä lentää ja xp grindit on tolkuttomia. :D
Kohta 2 Vuotta Grindaillu näitten akkojen ja ukkojenkaa, enkä vaihtais päivääkään. :biggrin::
Ollaan tiivis konkkaronkka johon mukaan mahtuu niin uusia kuin vanhojakin tuttavuuksia. :mrgreen:
Chilleintä Salaseurassa on se että jokainen saa olla tasan sen mitä on ilman mitään turhaa draamaa. :smoker:: :thinking::
Uudet jäsenet otetaan aina lämmöllä vastaan olit sitten uusi tai vanha pelaaja, tykätään myös jeesata toinen toisiamme aina tarvittaessa. :lol:: :lol::
Venkula
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 1
Liittynyt: 25.02.2021, 21:19
RS -hahmo: Venkula
IRC-nick: IDK

Re: Salaseura - Uusi tie

ViestiKirjoittaja Soivio » 25.02.2021, 22:18

Moro!

Oon ollu Salaseurassa mukana alusta asti ja voin sanoa, että pelkästään hyviä tyyppejä mukana. Ja komppaan 88C ja Venkua, että draamatonta meininkiä ollu tähän asti.

Suosittelen Salaseuraa niille pelaajille ketkä haluaa hyvää peliseuraa! Täältä sitä löytyy!
Soivio
Kynttiläntekijä
Kynttiläntekijä
Avatar
 
Viestit: 1411
Liittynyt: 15.07.2009, 15:46
RS -hahmo: Soivio

Re: Salaseura - Uusi tie

ViestiKirjoittaja parsakeito » 25.02.2021, 22:44

Moi!

Näin runea vain muutaman kuukauden pelanneena Salaseura on ollut mainiona tukena aloittelijalle. Lisännyt omaan pelikokemukseen paljon olla osana yhteisöä ja klaanissa pelkästään erittäin mukavaa sakkia mukana :)
parsakeito
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 1
Liittynyt: 25.02.2021, 22:01

Re: Salaseura - Uusi tie

ViestiKirjoittaja Lorina69 » 26.02.2021, 18:25

Hei.
Salaseura on kuten yllämainittu *olohuone* johon on jengin hyvä tulla löpiseen ja etsimään peliseuraa.
Itse en hirveemmin aktiivinen ole ollut osrs nyt hetkeen mutta siltikin porukka tuntui olevan innoissaan paluustani :D .
Kuten kaikki muutkin tähän vastanneet ovat todennut Salaseuran hyväksi yhteisöksi sekä uskomattomaksi avuksi niille jotka eivät ole peliä niin paljoa ehkä pelanneet/eivät muista kaikkea ja on ilo myös itsekin sanoa näin.
Tästä Salaseurasta löytyy niin höpöttely seuraa kuin myös pvm ja pvp seuraa kiitos tästä kuuluu sinulle Lohikiusaus!
Lorina69
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 1
Liittynyt: 26.02.2021, 18:14
RS -hahmo: Lorina69
IRC-nick: Lorina69

Re: Salaseura - Uusi tie

ViestiKirjoittaja mosegorn » 26.02.2021, 19:09

Sain treenattua tän porukan takia runecraftingin 24 -> 88. Yrittävät vielä väittää että se muuttuu mukavaksi jossain vaiheessa, huijasivat!

Lohikiusaus takapiruna onnistuu kätyreineen huijaamaan ihmiset skillaamaan ja questaamaan olemalla niin symppis tyyppi!!

Quest Capenkin onnistuin sitten siinä samalla saamaan, hirvittäähän se!

Kaiken huulen heiton jälkeen niin pakko myöntää että mukava porukka missä höpötellä, suosittelen kokeilemaan jos puuttuu se oma porukka missä viettää aikaa tai tehdä jotain.
mosegorn
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 1
Liittynyt: 26.02.2021, 18:48
RS -hahmo: mosegorn

Re: Salaseura - Uusi tie

ViestiKirjoittaja Lohikiusaus » 26.02.2021, 19:17

Wau, pyysin jengiä tulla kertomaan millasta on ollut ja kylläpäs tulee kivoja sanoja! Kiitos!
Lohikiusaus
Kulkuri
Kulkuri
Avatar
 
Viestit: 9
Liittynyt: 29.12.2018, 15:56

Re: Salaseura - Uusi tie

ViestiKirjoittaja Lohikiusaus » 26.05.2021, 17:50

Muiden klaanien tapaan myös Salaseura on nyt päivitetty vanhasta CC:stä uudeksi klaaniksi. Periaatteet pysyy edelleen samana ja rekrykanavana toimii Discord :)
Lohikiusaus
Kulkuri
Kulkuri
Avatar
 
Viestit: 9
Liittynyt: 29.12.2018, 15:56

Re: Salaseura - Uusi tie

ViestiKirjoittaja Runite Cape » 11.06.2021, 12:26

Oikeen mukava klaani :) Suosittelen lämpimästi!
Runite Cape
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 929
Liittynyt: 30.04.2008, 15:58
IRC-nick: 24 Joulu 2005

Re: Salaseura - Uusi tie

ViestiKirjoittaja roosevelt » 17.07.2021, 13:18

Ihan hyvä non-toxic community ilman turhaa elitismiä. Helppo joinata, vaikkei ois mikään himorunettaja :smoker::
Kuva
roosevelt
Raudanvalaja
Raudanvalaja
Avatar
 
Viestit: 285
Liittynyt: 12.09.2009, 14:44
Paikkakunta: Ilomantsi
RS -hahmo: Roosevelt 79
IRC-nick: Roosevelt
Klaani: LeatherBoys

Re: Salaseura - Uusi tie

ViestiKirjoittaja Lohikiusaus » 21.08.2021, 08:50

Salaseura porskuttaa eteenpäin :) Alla hieman tämän hetken speksejä. (21.8.2021)

Johtoryhmässä 4 jäsentä.
Hyväksyttyjä jäseniä klaanissa yhteensä 35.
Tulokkaita, eli koeaikaisia jäseniä mukana 13.
Järjestettyjä kuukausikisoja takana 6, joista kovimmat gainit on WardeeY:lla 10:n päivän mittaisesta overall-kisasta (39,5mil).

Tästä jatketaan :arrow::
Lohikiusaus
Kulkuri
Kulkuri
Avatar
 
Viestit: 9
Liittynyt: 29.12.2018, 15:56


Paluu Klaanien ja yhteisöjen esittelykoju

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa