Kannabis lailliseksi?

Majatalon takahuoneen höperöt jaarittelemassa samoista asioista päivät pitkät.

Pitäisikö siis laillistaa?

Kyllä
123
51%
Ei
92
38%
En osaa sanoa
28
12%
 
Ääniä yhteensä : 243

Kannabis lailliseksi?

ViestiKirjoittaja jakoavain » 06.05.2011, 11:27

Kerta porukka tämän triidin niin kovasti haluaa niin josko kolmasta kerta toden sanos ja pysyis tämä auki. Teen parhaani ettei tämä jää tyngäksi. Toivottavasti tästä tulee riittävän laaja aloitus sillä muuten menetän kasvoni kaikkien edessä jos edes kaartilainen ei osaa kunnon aloitusta tehdä.. No riski on otettava

Mitä se on?

Kannabis siis on viljely- ja rohdoskasvi joka on Suomen lain mukaan huumausaine. Kannabista kyllä käytetään myös lääkkenä, mutta enemmän sitä päihteenä käytetään. Suomessa ihan muutama ihmistä saa käyttää kannabista laillisesti eikä siihen lupaa helpolla anneta toisinkuin esimerkiksi USAssa. Kannabista saatetaan käyttää jos henkilöllä on nukkumis- tai syömisongelmia, myöskin kipulääkkeenä.

Miten se toimii?

Kannabiksen vaikutus perustuu siinä oleviin tetrahydrokannabinoliin (tutummin THC) ja kannabinoideihin. Ne saavat elimistössä biokemiallisia reaktioita joista päihdyttävä vaikutus tulee. Kannabis laajentaa verisuonia (josta voi johtua silmien punoitus) jonka takia sydän joutuu pumppaamaan enemmän verta. Tämän takia henkilöille joilla on sydän ongelmia en suosittelisi kannabista, koska sydän joutuu normaalia suurempaan rasitukseen.

Vaikutus

Kannabis tuo mielihyvän tunnetta, vilkaistaa ajattelukykyä, ruokahalu lisääntyy, suu kuivuu, rentoutuu. Psyykkisesti taas joko lisää taikka vähentää puheliaisuutta, on enemmän aktiivinen ja hyväntuulinen, pieniin yksityiskohtiin kiinnittää enemmän huomiota, mahdolliset illuusiot ja aistiharhat voivat olla mahdollisia. Mahdollista on myös ahdistus- ja paniikkikohtaukset, masentuvuus ja sekavuustilat.
Vaikutukset ja niiden vahvuudet vaihtelee toki kerrasta riippuen.

Tässä oli pieni annos Wikipedian kannabis -artikkelia omin sanoin selitettynä. Wikipedista voi toki lukea enempi.


No nyt kun kannabis on kaikille mahdollisesti vähän tutumpi niin päästään tähän oikeaan aiheeseen eli pitäisikö se laillistaa vaiko ei. Tässä vähän minun omaa pohdintaa:

Miksi kyllä?

Kannabiksen laillistamisella valtiolle tulisi aivan uusi rahanlähde. Tupakkaveroa kovemmat verot kannabikseen niin rahan saanti on taattu. Näin saataisiin satsattua enemmän rahaa tärkeisiin asioihin. Myöskin työpaikoilta krapulapoissaolot (niitä kuulemma suht paljon on) voisivat vähentyä jos ihmiset vaihtais ne iltakännit iltahiisaukseen niin ei aamulla krapulasta olis ongelmaa. Myöskin tässä olisi terveellisempi vaihtoehto henkilölle jolla on alkoholiongelma. Poliisit saataisiin myös enempi tärkeisiin hommiin laitettua. Ei se teinien polttelu ole ehkä vakavin asia mitä Suomessa tapahtuu niin enemmän hyötyä heistäkin.
Pähkinänkuoressa siis: valtiolle enemmän rahaa, poliisit tärkeimpiin hommiin ja ei krapulasta (tai juomisesta ylipäätään) johtuvia poissaoloja tai ongelmia.

Miksi ei?

