Sarjakuva: Varsin rahvaanomainen

Täällä kädestään taitavat piirtävät sarjakuvia koko polin kansan iloksi.

Sarjakuva: Varsin rahvaanomainen

ViestiKirjoittaja Kammo » 01.06.2011, 19:19

Tämä on ensimmäinen sarjakuvani joten toivoisin asiallista palautetta.
PS. klikatkaa "näytä kuva", jotta tekstit erottuisivat paremmin.

Kuva

(Haluan myös kiittää #runepoli_twg -kannun ystävällistä väkeä, joka auttoi minua sarjakuvan suunnittelussa.

En tajunnut?
Spoiler:
Ensimmäisessä kuvassa on Draynorin mafian kummisetä Don Jubazone joka on juuri palannut seitsemän vuoden mittaiselta mietiskelyretkeltään tiibetiläisestä munkkiluostarista. Hän huomaa kotikylänsä muuttuneen kovasti seitsemässä vuodessa ja hämmennys purkautuu huulilta huudahduksena: Mamma Mia!

Toisessa kuvassa nähdään nurkkaan ajetun miehen epätoivoinen yritys taistella yhteiskuntaa vastaan. Frustroituneen mafiapäällikön amok-juoksu kohdistuu vanginvartijaan, joka vuosia sitten tappoi hänen koiranpentunsa Paahin ajamalla tämän ylitse noidutulla katujyrällä.

Kolmannen kuvan cath-me-if-you-can -tyyppinen karkumatka toimii teoksen vedenjakajana. Don Jubazone on zen-mietiskelyn avulla löytänyt sisältään jo kadottamakseen luulleen seesteisyyden ja virkavaltaa paetessaan heittäytyy lapsen tasolle, huudellen häntä jahtaaville vartijoille puiden takaa.

Rikollisen elämäntapansa hylännyt Jubazone päättää ryhtyä ajamaan vähemmistöjen asiaa ja puhuu suvaitsevaisuuden puolesta. Koulukiusattu goblin parka saa elämäänsä lohtua Jubazonen ymmärtäväisestä, lähes isällisen rakastavaisesta luonteesta. Samalla Don Jubazone oppii ymmärtämään itseään aivan uudella tavalla.

Viidennessä ruudussa jo ikääntynyt Jubazone seisoskelee tyynenä kotitilansa pellon vierustalla. Seestynyt, kaiken nähnyt ja kokenut vanha mies tuntee vihdoinkin olevansa yhtä rakkaan kotikylänsä kanssa. Haikein mielin hän luo vielä viimeisen silmäyksen peltoon, josta hän pienenä pojankoltiaisena oli usein kaivanut onkimatoja kalareissuja varten.

Kuudennen ruudun intertekstuaalisen viittauksen on brechtiläisen teatterin keinoja lainaamalla tarkoitus hetkellisesti vieraannuttaa lukijaa tarinankerronasta. Toisessa universumissa, jossa ihmissudet ja kyläläiset käyvät ikuista sotaa toisiaan vastaan, eli aikoinaan Rest niminen jumalkeisari joka alamaistensa mielestä oli Best. Tämän lainauksen vaikutus jokaiseen lukijaan on tarkoituksella hyvin yksilöllinen, mikä vaikutta tarinan lopun tulkintaan.

Toiseksi viimeisessä ruudussa Jubazone käy taistelua itsensä kuoleman kanssa. Vanhuudenheikko ex-mafioso ei halua luovuttaa korkeampien voimien edessä, sillä hänen elämänjanonsa on vielä niin suuri. Takaraivossa kolkuttelee halu palauttaa naapurilta lainattu talikko ja kun perunatkin pitäisi vielä nostaa.

Viimeisen ruudun monitulkintainen loppu päättää tämän teoksen sanoihin "Ja he elivät onnellisina loppuun asti". Näin lukija saa itse mielessään täyttää kerronnan jättämät aukot mieleisikseen.


<+Zaerah> laitat spoilereihi et jos et tiedä mikä o runepoli_twg, ei kuulukkaa tajuta
Viimeksi muokannut Kammo päivämäärä 01.06.2011, 20:44, muokattu yhteensä 4 kertaa
Kammo
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 940
Liittynyt: 04.09.2010, 15:50
RS -hahmo: Kammo22
IRC-nick: Kammo22

Re: Sarjakuva: Varsin rahvaanomainen

ViestiKirjoittaja Zaerah » 01.06.2011, 19:20

Selvästi maailmanluokan taideteos, 10/10

http://imageshack.us/f/135/twg.png/
Viimeksi muokannut Zaerah päivämäärä 01.06.2011, 19:29, muokattu yhteensä 1 kerran
Zaerah
Savenvalaja
Savenvalaja
 
