Yleistä keskustelua musiikista II

[Tounis]

Aika aikasessa vaiheessa oot lähteny arvostelemaan, jos pari kertaa oot kiekkoa pyöräyttäny. Vaikka levy ei sinällään erityisen pitkä olekaan, niin siinä on kuitenkin aika saatanasti materiaalia mitä tulee koukkuihin ja osiin ja yleiseen progeperseilyyn. Tuttuun tapaan, oikeastaan.

Oon nyt ehkä kymmenen kertaa kuunnellut levyn ja parikyt kertaa Pirunpaskaa ja Puolikasta ihmistä vielä erikseen, koska ne on niin hurjan hienoja biisejä. Mut tosiaan, tuntuu, että Stam1na on monilta osin päättänyt, ettei nyt tarvitse muuten kuin lyyrisesti muuttaa ehjää konseptia ja siks meno kuulostaa oikeastaan välillä vähän Stam1na-pastissilta, etenkin vika biisi. Täytyy nyt vielä kymmenisen kertaa pyöräyttää kiekko läpi niin heitän vaikka jotain analysoivampaa sillon.

[Makkara]

Myönnän, että ehkä turhan aikaisessa vaiheessa aloin levyä arvostelevalla tikulla tökkimään, mutta kyllä Stam1na nyt vähän itseäään toistaa, sen huomasi sillä ekalla kuuntelujerralla jo. Nyt vielä kerran lisää kuunnelleena, nimeän jo mainitsemasi Puolikas Ihminen-kappaleen levyn parhaimmaksi. Edelleen kuitenkin sanon, ettei levy tuo juuri mitään uutta pöytään. Lyyrisesti Stam1na on aina ollut hyvää antia, sitä ei käy kiistäminen, mutta se ei ainakaan omasta mielestäni pelasta bändiä, kun kokonaisuudessaan anti on kovin samanlaista levy toisensa perään.

[nikozu]

Kuunteleeko kukaan hardstyle? Itse aloin kuuntelemaan joskus joulukuussa katottuani wooxin videoita

[makf]

^Ohan täs tullu kuunneltuu sellane kaks vuotta

[unhola]

Vuoden levyä mahdollisesti tulossa?



Huhtikuun loppua odotellessa. Kiivaasti odotellessa. Taidanpa pre-orderata heti kun mahdollista.. Edellinen Anathema-levy oli todella jeba, mutta välillä mentiin vähän liian sokerisissa ja substanssitomissa sfääreissä - vaikka kaikki potentiaali oli klassikkoon. Levy oli silti tosi hyvä ja monia hienoja biisejä löytyy ko. levyltä, mutta tuntuu jotenkin että tällä tulevalla levyllä (tän biisin pohjalta) tullaan kuulemaan viime levyltä tutumpaa optimistisen kuuloista Anathemaa, yhdistettynä late 90s/early 00s tunnelmalliseen ja haikean masentavaan Anathemaan.

Aivan käsittämättömän jeba biisi: haikea kuin mikä, mutta silti elämäniloinen ja kaunis. Tasapainoinen kuin mikä, mutta silti joka kuuntelukerralla (nyt kuunnelu biisin 6 kertaa) nousee esiin uusia juttuja. En keksi oikeen yrittämälläkään mitään pahaa biisistä.

[Nano]

Kuunteleeko kukaan hardstyle? Itse aloin kuuntelemaan joskus joulukuussa katottuani wooxin videoita

Vuodesta 2008 Sitä ennen trancee yms

[Tristanix]

Sonata Arctica julkaisee uuden levyn toukokuun 18 päivä. En malttaisi odottaa. Kaikki edelliset levyt löytyvät hyllystä, joten kyllä tämäkin tulee hommattua. Kansikuva on aika dramaattinen, mutta vaaleampisävyinen kuin mitä itse olen tottunut odottamaan tältä bändiltä. Hyvä asiahan se vain on.

Spoiler:

Track list ja vähän tarkempaa infoa löytyy bändin kotisivuilta: http://www.sonataarctica.info/site07/index.php?s=1&l=uk&nid=185&n_xID=185&ntop=0

Melko mielenkiintoisen nimisiä biisejä löytyi, toivon esim. Shitload of Moneyn lyövän laudalta. Lisäksi Wildfire-kappaletta olen fanittanut jo aika kauan, joten odotukset sen seuraajien suhteen ovat kovat.