Ah, niin ihana porttiteoria hyökkää täältä nyt. Elikkä siis että kannabis olisi portti vahvempiin huumeisiin. Mielestäni ihan fiksu ja toimiva ajattelutapa ja pitää varmasti monen narkkarin kohalla paikkaansa. Tuskin kukaan nimittäin siirtyy alkoholista suoraan käyttämään subutexia tai vastaavia. Varmasti kaikilla on ollut se kannabisvaihde siinä välissä. Nyt kun kannabis on laitonta niin ihmiset niin sanotusti rikkovat rajoja sille seuraavalle asteelle eli kannabikseen. Varmasti tämä sama homma tapahtuisi myöskin jos kannabis olisi laillista eli silloin siiryttäisin jo vahvempiin aineisiin. Hyvän ystävän veli on myös kokenut ihan tämän porttiteorian eikä hänen elämänsä missään nousukiidossa atm ole.
Pähkinänkuoressa siis porttiteoria ja mahdollinen ns. rajojen rikkominen vahvempiin aineisiin todennäköisempää.

Itelläni suht neutraali kanta tähän kysymykseen. Molmepiin päätöksiin olisin tyytyväinen. Ehkä enemmän kallistun siihen, että se pysyisi laittomana. Se jännityshän syntyy siitä kiinnijäämisen mahdollisuudesta.


Toivosin siis tähän nyt ihan oikeasti fiksua keskustelua eikä mitään "jonnebix tottakai lailliseks ku toimii paremmin ku viina xdd" tai vastaavia. Jättäkää myöskin ne "kannabis on luonnonkasvi ja raamatussakin sanotaan, että...." ihan suosiolla pois. Se on kyllä luonnonkasvi, mutta pitäisikö sitten myöskin oopiumi laillistaa kerta sekin ihan kasvi on. Ja raamattu argumenttikeinona, meh.
Perustelkaa siis väitteenne, tuokaa mielipiteenne esille ja pitäkää fiksua ja hyvää keskustelua yllä!
jakoavain
Kaartilainen
Kaartilainen
Avatar
 
Viestit: 869
Liittynyt: 29.04.2008, 20:42
RS -hahmo: jakoavain
IRC-nick: jakoavain

Re: Kannabis lailliseksi?

ViestiKirjoittaja unhola » 06.05.2011, 11:39

Kunnon triidi at last. :mrgreen:

OT: en oo hirvee kannabisaktivisti tai vastustaja, mutta maailmassa on pahempiakin pahoja kuin kannabis.. Laillisinakin. Kun nyt miettii hyödyt ja haitat ja ynnää yks yhteen, niin enpä nyt keksi mitään muuta kuin ton OP:n mainitseman porttiteorian sille, että miksi kannabista ei voisi laillistaa. Tosin tota samaa argumenttia voitaneen käyttää melkeen missä vaan tilanteessa, alunperin laillisissakin asioissa. (Tupakasta Kannabikseen etc.)

Toinen puoli toki on siinä, että sauhuttelut voitaneen rinnastaa siinä mielessä juopotteluun, sillä kyllä ruohosta nyt mielihyvät irtoaa, toisin kuin tupakasta (siis siinä mielessä, että performanssi muuttuu - toki spaddu voi joltain addiktilta stressiä lievittää etc.), ja sauhuttelua siis tuskin on niin helppo kontrolloida kuin julkisilla paikoilla juopottelua. Harvempi jäbä ottaa viinalekaa työpaikalle mukaan, mutta en näe mahdottomuutena, että joku vetelee jointtia työpaikalla. :mrgreen:

Silti.. Legalize it!
unhola
Kaartilainen
Kaartilainen
Avatar
Kaartin upseeri
 
Viestit: 3694
Liittynyt: 28.04.2008, 23:43
Paikkakunta: Helsinki
IRC-nick: unhola

Re: Kannabis lailliseksi?

ViestiKirjoittaja Viilto » 06.05.2011, 16:49

Ja sitten on kiva kun kaikki on jumipäitä.
Viilto
Munkki
Munkki
Avatar
 
Viestit: 1173
Liittynyt: 22.09.2009, 14:08
RS -hahmo: Quit.

Re: Kannabis lailliseksi?

ViestiKirjoittaja Tempus » 06.05.2011, 16:55

Itse en laillistaisi, on pari kaveria, jotka hiisaavat. Jos tämä laillistettaisiin, he luultavasti siirtyisivät vahvempiin pelkästään senkin takia, ettei enää tätä samaa kiinnijäämisen jännitystä enää ole.

Hyviä puoliakin löytyy, mutta kaverit aina ensiksi.
Viimeksi muokannut Tempus päivämäärä 11.01.2012, 14:04, muokattu yhteensä 1 kerran
Tempus
Köydenpunoja
Köydenpunoja
Avatar
 
Viestit: 408
Liittynyt: 17.02.2011, 16:50
Paikkakunta: Espoo
IRC-nick: Tempus

Re: Kannabis lailliseksi?

