Lore
[Lore] Daemonheim Asunder


Kuva

Kuin muistoni vietiin minulta, mieleni oli täysin tyhjä muutamaa tarinaa lukuun ottamatta. Vuosien myötä muitakin tarinoita on tullut luokseni, mutta ne ensimmäiset tarinat olivat silti suosikkejani ja muistuttivat menetetyistä muistoistani. Nyt kun olen vapautunut jäävankilastani, voin jakaa kanssanne tämän tarinan Gra’magor-nimisestä hobgoblinista, joka tuli yhdeksi Daemonheimin merkkihenkilöistä.
    ~ Skaldrun


Hobgoblin-orja kaivoi kovaa ja nopeasti. Luolassa oli pimeää, mutta portin vieressä oleva soihtu toi himmeää valoa, joka loi varjoja valtavista tippukivipylväistä ja kuvitelluista hirviöistä. Ilma oli kostea – se oli vaihtelua yläpuolella olevien jäätyneiden kerroksien pakkaselle, mutta orjalle se ei ollut yhtään sen parempi. Maaperä oli tahmeaa kuin terva ja painavaa kuin kivi, ja palautui mysteerisellä tavalla mitä enemmän sitä kaivoi, tehden etenemisestä tuskallisen hidasta.

Jos orja lopettaisi työskentelemisen, hän tiesi, että häntä piiskattaisiin. Piiskauksen pelko ei kuitenkaan ollut ainoa asia, joka sai hänet jatkamaan työntekoa. Hän tunsi halun mennä alemmaksi – kuiskaus, joka kutsui häntä. Kuiskaus kaikui hänen mielessään hänen kaivaessaan syvemmälle. Pakene, pakene, pakene…

”Sinä siinä! Työskentele kovemmin! Näytä mestarillesi, ettet ole arvoton!” Orjan horroksen keskeytti rammernaut-vartijan huuto.

Orja ei kiinnittänyt paljoa huomiota. Rammernautit olivat pelkkää ääntä ja mahtipontisuutta – lihaisia ihmisiä. Hän oli oppinut kiinnittämään heihin vähemmän huomiota, ja pelkäämään sen sijaan necrolordeja, joilla oli käyttöä rikkinäisille ruumiille. Mutta toistaiseksi, kun necrolordit olivat muualla, hänen ainoa huolenaiheensa oli noudattaa kuiskausta ja lähteä tästä paikasta.

Hän vilkaisi nopeasti orjatovereitaan: ryhmä häpäistyjä sagittaria, unohdettuja sotilaita ja velhoja, jotka olivat pettäneet mestarinsa. Kukaan heistä ei puhunut orjalle, ei sitä että häntä olisi kiinnostanut: hän oli hobgoblin ja suosi oleskelua joko kaltaisensa kanssa, tai ei kenenkään kanssa. Hänen voimansa tekivät hänet erilaiseksi – hänen kykynsä muovata maata ja kiveä pelkällä tahdon voimalla oli hyvin vahva. Hän pyrki kuitenkin pitämään sen piilossa, sillä oli sellaisia, jotka eivät ymmärtäisi häntä.

Raskaat askeleet lähestyivät reippaalla tahdilla, jolloin kaikki hobgoblin-orjaa lukuun ottamatta kääntyi katsomaan. Ihmislauma ryntäsi luolaan kuin hyökyaalto, keskeyttäen työt. He olivat enimmäkseen yläpuolella olevien kerroksien eliittisotureita, jotka käyttivät promethium-aseita. Sagittaret seurasivat heitä, mukanaan kaarevista luolapuista tehdyt jättiläisjousipyssyt. Väkijoukon läpi kulki verenpunaisiin kaapuihin pukeutunut henkilö, joka otti paikkansa kammion keskeltä. Hän näytti hyvin itsevarmalta.

Orja oli viimeinen, joka lopetti kaivamisen – johtuen tosin enemmän tilanpuutteesta kuin halusta katsella. Siitä huolimatta, luola oli täynnä keskustelua ja energiaa. Kaikki luolassa olleet keskittyivät kaapuhenkilöön, joka nosti kätensä hiljentääkseen yleisön.

”Aika on koittanut.”

