LUKU 1
Sinä iltana Ardougnen valtasi syvä hiljaisuus. Välillä jossain kropsahti tai pöllö huhuili mutta muuten oli aivan hiljaista. Joka puolella oli sumua ja aina välillä jostain saapui hiljainen tuulahdus. Astelin Ardougnen katuja jalassani saappaat ja päälläni villatakki. Joskus, kun minua alkoi hiukoa niin haukkasin hieman repussani olevasta sardiinivoileivästä ja jatkoin heti sen jälkeen matkaa. Päässäni pyöri monia ajatuksia omasta kodista, suuresta pöydästä täynnä herkkuja ja kyllähän sitä välillä joku soma tyttönenkin mielessä kävi. Asia oli kuitenkin niin, että olin köyhä ja ne kaikki jäisivät vain haaveeksi. Kyynel vierähti lopulta silmäkulmassani ja silloin tömähdin maahan istuvalleen itkemään. Minulla ei ollut mitään, mutta siinä itkiessäni eteeni lennähti pienen tuulahduksen mukana jokin lappu. Pyyhin kasvoni ja katsoin sitä. Se oli varoitus jossa oli pääkallon kuva ja tekstiä. Siinä luki näin:
ERÄMAA! Varoitus tällä alueella pyöriskelee jos jonkinlaista hirviötä ja metsästäjää! Jos et ole kokenut ole hyvä ja pysy poissa terveisin Ardougnen kuningas.
Silloin idea iski kuin salama. En tiedä oliko siinä järkeä, mutta päätin lähteä erämaahan metsästämään ja voittamaan itselleni kaiken sen mistä olen aina haaveillut.
LUKU 2
Minulla ei ollut mitään paitsi kaikkista tärkein jonka olin meinannut unohtaa: hyvä ystävä. Juoksin Fyfel Gungarrenin talolle ja huusin häntä. Muistin kuitenkin ettei hänen äitinsä ollut kauhean kiinnostunut että hänen "sivistynyt" poikansa juoksee minun kanssani joten päätin mennä Fyfelin ikkunan luokse ja herättää hänet jollain tavalla. Olin Fyfelin ikkunan alla ja koitin huutaa häntä mahdollisimman hiljaa, mutta mitään ei tapahtunut. Otin maasta pienen kiven ja heitin sen kevyesti ikkunaan. Ei mitään. Otin maasta suuremman kiven ja heitin sen ikkunaan joka hajosi palasiksi. "Mitä hell...?!" kuului ääni talosta ja Fyfel juoksi piakoin ovesta luokseni. "Mitä nyt?!" "Herätät äidin" Fyfel kysyi aika vihaisesti ja kerroin mitä olin suunnitellut. Ajattelin että Fyfel oli sitä tyyppiä ettei lähtisi mukaan, mutta: "Hei jees!" "Kaipasinkin jotain uutta" Fyfel sanoi ja juoksi takaisin taloon. Pian hän tuli ulos nahkatakki päällä ja saappaat jalassa ja niin me lähdimme erämaata kohti.
LUKU 3
Astelimme Fyfelin kanssa kohti erämaata ja pian olimmekin syvän ojan luona jonka toisella puolella siinsi erämaa. Paikka jossa ei ollut mitään tai ketään ainakaan näkyvissä. "No?" Fyfel kysyi ja samassa hyppäsimme ojan yli. Kävelimme pari metriä ja heti Fyfelin kimppuun hyökkäsi rotta. "Ei hyi!" Hän karjui ja minä menin apuun. Potkin rottaa ja pian se olikin jo kuollut. "Rajua..." tokaisin ja lähdimme astelemaan eteenpäin. Olimme pian kävelleet jo kauan todella kauan kun kuulin jostain juoksuaskelia. "Ehe... tota? Apua!" minä sönkötin ja hermostuin. Askeleet lähenivät ja lähenivät kunnes lopulta... "HAA!" kuului takaamme ja käännyimme katsomaan. Edessämme seisoi lähes kaksi metrinen mies jolla oli kädessään elf crystal. Mies potkaisi Fyfelin maahan ja osoitti tätä jousellaan. "Keitä olette ja mitä teette täällä?" hän kysyi todella möreällä äänellä. "Me tultiin noukkimaan mustikoita" Fyfel valehteli ja siinä samassa mies ampui tätä jousellaan. "Ei!" parkaisin kun näin Fyfelin kuolevan. "Saatanan paska!" huusin ja hyökkäsin miehen kimppuun kuristin tätä minkä kerkesin, mutta hän oli voimakkaampi. Mies heitti minut maahan ja katosi johonkin heti sen jälkeen. Olin kauhistunut NYT minulla ei ollut mitään. Ei maallista mammonaa. Ei edes ystävää. Istuin kauan ja hartaasti Fyfelin ruumiin vieressä ja aloin taas itkeä. Samalla vannoin mielessäni kostoa tälle miehelle. En lepäisi ennen kuin hän olisi kuollut ja kuopattu.