ViestiKirjoittaja Nocando » 06.05.2011, 19:24

Mä en nää mitää syytä minkä takia kannabis pitäs laillistaa, se on kuiteki huumausaine. Mikä ihmisis on vikana jos ei tupakka ja viina riitä tyydyttämään paskaa oloa?
Nocando
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 3155
Liittynyt: 29.04.2008, 19:25
Paikkakunta: Mikkeli
RS -hahmo: Nocando
IRC-nick: Nocando

Re: Kannabis lailliseksi?

ViestiKirjoittaja K.G.B » 06.05.2011, 19:50

Nocando kirjoitti:Mä en nää mitää syytä minkä takia kannabis pitäs laillistaa, se on kuiteki huumausaine. Mikä ihmisis on vikana jos ei tupakka ja viina riitä tyydyttämään paskaa oloa?
Niin... Kannabistahan käytetään paskaan oloon ;)

Legalize it !
K.G.B
Aseenkantaja
Aseenkantaja
Avatar
 
Viestit: 498
Liittynyt: 14.04.2011, 21:21

Re: Kannabis lailliseksi?

ViestiKirjoittaja Mutazombi » 06.05.2011, 20:10

Miksi ei?

Ainakin pilvessä olevat ihmiset ovat miellyttävämpää keskusteluseuraa kuin kännissä, ja mukavamman tuoksuisia kuin ketjupolttajat. :lol:
Viimeksi muokannut Mutazombi päivämäärä 06.05.2011, 20:11, muokattu yhteensä 1 kerran
Mutazombi
3rd meleeparturi
 
Viestit: 181
Liittynyt: 13.08.2008, 19:47
RS -hahmo: Mutazombi

Re: Kannabis lailliseksi?

ViestiKirjoittaja Nocando » 06.05.2011, 20:10

K.G.B kirjoitti:Niin... Kannabistahan käytetään paskaan oloon ;)

Minkä takia sitä si käytetää? Vibojen takia?
Nocando
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 3155
Liittynyt: 29.04.2008, 19:25
Paikkakunta: Mikkeli
RS -hahmo: Nocando
IRC-nick: Nocando

Re: Kannabis lailliseksi?

ViestiKirjoittaja Amonouspk » 06.05.2011, 20:36

Nocando kirjoitti:
K.G.B kirjoitti:Niin... Kannabistahan käytetään paskaan oloon ;)

Minkä takia sitä si käytetää? Vibojen takia?


kokeilisit niin tietäisit
Amonouspk
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 13
Liittynyt: 30.06.2009, 19:36
Paikkakunta: Helsinki
RS -hahmo: Amonouspk
IRC-nick: eiolee

Re: Kannabis lailliseksi?

ViestiKirjoittaja Nocando » 06.05.2011, 20:58

Amonouspk kirjoitti:
Nocando kirjoitti:
K.G.B kirjoitti:Niin... Kannabistahan käytetään paskaan oloon ;)

Minkä takia sitä si käytetää? Vibojen takia?

kokeilisit niin tietäisit

Elämäs on vittu tuhat ja yks sellasta asiaa, josta voi nauttia ilman mitää taikavoiteita. No, jos ootte pelannu korttinne paskasti ja teil ei oo mahiksii tehä mitää vaa ootte hankkinu paskan koulutuksen mukana paskemman elintason ja tarviitte sit jotai pakoreittiä "parempaan fiilikseen", nii mikäs siinä sit kannabista koneesee samaa syssyy ottaes.
Nocando
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 3155
Liittynyt: 29.04.2008, 19:25
Paikkakunta: Mikkeli
RS -hahmo: Nocando
IRC-nick: Nocando

Re: Kannabis lailliseksi?

ViestiKirjoittaja Amonouspk » 06.05.2011, 21:05

oot sitten samalla puolta suomea vastaan koska todella moni käyttää alkoholia. joka on verrattavissa tähän aineeseen
Amonouspk
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 13
Liittynyt: 30.06.2009, 19:36
Paikkakunta: Helsinki
RS -hahmo: Amonouspk
IRC-nick: eiolee

Re: Kannabis lailliseksi?