[Gilgames]

Jeps, Wildfire kiinnitti lähes heti huomion. Reckoning Night on sen luokan kitarallia että voisin hyvinkin ostaa tuon, mutta katsotaan miten loppu albumi sujuu. Jos tilaisi sitten joskus Äxästä Faithless-kokoelman kera

[Arcturus]

Susi siunatkoon, liian kauan on viimeisestä postista tähän topikkiin... Parempi siis yrittää herätellä triviaalilla kamalla, prepare:

Lähiaikoina kolosta kuin kolosta suvereeniin levykokoelmaani on ilmestynyt niin Pink Floydia, Dream theateria, Ancientia kuin Windiriä- Tuloillaan on vielä Deströyer666:sta, Summoningia, Taakea, Vigridiä, Gravelandia sekä Borknagaria, muttei niistä sen enempää, saavat ensin vakuuttaa minulle että oli hyvä idea ostaa ilman enakkokuunteluja. Joka tapauksessa, progelevyt tarttui mukaan melko... kehnohkolta abiristeilyltä. Suattaapi olla, että levyjen ostaminen oli koko kruisingin kohokohta, kertoo luultavast jo jotain. Ancientin ja Windirin levyt olivat sen sijaan vähän harvinaisempia ostoksia; Muinaisen jouduin tilaamaan Kreikasta asti ja Windir meni heti kättelyssä kahden viikon jälkitoimitukseen. NEVERTHELESS, nyt ne ovat täällä eikä asiaa tarvi enempää puida.

Taas voinen todeta, etten ole päässyt kovinkaan moneen levyyn sisälle täysin siemauksin, sen verran tunnelmariippuvaisia lättyjä on kyseessä, mutta tämäkös ei estä meikäläistä postaamasta. Pink Floydin Dark side of the moon on ajaton klassikko, jonka kuuluisi kantautua jokaisen musiikkifanin korviin edes kerran elämän aikana. Kyseessä ei ole mikään ultimaallinen tajunnanräjäyttävä kokemus, vaan pikemminkin pilkahdus menneisyyteen, mistä suuri osa tämän päivän, ja vähän aikaisemmistakin, bändeistä on inspiraatiota hamunnut. Kyseessä on tunnelmallinen ja kantaaottava levy, joka käsittää sekä eteerisen avaruusfiiliksen, että maanläheisen kapinan kertoen sodasta, rahasta, kuolemasta jne. 43:een minuuttiin mahtuu hyvin erilaisia tunnelatauksia, ja kohokohdiksi nousevatkin rauhaton On the run, hypnoottinen The great gig in the sky, sekä kaunis Brain damage. Tosiaan, Pink Floyd yleensä luokitellaan progressiivisen rockin kastiin, ja mikäli asia näin on, kyseessä on progerockin toinen puoli, "progressiivinen"-termin oikea merkitys, edistyvyys. Tämä levy ei ole mitään virtuositeettikikkailua, outoja tahtilajeja tai avantgardistisia äänimaailmoja. Tämä on yhtenäinen paketti, joka alkaa, etenee ja loppuu tasokkaasti ja sulavasti, ilman tökkimisiä tai kulmakarvojen kohotuksia. Pakko kuulla, muttei hankkia.

Progella (vai haluatko lukea Pink Floydin sittenkin Art rock -genreen? Be my guest.) jatketaan, vähemmän legendaarisella yhtyeellä, mutta legendaarisella kuitenkin. Dream theater on tunnettu äärimmäisen tasokkaista soittajistaan, saatanallisen teknisistä kappaleistaan sekä (varsinkin alkuaikoina) tunnelmallisesta soitostaan. Scenes from a memory ei onneksi ole pelkkää soitinrunkkausta, vaan mukana on paaaljon tunnelmallisia akustisia sektioita sun muita fiilistelykohtia. Tämä on juuri hankkimistani levyistä se, johon on ollu vaikeinta päästä sisälle. Levy kun on niin sitoutunut tiettyyn vuorokaudenaikaan ja tiettyyn mielitilaan, ettei siinä psyykkaaminenkaan ainakaan omalla kohdalla pahemmin auta, jos haluaa tämän kuunnella. Tämä siis tarvitsee aikaa ja runsaasti. Eikä hommaa helpota ollenkaan 77:n minuutin kesto...
Tähän mennessä levystä on jäänyt käteen rauhallinen ja meditaatioon kannustava tunnelma, sekä klassikkoviisu The dance of eternity, joka on mielipuolisuudessaan omaa luokkaansa. Skitsoa jopa, suppealla skaalalla. Tarvitsee tosiaan paljon enemmän aikaa, ennen kuin voin antaa mairittelevimpia kokemusraportteja.

