Noh niin, jos sitä vaikka itsekin noteeraisi jotain tästä.
Touhou pelisarjanaTuossa jokin aika sitten kun aloin pikkuhiljaa kyllästymään kuudennen Touhoun (Embodiment of Scarlet Devil) jatkuvaan hakkaamiseen, etsin käsiini pelit 7-9 ja testailin niitäkin.
Kumpi näistä loleista liikkuu nopeammin?Embodiment of Scarlet Devil oli ensimmäinen PC:lle luotu Touhou (saa toki korjata jos olen väärässä) joten näin silloin joskus aiheelliseksi että tutustun pelisarjaan sen kautta. Kyseessä ei ole ensimmäinen bullet hell-lajin schmuppi jota olen pelannut, mutta taatusti niistä mielenkiintoisin. Kyseessä oli allekirjoittaneelle ensimmäinen danmaku jossa focus oli erillinen toiminto, ei jotain mikä on automaattisesti liitetty johonkin muuhun toimintoon (esim. tulitukseen). Näin tämän mitä mainioimpana seikkana, ja tätä kautta koko pelisarja meni heti kättelyssä "lupaavaa"-kategoriaan. Mekaniikaltaan ja graafisesti peli ei ollut enempää saati vähempää kuin mitä siltä odotin - aika tyypillistä pikselimössöä yhdistettynä "tästä liikkuu, tästä ampuu"-ohjaukseen parilla lisäkikalla, eli mistään maailmaa mullistavasta ei ole kysymys.
Omaan tuttuun tyyliini lähdin tutustumaan Embodiment of Scarlet Devil:iin sillä ainoalla metodilla jolla nykyään osaan tälläisiä pelata: otetaan selville kumpi pelattavista hahmoista liikkuu nopeammin (Marisa) jonka jälkeen rusautetaan samantien vaikeusaste kaakkoon (Lunaticille) ja aletaan pelaamaan. Haastetta pelissä riittää, mikä on kaltaiselleni vanhan kaliiberin pelaajalle vain hyvä asia, mutten saa itseäni yirttämälläkään tajuamaan että miksi jostain tällaisesta on noussut Pokémoniin verrattavissa oleva ilmiö. En kyllä ymmärrä Pekemänssienkään päälle juuri mitään, että silleen.
Kaikessa yksinkertaisuudessaa kyseessä on loppujen lopuksi erittäin vaikea peli, jossa pärjääminen edellyttää jatkuvaa harjoittelua, vastustajien ilmaantumispisteiden ja ammuskuvioiden ulkoa osaamista ja muuta roskaa johon vain Touhou-sarjaan pahasti hurahtanut todellisuudessa jaksaa. Harjoittelisin varmaan itsekin kunnes pääsisin ko. pelin edes Normalilla läpi käyttämättä yhtäkään krediittiä, mutta kiinnostus siihen ei yksinkertaisesti riitä, pitää olla jo pahemman sortin kaheli että sitä touhua jaksaa.
Da bomb, ya git! Da BOMB!Pommit (tai loitsukortit, miksi niitä nyt haluaakaan kutsua) ja niiden käytön ajoittaminen on Touhoussa, kuten melkein missä tahansa muussakin danmaku-schmupissa, suhteellisen tärkeä selviytymisen elementti. Lähdettäessä sillä oletuspohjalla että tyypillinen Touhouta pelaava ihminen
ei ole hävittäjälentäjä, muinainen kung fu-mestari eikä batteryhuuruissa rellestävä FPS-guru, on vaikeaa kuvitella että joku pääsisi kovinkin pitkälle ilman niitä. Joka tapauksessa, niiden käyttäminen kesken intensiivisen väistelyurakan on asia joka unohtuu naurettavan helposti - koittakaa pelata itse jos ette usko.
Mietin itse usein että miten pitkälle missäkin Touhoussa pääsisin jos oikeasti muistaisin käyttää jokaisen pommin jonka pystyisin heittämään.
Ach! Hans, run! It's the lhurgoyf knife maid!Kuten melkein missä tahansa pelissä, mitä pitemmälle mennään, sitä vaikeampia bosseja tulee vastaan. Eräs Dio Brandon temppuja vailla pienintäkään häpeäntuntemusta kopioiva meidonkuvatus (Sakuya tais olla nimi, joku sen kainaloista kiksejä saava voi varmaan varmistaa) jäi allekirjoittaneen mieleen äärimmäisen rasittavana tapauksena. Erityistä hajotusta aiheutti kun Touhou-sarjan seitsemänteen peliin (Perfect Cherry Blossom) siirryttäessä sain selville että SE SAATANAN RASITTAVA MEIDOBOSSI VITOSSTAGELTA ON PELATTAVA HAHMO!
Eli joo, en voi oikein sanoa pitäväni Touhoun "
defeat means friendship"-tyylistä jossa entisillä vihollisilla pääsee seuraavassa pelissä pelaamaan itse.
Mitäs mitäs, eikös tämän pelin pitänyt olla vaikea?Kuudennesta Touhousta kun siirrytään vaikkapa siihen seitsemänteen niin pelaamista helpottavia tekijöitä ilmaantuu. Fokuksessa oman hahmon osumapiste on näkyvissä, alareunassa näkyy että missä kohtaa se vihulainen hajoilee, sekä pommien että elämien määrää on lisätty yms.
Ensimmäinen reaktio itselläni ja varmaan parilla muullakin näihin uudistuksiin on ylläolevan tittelin kaltainen, mutta vähän pitemmälle mentäessä saadaankin sitten selville että nämä ominaisuudet tulevat todella tarpeeseen ruudun mennessä mustaksi ja ammuskuurojen ollessa niin intensiivisiä ettet edes näe että missä helvetissä se bossi nyt loikkii.
AP 3 Hellguns - WHAT THE FUCK?!Uudet ideat mitä uudet pelit ovat tuoneet mukanaan ovat olleet melko ristiriitaisia. Kaikki kahdeksannen Touhoun (Imperishable Night) pimeäammuntabosseista yhdeksännen (Phantasmagoria of Flower View) kaksintaistelujärjestelmään ovat aluksi herättäneet allekirjoittaneessa suurta ihmetystä mutta lopulta niihin tottuu ja niistä muodostaa oman mielipiteensä, joka on itselläni ollut yleensä melko negatiivinen. Jos kyseessä on kerta Touhou niin haluan nähdä hienoja ammuskuvioita, väistellä niitä ja yrittää saada bossia kumoon, en lentää sokkona saati pelata split-screeniä jonku botin kans.
80-luku oli parempi 80-luvulla.... ja Touhou-musiikki on parempaa Touhoussa.
Onhan se ymmärrettävää että jotkut diggailevat pelimusiikin remixeistä ja silleen, mutta itse en oikein osaa kuunnella Touhou-musiikkia muuten kuin Touhouta pelatessani, jolloin kuunteluelämys on mitä mainioin. En tokikaan ole näihin remixeihin suuremmin tutustunutkaan kun jotakuinkin kaikki Touhou-musiikkiin liittyvät kokemukseni ovat suoraan peleistä, joten en kommentoi tätä asiaa sitten tämän enempää.
tl;dr Touhou on ihan hyvä pelisarja - that's it. Tulipa sekava ja mitäänsanomaton postaus taas, mutta toivottavasti joku saa siitä jotain irti (eikä flippaa koska sanoin Touhouta schmupiksi).
P.S.
Only babies play Touhou on easy.