ViestiKirjoittaja Asmodeus » 06.05.2011, 21:09

Kannattaisin laillistamista jos kyse olisi siitä samassa kannabiksesta kuin 1960-luvulla (johon periaatteessa kaikki tämä kulttikannatus perustuukin, rentouttavaan aineeseen jota pössytellessä oli hauskaa). Se oli oikeasti rauhoittavaa ja hyvää tavaraa, toisin kuin nykyinen kannabis. Kaiken sen jalostamisen takia THC-arvot ovat nousseet ja sen toisen (kolmikirjainen aines oli sekin) aineen pitoisuudet taas vähentyneet.

Siihen vanhaan tavaraan verrattuna nykyinen on täyttä myrkkyä aivoille ja mielenterveydelle. Joten ei missään nimessä lailliseksi.
Asmodeus
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 169
Liittynyt: 07.02.2010, 20:45
RS -hahmo: Virranvarsi
IRC-nick: Virranvarsi

Re: Kannabis lailliseksi?

ViestiKirjoittaja Nocando » 06.05.2011, 21:13

Amonouspk kirjoitti:oot sitten samalla puolta suomea vastaan koska todella moni käyttää alkoholia. joka on verrattavissa tähän aineeseen

Kyllä mä sen tiedän. Nyt vaa et puolustanu mun mielipidettä vastaan sun omaa kannabis-myönteisyyttäs.
Nocando
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 3155
Liittynyt: 29.04.2008, 19:25
Paikkakunta: Mikkeli
RS -hahmo: Nocando
IRC-nick: Nocando

Re: Kannabis lailliseksi?

ViestiKirjoittaja Vulle » 06.05.2011, 21:23

Itseäni huolestuttaa nykyään eniten se, että miten pahasti uusi laillinen päide voisi edistää ihmisten syrjäytymistä.

Enkä kyllä näe mitään järkevää syytä heittää uutta tekijää kuormittamaan nuorten/muun väestön terveyttä.

Pysykööt vaan siellä piilossa pössyttelemässä kuten ennenkin.
Vulle
 

Re: Kannabis lailliseksi?

ViestiKirjoittaja K.G.B » 06.05.2011, 22:08

Elämäs on vittu tuhat ja yks sellasta asiaa, josta voi nauttia ilman mitää taikavoiteita. No, jos ootte pelannu korttinne paskasti ja teil ei oo mahiksii tehä mitää vaa ootte hankkinu paskan koulutuksen mukana paskemman elintason ja tarviitte sit jotai pakoreittiä "parempaan fiilikseen", nii mikäs siinä sit kannabista koneesee samaa syssyy ottaes.
:lol: Oot about jollain lukion toisella vai ensimmäisellä luokalla ja luulet olevas oikeessa monessaki asiassa, mutta sun faktat on täyttä paskaa, no hard feelings.

Etköhän sä sit tajuu elämästä enemmän ku oot muuttanu vittuun äidin luota ja alat maksaa omat laskut.
K.G.B
Aseenkantaja
Aseenkantaja
Avatar
 
Viestit: 498
Liittynyt: 14.04.2011, 21:21

Re: Kannabis lailliseksi?

ViestiKirjoittaja Nocando » 06.05.2011, 22:21

K.G.B kirjoitti: :lol: Oot about jollain lukion toisella vai ensimmäisellä luokalla ja luulet olevas oikeessa monessaki asiassa, mutta sun faktat on täyttä paskaa, no hard feelings.

Etköhän sä sit tajuu elämästä enemmän ku oot muuttanu vittuun äidin luota ja alat maksaa omat laskut.

Elämäkö on sit sellasta paskaa että sitä lieventämää tarvii kaikenmaailman aineita?
Nocando
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 3155
Liittynyt: 29.04.2008, 19:25
Paikkakunta: Mikkeli
RS -hahmo: Nocando
IRC-nick: Nocando

Re: Kannabis lailliseksi?

ViestiKirjoittaja unhola » 06.05.2011, 22:23

Nocando, valitettavasti K.G.B on tässä (kaks postia ylemmäs) asiassa oikeassa.. Ei siinä, jatkakaa toki metafyysisiin sfääreihin asti tätä. :mrgreen:
unhola
Kaartilainen
Kaartilainen
Avatar
Kaartin upseeri
 
Viestit: 3694
Liittynyt: 28.04.2008, 23:43
Paikkakunta: Helsinki
IRC-nick: unhola

Re: Kannabis lailliseksi?