Viestit: 1208
Liittynyt: 03.05.2008, 05:15

Re: Sarjakuva: Varsin rahvaanomainen

ViestiKirjoittaja Paah » 01.06.2011, 19:23

Eräitä yksityiskohtia lukuunottamatta taideteos pakottaa kohderyhmää huomioimaan runsain määrin esiintyvää suurpiirteisyyttä sekä rauhattomuutta; se todistaa oikeaksi vastuunalaisia kontradiktioita ja vaikka osaltaan onkin saatettu syyllistyä laiminlyönteihin, teos kuvaa raa'alla ja traagisella tavalla rikkinäistä aikaamme. Vaikka usein kuuleekin aivan järjettömiä mielipiteitä, on kuitenkin tosiasia, että Kammon taideteos yllättää toimivuudellaan, ja selvittää samalla yhä enemmän meitä haittaavia taakkoja. Vaihtelevalla menestyksellä se todistaa oikeaksi ilmiöiden liiallista nonfiguratiivisuutta.

Teoksen arvioiminen kylmin numeroin olisi vähintääkin brutaalia, suorastaan taiteen halventamista.
Viimeksi muokannut Paah päivämäärä 01.06.2011, 19:31, muokattu yhteensä 4 kertaa
Paah
Räätäli
Räätäli
Avatar
 
Viestit: 1610
Liittynyt: 30.04.2008, 14:53
IRC-nick: Paah

Re: Sarjakuva: Varsin rahvaanomainen

ViestiKirjoittaja Vesinokka » 01.06.2011, 19:26

Onnellinen loppu :smile::
Vesinokka
Metalliseppä
Metalliseppä
 
Viestit: 2958
Liittynyt: 07.02.2009, 12:46

Re: Sarjakuva: Varsin rahvaanomainen

ViestiKirjoittaja The_Rest » 01.06.2011, 19:29

Kuva
The_Rest
kisse
kisse
Avatar
 
Viestit: 1337
Liittynyt: 29.04.2008, 19:05
Paikkakunta: twg discord
Discord nick: Liian pitkä tähän...

Re: Sarjakuva: Varsin rahvaanomainen

ViestiKirjoittaja Jedi-temppu » 01.06.2011, 19:48

Missäs nyt on se En tajunnut?-spoileri? :D
Jedi-temppu
Tiilenpolttaja
Tiilenpolttaja
Avatar
 
Viestit: 270
Liittynyt: 05.02.2011, 13:53

Re: Sarjakuva: Varsin rahvaanomainen

ViestiKirjoittaja Juba » 01.06.2011, 20:18

Universaalista näkökulmasta katsoen taideteos on kiteytetty aatteeseen, jonka tulkitsemiseen ei tarvita syvällistä ymmärrystä. Teos panostaa interaktiivisuuteen ajattelematta käsitystämme kyseisestä asiakokonaisuudesta, mihin tavallaan liittyy myös huomaamattomia haittatekijöitä. Kammo avaa itse kullekin tiedon ja valaistuksen portin kohti lakonisuuden illuusiota. Luovien näkemysten huomiointi suurpiirteistä taidetta arvioitaessa on haastavaa nyky-yhteiskunnan kiireisen elämäntyylin keskellä.

Teoksen arviointi yksilötasolla kannustaa kehittämään järkeistettyä ajattelumallia absurdista kokonaisuudesta, jonka ulottuvuudet ovat kaukaista näköharhaa, mikä lähentelee täydellisyyttä kuivahkon asiatekstin sijaan, jota arvostelu vaatisi.

Kammo kirjoitti:(Haluan myös kiittää #runepoli_twg -kannun ystävällistä väkeä, joka auttoi minua sarjakuvan suunnittelussa.
Luovia ovat ne ihmiset, jotka osaavat piilottaa hyvin lähteensä.

:3
Juba
Liiterin herra
Liiterin herra
 
Viestit: 1277
Liittynyt: 29.04.2008, 19:04
IRC-nick: Juba

Re: Sarjakuva: Varsin rahvaanomainen

ViestiKirjoittaja Kammo » 01.06.2011, 20:39

Jedi-temppu kirjoitti:Missäs nyt on se En tajunnut?-spoileri? :D

Lisätty.
Kammo
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 940
Liittynyt: 04.09.2010, 15:50
RS -hahmo: Kammo22
IRC-nick: Kammo22

Re: Sarjakuva: Varsin rahvaanomainen

ViestiKirjoittaja The_Rest » 01.06.2011, 20:54

Seuraavassa osassa saamme tietää, uskaltaako pieni Kammo-kissa porautua syvälle internetin kummallisuuksiin. Pimeä luola tuulisena iltapäivänä ei voi tarkoittaa muuta kuin hyvin groteskia tulevaisuutta inhimillisyyden rajoilla tasapainoillen.


