Now Playing IV

Teatteriaukiolla voit kuunnella musiikkia ja nähdä mitä ihmeellisempiä näytelmiä. Kerro omista musiikkimieltymyksistäsi ja näytelmistä, joita kannattaisi katsoa.

Now Playing IV

ViestiKirjoittaja Jondree » 09.03.2012, 19:29

Jatketaanpa täällä samoilla säännöillä kuin edellisissäkin, eli postailette kappaleen, jota kuuntelette sillä hetkellä. Youtube-tageihin liitetty kappale on mukava lisä, sillä sen voi kuunnella siitä saman tien. Myöskin biisin tuottamien fiiliksien kertominen on enemmänkin kuin suotavaa, jotta triidi ei mene ihan yhden rivin postailuksi. Lyriikat saa laittaa mukaan spoiler-tageja käyttäen.

Postaillaan maalaisjärjen mukaan, eli 1-2 viestiä sivulle.

Loppuun vielä esimerkki loistavasta now playing -viestistä.

Decapitated - Invisible Control

Teknistä detukkaa sitten tähän loppukeväiseen iltaan! En oikeen osaa päättää tykkäänkö Decapitatedin kolmesta ekasta rouheasta ja perus-Death metaliin pohjautuvista järkäleistä enemmän, vaiko tästä mekaanisen kuuloisesta groovaavasta ja millitarkan nopean naputtelevasta teknisestä järkäleestä. Aika fiftififti; molemmat soundit on murskaavia, mutta kyllä tätä levy #4:stä tulee eniten kuunneltua ehkä.

Teknistä riffittelyä, joka vaihtelee nopeesta tremoloinnista sellasiin Bolt Thrower -grooveihin liioiteltuna, yhdessä järkyttävän tarkkaan ja nopeaan rumpalointiin (RIP Vitek). En nyt oikeen tiedä, vanhemman tech deathin (Demilich) lisäks ei tuu juurikaan tällästä blasturbaatio-vänkkäystä kuunneltua tämän bändin ja Anatan ohessa, mutta pakko kyl sanoa, että Decapitated toimii kuin junan bisnesluokan vessa! Uus levy piakkoin ilmoilla!
Jondree
Kaartilainen
Kaartilainen
Avatar
 
Viestit: 1943
Liittynyt: 29.04.2008, 19:01
Paikkakunta: Oulu
RS -hahmo: Jex Thoth
IRC-nick: Jondree

Re: Now Playing IV

ViestiKirjoittaja Tukkimies » 09.03.2012, 22:22

[youtube]-6cMQ6kBm0k&feature=related[/youtube]

Koko illan kuunnellu kantria ja erityisest Johnny Cashia. Täs biisis on jotain sellast leppost mut samal surullist, en tiedä mikä siin kolahtaa. Lopun kuoro kruunaa kokonaisuuden ja tietenki Cashin omalaatunen ja karismaattinen ääni. Ei mulla muuta :neutral::
Tukkimies
Aseenkantaja
Aseenkantaja
Avatar
 
Viestit: 481
Liittynyt: 26.05.2008, 17:00
Paikkakunta: Anjalankoski

Re: Now Playing IV

ViestiKirjoittaja Viilto » 09.03.2012, 22:42



Viimeiset pari pv kuunellut Rainbowia, aivan uskomaton bändi.
Varsinaista lempibiisiä ei ole, mutta Rising albumi on aivan täydellinen kokonaisuus.
Viilto
Munkki
Munkki
Avatar
 
Viestit: 1173
Liittynyt: 22.09.2009, 14:08
RS -hahmo: Quit.

Re: Now Playing IV

ViestiKirjoittaja Teesuomi » 10.03.2012, 09:33

Teesuomi
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 1990
Liittynyt: 29.04.2008, 20:01
Paikkakunta: Oulu/Lappi
RS -hahmo: 4X
Klaani: Northern Gods

Re: Now Playing IV

ViestiKirjoittaja Vesinokka » 10.03.2012, 18:41


Ihan oikeessa oot Jondre että ois kiva jos sais näistä biiseistä sellasen pikasen analyysin, mutta en ite millään oikein osaa arvostella kappaleitta kun ei oo minkäänlaista musiikkitietämystä. Noh, tämä nyt on tällänen jokseenkin.. en nyt ehkä kuitenkaan sanois että psykedeelinen, mutta hieman jotain sentapaista. Tuo kitara on jotenkin hypnoottinen. Tai ainakin se oli ensimmäisillä kuuntelukerroilla, ei se enää niin lujaa iske. Joku saattaa tunnistaa kappaleen siitä että soi Fight club- elokuvan lopussa. Hyvä biisi tuo edelleen kuiteski on.
Vesinokka
Metalliseppä
Metalliseppä
 
Viestit: 2958
Liittynyt: 07.02.2009, 12:46

Re: Now Playing IV

ViestiKirjoittaja Makkara » 10.03.2012, 20:35

Jahas, uutta pukkaa. Tullaanpa täältä sit hakee postcounttii!

Anthrax - Metal Thrashing Mad

Aijaih, kasarithrashin klassikoita. Ei kyllä Anthrax omiin suosikkiyhteisiin tästä genrestä kuulu, mutta kolmella ensimmäisellä levyllä (tämä on ensimmäiseltä) on kuitenkin muutamia klassikkokappaleita, joista on melkeinpä pakko pitää.

Tämä on tällainen suoraviivainen thrash-tykitys, nopea tempo ja kohtuu yksinkertaiset (mutta hiton menevät) riffit jatkuvat kappaleen läpi. Tässä kappaleessa on kuitenkin jokin, mikä pistää ainakin minut hyvälle tuulelle, en oikeen osaa sanoa mikä, kuitenkin kohtuu perus rässibiisi... myöskin hiton hieno ajelukappale, omalle soittolistalle ainakin samantien päätyisi jos autoa ajelisin (en näin kuitenkaan tee, koska bensa maksaa ja liian pihi homaamaan edes korttia).

All in all, loistobiisi loistavalta levyltä, bändiltä joka oli loistava. Kuuluuhan tämäkin yhtye siihen "pakko tutustua"-kategoriaan, legenda kun on.

Spoiler:
Makkara
Kaartilainen
Kaartilainen
Avatar
 
Viestit: 1502
Liittynyt: 13.08.2011, 13:29
RS -hahmo: Makkara
IRC-nick: Makkara
Klaani: Generation Finland

Re: Now Playing IV

ViestiKirjoittaja Mazukka » 11.03.2012, 12:29



sudet valtaistuinhuoneessa! voiko hienompaa bändin nimeä olla?
Mazukka
Karjapaimen
Karjapaimen
 
Viestit: 71
Liittynyt: 04.06.2008, 15:25

Re: Now Playing IV

ViestiKirjoittaja Ryuk » 11.03.2012, 14:12

pc silmäkulmas


Cradle of Filthii olen kuunnellut n. ~5 vuotta, silloin kun Midan-albumin ostin ja tämä biisi nousee kyllä ylitse muiden.
Parhaat fibat tulevat alussa tuplien tykitellessä ja kertosäkeessä. Omasta mielestäni naisenkaan laulu ei täysin pilaa kertosäettä mutta ei sitä olisi tarvittukkaan. Dani Filth on nero, cant deny.
Ryuk
Hieroglyfisti
Hieroglyfisti
Avatar
 
Viestit: 909
Liittynyt: 26.01.2010, 18:52
Paikkakunta: Lande

Re: Now Playing IV

ViestiKirjoittaja mist » 11.03.2012, 18:45

Egotrippi - Matkustaja
kaunis. En pahemmin osaa muuten kuvailla =) tuo muistot parista ihmisestä mieleen jotka joskus tavannut ..
mist
Leipuri
Leipuri
Avatar
 
Viestit: 961
Liittynyt: 01.02.2010, 22:02

Re: Now Playing IV

ViestiKirjoittaja Tempus » 11.03.2012, 20:29

Gasellit - Hiki v. Villegalle



Iskee todella paljon lujempaa kuin olisi voinut odottaa. Gaselleilta en ole pahemmin musiikkia kuunnellut, eikä VilleGallenkaan mukanaolo paperilla paljoa kappaleen arvoa mielestäni nosta. Kappaleen alkaessa kuitenkin huomaan biitin olevan vertaansa vailla, uskaltaisin jopa väittää biitin olevan yhden parhaimmista, mitä suomiräpissä on ikinä käytetty. Pakko oli ihan etsiä, josko biisi olisi sämplätty ja käytetty vanhaa biittiä, mutta ei. Täysin uusi biittihän biisin takana oli.

Sanat kappaleessa eivät olleet mitenkään erityisen koskettavat tai mukaansatempaavat. Oikeastaan ne olivat niin yhtä tyhjän kanssa, että oli pakko kuunnella kappale uudestaan, jotta edes muistaisin mistä siinä kunnolla räpätään. Kokonaisuutena kappale on kuitenkin täysin kuunneltavaa sorttia ja suosittelen sitä ainakin biitin, jos en muun takia kuuntelemaan kaikille suomiräpin ystäville.
Tempus
Köydenpunoja
Köydenpunoja
Avatar
 
Viestit: 408
Liittynyt: 17.02.2011, 16:50
Paikkakunta: Espoo
IRC-nick: Tempus

Re: Now Playing IV

ViestiKirjoittaja ^Mask » 12.03.2012, 16:38


Mustan Kuun Lapset - Lumikukka
Suomalaista black metallia, kyseisen bändin viimeiseltä albumilta Viimeinen laulu kuolemasta.
Juuri tälläinen bläkkis säväyttää itseäni eniten, kun lauletaan oikeasti jotain kaunista, eikä 'saatana sitä, saatana tätä', vaikka semmoistakin tulee kuunneltua, mutta you got the point.
Tunnelma tässä kappaleessa on synkän kaunis, kokonaisuus on mahtava.
Koko kappale on yhtä tykitystä alusta loppuun, josta ei voi muuta kuin nauttia. :cool::
^Mask
Talonpoika
Talonpoika
Avatar
 
Viestit: 340
Liittynyt: 30.05.2008, 18:08
Paikkakunta: Seinäjoki
RS -hahmo: P U R K K A
IRC-nick: Paukkuh

Re: Now Playing IV

ViestiKirjoittaja Arcturus » 13.03.2012, 00:05

Gnome - La mer...

Kaikkien lemppari japsibläkkisbändi julkaisi tammikuun lopulla Silent scream -nimisen kokoelman, johon koottiin yhtyeen melkein koko tuotantoa yhtä demoa lukuunottamatta. Eli 1 splitti ja 1 demo, prolific. Kivasti huusin pilkkahintaan ebaysta ja tässä sitä ollaan: jännän äärellä. Gnome ei ole se omaperäisin yhtye; se luottaa Vargin toimiviksi todettuihin elementteihin ja luo näin hyytävän/kauniin tunnelman hypnoottisilla äänivalleillaan ja surisevilla kitaroillaan. Tämä kappale on pelkästään ambienttia, jossa yhdistyvät meren äärellä äänitettyjä sampleja (lokit, aallot, y'know) sekä kauniita kosketinmelodioita jotka tuovat kaikessa haikeudessaan mieleen Burzumin upean Tomhetin, vaikkakin tämä ei ole yhtä minimalistinen. Gnomen jätkä osaa näemmä oikeasti soittaa syntikkaa, ainakin mukavia sointuja päästää Casioistaan.