ViestiKirjoittaja Lekalle » 06.05.2011, 22:24

Pitää olla vitun säälittävä jos pitää parantaa omaa oloansa huumaavilla aineilla. Imo, ei tarvii vetää hernettä nenään. :arrow::
Lekalle
Karjapaimen
Karjapaimen
 
Viestit: 89
Liittynyt: 27.06.2009, 11:21
RS -hahmo: Leka

Re: Kannabis lailliseksi?

ViestiKirjoittaja Jedi-temppu » 06.05.2011, 22:27

Nocando kirjoitti:
K.G.B kirjoitti: :lol: Oot about jollain lukion toisella vai ensimmäisellä luokalla ja luulet olevas oikeessa monessaki asiassa, mutta sun faktat on täyttä paskaa, no hard feelings.

Etköhän sä sit tajuu elämästä enemmän ku oot muuttanu vittuun äidin luota ja alat maksaa omat laskut.

Elämäkö on sit sellasta paskaa että sitä lieventämää tarvii kaikenmaailman aineita?

Etkös itse sanonut juuri niin?
Niin ja kaikki ei polta, juo tai hiisaa "pahaa oloaan pois". Varsin monet haluavat vain päästä hyvään oloon. Ihminen nyt vain on sellainen. Turha sun tulla yleistämään tänne.

Ontopic: todella hieno pohjustus! Itse olen vahvasti laillistamisen kannalla.
Niin ja perustelu:
Ihmisillä kuuluisi olla itse päätäntävalta päihtymisen suhteen, nykyisen kannabiksen kieltävän lain on aikanaan tehnyt 100-200 henkilöä.
Viimeksi muokannut Jedi-temppu päivämäärä 06.05.2011, 22:36, muokattu yhteensä 1 kerran
Jedi-temppu
Tiilenpolttaja
Tiilenpolttaja
Avatar
 
Viestit: 270
Liittynyt: 05.02.2011, 13:53

Re: Kannabis lailliseksi?

ViestiKirjoittaja Minakka » 06.05.2011, 22:34

Lekalle kirjoitti:Pitää olla vitun säälittävä jos pitää parantaa omaa oloansa huumaavilla aineilla.

Niinno en sit tiiä onko kannabiksen polttelu hauskanpidon vuoksi yhtään sen säälittävämpää kuin viinalla läträäminen.
Minakka
Räätäli
Räätäli
 
Viestit: 1644
Liittynyt: 30.04.2008, 12:21

Re: Kannabis lailliseksi?

ViestiKirjoittaja Lekalle » 06.05.2011, 22:40

Minakka kirjoitti:
Lekalle kirjoitti:Pitää olla vitun säälittävä jos pitää parantaa omaa oloansa huumaavilla aineilla.

Niinno en sit tiiä onko kannabiksen polttelu hauskanpidon vuoksi yhtään sen säälittävämpää kuin viinalla läträäminen.


Nojoo, eipä siinä oo muuta jos vaan pystyy polttelemaan kohtuullisesti. Hauskanpito on asia erikseen, mutta jos millään muulla tavalla ei saa sisältöä elämäänsä, on asiat melko huonosti.

Niin ja itse en laillistaisi kannabista; imo sen laillistaminen ei toisi juurikaan hyötyjä tähän yhteiskuntaan. (muutakun kun hauskanpito, johon on keksitty muitakin keinoja)

E: Oikeastaan sama juttu kuin alkoholin kanssa, kohtuullisissa määrissä ok, mutta väistämättä löytyy niitä, jotka eivät pysty näitä kohtuullisissa määrin käyttämään.
Viimeksi muokannut Lekalle päivämäärä 06.05.2011, 22:50, muokattu yhteensä 2 kertaa
Lekalle
Karjapaimen
Karjapaimen
 
Viestit: 89
Liittynyt: 27.06.2009, 11:21
RS -hahmo: Leka

Re: Kannabis lailliseksi?

ViestiKirjoittaja K.G.B » 06.05.2011, 22:45

Lekalle kirjoitti:
Minakka kirjoitti:
Lekalle kirjoitti:Pitää olla vitun säälittävä jos pitää parantaa omaa oloansa huumaavilla aineilla.

Niinno en sit tiiä onko kannabiksen polttelu hauskanpidon vuoksi yhtään sen säälittävämpää kuin viinalla läträäminen.


Nojoo, eipä siinä oo muuta jos vaan pystyy polttelemaan kohtuullisesti. Hauskanpito on asia erikseen, mutta jos millään muulla tavalla ei saa sisältöä elämäänsä, on asiat melko huonosti.