Vaikka ääni oli hädin tuskin kuiskausta kovempi, sanat vaikuttivat täyttävän kaikkien katsovien mielet.

Muut oliot täyttivät sen vähäisenkin tilan, joka huoneessa oli jäljellä. Orja tunnisti leijuvat, häijynoloiset stalkerit, joilla oli valtavat luomettomat silmämunat. Hän huomasi Haasghenahkin olevan niiden joukossa, sen pitkä kieli roikkuen esillä. Stalkerien suunnaton löyhkä pystyi saamaan jopa hobgoblinin oksentelemaan.

Vaikka stalkerit olivat iljettäviä, behemotit olivat niitäkin uhkaavampia. Nämä olennot olivat paljon isompia kuin stalkerit, ja ne tukivat valtavaa ruumistaan tanakoilla jaloilla. Niiden nahat olivat kovia kuin kivi ja kallot tarpeeksi voimakkaita rikkomaan jopa seiniä. Hän oli nähnyt niitä aikaisemmin vain ohimennen, mutta hän oli kuullut muilta orjilta huhuja niiden raivokkuudesta.

”Pystyn tuntemaan, että tämän maailman erottavat muurit ovat ohenemassa”, kaapuhenkilö julisti. ”Kukaan teistä ei ole kykenevä arvaamaankaan tämän merkitystä, joten selvennän sen teille.”

”Tänään te tulette näyttämään lojaaliutenne minua kohtaan. Yhdessä me tulemme näkemään mitä tämän maailman muurien toisella puolella on.” Hämmentynyttä keskustelua syntyi yleisön keskuuteen.

Ilma oli tullut huomattavasti kuivemmaksi ja luola täyttyi lämmöllä kuin sytytetty uuni. Pölyä tippui katosta, ja luola tärisi voimakkaasti. Kaapuhenkilö nosti molemmat kätensä ja osoitti kohti luolan keskustaa, jonne musta pallo oli ilmestynyt. Pallo hehkui eri väreissä, jolloin yleisö alkoi ottamaan siihen etäisyyttä.

Luolaan alkoi tulla voimakkaita ilmavirtauksia, jolloin orja valmistautui vetoon. Jopa stalkerit ja behemotit valmistautuivat. Hehkuva pallo välkkyi kirkkaanpunaisena, valaisten huoneen ennen kuin muuttui litteäksi ellipsiksi ja tummanvioletin sävyiseksi. Väreilyjen äänet olivat melkein kuurouttavat, mutta ne eivät olleet mitään verrattuna ääneen, joka siitä seurasi.

”Kuka uskaltaa kulkea Kal’Gerionin alueilla?” kuului syvä, kaikuva ääni pyörteestä. ”Kal’Ger ei hyväksy ohikulkijoita! Kal’Ger on ainoa, joka kulkee!”

Kaapuhenkilö ei vastannut.

”Hävyttömyyttä! Teidän maailmanne tuhotaan ja syötetään demoneille, matoset!”

Tummanpunaisen valon välähdyksen jälkeen portaali toi esiin sisältönsä. Satoja siivekkäitä olentoja ryntäsi huoneeseen, ja kammio täyttyi vihollisilla. Orja ei pystynyt saamaan heidän muodoistaan selvää siinä hälinässä, kunnes yksi heistä repi hänen vieressään olevan orjan sisälmykset jättikynsillään. Demoni nosti ruumiin ilmaan ja heitti sen taakseen. Vaistomaisesti hobgoblin teki suojausloitsun ja juoksi taistelun keskelle, etsien keinoa paeta – keinoa löytää kuiskaus ja alkaa taas kaivaa.

Rammernautit panikoivat ja pakenivat kaikkiin suuntiin. Demonit nappasivat heitä valtaviin kynsiinsä ja heittivät heitä ilmaan ennen kuin lävistivät heidät katossa roikkuviin tippukivipylväisiin. Soturit yrittivät epätoivoisesti taistella vastustajia vastaan, mutta heistä tuli pian isoja ruumiskasoja. Hobgoblin näki yhden soturin mennen kahtia mahansa kohdalta yhdellä pedon huitaisulla – miehen kädet sätkivät vielä.