No Remorse Recordsilta Kreikasta asti saapui meikäläiselle viime viikolla yksi tunnelmallisimmista ja parhaista levyistä vähään aikaan, nimittäin Ancient - Trolltaar. Kyseinen levy on harmillisesti vain EP, mutta tuon kahdenkymmenen minuutin sisään on ladattu sellainen mielikuvamatka, että muu maailma saakin unohtua. Kolmen kappaleen sekä upean kansikuvan avustamina verkkokalvoille porautuvat näkymät norjalaisista sumuista metsistä vuorimaisemineen, jossa jotain ikivanhaa ja pahaa liikkuu. Suurena mutta huomaamattomana. Olennon presenssi on silti havaittavissa levyn kautta, ja kansikuva antaa hieman suuntaa mielukuvamatkalle. EP on sumuinen, rosoinen ja tunnelmaltaan raskas; juuri sellaista kuin black metallin olettaisikin olevan. Levy ei ole aikalaisten (Darkthronen, Burzumin, Emperorin) kömpelöä kopioimista, vaan touchi on hyvinkin omalaatuinen, vaikka tietty norjalaiset bändit omaavat aina jotain yhteistä, tietämättäänkin. Levyn kappaleista kaksi ensimmäistä ovat varsinaisia metallikappaleita viimeisen ollessa aavemainen ambient-veto naisvokaaleilla kuorrutettuna. On annettava erityiskiitos eufoniumista (AKA baritonitorvesta), joka korostaa vuorimaisemien jylhyyttä. Niin upeaa kamaa, että ainoa huono puoli on levytyksen lyhyt kesto...

Windir on myös norjalainen yhtye, jonka nokkamies kuoli varsin ikävästi hypotermiaan ollessaan matkalla vanhempiensa mökille. Lumimyrskyt, u know the(_)rest. Toisin kuin Ancient, Windir on ollut suurimmalta osin koko uransa aikana arvostettu yhtye, mutta ihme kyllä on jäänyt varjoon puhuttaessa maan suurimmista black metal -bändeistä. Tietty ainoa järkevä selitys tälle olisi se, ettei Windir ole täysin black metallia, onhan siinä niin selviä folk-elementtejä. Arntorilla ilmenee raakoja, mutta folkihtavia riffejä joiden päälle Valfar rääkyy tuskaisia vokaaleja kurkku suorana. Soitanta on yllättävän taidokasta ottaen huomioon yhtyen genren, vaikka kun pintaa syvemmällä on käynyt, tämä ei ole enää edes mainitsemisen arvoinen asia. Kuitenkin black metallissa (tai musiikissa) kyse on tunnelatauksesta, ei niinkään soittataidosta.
Windir osaa tehdä viikinkiaiheiset kappaleensa ilman juustoa, jota muutama muu alan bändi viljelee vähän liiankin irvokkaasti (en nyt mustamaalaa ketään, mutta luulisi asiantuntijoiden ymmärtävän mistä puhun). Heerosmaista fiilistä ei synny syntikkatorvien tai jousikvartettojen voimin, vaan Valfarin upeiden melodisten sahausriffien myötä. Taktisempia riffittelyjäkään ei voi muuta kuin ihailla, vaikka harmittava piirre on se, että näin Windirin myöhempiä levyjä kuunnelleena tulee huomanneeksi kuinka samankaltaisilta kuviot kuulostavatkaan. Mutta jos black metal kiinnostaa, tutustu ihmeessä tähän aivan liian vähälle huomiolle jääneeseen helmibändiin. Pesee Immortalin kylmyydessä ja atmosfäärissä mennen tullen.


