Muzuzu kirjoitti:Oma henkilökohtainen kanta on, että jotain pieniä pätkiä vois kopioida suoraan, kunhan se sitten mainittaisiin triidin lopussa ja kunhan edes suurin osa olisi omaa teksitä. Esim. bänditriideistä tehdään nykyään tarkoituksettoman pitkiä ja monet tuntuvat tavoittelevan sillä jotain itsetunnon kohennusta tai vastaavaa.
Ei voida olettaa, että kaikki jaksavat kirjoittaa pitkiä pätkiä omin sanoin, kun samat asiat on kuitenkin esitetty wikipediassa/vastaavissa paljon selvemmin. En minäkään tue sitä että koko teksti kopioitaisiin wikipediasta, mutta mielestäni tässä ollaan turhan tiukalla linjalla. Tietenkään pohjustuksen ei tarvitsekaan olla mikään hehtaarin kokoinen mutta monet tuntuisivat arvostavan sellaisia joten siihen monet myös pyrkivät.
Miten vaan, itse kirjoitan tekstini 99% itse joten ei koske minua.
Ogabulga kirjoitti:Muzuzu kirjoitti:Oma henkilökohtainen kanta on, että jotain pieniä pätkiä vois kopioida suoraan, kunhan se sitten mainittaisiin triidin lopussa ja kunhan edes suurin osa olisi omaa teksitä. Esim. bänditriideistä tehdään nykyään tarkoituksettoman pitkiä ja monet tuntuvat tavoittelevan sillä jotain itsetunnon kohennusta tai vastaavaa.
Ei voida olettaa, että kaikki jaksavat kirjoittaa pitkiä pätkiä omin sanoin, kun samat asiat on kuitenkin esitetty wikipediassa/vastaavissa paljon selvemmin. En minäkään tue sitä että koko teksti kopioitaisiin wikipediasta, mutta mielestäni tässä ollaan turhan tiukalla linjalla. Tietenkään pohjustuksen ei tarvitsekaan olla mikään hehtaarin kokoinen mutta monet tuntuisivat arvostavan sellaisia joten siihen monet myös pyrkivät.
Miten vaan, itse kirjoitan tekstini 99% itse joten ei koske minua.
Huomaan että kirjoitin edellisen viestini hieman kiireessä (olin Kasarmin omalla internet-päätteellä, joten aika oli rajalline), joten näytän ilmeisesti linjanneeni täyskiellon kopioimiselle/lainaamiselle. Itse tarkoitin lähinnä tapauksia, joissa kopioidaan nienomaan juuri tällaisia hehtaariartikkeleita sen kummempia kirjoittelematta.
Esimerkki, olkaa hyvät
Kun taas rajatapauksena / siedettävänä pidän Tällaista, jossa on poimittu vain oleellisimmat asiat alustusviestin kokoiseen muotoon.
Tuo on sinänsä järkevä idea, että tosiaan jotkut ovat mahdollisestikin kirjoittaneet aiheesta Wikipediaan, mutta koska kyseessä on vapaa tietosanakirja, ei kirjoittajaa voida määrittää. Ongelmaksi muodostuu valehtelijoiden ja tottapuhuvien erottelu.Muumikuu1 kirjoitti:Entäs jos on itse kirjoittanut jutun myös Wikiin (lähinnän ämä nevari leffat ja etc.), lopussa kannattaisi varmaan mainita että "olen kirjoittanut kyseisestä aiheesta myös Wikipediaan".
Dailunch kirjoitti:Toihan on jo lukittu
Toihan on jo lukittuDey kirjoitti:Vähän aikaa (tai sitten paljon aikaa) sitten löytyi taas Teknokraattien killasta tommonen.
Xfire.
Sitä mieltä olen, että kiellettäisiin.
Nocando kirjoitti:Toi ensimmäinen Ogan esimerkki Sly Raccoon-topicista on täynnä juuri näitä wikipedia-kirjoitusvirheitä/kielioppivirheitä. Se on juur pastettu sieltä ja sitte pyydetään jotain keskustelua. Onhan se vähän tönkköö lukee samat asiat wikipediasta, ja kattella täällä samoja. Kun porukat vois kirjottaa oman näkemyksensä mukaan, olisi noita mukavampi lukea. That was my opinion.
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 23 vierailijaa