Sagittaret pärjäsivät hieman paremmin kuin heidän haarniskoituneet vastineensa. He onnistuivat tappamaan muutaman nuolisateilla, mutta useimmat portaalin olennoista jatkoivat eteenpäin siitä huolimatta ja murskasivat heidän joukkonsa. Behemotit hyökkäsivät kahden tai kolmen laumoissa, murskaten ruumiita jättimäisillä, kivimäisillä jaloillaan.

Lakhrahnaz-stalker jäädytti demonin yläpuolelta niin, että rammernaut-joukot voisivat hajottaa sen kivillä. Haasghenahk imi elinvoimaa eräistä pienemmistä vihollisista, kunnes niiden silmät tipahtivat niiden silmäkuopista. Huoneessa oli varmasti vähintään sata hirviötä, joista puolet aiheutti tuhoa luolaston lattiatasolla ja muut vaanivat saaliitaan yläpuolelta. Taistelussa ei ollut mitään hienovaraisuutta tai strategisointia, vain kaaosta ja kuolemaa.

Orja onnistui pääsemään luolan keskelle, kumarrellen ja syöksyen olentojen kulkiessa hänen ylitseen. Hänen ainoa panoksensa taisteluun oli pamaus demonin rintaan, tainnuttaen sen niin, että behemot ehti ahmaisemaan sen kokonaisena. Behemot olisi ahmaissut orjankin, ellei toinen demoni olisi tullut ja kaatanut behemotin selälleen. Behemot potki jaloillaan ilmaa kuin kilpikonna. ”Katsoppas pieniä tanssijalkojasi!” demoni ulvoi, nauraen, ennen kuin iski behemotin mahaa aseillaan. ”Yk’Lagor on saanut sinut tanssimaan!”

Kaapuhenkilö pysyi paikallaan luolan keskellä, ison kiven päällä. Hän laittoi kätensä yhteen ja laski päätään kuin olisi rukoillut. Hän ei vaikuttanut huolestuneen orjien, petojen tai soturien menetyksestä, eikä myöskään tyytyväiseltä demoneihin tehdyistä vahingoista.

”Riittää!”

Kaapuhenkilö huusi, nostaen kätensä puhuakseen edessään olevalle pyörteelle. ”Olen tarjonnut teille leikkikaluja - leluja, joilla voitte nahistella.” Tuli pitkä tauko. ”Mutta olen aistinut, että olette kyllästyneet helppoihin voittoihin. Te haluatte todellista sotaa – jotain, joka todella testaisi teidän mahtianne.

”Huomatkaa mihin kykenen. Olen vain yksi esimerkki voimasta, jota vastaan voisitte taistella tässä maailmassa. Enemmän minunkaltaisiani”

Kaapuhenkilö näytti sykkivän energiaa. Kun hän levitti käsiään, hänen kalpeat luiset sormensa suoristettuina, hän näytti työntävän valtavia näkymättömiä palikoita. Hänen työntäessään koko luola tärisi, ja taistelut keskeytyivät.

Huoneen itäpuolelle, jossa viimeiset sagittaret olivat nöyrästi asettuneet kohtaamaan lentävät olennot, tuli halkeama. Seinä mureni ja naapurihuone syöksyi luolaan. Se murskasi kaiken allaan – huoneen täyttäneet ruumiit lensivät väkijoukkoon.

Kaapuhenkilö veti toisen näkymättömän palikan päänsä yläpuolelta. Lentävät demonit katsoivat ylös, mutta se oli jo liian myöhäistä, kun katto ja siinä olevat tippukivipylväät syöksyivät heitä kohti – koko yläpuolella oleva kerros oli romahtamassa. Hahmo asetti rauhallisesti kämmenensä saman näkymättömän palikan alle, jolloin katto pysähtyi juuri ennen kuin se ehti murskaamaan väkijoukon päät. Yhdessä huoneen kulmista oli halkeama, josta valui jäätyneiltä kerroksilta jäätä ja kiveä.

Kaikuva ääni sanoi: ”Vaikuttavaa. Sinulla on demonin kieli ja jumalan käsi. Minä ihailen sitä.”

Kaapuhenkilö seisoi täydessä mitassaan ja hääti näkymättömät palikat pienellä eleellä. ”Liittoudu kanssani. Tunne, miltä tuntuu olla pysäyttämätön”, hän sanoi.

Hobgoblinin päälle kaatui vuotava ruumis, joka pakotti hänet lattiaa vasten – oli ruumis sitten ihmisen, demonin tai jonkin muun, hän ei tiennyt. Häntä ei enää kiinnostanut. Hän halusi vain kaivaa alas, löytää kuiskauksen lähteen ja paeta, paeta, paeta…

”Armeijani ovat taistelleet vuosituhansien ajan. Me olemme tuhonneet tähän asti kaiken. Aivan kaiken. Kutsuisin sitä jo pysäyttämättömäksi”, demonin ääni julisti ylpeänä. ”Mutta, aistin sinussa silti jotain. Minusta tuntuu, että pystyt tarjoamaan meille arvoisiamme vastustajia. Vastustajia, joiden voimat vastaavat omiasi, ja me voisimme tuoda kunniakasta sotaa heitä vastaan. Mutta kuule sanojani, velho: jos et onnistu siinä, tulet saamaan tänä päivänä hyvin voimakkaan vihollisen.”

Portaali hehkui energiasta kun ensin punainen jalka, ja sitten ruumis ja pää, astuivat portaalista. Johtajademoni tarttui portaalin reunoista, salamat ympäröiden hänen ruumistaan hänen vetäessään itsensä tähän maailmaan. Täydessä mitassaan hän sai muut demonit näyttämään hyvin pieniltä, hänen valtavat siivet korostaen vaikutelmaa. ”Minä olen Kal’Ger, velho. Maailma vapiskoon kohtaamisestamme.”

Kun kaikki muut luolassa olleet olivat hämillään tapahtumista, orja nousi lattialta. Kuiskaus palasi hänen luokseen, kuin kadonnut ystävä. Pakene, pakene, pakene! Kyllä, nyt hän tiesi miten paeta. Orja syöksyi portaalia kohti. Hänen takaansa kuului hälinää hänen ollessa alle metrin päässä portaalista, mutta hän ehti astumaan portaaliin ennen kuin kaapuhenkilöllä tai demonilla oli mahdollisuutta pysäyttää häntä.

Aika tuntui hidastuvan.

”Typerä olento!” kaapuhenkilön ääni kaikui hobgoblinin takaa. Kal’Gerin demoninpunaiset kädet eivät onnistuneet nappaamaan häntä, sillä hänen hyppynsä oli riittänyt pääsemään pois hänen ulottuviltaan.

Aika hidastui edelleen.

Kätensä heilautuksella kaapuhenkilö sulki portaalin. Ennen kuin molemmat puolet ehtivät sulkeutumaan, hobgoblin oli päässyt portaalin läpi toiseen maailmaan. Portaalin energiapurkaus kaatoi hänet kuumaan kivilattiaan. Selällään maatessaan orja tunsi selkänsä paistuvan kuumuudessa. Portaali katosi tyhjyyteen.

Olet pärjännyt hyvin. Kuiskaus toistui hobgoblin geomantikon korvissa, kun hän käytti vieressään olevaa punaista kappaletta vetääkseen itsensä ylös. Seisten tärisevillä heikoilla jaloillaan, hän katseli ympärilleen. Siitä ei ollut epäilystäkään missä hän oli: Kal’Gerien valtaistuinsalissa, jossa ei ollut demonin demonia. Hänen takanaan oli johtajademonin valtaistuin, hänen oikealla puolellaan sulatusuuni ja seinät olivat täynnä voimakkaita aseita.

Hänen edessään oli pyörivä demonienergiapallo, joka risahteli sähkön kulkiessa sen läpi. Hobgoblin pystyi tuntemaan voimiensa palautuvan jo pelkästään sen hehkussa seisomisesta.

Nyt, täydennä voimiasi.

Hobgoblin Gra’magor astui tarkoituksenmukaisesti sitä kohti.


Lähteet: Daemonheim Asunder

Tehnyt:
Alkuperäisteksti: Michael Walker (Jagex)
Suomentaja: Voya
Kuva

Muokattu viimeksi: 23:14 09.01.2015