Mainittava on vielä 2012 ilmestyneistä levyistä Drukdh - Eternal turn of the wheel, joka jatkaa yhtyeen vanhemman tuotannon merkeissä erittäin onnistuneesti ja kauniisti, onhan levykin nimetty bändin debyyttialbumin erään kappaleen mukaan. Alkuaikojen raakuudesta ei ole niinkään tietoa, mutta pattern on yhä sama, kuten myös metsäiset ja haikeat mielikuvat, joita yhtye on luonut jo useammalla levyllään. Erityiskiitos on annettava basistille, joka pääsi loistamaan useassa kappaleessa; black metallissahan yleensä basso on toisarvoinen seikka. Vokaalitkin eroavat mukavasti massasta katkeruutta kuvastavilla karjaisuillaan; ei tässä matkita Burzumia, vaikka niin joku saattaakin itse musiikin puolesta väittää.
Saas nähdä koska tulee hankittua hyllykköön; jos oikein priorisoidaan niin ensiksi kyllä Autumn aurora ja Blood in our wells ovat edempänä jonossa.

Sääli että olen vasta Drudkhin uutukaisen tältä vuodelta katsastanut, olisihan tuolla ainakin Napalm Deathia, Azaghalia sekä Alcestia ollut jo ilmoilla ties kuinka kauan. Noh, levyvuosi on vielä nuori, kuten minäkin!

EDIT: TÄÄLTÄ VOI LUKEA FINNTROLLIN TULEVAN ALBUMIN EDISTYMISESTÄ!!!

[Makkara]

On se kumma, miten on itsekin muuttunut vuosien varrella musiikkimaun(kin) suhteen, selittelipä Arcturus tuossa muutaman päivää (vai onkohan siitä jopa viikko) sitten bändistä, nimeltä Van der Graaf Generator, ja mulla oli muistikuva, ettei kyseinen orkesteri olisi mitään erikoista, jopa "tylsä", kenties. Kuitenkin muistelin jälkeenpäin, että on siitä jo aikaa kun kuuntelin, eikä olisi eka kerta, kun mieli muuttuu. Pistinpä sitten kuunteluun. Oli muuten helkkarin hyvä.

Yhtye siis tekee progressiivista rockia, joka saattaa joitakin ehkä työntää luotaan, koska se yhdistetään kikkailuun ja tarkoitukselliseen "outouteen". Tähän ei kuitenkaan VdGG mielestäni sorru, vaan kappaleet ovat suurimmalta osaltaan (ainakin näiltä kolmelta ensimmäiseltä levyltä, mitä olen nyt kuunnellut) melko "helppoja", varsinkin genreensä nähden. Luonnollisesti ei nyt ihan millään kolmen soinnun kierroilla mennä, mutta kitarasoolot ovat enemmän poikkeus kuin sääntö, eikä kukaan muistakaan instrumentalisteista kikkaile sen ihmeellisemmin, vaan homma toimii yhtenä tiiviinä pakettina. Saundimaailmaltaan nämä kolme levyä, varsinkin "H To He, Who Am The Only One", ovat melko pehmeitä ja keveitä, mukavan rauhallista kuunneltavaa.

Edelleen on Arcturuksen (toistuvasti) suosittelema albumi Pawn Hearts kuuntelematta kunnolla. Mikäli se on edes puoliksi niin hyvä, kuin herra väittää, niin tulen sen kuuntelemaan vielä useasti.

Lisätään tähän vielä yksi kappale loppuun, edellämainitulta H to He, Who Am the Only One-levyltä.

[Exor]

Levykauppa Äxässä oli paljon metallilevyjä tarjouksessa nii päätin ostaa seuraavat 8:
Bloodbath: The fathomless mastery
Bloodbath: Breeding death
Ensiferum: Ensiferum
Grave: As rapture comes
Insidious Disease: Shadowcast
Tukkanuotta: Viimeinen nistiretki
Tukkanuotta: Subukokous
Warbringer: Wordls torn asunder
Kaiken tässä kruunas se, että noin 2 minuuttia tilauksen jälkeen tajusin etten ollu kirjautunu mun tunnuksil tonne sivuille... Ei siinä muuta mutta jäi 4 leimaa saamatta, 10 leimal sais 17e käytettäväks tonne kauppaan.

[zuidj.]

adept suomee toukokuus helsinkkkii ja tampereel, keit menos?
tamperee keikal ite PPPPP kebanen no hate comments pls fag noob

[Nocando]

Iteki tuli shoppailtuu Äxän aleist 5e kappalehintaa sellaset ku
CMX: Aion
CMX: Iäti
Renegade Five: Undergrounded universe

Sekä aiemmin tässä kuussa
As I Lay Dying: An ocean between us
Hardcore Superstar: Beg for it

CMX:n levyt on hienointa taiteellist rokkii mitä Suomes on tuotettu. Lisäks ton "An ocean between us" -levyn myötä täytty levyhyllyst yks aukko lempimetallilevyjen puolelta.

Kesän keikkoi oon miettiny miten viettäis ajan enne inttii, tos spottasin että "Adrenaline Mob", DT:n Mike Portnoyn bändi tulis Nosturii 10.6., siin vois olla yks viihteelline kesäilta.

[Exor]

Voitin liput Exhumedin huomiselle keikalle, helvetin kovat lämppärit kans

[Jondree]

LAPKO ΓΟΛΕ
the new album out on may 9th 2012

TAVASTIA JUNE 1st - TICKET + ALBUM

http://www.tiketti.fi/Lapko-Tavastia-kl ... puja/15287

Nyt taitaa tulla lähtö tuonne keikalle, vaikka näyttääkin olevan keskellä viimeistä koeviikkoa. Onneksi sentään perjantaina. Pitkäaikaisimman suosikkibändini julkaisee uuden levyn, jota on tullut odoteltua jo muutama vuosi. Sivuilla oleva uusi kipale, Love is Sick and Wrong oli jo niin mahtavaa kuunneltavaa, ettei levynjulkaisukeikkaa jättää väliin.

[Tounis]

Ui vitu, Lapkoa.

Täytyy se varmaan keikallekin raahautua, toivottavasti rahatilanne antaa myöten. Eiköhän se anna, jos ens kuus ja toukokuus ei tee mitään :----D

Biisikin oli ihan kelpo. Ja japsifägäreilyst plussaa, alhaalla lukee KOOGEKITEKINA AISHUU eli, no, vapaa käännös ois varmaan aggressive melancholy.

[Arcturus]

Japanilainen Sigh on Mirain tuotosta melkein alusta loppuun. Mirai on Sighin diktaattori. Noh, miten Mirai valmistautui yhtyeen uusimman levyn, In somniphobian tekemiseen? Ilmeisesti hän kuunteli paljon Zappaa (erityisesti Nasal retentive calliope musicia ja Muffin mania xd), pelasi MegaManeja ja Phoenix Wrightiä (Minuitin alkua implikoiden), kävi Lähi-Idässä, kuunteli populäärimusiikkia laidasta laitaan, sävelsi oopperan, soitti pianotunneilla pari menuettia ja hevasi muuten vaan paikallisten hevibändien tahtiin klubikeikoilla. Näin hän teki, näin minulle kertoi eilen kun oltiin ryyppäämässä.

Paska alustus sikseen, In somniphobia on siis vihdoin ilmestynyt. Tarkalleen ottaen viime viikon keskiviikkona, mutta Äxän pojat päättivät että lätty on liian kova meikäläiselle vielä lähetettäväksi tuolloin, joten sain sen vasta eilen. Sitä on nyt tullut kuunneltua muutamissa eri olosuhteissa, kuten lootusasennossa keskellä kirkasta päivää, tietokoneen ohella, sekä tietysti se klassisin: kuulokkeet päässä pimeässä huoneessa. Tietenkin parhaimmat fibat tulee, kun kuuntelee levyä täysin ajatuksella, mutta vaikka levyn nimi viittaa vahvasti yöaikaan ja hulluuteen (kuten myös track list), levyä voi huoletta kuunnella koska vain. Onhan tässä ihan sairaan tunnelmallisia ja paikoin pelottaviakin kohtia, jotka pääsevät parhaiten oikeuksiinsa yösydännä, mutta muut elementit antavat sijaa auringonvalolle, kuten vaikka paikoin hyvinkin reipas tempo ja "perus" Sigh-riffittely, joita tuntuu olevan ehkä vähän liiankin paljon meikäläisen makuun. Kuuntelitpa tätä päivällä, on melko luultavaa, että aurinko menee nopeasti pilveen, jos ei muuten, niin hallusinaation myötä.

