Kuitenkin nyt päästän teidät lukemaan uutta tarinaani, Varjojen valtakunta.
Luku 1: Laulua pimeässä
Liekki paloi pimeässä yössä ja iloisten matkalaisten laulu täytti avaran maaston,mistään ei kantautunut muuta kuin laulua ja satunnaisia kolahduksia, kun kääpiöt löivät tuoppinsa yhteen, suolainen villisian liha keikkui vartaalla ja tuoksu oli taivaallinen, yksi kääpiöistä: Worfen nimeltään, otti sormillaan palan sian lihaa ja maistoi sitä.
''Saa vielä kypsyä, hieman raakaa!'' Hän sanoi
Mutta Markx halusi jo syödä, hän oli nälkäinen koska ei ehtinyt syödä aamulla, hän otti ison palan sian ruumiista niin että varras heilahti sian mukana ja vetäytyi hieman leirin sivustaan syömään aarrettaan.
Luku 2: Ystävä vai vihollinen?
Markx näki nopeata liikettä sinne minne silmät saattoivat vielä nähdä, hän laski sian palan maahan ja nousi ylös, otti tukevan otteen miekastaan: Staggerista ja vetäisi sen tupesta, Markx lähestyi tätä tuntematonta olentoa joka vain lähestyi, Markx siristi silmiään ja käveli hitaasti olentoa kohti, nyt kuului huutoa
''Auttakaa!! Auttakaa nyt herran nimeen!''
Kohta alkoi kuulua töminää, tasaisin välein tömähti, aina vain kovempaa ja lähempää, Markx huusi apujoukkoja kun tämä ihminen juoksi hänen viereensä ja kaatui väsymyksestä maahan, Markx käski Benetton heittää soihdun töminän suuntaan niin pitkälle kuin jaksaisi,Benetto heitti todella pitkälle, kohta se osui johonkin, kipinät ja soihdun kangas levisivät ilmassa ja valo soihdusta pysähtyi kunnes putosi alas.
Luku 3: Ensimmäinen peikko.
Nyt he jo näkivät sen, nopeaa vauhtia juokseva peikko puunuijineen lähestyi leiriä, kapteeni Coldheart huusi
''Keihäisiin!! tähdätkää jalkoihin niin että saamme sen alas!''
Keihäitä lensi ilmassa sateen tapaan, palavat keihäiden kärjet näyttivät todella vaikuttavilta, osuessaan peikkoon tuli sammui peikon kylmästä verestä.
''Aseisiin!'' Coldheart huusi ja vetäisi pitkän katanansa selästään.
Kaikki lähestyivät peikkoa joka näytti kerrostalon korkuiselta, peikko nosti nuijansa ja kaikkien yllätykseksi se huitaisi sivulta, todella älykäs lyönti peikolta, kukaan ei ehtiny väistää, mutta kaikki tosin näkivät kun Coldheart suhahti nuijaa kohti, kuului nopea suhahdus kun katana heilahti, nuijan pää putosi maahan ja kieri pitkän matkan, peikko katsoi tyrmistyneenä lyhyttä nuijaansa ja alkoi huutaa vihoissaan, samassa kääpiöt löivät teräviä miekkojaan sen jalkoihin, Markx otti kivilekan ja raivoissaan löi peikkoa sääreen, terävä punainen valo välähti ja peikon sääriluu törrötti ilkeästi sen säärestä, verta valui litroittain maahan ja sitä roiskui jopa kääpiöiden päälle, peikko kaatui katkenneen jalkansa päälle ja sen jalan iho repesi ja jalka irtosi kokonaan, nyt Markx löi lekansa peikon päähän, leka upposi kuin veitsi voihin ja peikon aivot olivat historiaa. Peikko oli voitettu ja Markx täynnä energiaa jonka hän halusi kuluttaa.. no tiedättehän..
Luku 4: Suuret juhlat suuressa salissa.