Mitä tunnen kappaletta kuunnellessa? Ensinnäkin, olen meren äärellä ypöyksin. Vastarantaa ei näy sumun vuoksi, mutta vedessä erotettavasti kelluu jotain. Ruumiita, hylkyjä vai vaateriepuja, siitä ei voi olla varma. Riippuu kuinka misantrooppisen näkökulman ottaa. Minä asetan veteen hylynkappaleita, sekä hieman jäätä, ympäröin rannan läheisyydessä olevan metsän lumella (jep, vaikka lokkeja on) ja olen fiiliksissä. Tähän on hyvä jäädä vähäksi aikaa, ei ole kiire minnekään. Kun viimeinen nuotti on soitettu, haluaa takaisin tuonne mystiselle rannalle.
Arcturus
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 315
Liittynyt: 16.11.2010, 14:16
Paikkakunta: Marder
RS -hahmo: Arckanum
IRC-nick: Arckanum

Re: Now Playing IV

ViestiKirjoittaja zuidj. » 13.03.2012, 04:11

tääl foorumeil uskal enää ol jos o su kaltast sakkii et tykkää kattel ruumiit vedes :toru:: :toru::

np: woe,is me - fame>demise.
zuidj.
Lukkoseppä
Lukkoseppä
Avatar
 
Viestit: 1697
Liittynyt: 29.04.2008, 19:17
RS -hahmo: Muuttanut:
IRC-nick: 09 Marras 2005

Re: Now Playing IV

ViestiKirjoittaja Kuivahko » 13.03.2012, 21:05

Postaan postaan postaan, aivan näin Arckan ja parin muun kiusaksi. En tiedä hyväksyvätkö tätä edes musiikiksi, mutta ainakin minulla on tätä kuunnellessa hauskaa. J-Rock tiimi varmaan arvostaa.



Jotain mielenkiintoista "trancecorea" (dunno, ei välttämättä ole edes korrekti nimitys genrelle) tämäkin tuntuu olevan. Bongasin eilen illalla eräästä varsin hienosta fan-made anime endingistä ja ihastuin jo silloin pieneen snippettiin. Käytin vainukoiran taitoja ja kaivoin kokonaisen biisin esiin, ja tässä on hyvin mennyt yksi päivä tätä loopilla popittaessa. Tämmönen easygoing pixel popahtava tilulilulii-musiikki on erittäin hauskaa ja rentouttavaa kuunneltavaa pienissä määrissä ja harvoin kulutettuna. Kaikenlaista pientä kikkailua löytyy, ja sehän vain maustaa kyseistä kappaletta kivasti. Vaihtelut temmossa ja 1:25n pianoskitti ovat ihanaa kuunneltavaa, samaten 1:53-2:10 ihmeellinen äänentäyteinen kakofoniaa lähentelevä taontavaihe. Heitän aivot narikkaan ja nautin oikein kunnolla. Pitkään aikaan ei näin puhdasta hauskuutta ole musiikinkuuntelu tuottanut. Wuv :3
Kuivahko
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 1267
Liittynyt: 30.04.2008, 15:37
Paikkakunta: Kirkkonummi
RS -hahmo: R.I.P
IRC-nick: Kuivahko

Re: Now Playing IV

ViestiKirjoittaja Exor » 14.03.2012, 08:25

Jos sitä varais ykkössivun postauksen...

Death metallia parhaimmillaan, tarviiko muuta sanoa? No okei, outro kitaravingutuksineen on kyllä vähän väkisin väännetty mutta muuta huonoa en tästä biisistä ettimälläkään löydä.
Exor
Suutari
Suutari
 
Viestit: 2121
Liittynyt: 30.04.2008, 12:14
Paikkakunta: Hyvinkää
RS -hahmo: HaxorExor

Re: Now Playing IV

ViestiKirjoittaja Doe » 15.03.2012, 14:13


Taking the Hobbits to Isengard 10 hours lolol :surprised:: :surprised:: :surprised:
Ja fiilis on kyllästynyt...
Doe
Karjapaimen
Karjapaimen
 