Kuva

En tajunnut?
Spoiler:
Lurk moar
The_Rest
kisse
kisse
Avatar
 
Viestit: 1337
Liittynyt: 29.04.2008, 19:05
Paikkakunta: twg discord
Discord nick: Liian pitkä tähän...

Re: Sarjakuva: Varsin rahvaanomainen

ViestiKirjoittaja Rildor » 01.06.2011, 21:08

Kuva
Rildor
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 1325
Liittynyt: 01.06.2008, 18:23
Paikkakunta: Rusko
RS -hahmo: Ruuti
IRC-nick: Rildor

Re: Sarjakuva: Varsin rahvaanomainen

ViestiKirjoittaja Juuhansson » 01.06.2011, 21:47

Kuvat vois olla isompii ja HD:na enskerralla 7/10 koska ei maistu salami.
Juuhansson
Mylläri
Mylläri
 
Viestit: 797
Liittynyt: 08.10.2010, 20:02

Re: Sarjakuva: Varsin rahvaanomainen

ViestiKirjoittaja Kuivahko » 02.06.2011, 15:19

Ruine does not approve of this.

Susi on poissa niin lempsut tanssii pöydällä.
Kuivahko
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 1267
Liittynyt: 30.04.2008, 15:37
Paikkakunta: Kirkkonummi
RS -hahmo: R.I.P
IRC-nick: Kuivahko

Re: Sarjakuva: Varsin rahvaanomainen

ViestiKirjoittaja Mkananoja » 02.06.2011, 19:29

vita vattua täällä tapahtuu mun poissaollessa?

kauhee pefflettien levittelyä ympäriinsä ja peikot hyppii sillalla.
päppä läppänä, mutta jotain rajaa kuitenkin =P

lienee varmaan sanomattakin selvää että voit unohtaa sarjakuvan pääsemisen etusivulle
Mkananoja
Valtuutettu
Valtuutettu
Avatar
 
Viestit: 394
Liittynyt: 29.04.2008, 01:12
RS -hahmo: Mkananoja
IRC-nick: Mkananoja

Re: Sarjakuva: Varsin rahvaanomainen

ViestiKirjoittaja Kammo » 02.06.2011, 20:43

Kyllä taas saa huomata ettei suurimpia taitelijoita osata arvostaa heidän elinaikanaan :neutral::
Kammo
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 940
Liittynyt: 04.09.2010, 15:50
RS -hahmo: Kammo22
IRC-nick: Kammo22

Re: Sarjakuva: Varsin rahvaanomainen

ViestiKirjoittaja jokuvaan8 » 06.06.2011, 13:59

:lol::
jokuvaan8
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 1
Liittynyt: 12.03.2011, 11:24
RS -hahmo: 88susi88

Re: Sarjakuva: Varsin rahvaanomainen

ViestiKirjoittaja Nekrawl » 18.06.2011, 01:00

Kuva
Nekrawl
1v1 Fite me irl
Avatar
 
Viestit: 3091
Liittynyt: 29.04.2008, 20:12
Paikkakunta: Naantali / Espoo
RS -hahmo: Fastcaptain

Re: Sarjakuva: Varsin rahvaanomainen

ViestiKirjoittaja RasseG » 19.06.2011, 11:14

Hiukan Kuivahko.
RasseG
Leipuri
Leipuri
Avatar
 
Viestit: 1001
Liittynyt: 23.11.2009, 16:18
RS -hahmo: RasseZ
IRC-nick: Northernlights

Re: Sarjakuva: Varsin rahvaanomainen

ViestiKirjoittaja nikozu » 26.06.2011, 11:54

Bravo! Aivan mahtava! 11/10!! Niin ja miten sille goblinille kävi lopussa? :lol::
nikozu
Rahanlyöjä
Rahanlyöjä
Avatar
 
Viestit: 617
Liittynyt: 14.05.2008, 14:44
Paikkakunta: Kemijärvi
RS -hahmo: Lappilainen

Re: Sarjakuva: Varsin rahvaanomainen

ViestiKirjoittaja Mkananoja » 27.06.2011, 02:42

nikozu kirjoitti:Bravo! Aivan mahtava! 11/10!! Niin ja miten sille goblinille kävi lopussa? :lol::


sille kävi sillälailla että laitettiin lukkojen taa
Mkananoja
Valtuutettu
Valtuutettu
Avatar
 
Viestit: 394
Liittynyt: 29.04.2008, 01:12
RS -hahmo: Mkananoja
IRC-nick: Mkananoja


Paluu Sarjakuvanurkkaus

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa