(tämä tarina ei sisällä coorea tai muita ilkimyksiä)
Toisaalta, tämä tarina sisältää keksittyjä nimiä :]]]]]
J tarina alkaa hiljaisuudesta.--
Ainiin, Ilmiintymine (lainasin kai harry potterista) tarkoittaa teleä
Töngein pankkiani ja etsiskelin asettani, liikaa tavaraa, tuhaisin ja jatkoin etsimistä.
Näin varjon ilmestyvän seinälle ja katsoin taakseni, näin vain tutut kasvot, Elijah, kauan tuntemani loistava soturi, joka ei kaiketi pelkää mitään.
''Valmiina?'' hän kysyi, ikävä kyllä minä vastasin
''Ei vielä, en oo löytäny miekkaani enkä ruokaa.''
''Noh, ei kiirettä, täs hetki aikaa treenata'' aivan kuin hän ei välittäisi.
15 min myöhemmin!-
''Joko valmista?'' Elijah kysyi taas.
''Joo nyt oon, menoks siis?'' vastasin sydän kurkussa. Rehellisesti sanoen minua jännitti, olen kuullut huhuja että tämä General Graador olisi lähes kymmen metrinen raaka jättiläinen.
''Eli ilmiinny Trollheimin vuorelle?''
otin kaksi riimua ja löin ne yhteen, ne sulautuivat toisiinsa ja poksahtivat, ennen kun tajusin mitä tapahtui, maa löi jalkoihini yhtä nopeasti kun 460 kalibeerinen laivan kanuuna kajahtaa.
Huimasi hieman, ilmiintymisessa tapahtuu usein niin, maa vain putoaa altasi, ja paikka johon haluat mennä, tulee sieltä mistä lähtöpaikkasi meni, rajua eikö?
Polvet tärisivät hetken aikaa, teki pahaa ja olin olla oksentaa, mutta menin maahan istumaan ja onnistuin pitämään sen.
Elijah poksahti lähelle minua, hänkin: taitavampana ilmiintyjänä, huoppui hieman ja tärisi
''Huh, aina yhtä oksettavaa touhua'' hän sanoi
''Nii'in'' pää punaisena valitin.
Vatsamma rauhoitettuamme nousimme ylös ja kiipeilimme vuoren rinnettä varovaisesti alas.
alas päästyämme meidän piti juosta koska muutama peikko sattui näkemään meidät ja ryntäsi perään.
''Juokse tuonne!'' Elijah huusi osoittaen lumista kohtaa.
Juoksin suoraan jäiseen kohtaan ja jalat lennähti altani ja liu'uin päin isoa jäistä kiveä.
Nousin äkkiä ylös ja sain tukea siitä kivestä, Elijah alkoi työntää sitä pois ja matkein häntä, kivi lähti yllättävän kevyesti ja seuraavaksi olimmekin pakkasen puolella.
Jäinen ja kylmä paikka, näin muutamia pilareita jotka olivat tietysti jään peitossa, kävelimme niiden keskelle umpijäässä ja Elijah laittoi köyden kiinni johonkin kivikasaan, näin pääsimme alas keskelle taistelua..
''Tänne päin!'' kuului huuto.
näin Elijahin juoksemassa pohjoiseen, seurasin häntä ja väistin ketterästi useiden peikkojen,örkkien ja eri otusten iskuja, tunsin pienen tuulenvireen ja näin kun nuoli singahti sentin ohi päästäni, juoksin niin kovaa kun jaloista pääsin Elijahin viereen.
''Tämä on umpikuja! pelkkä kiviseinä!''
Ja Elijah löi vasaralla huomattavan kovaa seinään joka mureni palasiksi.
Kävelimme sisään ja mikään ei hyökännyt kimppuumme, nyt tulimme toiselle ovelle.
''Tästä ei sitten ole paluuta'' Elijah sanoi
Nielaisin kuuluvasti ja sanoin ''onko se kenraali tuolla?'' Vastais oli selvä, jytisevä tymäys ja karjunta kuului oven takaa.
''On.'' ja Elijah avasi oven.
''Hyökkää!''
Samaan aikaan näin Elijahin pään räjähtävän, kuula repi jopa seinää palasiksi, hänen kallon palaset ja aivojen silput levisivät laajalti, verta tuli aivan valtavasti ja valahdin vihreäksi.
ei ollut kuitenkaan aikaa surea, piti taistella. Otin jouseni ja aloin ampua nuolia, juoksin kaukaa kenraalista ja ammuin hänen kätyreitään.
Osuin niistä kauimmaiseen, näin vain kun taikanuoli silppoi hänen suojaavan kätensä ja kaulansa päreiksi, ja hän kaatui veri pulputen maahan.
nyt sain itse kokea kipua, nimittäin jokin taika repi nahkani vasemmasta, jousta pitävästä kädestä, mutta kestin sen, ammuin edelleen nuolia ja päätin pistää energiani nuoli sateeseen, vedin kristallista jousen jännettä niin pitkälle kun sain, ja lausuin jouseen raapustetut haltijoiden kirjoitukset, päästin irti, satoja taikanuolia lähti päin kenraalia ja hänen kätyreitään, kaikki kolme kätyriä kuolivat saman tien nuolten silppoessa heidän päänsä ja vartalonsa palasiksi, vain kenraali jäi pystyyn ja hän heitti yli satakiloisen nuijansa päin omaa alttariaan, alttari räjähti voimakkaalla energiapurkauksella ja lensin sen voimasta huoneen toiselle puolelle.
Tunsin useita muljahduksia pitkin kehoani, tunsin että kylkiluu pisti keuhkoon ja käteni oli murtunut ainakin kahdesta kohtaa, nousin silti ylös, otin miekkani, huusin täyttä kurkkua ja hypein pitkin kenraalin suojia, kun pääsin hänen niskaansa, löin miekan siitä kokonaan läpi että se tuli toiselta puolelta ulos, hyppäsin alas pitäen miekasta kiinni ja kaataen kenraalin.
Olin voittanut.. mutta selviäisinkö takaisin?
useiden tuntien jälkeen kuulin askelia, makasin omassa veri lätäkössäni ja katselin oven suuntaan silmät sumeina, joku puhui..
''Mitä ihmettä?!'' näin samean hahmon ovella, se lähestyi minua.
''Voi helv.. Auttakaas vähän!'' ja näin vain kirkkaan valon välähdyksen, sen jälkeen en enää tuntenut mitään.
LUKU 2: teh happy ending.
Koskin silkkisiä lakanoita, silmäni olivat edelleen kiinni vaikka olin tajuissani, kuitenkin päätin avata ne, näin vain kultaisen ja kristallisen katon, silkkinen peitto ja lakanat, tyyny oli todella pehmeä, nousin istumaan.
''Aaaa!!'' huusin kun jokin naksahti kyljessäni.
''Hei! älä vielä nouse'' Tuttu ääni sanoi.
Olin siis haltijoiden suojissa, huokaisin helpotuksesta ja kipu laantui kyljessäni kun veden solina kävi. viileä aalto täytti vartaloni, tiesin että haltija teki parannustaikojaan, joten olin täysin turvassa.
Viikkoa myöhemmin lähdin takaisin omalle mailleni ja elin hyvän elämän kolmen lapsen ja vaimoni kanssa.
AIKA LAIMEE LOPPU. mut joo, kuten tavallista aina joku ubee taistelija kuolee tarinassa, sori jos toi nyt kuulostaa aika raa'alta kun aivot leviää pitkin huonetta
ehkä yritän vähentää sen siihen ''veritippa pulahti''
