Heeei te iki-ihanat polilaiset pallerot siellä näyttöjenne takana!
Meillä oli Valtuusto ja kaartin kesken yleisluontoinen kevät kokous, jossa tuli taas pääteltyä jos jonkinmoisista asioista ja keskusteltua ties mistä
Näin perusasioina olemme siirtäneet muutaman henkilön jo eläkkeelle upseeristosta ja kaartista. Kaartista eläkkeellä lähti T u o p p i. Hän on aloittanu wowin ja sittemmin lopetellut polissa ja runessa pyörimisen. Hyihyi, älkää tehkö tuota virhettä . Tuhertajan kanssa tuossa keskustelin ja hän on siinä vaiheilla jäädäkö vaiko eikö jäädä eläkkeelle. Sovittiin kuitenkin et katotaan jos hänen aktiivisuutensa nousee niin upseerin titteli pysyköön. DaOzcun kanssa en ole saanut juteltua vielä, mutta hänkään ei erityisen aktiivisesti polissa ainakaan ole pyörinyt joten hän todennäköisesti siirtyy eläkeläisiin.
Nyt näin vuoden jälkeen on taas aika ottaa uusia upseereita. Uusiksi upseereiksi ylenivät Von Krom AKA Sändi, sekä Kalamalja, joista Kalamalja on toiminut lähes 2 vuotta ja Sändi reilun vuoden Kaartilaisina. Sändi pitänyt saman tasasen aktiivisen linjan päällä ja IRCissä aktiivista toimintaa esittäny. Kalamalja on ollut koko tämän ajan aktiivinen ja uskottu uutistoimittajamme ja ansaitsee tämänkin ansiosta upseerin paikan.
Sitten päätimme napsasta myös yhden uuden kaartilaisen joukkoomme, ja päätimme että seon Xopp. Xopp on Polichatissä toiminut pitkän aikaa jo modena ja osottanut foorumilla suhteellisen fiksua käytöstä. Jälleen kerran, muitakin vaihtoehtoja oli, mutta päätimme ottaa vain yhden koska aktiivisia kaartilaisia on niin paljon. Seuraavassa lyhyt yhteenveto:
Eläkkeelle:
T u o p p i
Tuhertaja(?)
Uusia Upseereita:
Von Krom AKA Sändi
Kalamalja
Uusia Kaartilaisia:
Xopp
Runepolin tarkoitus on jossakin vaiheessa siirtyä sinne phpbb3 foorumin puolelle, jahka Armyman saa konffit kuntoon. Näin ollen meidän tulee päivittää lähes kaikki sääntömme ja katsoa ovatko kaikki nyt ihan kohdallaan. Sääntövastaava on siis uusi virka ja siihen on nimetty Hynski. Hän tulee jatkossa valvomaan että säännöt ovat ajantasalla ja tarvittaessa muuttamaan joitakin sääntöjä, joissa on epäselvyyksiä.
Tämän lisäksi päätimme luoda Runepoliin kaksi uutta ryhmää: Kaupunkituutorit sekä Porvaristo.
Kaupunkituutorit ryhmää johtaa Sääntövastaava Hynski. Kaupunkituutoreiden tarkoitus on se, että he toimivat ns. "mini-kaartilaisina" joilla ei ole mitään foorumitason oikeuksia. He kuitenkin opastavat ja opettavat uusia Runepolilaisia Runepolin sääntöjen pariin, ja auttavat Runepolia koskevissa epäselvyyksissä. Jos joku tekee viestin väärään paikkaan, nämä tuutorit voivat joko privaattiviestillä tai vastaamalla kyseiseen topiciin kertoa miten asiassa kannattaa vastaisuudessa menetellä.
Tämä on tähän asti kuulunut kaartin tehtäviin, mutta olemme huomanneet että se on kaartilaisille hivenen ärsyttävää puuhaa ja itse valvontateho laskee. Nyt kaartilaisilla pitäisi olla enemmän aikaa itse viestien edittailuun ja siirtelyyn sen sijaan, että he aina lukitselisivat niitä viestejä. Tämä ei tosin tarkoita sitä etteivät Kaartilaiset anna mitään selitystä lukituksille. He tulevat tulevaisuudessa antamaan lyhyen syyn lukitsemiseen ja kehottavat ottamaan yhteyttä Kaupunkitutoreihin näissä epäselvyyksissä.
Nämä uudet kyseiset tuutorit tullaan valitsemaan uudessa hakutopicissa joka ilmestynee pian tänne ilmoitustaululle. Tittelikseen he saavat "Kaupunkituutori" tai "Tuutori" ei olla vielä sitä päätetty
Toinen uusi ryhmä, eli Porvaristo, on semmoinen ns. Runepolin Inside piiri, johon pääsee vain kaikkein fiksuimman oloset tyypit. Tämä ryhmä saa oman alueensa, jossa voi keskustella rennosti henkeviä. Alueen nimi on "Vanha koulu" (Eli enkuksi Old School ). Alueella ei sallita perseilyä. Tämä ei siis missään nimessä ole mikään hiekkalaatikko johon valitaan spämmereitä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö alueella voisi ottaa rennosti ja puhua vähän niitä näitä. Alueella sallitaan ja on tietenkin suositeltavaa että osataan käyttäytyä sen mukaisesti. Jos alueelta joskus potkitaan pois, ei sinne ole enää paluuta.
Alueesta vastaa Valtuutettu Orccu. (WOHOO, viimeinkin Orccu saa jonkun tehtävän :O) Orccu on siis se joka päättää ketä potkitaan ja ketkä ovat ne asialliset äijät jotka tonne voidaan ottaa sisään. Hänet valittiin tähän tehtävääni, koska hän sopii tähän hommaan täydellisesti, sillä hän on todellinen Old School.
Tähänkin ryhmään on oma hakunsa joka tulee myös ilmoitustaululle kohtapuoliin
Lyhyesti ja ytimekkäästi:
Uusia ryhmiä:
Kaupunkituutorit: Sääntövastaava Hynski
Porvaristo: Orccu
Uusia alueita:
Kaupunkituutorit saavat oman yleisölle näkymättömän alueensa "Tutorila"
Porvaristo saa oman alueen "Vanha koulu" (Aka Old school )