Kysinen musiikki antoi inspiraation koko tarinaan.
Aloin väsäämään jotain mitä en ole vielä yrittänytkään... surullista,ikävää ja onnetonta tarinaa miehestä joka menetti kaiken.
Tarina sijoittuu aikaan jolloin Guthix oli RS:n maan luonut ja sillä ei ollut edes vielä nimeä.
Intro
Tamarin kylästä nuosi savu ja talojen raunioista kuolevien soturien itku, yksi mies makasi maassa tynnyreiden vieressä. Tynnyrien edessä makasi lapsi ja nainen, he olivat miehen vaimo ja tytär jotka demonit olivat tappaneet. Tamar oli joutunut Azznaarin joukkojen kohteeksi, kun Azznaar näki kylän velhon uhaksi hän lähetti joukkonsa Tamariin ja huolehtimaan että kukaan ei häntä uhkaa. Demonit hyökkäsivät aamun sarastaessa kun ihmiset olivat hakemassa vettä kylän kaivosta ja epätoivoisesti vartijat yrittivät saada demonien armeijaa vetäytymään mutta turhaan, demonit pääsivät kylään ja repivät viattomat lapset kappaleiksi sekä naiset he lävistivät keihäillään. Vain yksi mies... Ranar oli elossa. Ihmeen kautta hän oli selvinnyt vain kolkkauksella mutta kaikki muut kuolivat. Nyt kylän kirjailija Ranar oli yksin ilman tukea kylmässä maailmassa jota hiljalleen Azznaar valtasi omakseen, jumalatkin olivat nyt voimattomia häntä vastaan ja vain yksi mies tiesi demonien taktiikat. Nyt hänen oli päästävä pohjoiseen... hyvin pohjoiseen paikkaan. Pohjoisessa jossa Xanin paratiisi sijaitsee, siellä on mahtava armeija joka voi Azznaarin pysäyttää. Ranarin tehtävä on johtaa armeija voittoon mutta hän ei sitä tiedä. Tämä olkoon siis Ranarin viimeinen tarina.
Luku 1: Hyvästi koti rakkain.
Ranar virkosi ja nousi ylös, hän katsoi ympärilleen huudellen tuttujensa nimiä mutta kukaan ei vastannut. "EI!" Hän huusi kun huomasi vaimonsa ja tyttärensä maassa, itkien hän meni polvilleen katsomaan heitä. Molemmat olivat kylmiä ja kuolleita, mitään ei voinut enään tehdä. "Ranar... ranar." Sanoi sotilas kaatuneen pilarin alla ja otti hänen jalasta kiinni. "Armades! Mitä.. mitä tapahtui! Kuka tämän teki!?" Kysyi Ranar ja varovasti meni hänen luokseen, surullisena hän katsoi kysellen entistä ystäväänsä. "Azznaar.... hän piti Tamoria uhkana ja hyökkäsi kylään! Komentajanaan Zarol hänen armeijansa tuli aamulla ja tuhosi... kaiken." Selitti Armadeus ja katsoi Ranaria surullisin silmin, se oli hiljainen hetki ja sitten Armadeus kuoli. "Jää hyvästi ystävä." Sanoi Ranar hiljaa ja nousi ylös katsoen pilviä kylän raunioiden yllä, silloin Ranar kääntyi ja näki vielä viimeisten demonien katoavan mustaan laakson kuolleiden kukkulan taakse. "Azznaar..." Hän sanoi ja otti suunnakseen etelän ja katsoi kotiansa viimeisen kerran korkean harjun päältä ja se oli katkera hetki koko maailmalle. Kukaan ei olisi nyt estämässä Azznaarin armeijan lähtöä joten koko maailma oli hänelle avoin, se oli tappio ihmisen vallalle ja kehitykselle. Viimeisenä Tamorilaisena hän laskeutui kukkulalta alas kohti Gu'Thanotin örkkialuetta jonka kautta hän pääsisi turvalliseen Yanilleen. Surullisena hän teki oksasta sauvan ja käveli metsien läpi kohti Feldipin alueen rajaa josta eteenpäin odottaisi örkkien julmat kasvot. Tamorin viimeiset savupatsaat näkyivät mutta Tamoria kohti vielä marssitaan.