Olen kuullut uutukaisen lisäksi 6 Sighin levytystä: Scorn defeat, Ghastly Funeral Theatre, Imaginary Sonicscapes, Gallows Gallery, Hangman's Hymn sekä Scenes from Hell. Ghastlyä ja Hangmania lukuunottamatta olen hyvin onnistunut omaksumaan teokset ja jokainen on tuonut pöytään jotain uutta ja erittäin kiehtovaa. Scorn on ritualistista bläkkistä erikoisella menolla, paikoin doomahtavaakin, paikoin klassisvaikutteista yms, Imaginary on populäärimusiikin genrejen yhtenäinen sekoitus ja Sighin uran merkkipaalu, Gallows Gallery on... mites unhola sen sanoi, happo-power metallia? Scenes from Hell on sen sijaan räkäisempi ja suoraviivaisempi pläjäys hypnoottisuutta unohtamatta. Okei, mihin In somniphobialla ollaan edetty? Johonkin päin ilmeisesti, kivasti muistaen vanhat levytykset.

Levyltä on edelleen kuultavissa Imaginaryn urkurockgenreblendit (esim. Amnesia, jonka voisi hyvin nimetä Slaughtergarden suite vol. 2:seksi), Gallowsin koukuttava, reipas ja psykedeelinen meno (Transfiguration Fear), sekä melkein jokaiselle levylle ominaiset riffittelyt, kuten jo mainitsinkin. Uutta sen sijaan on lisätty Mirain sukeltaessa syvemmälle genrejen sisälle ja sen lisäksi Lucid Nightmares -joukkion biisien loppuihin on aseteltu erittäin miellyttäviä ambient-pätkiä, jotka ovat täyteen ahdettuja peilejä sairaan ihmisen mieleen. Tulevat varmasti jakamaan mielipiteitä, tänne osoitteeseen kolisi niin kuin Phantomsin outron "kaljakorit". Ne alleviivaavat levyn todellista tarkoitusta, joka on tässä tapauksessa hiukan enemmän kuin tavallinen "höhö, olen hullu" -teema; se on ikäänkuin lento unien monipuolisessa maailmassa, jossa on niin painajaismaisen teatraalisia sektioita, perverssejä kohtauksia (joita erityisesti jazz-kohtaukset luovat), lucideja (aka mä voin tehä mitä vaan!), kuin unien tavallisia tarkoituksia, eli mieltä vaivanneiden/askarruttaneiden/yms. asioiden puinti, sekä vanhojen asioiden muistelu (joka tulee hienosti esille pienistä referensseistä vanhoihin Sighin levyihin). Näin itse asian kuulen ja näen. Levy on pitkä ja kattaa jokaisen kuunteluelämyksen, mitä toivoa saattaa. Hypnoottisista kuvioista raskaaseen mättöön, sairaista maisemista kauniisiin pianokohtauksiin ja sitten muuten vain häröihin trip-hop -kohtiin.

Levy ei kuitenkaan ole säästynyt täytebiiseiltä, mutta onneksi niitä meikäläisen korvaan on vaan yksi: Fall to the thrall, joka ei tunnu heittävän pöydälle oikein mitään uutta ja taitaa itse asiassa käyttää hieman levyn aiempia riffejä moduloituna? Tietenkin tämä toimii kontekstissa, jonka itse luettelin tuossa äskeisessä kappaleessa, mutta hieman kuuntelunautintoa se silti rokottaa, sori vaan. Mutta koska levy on pitkä, yksi melko lyhyt täytebiisi ei sen kokonaisuutta kauheasti nakerra. Korkeintaan vaan korostaa muiden kappaleiden mahtavuutta. Ja näin päästään levyn huippukohtiin, joiksi itse nimeäisin erittäin hyvillä koukuilla varustetun The Transfiguration fearin, vitun pornon, hypnoottisen ja monimuotoisen Amnesian, teatraalisen ja sinfonisen Scenes from Hellin tyylisen Amongst the Phantoms of Abandoned Tumbrilsin, sekä levyn päättävän energiapaukkauksen, jossa on kuitenkin myös erittäin paljon syvyyttä ja UPEAT PIANOARPEGGIOT, Equalen. Noista pianoarpeggioista tuli mieleen, että pitää nostaa Mirain, ja miksei koko bändinkin soitannolle hattua. Turhat kikkailut ja egopönkitystilut on jätetty pois ja teknisiä suorituksia on käytetty ainoastaan silloin, kun ne on tarpeellisiksi nähty. Mirain vokaalit eivät sen sijaan kanna ihan koko levyn ajan, olisi saanut käyttää vähän enemmän vaihtelua niissä. Noh, onneks mukana on iki-ihana Mikannibal örisemässä naisellisesti.

Tälle levylle olen Sighin kataloogissa "uhrannut" eniten aikaa, johtuen luultavasti siitä, että näen tässä eniten potentiaalia. Aika näyttää nouseeko tämä Imaginaryn edelle, mutta muut levytykset se kirjoissani kyllä pieksee. On suorastaan harmi, että omaan Imaginarysta boonusversion, jossa on muutama erittäin turha ratkaisu verrattuna alkuperäiseen levyyn, ja minähän haluan kuulla levyt aina kokonaisina. Imaginarylla on kuitenkin jotenkin selvempi linja, mutta ehkä kuitenkin aavistuksen tasapaksumpi meno. Teemat ovat melko samanlaisia levyillä, mutta jokin Somniphobiassa vain viehättää minua enemmän, eikä se pelkästään ole tuo upea kansikuva. Ristiriitaisia fiiliksiä alkaa tulvia mieleen, parempi lopettaa vertailu. Kumpikin levy on joka tapauksessa helvetin onnistunut teos.

In somniphobia on kaaottinen, nerokas, monivivahteinen, tunteiden kirjon läpikäyvä kokonaisuus. Se ei ole helppo levy, enkä väitä, että vieläkään olisin omaksunut levyn kokonaan. Siihen tulee menemään vielä paljon aikaa. Mutta kuitenkin sen verran olen käsittänyt, että tämän pseudoarvion pystyin kirjottamaan. Ja jos mietit miksi teksti on paikoin melko sekavaa, syy on siinä, että kuuntelin In somniphobian.

[Exor]

Napalm Death, Exodus ja Arcturus Tuskaan, tais nyt varmistuu se 3pv lippu

[Otsori]

LAPKO ΓΟΛΕ
the new album out on may 9th 2012

TAVASTIA JUNE 1st - TICKET + ALBUM

http://www.tiketti.fi/Lapko-Tavastia-kl ... puja/15287

Nyt taitaa tulla lähtö tuonne keikalle, vaikka näyttääkin olevan keskellä viimeistä koeviikkoa. Onneksi sentään perjantaina. Pitkäaikaisimman suosikkibändini julkaisee uuden levyn, jota on tullut odoteltua jo muutama vuosi. Sivuilla oleva uusi kipale, Love is Sick and Wrong oli jo niin mahtavaa kuunneltavaa, ettei levynjulkaisukeikkaa jättää väliin.

K-18 why oh why ,__,

[Markoz]

Levy mitä odottanu ylikaiken, vihdoinkin tullut ulos muutamia päiviä sitten ja kuunneltu monesti läpi. Tän vuoden parasta!!

[Arcturus]

Etsi yhteinen tekijä.

maudlin of the Well - Bath (avantgarde/crossover metal)
maudlin of the Well - Leaving your body map (avantgarde/crossover metal)
maudlin of the Well - Part the second (avantgarde/crossover metal)
Frank Zappa - You are what you is (Zappa...)
Jethro Tull - War child (progressive/acoustic rock)
Wallachia - From behind the light (atmospheric black metal)
Aorlhac - La cite des vents (black metal)
Wanderer/Wintermoon/I flow in depths/Jatunheim -splitti (atmospheric black metal)
Skogen - Wolf's lair (C-kassu1!!1) (raw black metal)
+ kaverilta lainatut neljä Nilen levyä (söössöösassöö)

Ei, vastaus ei ole 'paskaa musiikkia', vaikka se jostain kumman syystä kävisi kuhunkin. Vastaus ei myöskään ole mitään perverssiä, enkä ole työntämässä mitään perseeseeni.

Vaan mokoma levypinkka pitäisi opiskella! Jo ensimmäisen kolmen levyn sisäistämiseen tulee menemään todella kauan... Mutta ne ovatkin ne vaikeimmat palat. Zappan levy on humoristista ja helppotajuista, josta ei kertakuuntelulla jää paljon käteen virneen lisäksi, mutta ei tule olemaan vaikea pala. War Child... niinno, lipuu ohi, löydät hookin, taas lipuu... Voi olla vähän vaikeampaa. Eikä hommaa auta yhtään, että mukana on 7 bonuskappaletta ("...which have joined their brothers and sisters").