Käytävillä kaikui musiikki ja laulu, kalja haisi ja liha tuoksui,kaikki kääpiöt olivat pöydissä, söivät ja joivat kuin viimeistä päivää, Markx jutteli Gargothin kanssa
''Ja veri roiskui kun löin sen peikon jalan kahtia!'' ja sali raikui naurusta.
Tunteja myöhemmin sali oli jo hiljennyt, kaikki nukkuivat ja kuorsaus oli kaikunut käytävissä ja tunnin ainakin ainostaan yksi valvoi ja se oli Kalmart, tämä kamala ja juonikas ihmisriekale joka halusi kostaa kääpiöille hänen isänsä kuoleman, Gargo, hänen isänsä kuoli kääpiöiden vempeleisiin, koska ei kuunnellut varoituksia, mutta Kalmart ei uskonut tätä, hän kuvittelee että kääpiöt murhasivat Gargon ja hän halusi vain koston, vaikka se veisi hänen oman henkensä.
Luku 5: Kosto elää
Bark käveli huurteisena pitkin käytävää joka johti saliin, hän ontui kipeää jalkaansa joka teki kävelystä hidasta ja vaivalloista, hän kuuli silahduksen, aivan kuin kenkä hipaisi lattiaa, nyt hän katsoi taakseen, samassa miekan terä vilahti ja katkaisi Barkin pään, joka vertä sylkien putosi maahan kun hänen kehonsa kaatui hitaasti maahan, veri levisi pitkin kaunista marmorilattiaa ja Kalmart katosi teille tietämättömille.
End of part 1
Part 2:
Luku 6: Verinen kevät.
Billie nousi varhain, hän ei halunnut hukata tätä tilaisuutta, hän halusi nähdä kun isä ratsastaa kotiin, sota olisi ohi ja isä palaisi kotiin muidenkin ritareiden kanssa, koko kevään ajan he olisivat ritareita ja sankareita jotka löivät lohikäärmeitä ja pelastivat prinsessoja aivan kuten isä kertomissa saduissa!
Billie katsoi ulos ikkunasta ja kuuli kaukaa hevosen hirnumista, hän täyttyi onnesta ja lähti ulos ilman takkiaan, oli talvi.
hän näki ritarien saattueen muttei erottanut isäänsä, hän lähti vauhdilla juoksemaan ritareita kohti kunnes ei jaksanut enään juosta, hän katseli kaikkia ritareita, he olivat ottaneet kypäränsä päästä ja laittaneet mustat tunnukset, Gielinorin surutunnus,
Viimein Billie näki paarit, köysien varassa kovasti heiluva hökötys josta jonkun käsi roikkui, hänen isänsä käsi.
Billie katsoi kun ritarit menivät hänen ohitsensa sanomatta sanaakaan, viimeinen ritari silitti hänen päätään kun meni ohi, Billie lähti kävellen isänsä ruumiin luo joka laskettiin pihaan, hän polvistui ja sanoi.
''Isä, minä kostan tämän niille.. Minä lupaan sen..''
Ja näin Billie juoksi vuorille itkien ja raivon vallassa. Ritarit olivat kertoneen hänen isänsä pudonneen kääpiöiden rakentaman nosturin rattaiden väliin, mutta Billie vannoi koston kääpiöille,hän alkoi kirjoittaa päiväkirjaa ja vaihtoi nimensä, hänen nimensä on Kalmart.
Luku 7: Pelon käytävillä
''Kuka tällaista voi tehdä?!''
''Se oli Bark! voi ei!''
''Minun mieheni!! hän on minun mieheni!''
Itku,suru ja pelko täyttivät kääpiöiden käytävät, Bark joka oli tunteja sitten julmasti tapettu, oli löydetty hetki sitten, monet kääpiöt jäivät häntä suremaan, monet pelkäsivät kuka sen teki ja miksi, iskeekö tekijä uudestaan? Kääpiöt menivät kaikki suureen saliin ja pitivät kokouksen jossa päätettiin etsiä jok'ikinen koppi ja huone kunnes miekka tai tekijä löytyy. Kaikilla oli miekat ja kilvet, Kääpiö lapset ja naiset jäivät Coldheartin ja Boarskinnerin suojelukseen, Boarskinner oli muita kääpiöitä puolet isompi ja vahvempi,joten häneen luotettiin kuin kallioon.