LUKU 4
Lähdin juoksemaan yhä syvemmälle erämaahan, kun olin tarpeeksi surrut Fyfeliä. Juoksin ja juoksin kunnes maassa näkyi jotain kimmeltävää. Se oli myrkytetty dragon dagger joka oli selvästikkin ollut siinä jo jonkin aikaa sillä se oli aivan pölyssä ja väriltään ruskea. Otin daggerin mukaani ja lähdin juoksemaan uudelleen. Pian saavuin kraatereille. Joka puolella haisi palanut ja oli vaikea hengittää. Maa alkoi tömähdellä ja vedin tikarin taskustani. Käännyin ja näin todella suuren punaisen demonin. Demoni karjaisi verta hyytävästi ja iski kätensä aiva viereeni. "Vittu!" kirosin ja heittäydyin maahan. Demoni iski nyt toisen kätensä melkein päälleni mutta kierähdin alta pois. Hyppäsin pystyyn ja juoksin demonin haaravälistä sen taakse ja iskin sitä daggerillani jalkaan. Demoni karjaisi ja yritti tallata minut väistin taas. Iskin sitä uudestaan jalkaan ja se karjaisi. Nyt se yritti hakata minua kaksin käsin mutta väistelin kokoajan. Yritin taas juosta sen haaravälistä, mutta se nappasi minut ja nosti naamansa kohdalle. Se avasi suunsa ja yritti syödä minut, sillä hetkellä löin daggerini sen silmään ja se kaatui karjuen maahan. Se kieri maassa ja pian hiljeni. "Kuoli? Se siis todellakin kuoli" sönkötin itsekseni. Käsitin pian että daggerissani ollut myrkky oli silmän kautta mennyt suoraan aivoihin ja tappanut sen heti. Näin sen ruumiin vieressä pienen miekan terää muistuttavan esineen ja poimin sen reppuuni.
LUKU 5
Lähdin nyt kävellen yhä edemmäs kunnes löysin maasta puunpalan. Otin sen ylös ja veistin siitä daggerillani miekan terää muistuttavalle esineelle kädensian ja kiinnitin ne yhteen. Silloin sokaiseva valo välähti miekasta ja pian himmeni. Tomuisesta miekan terästä oli tullut hohtava ja kiiltävä. "Vau!" hihkaisin ja lähdin taas kävelemään. Pian tulin porteille jotka olivat suuremmat kuin äskeinen demoni. Sielläkin oli varoitus kyltti jossa luki näin:
Demostrukus de lá fergulus wildernessé. Edé árdogne kingá fukulus´s.
Se oli ogrejen kieltä sen tiesin, koska olin nähnyt sitä eräässä ogre valtakunnassa. Osasin jopa suomentaa sen se meni suomeksi näin:
Demonien asuttama erittäin vaarallinen erämaa. Ei enää Ardougnen kuninkaan hallinnassa.
Varoituksesta huolimatta astuin sisään. Fyfelin tappaja saattoi olla missä vain, vaikka siellä. Kun olin mennyt porteista ja astellut vähän aikaa edessäni aukeni erittäin suuri kraateri josta kuului hiljaista puhetta IHMISEN puhetta. Astelin aidalla ympäröidyn kraaterin porteille ja ne aukenivat itsestään. Astuin sisään ja hämmästyin todella.
LOPPU ainakin sitten ensimmäinen osa.
Joillakin voi päähän jäädä ajatus, että milloin wildu on ollut ardougnessa. Ei koskaan, sillä se wildernes varoitus lentää tuulen mukana ardougneen
!!! Mut yks juttu. Jos sitä viel vähän pirentäis nii se olis oikeen hyvä. Laitoin arvosteluun hyvä.