Viestit: 62
Liittynyt: 22.01.2012, 12:33
Paikkakunta: Lohja
RS -hahmo: N1ce sk1ll1
Klaani: Runepoli Karnevalistit

Re: Now Playing IV

ViestiKirjoittaja Kebanen » 15.03.2012, 14:23



kutsuntapaperit ja yhteishaku, tarviiko enempää kertoa? (:
Kebanen
Leipuri
Leipuri
 
Viestit: 1013
Liittynyt: 30.04.2008, 14:32
RS -hahmo: Muuttanut:
IRC-nick: 07 Heinä 2005

Re: Now Playing IV

ViestiKirjoittaja Saisse » 17.03.2012, 14:42



vanha mutta silti vitun hyvä!

kutsuntapaperit ja yhteishaku, tarviiko enempää kertoa? (:


mihinkäs tällä kertaa hait? :))
Saisse
Köydenpunoja
Köydenpunoja
 
Viestit: 435
Liittynyt: 17.11.2009, 16:04
IRC-nick: Saisse`

Re: Now Playing IV

ViestiKirjoittaja Vesinokka » 17.03.2012, 22:02


Ei oo yleensä bläkkis kuulunu mun makutottumukseen, mut kuuntelenpahan nyt. Tiä sit luokitellaanko tätä biissii ees sellaseks, ku ei oo mistää agressiivisimmasta päästä. Aika hyvä kuiteski.
Vesinokka
Metalliseppä
Metalliseppä
 
Viestit: 2958
Liittynyt: 07.02.2009, 12:46

Re: Now Playing IV

ViestiKirjoittaja Maito » 19.03.2012, 09:06

back to dubstep eiku wut
Maito
Leipuri
Leipuri
Avatar
 
Viestit: 963
Liittynyt: 28.09.2009, 21:36
RS -hahmo: Milk Energy

Re: Now Playing IV

ViestiKirjoittaja Markoz » 28.03.2012, 16:46

Markoz
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 2761
Liittynyt: 29.04.2008, 20:46

Re: Now Playing IV

ViestiKirjoittaja Harmaakarhu » 29.03.2012, 11:32

Jumankekka. Vahingossa eilen yöllä eksyin kuuntelemeen Viikatteen coveria Kosmikudin biisistä Kuidas tuli pimedus mun tuppa.
Tätä ja Viikatteen coveria on nyt paukutettu menee useasti putkeen. Kyllä tuo viron kieli kuulostaa hauskalta ;)
Kosmikud - Kuidas tuli pimedus mun tuppa.
Viikate - Kuinka tuli pimeys mun tupaan.
Harmaakarhu
marlijuissi
 
Viestit: 182
Liittynyt: 30.04.2008, 15:16
Paikkakunta: Kouvola :o
RS -hahmo: Harmaakarhu
IRC-nick: Harmis/Harmaakarhu

Re: Now Playing IV

ViestiKirjoittaja zuidj. » 29.03.2012, 14:59

The Skyline - Encounters

didi yks parhaist kotimaisist, suosittelen tsekkaamaan.
zuidj.
Lukkoseppä
Lukkoseppä
Avatar
 
Viestit: 1697
Liittynyt: 29.04.2008, 19:17
RS -hahmo: Muuttanut:
IRC-nick: 09 Marras 2005

Re: Now Playing IV

ViestiKirjoittaja Arcturus » 30.03.2012, 01:00

Fullmoon - ...Blood For Immortality

Talvi alkaa olla lopuillaan, mutta se ei estä black metallin (joo, kuuntelen taas bläkkistä!) yliluonnollista voimaa vaikuttamasta! Siinä missä nyt ei enää parane kuunnella Darkthronen jäätäviä, luuytimiin porautuvia sahausriffejä, Paysage d'Hiverin arktisia särinänäppäilyjä tai Ildjarnin jääpuikkomyrskyä, on aika kuunnella muuten meditatiivista musiikkia, joko filosofista, tai luonnonläheistä... miten vain. Fullmoon on arjalaista ihannointia huokuvaa puolabläkkistä, Gravelandin hengessä. Kyseinen kappale on yhtyeen "ylistetyltä" United Aryan Evil -demolta. Graveland tulee mieleen muutenkin kuin vokaaleista, riffeistä ja kompeista (hähhää, ei ole blastbeattia, riitasointuja tai shriekkejä!), vaan yhtyeen ainut jäsen, Rob Darken sävelsi demolle myös intron ja outron.