Bläkkislevyt aukeavat harvoin liian hitaasti, mutta eri fiiliksiä sen sijaan löytyy joka kerta. Sekä Wallachia, että Aorlhac ovat upean melodista ja raakaa bläkkistä keskiaika-teeman siivittäminä (ei paremmasta väliä <3) ja ei vaadi paljoonkaan ponnisteluja, että pääsee aikamatkalle katsomaan kun kristittyjä kuolee. Splitti sen sijaan on kokoelma lähinnä Thy Serpentistä tutun Azheminin vanhoja projekteja; luontobläkkistä/dark metallia parhaimmillaan. Erityisesti Wandererin osio on maaginen veto, harmi ettei bändi koskaan julkaissut (tai mikään noista projekteista, in fact) yhtä demoa enempää materiaalia.
Skogenia ei ole vielä ehtinyt kuunnella, johtuen pienistä... erimielisyyksistä kasettisoittimen kanssa.

Noh, onneksi on paljon vapaa-aikaa. Pitäisi vain rauhoittua sisäisesti ja kuunnella koko levynippua ihan kaikessa rauhassa, ilman mitään läppäriä nokan edessä. Ja koska nyt en jaksa kirjoittaa romaania, pidennän postiani Zappalla. Voiko olla liikaa ZappaaNOEIVOI! Jos et nauti, omatpa ovat kirkkaat ajatuksesi. There are three things that smell like fish!

EDIT: Ainiin, sain huudettua Wongravenin 'Fjelltronen' -levyn Ebaysta 20e! Pilkkahinta ekasta painoksesta. Moisen summan voisi maksaa jo pelkästään UPEASTA KANSITAITEESTA!




PS. Ei vittu Danzig on liian kovaa kamaa asdasdasd

[D_D_P_F_F_S]

Kuunteleeko kukaan hardstyle? Itse aloin kuuntelemaan joskus joulukuussa katottuani wooxin videoita

Joskus 2006 aloin kuunteleen samaan aikaan kun kaveri opetti mut happy hardcoreekin kuunteleen. Sitä ennen olin jo hardcoree jonkun aikaa kuunnellu. Nykyään en niin paljoo enää hardstylee kuuntele, enemmän jotain dark psykee ja hard nrg ja mikä nyt millonki hyvältä kuulostaa

Tässä vielä yks hyvä biisi kaikille, vihaajat vihaa

[nikozu]

28. päivä pääsykokeet musiikki opistolle :3

[Tristanix]

Tusinan verran päiviä, että Sonatalta uusi levy. Sitä odotellessa:

[Makkara]

Oli muuten vähän helkkarin laimea se uusi biisi omaan makuun, Trista. Ei oikee mitään koukkua tai vauhtia. Mutta omaan asiaani:

Ranskalaiselta, jonkin sortin teknistä/lievän progressiivistä death metallia soittavalta yhtyeeltä, nimittäin Gojiralta, on lävähtämässä kohta uutta levyä, ja yhdellä esimakuraidalla ovat päättäneet siunata meitä. Helkkarin hyvää kamaa, aika kieroa paikotellen, joka on omassa silmissäni plussaa. Vaikuttaa siltä, että edelleen bändi paranee minun silmissäni levy levyltä. Vaikuttaisi vähän raskaammalta, kuin edeltäjä, mutta hyvin toteutettu, ettei pelkäksi riehumiseksi mene. Saas nähdä, mitä tuleman pitää. Suosittelen tarkistamaan ^^

Tässä siis se sinkku (ja Jondree kuuntelee varsinkin, ettei tartte ovelle tulla):



----------------------------------------------

Myöskin, jo aiemmin hehkuttamani Storm Corrosion sitten vuosi nettiin, ja olihan uteliaisuuteni tietenkin liian kova, elikä kuunneltu on, ja nautittu. Helkkarin hämyä materiaalia paikoitellen, mutta ei sellaisella "miksi kuuntelen tätä"-tavalla, vaan mukaansatempaavan kiehtovalla tavalla. Tahtoo vaan kuudella uudestaan ja uudestaan, neljäs kerta menossa nytten. Ehdottomasti kuunteluun vähän synkemmän ja tunnelmallisemman musiikin ystäville, aavemainen meininki.