''Tämä oli saanut kaikki suuresta salista, kyllä, oli aika tappaa Coldheart, tosi kova kapteeni ja komentaja'' Ääni kuiski, Jalkajousi kohosi ja tähtäsi Coldheartia päähän.
''Osunko? Enkö?'' Jalkajousi pamahti kun Nuoli lähti nopealla
vauhdilla ja osui Coldheartia ohimoon niin että kallo napsahti, veri levisi laajalti kohdalle johon hän kaatui, Boarskinner keihäänsä kanssa heitti keihään ampujan kohdalle, myöhään.
''Osuinhan minä, aina se osuu'' Ääni kuiskasi jälleen, Kalmart kääntyi ja avasi oven, sen takana oli kääpiöitä: Brimm ja Markx jotka molemmat huudahtivat
''Jalkajousi!'' Vihaiset kääpiöt tuuppasivat Kalmartin nurin ja Brimm heitti jalkajousen taakseen, Markx katsoi parveketta jolta heppu tuli, sitten se näkyi, kolo seinässä ja Boarskinnerin keihäs, Kääpiö katsoi alas parvekkeelta ja näki mitä tulee kun yhdistää Jalkajousen ja kääpiön pään, aivosotku. Markx löi Kalmartia jo sadannen kerran.
''Senkin likainen,kurja,onneton ja tuhoontuomittu rotta!!''
''Lyönkö naamasi marmoriin vai kerrotko miksi olet täällä ja tappanut kaksi meikäläistä?!'' Markx huusi niin vihaisena kuin pystyi.
Kalmart hymyili, sylkäisi hampaita ja verta ulos suustaan ja alkoi lausua loitsua.
''ESTÄKÄÄ SE!! LYÖ SILTÄ HAMPAAT KURKKUUN ESTÄ SITÄ!''
Markx löi, osuikin.. Nimittäin marmoriin, Kalmart oli jo haihtunut hänen altaan kauaspois jonnekin, Markxin nyrkki oli hajonnut äskeisestä lyönnistä ja marmorissa oli halkeama.
Kaikki olivat hiljaa, Markx itki häpeästä, hän syytti itseään Kalmartin onnistuneesta paosta ja jäi paikoilleen.
Luku 8: Paholaisen päiväkirja?
Worfen harhaili paikalla josta Coldheart oli ammuttu Jalkajousella.
Maasta hän löysi kirjasen, vanha ja rapistunut, hän tuumasi ja avasi ensimmäisen sivun miettimättä enempää
Billie Larmatk
12.1.16, isäni kuoli ja lupsin kostavni hänen kuolemasna
13.1.16, harjotelin paljon ja kävinn isani haudala.
''Eiköhän hypätä pari sivua'' Worfen sanoi itsekseen''
24.6.24: Olen nyt seurannut kääpiöitä viikon kaksi,törkyistä väkeä, eivät välitä lainkaan ruokatavoista ja naisetkin ovat rumia, miten nämä oikein lisääntyvät,yök.
''Vuoren koloistahan me'' Worfen mumisi ja hyppäsi taas muutaman sivun.
5.7.24: Sain vuoripeikon lähtemään perääni ja ohjasin sen käppänöiden leiriin,valitettavasti kaksi vähän kovempaa tappelijaa pistivät peikon kumoon minuutissa, heidän kapteeninsa Coldheart tai pikemminking goldheart ja joku Mark,uskomaton yhteistyö käppänöiltä, toinen hämäännyttää peikon ja toinen kaataa sen lekalla, ovelaa.
''Erittäin'' Worfen mutisi ja hyppäsi viimeiselle sivulle jossa oli tekstiä.
16.7.24: Ammuin Coldheartin Jalkajousella ja joku lihaskimppu yritti listiä minut keihäällään, pakko kiirehtiä, kääpiöt tulevat, mutta ainahan voin siirtää itseni muualle, ominaisuus jota nämä idiootit eivät omista.
Luku 9, Kaikki päättyy.
Kumeat rummut hakkasivat sotamarssin tahtiin, peikkoja karjui ja murisi, välillä nuija löi maata kun peikot kävelivät kääpiöiden piilopaikkaa kohti, johtajapeikko: Davd oli suurin, vuorenkokoinen peikko joka ei pelännyt pientä kääpiöitä eikä edes suurta velhoa, peikon jalanjäljet painautuivat maahan, mutta katosivat pian toisten peikkojen yli kävellen.
Markx katsoi lähestyvää peikkoarmeijaa, joku käveli hänen takanaan, huohotus kertoi sen olevan Bix, vanha ja taitava kääpiösoturi.
''Emme välttämättä voita tätä sotaa'' Vanhus kertoi surumielin.
''Emme voita.. Mutta ainakin annamme niille helvetin ennen sitä!'' Marx huusi taistelutahtoa täynnä.
Kuluu kaksi tuntia..
suuret rauta ovet kumahtivat ja salin katosta putosi rapaa, peikkojen nuijat hakkasivat rautaportteja kovaa, niin kovaa että ne lopulta taipuivat,murtuivat ja kaatuivat, saman tien alkoi korvia vihlova räjähtely: Kääpiöiden tykit ampuivat rauta kuuliaan peikkoja päin murskaten kalloja,kylkiä ja jalkoja, ilmassa haisi ruuti,veri, peikon kuola ja liha.
Marx juoksi peikkojen välistä, liukui yhden pienen peikon jalan viereen ja löi siihen kivilekallaa, peikko kaatui ulvoen ja Markx löi sen pään palasiksi, hän katsoi eteensä, Worfen sai nuijasta ja lensi nyt kattoon, mäjähdys kuului ja Worfen putosi alas marmorilattiaan murtaen jok'ikisen luunsa, kuoli varmasti. Takaa kuului suhahdus, Markx juoksi askeleen kaksi ja hyppäsi, väisti nuijan juuri ja juuri, nyt hän nousi maasta silmänräpäyksessä, huusi ja heitti lekansa peikon pään sisään, peikkoja kaatui, kääpiöitä lenteli ilmassa ja välillä niitä lyötiin maansisään, Markx katsoi sivummalta kun hän näki suru näkymän, vain kaksi kääpiötä taistelee enään, noin viisituhatta peikkoa portin ulkopuolella ja kolme kääpiötä niiden vastassa, kaksi... kun peikkojen rautakeihäs lensi toista kääpiötä rinnasta läpi halkaisten tämän, Yksi, kun peikkojen jättimäinen rautaterä teki selvää jälkeä tästä kääpiöstä.
''Yksin... Ainoa kääpiö...'' Markx itki.
Peikot kääntyivät häntä kohti, Markx nosti päänsä, pyyhki silmänsä ja vetäisi kaksi terävää miekkaansa tupeistaan, nosti ne ilmaan ja huusi kuin perkele.
Punaisia viivoja vain välähteli kun peikoista lähti irti käsiä,korvia,päitä mitä vain, Markx pyöri ja hyppeli ilmassa, tappaen satoja peikkoja, yhtäkkiä kuitenkin hänen mahassaan ja selässään tuntui suurimpia kipuja.
Keihäs lävisti hänet selästä, Markx putosi maahan, sätki hetken aikaa ja näki kun peikko kohotti nuijansa...
''Ttuummppff''' Kaikui suuressa,veren kyllästämässä salissa...
Anteeksi etten jaksanut kirjoittaa/keksiä tarinaa loppuun, sry