Niin ja itse en laillistaisi kannabista; imo sen laillistaminen ei toisi juurikaan hyötyjä tähän yhteiskuntaan. (muutakun kun hauskanpito, johon on keksitty muitakin keinoja)
Ai että kakarat vetää pari siideriä liikaa ja seuraavan aamun sanomalehdestä saa vaihteeks lukea, että pari nuorta on kuollu ?
K.G.B
Aseenkantaja
Aseenkantaja
Avatar
 
Viestit: 498
Liittynyt: 14.04.2011, 21:21

Re: Kannabis lailliseksi?

ViestiKirjoittaja Hyvitys » 06.05.2011, 23:47

Jaa'a että tallainen ikuisuuskysymys-topic on taas lykätty pystyyn. Ties kuinka kauan tästäkin asiasta on väitelty. Itse en ole koskaan polttanut, mutta tunnen pari henkilöä, jotka ovat ja sen myötä kuullut vähän huhuja kyseisestä aineesta, joten heitämpäs tähän pari omaa mielipidettä.

Porttiteoria, kannabis johtaa vahvempiin aineisiin. Totta, mutta miksi. Yksi suuri syy on tähän se, että kannabis on suomessa laitonta ja sitä lain mukaan voitaisiin verrata jopa kokainiin, joka ei käytännössä ole totta. Koska kannabis on yhtä laitonta kuin vahvemmatkin aineet, niin se on lain kannalta aivan sama kumpaa sitä hankkii ja yleensä noissa piireissä mistä kannabistakin saa (en yleistä) liikkuu vahvempiakin aineita aika helposti saatavilla. Jos kannabis laillistettaisiin ja valtio itse kauppaisistä vaikkapa alkotyylillä, niin ihmisten ei tarvisi lähtä kaidalta tieltä sivuhaaroille ja lähemmäs vahvempia aineita. Mutta auttaako se silti, kun kerran on makuun päässyt niin on pakko saada lisää ja kovempaa kamaa.

Kannabiksen vaikutukset ovat päin vastaiset kuin alkoholin. Kannabis rentouttaa ja saa hyvän olon tunteen pintaan helposti, kun taas alkoholi sekoittaa keskushermoston luoden sekavan olotilan turhankin salakavalasti ja aiheuttaa agressiivisuutta. Tietääkseni ei tiedetä kuinka paljon kannabista pitäisi polttaa, että saisi yliannostuksen, mutta alkoholiin kuolee vuosittain aivan liikaa ihmisiä. Kuinkakohan monta kuolemaa vuodessa vältyttäisiin, jos kaikki vian pössyttelisivät alkoholin juomisen sijaan?

Mutta silti, suomessa on jo 2 pahetta, tupakka ja alkoholi, joten miksi heittää lisää vettä myllyyn ja laillistaa taas yksi pahe lisää. Se on jo nähty, että yhden paheen kieltäminen ei johda mihinkään, joten jos vaikka alkoholi kiellettäisiin ja kannabis laillistettaisiin, niin alkoholin käyttö vähenisi vähän, mutta ei varmasti loppuisi kokonaan. Ja kannabiksen käyttö kuulemma voi aiheuttaa skitsofreniaa. Kuitenkin luin kerrain jostain, että itse polttaminen ei aiheuta skitsofreniaa, mutta voi lisätä sen riskiä puhjeta, jos se on piilevänä jo olemassa. No, jos totta puhutaan, niin mikäpä asia ei nykyään aiheuttaisi riskiä sairastua johonkin.
Hyvitys
Riistanvartija
Riistanvartija
Avatar
 
Viestit: 896
Liittynyt: 02.05.2008, 10:22
Paikkakunta: Oulu
RS -hahmo: Kaleman6
IRC-nick: Hyvitys

Re: Kannabis lailliseksi?

ViestiKirjoittaja Asmodeus » 07.05.2011, 12:27

Hyvitys kirjoitti:JKuitenkin luin kerrain jostain, että itse polttaminen ei aiheuta skitsofreniaa, mutta voi lisätä sen riskiä puhjeta, jos se on piilevänä jo olemassa.


Taisi mennä sillä tavalla, että jos kasvavassa iässä polttelet paljon niin skitsofrenian riski kasvaa huikeasti riippumatta siitä onko se ollut piilevänä jo olemassa. Ja ne joilla on jo skitsofreniaa, no niiden nyt ei kannata koskeakaan.

Porttiteoriasta sen verran, että jos kannabis laillistetaan niin sitä saa joka paikasta. Ja kun ihmisten toleranssi kasvaa, halutaan kovempia aineita. Tämä taas johtaisi väistämättä uskomattomaan kasvuun huumeaineiden käytössä yleisesti. Ja eihän tätäkään voi valvoa, ellei sitten hommata kannabiskorttia, yhdelle ihmsielle jointin verran päivässä?

Ja vielä palaisin siihen tosiasiaan että THC:n pitoisuudet liian korkeita verrattuna CBD:n (tai jokin tuommoinen) pitoisuuksiin. Eli siinä missä THC:lla on negatiivisia vaikutuksia niin tuo CBD taas antoi balanssia, mm. vähentämällä psykologisia vaikutuksia. Vaikka se hyöty olisi laillistaessa yksittäiselle henkilölle tosi niin koko kansan mittakaavassa tuo olisi virheveto.
Asmodeus
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 169
Liittynyt: 07.02.2010, 20:45
RS -hahmo: Virranvarsi
IRC-nick: Virranvarsi

Re: Kannabis lailliseksi?

ViestiKirjoittaja jakoavain » 07.05.2011, 14:36

Hyvitys kirjoitti:Kannabiksen vaikutukset ovat päin vastaiset kuin alkoholin. Kannabis rentouttaa ja saa hyvän olon tunteen pintaan helposti, kun taas alkoholi sekoittaa keskushermoston luoden sekavan olotilan turhankin salakavalasti ja aiheuttaa agressiivisuutta. Tietääkseni ei tiedetä kuinka paljon kannabista pitäisi polttaa, että saisi yliannostuksen, mutta alkoholiin kuolee vuosittain aivan liikaa ihmisiä. Kuinkakohan monta kuolemaa vuodessa vältyttäisiin, jos kaikki vian pössyttelisivät alkoholin juomisen sijaan?

Jäi vähän vaivaamaan tämä osa viestistäs.
Kyllä minun mielestä alkoholi ihan samalla tavalla rentouttaa kuin kannabiskin. Pitkän viikon jälkeen kun pääsee kavereiden kanssa iltaa istumaan niin kyllä siitä väistämättäkin tulee rento ja mukava fiilis. Eikä tuo alkoholi mitenkään salakavalasti humalaan pistä ellei ihan ensimmäisiä kertoja sen kanssa liikkeellä ole. Muutaman kerran jälkeen kun rupee tietämään vähän omia rajoja ja kynnystä millon rupeaa humaltamaan niin ei se mikään yllätys enää sillon ole kun se humala tulee. Agressiivisuus on ihan henkilöstä riippuvaa eikä sitä kannattas noin pahasti yleistää.
Tiedettävästi kukaan ei ole kuollut siihen, että olisi liikaa pilveä polttanut, mutta joka tapauksessa sen kanssa saa ihan hyvin vedettyä överit eikä se ole yhtään se hienompaa kun ihan perskännissä oleminen. Eihän siihen kyllä kuole niinkuin mahollisesti voi alkoholin kanssa, mutta ei se kuitenkaan mitenkään hyvä juttu ole. Alkoholinkaan kanssa ei olisi mitään ongelmaa kunhan ihmiset aloittais ihan rauhassa ekana sen juomisen, oppis tuntemaan omat rajansa eikä lähtis leikkimään sen kanssa. Välillä toki on minun mielestä ihan ok vetästä vähän tukevampi humala, mutta jonkunlaisessa kohtuuden rajoissa vois toki siinäkin pysyä. Helvetin hankalaa se toki siinä vaiheessa on, mutta kuitenkin.

Vähän rupes tuolla ekalla sivulla luisumaan ohi aiheen tämä keskustelu, mutta eiköhän tämä nyt tästä. Tuokaa mahollisimman laajasti ja perustellen omat väitteet ja mielipiteet esille sillä tuon kyllä/ei/ihan sama vastauksen voi laittaa pelkällä äänestämisellä.
jakoavain
Kaartilainen
Kaartilainen
Avatar
 
Viestit: 869
Liittynyt: 29.04.2008, 20:42
RS -hahmo: jakoavain
IRC-nick: jakoavain

Seuraava

Paluu Ikuisuusjaarittelut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 23 vierailijaa