Se triviasta, biisin anti on ylpeää ja luonnonläheistä. Ei tarkoitetun luonnonläheistä kuten Arckanum tai Ulver, vaan tämä on ihan minun näkökantani. Melko lailla samankaltaisia keskiaikaisia taistelufiboja tulee kuin (jo kolmannen kerran mainitusta) Gravelandista, joskin rohkenen sanoa, että astetta ylpeämmällä menolla mennään. Riffeistä huokuu tietty päättäväisyys ja raudanluja tahto; se mitä halutaan, otetaan vaikka väkisin. Jylhäksikin tätä voisi haukkua. On hienoa huomata, miten noita asioita saadaan luotua musiikilla, joka luottaa täysin erilaisiin elementteihin, mitä olen tottunut kuuntelemaan (jylhyyttä Bathory-tyyliin yms.). Toki, tässä on sahaavat kitarat, raaka soundimaailma sun muuta, mutta Puolassa asiat tehtiin vain ihan eri tavalla, kuin norjalaiset kolleegat. Paremmuuksista en tässä vaiheessa rupea puhumaan, ei ole varaa sanoa vielä mitään.

Alkukevään/syksyn musiikkia, jota kuunnellaan kun aurinko ei paista. Heil Seitan ja Wotan.
Arcturus
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 315
Liittynyt: 16.11.2010, 14:16
Paikkakunta: Marder
RS -hahmo: Arckanum
IRC-nick: Arckanum

Re: Now Playing IV

ViestiKirjoittaja Kammo » 30.03.2012, 02:07



Kummitusten linnan lisäksi kuuntelin muun muassa klassikot Tässä tulee Rölli, Omituisten otusten kerho, Ruttusen oikosulku ja Vaarallista elämää. Kappaleissa on kuultavissa selkeitä proge-vaikutteita, mutta toisaalta musiikki on hyvinkin genreistä vapaata ja biisit vaihtelevat humoristisista kupleteista kevyeeseen rockiin.

Hieman leevi-and-the-leavingsmaiseen tapaan kevyen oloisistakin kappaleista saattaa tarkemmin kuunneltuna paljastua hyvinkin syvällisiä, suomalaiskansalliselle melankolisille tyylille uskollisia tarinoita, joita ei äkkiseltään "lastenlauluista" olettaisi löytyvän. Esimerkiksi Väärän haltijan taikajuomapullo kertoo jokaisen ihmisen - ja röllin - sisällä palavasta halusta olla suosittu, ja siitä, kuinka ulkoinen paine ajaa Röllin juopottelemaan. Kummitusten linna puolestaan pureutuu perheväkivaltaan - Laulussa kummitukset vaikertavat yöstä toiseen, niin ettei edes nukkuminen onnistu, mutta kukaan ei halua puuttua asiaan: Ei linnasta sieltä palannut ole kukaan / Eihän sinne ole kukaan kyllä mennytkään. Valitettavan monessa suomalaisessa kodissa voidaan laulun kummituslinnan tavoin pahoin, eikä tähän haluta tai kehdata puuttua.

Kaiken kaikkiaan Röllin biisit ovat erinomaista kamaa. Jos joukosta pitäisi valita oma suosikki, niin Omituisten otusten kerho olisi aika vahvoilla.

"Aika hyvä rölli"
Kammo
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 940
Liittynyt: 04.09.2010, 15:50
RS -hahmo: Kammo22
IRC-nick: Kammo22

Seuraava

Paluu Teatteriaukio

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa