Now Reading

Teatteriaukiolla voit kuunnella musiikkia ja nähdä mitä ihmeellisempiä näytelmiä. Kerro omista musiikkimieltymyksistäsi ja näytelmistä, joita kannattaisi katsoa.

Re: Now Reading

ViestiKirjoittaja Kammo » 09.04.2012, 19:26

Nyt olen lukenut pääsykoekirjana Johdatus arkeologiaan nimistä opusta. Hauska juttu sinällään, että olin tuon kirjan lainannut ja selaillut läpi joskus aikaisemminkin tietämättä sen olevan varsinaisesti mikään pääsykoekirja. Nyt pitäisi vielä saada intoa lukea tuo lävitse ainakin kertaalleen, mieluiten kahdesti ennen toukokuun loppua.

Myös Stephen Kingin Yön äänet nimistä novellikokoelmaa olen lueskellut tässä parina iltana. Kingin tuotannosta omia suosikkejani ovat aina olleet juuri nuo novellit, sillä vaikka herran romaanitkin ovat ihan kelpo luettavaa, niin IMO ne ovat kauhukirjallisuudeksi suhteellisen tylsiä. Jos haluan lukea kauhukirjaa, niin ei minua silloin kiinnosta joku 500 sivun mittainen selostus mainelaisen kirjailijan kotiaskareista, olkoonkin niin, että tämä jannu joutuu myöhemmin vampyyrien tai Tuntemattomien Kauhujen™ piinaamaksi. Novelleissa juoni sen sijaan etenee riittävän nopeasti.
Kammo
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 940
Liittynyt: 04.09.2010, 15:50
RS -hahmo: Kammo22
IRC-nick: Kammo22

Re: Now Reading

ViestiKirjoittaja Hyvitys » 16.04.2012, 15:05

Jukka Piipponen Sissilentäjä - Olli Kepsun tarina

Kertoo Suomalaisesta jatkosodan aikaan nuoresta lentäjästä ja tämän kokemuksista sodan aikana. Kirja on sinäänsä mielenkiintoinen, että se on ilmeisesti kirjoitettu pelkkien henkilöhaastattelujen ja muistelmien pohjalta. Siltä se vähän vaikuttaakin, koska kerronta harvemmin menee itse Kepsun henkilökohtaisuuksiin. Ihan mielenkiintoiselta kirjalta tämä vaikuttaa vaikka vasta noin puolet lukenut. Päässyt jo tarinassa mukaan lentämään rautaa rajalle Junkers Ju 88 kyydissäkin. :cool::
Hyvitys
Riistanvartija
Riistanvartija
Avatar
 
Viestit: 896
Liittynyt: 02.05.2008, 10:22
Paikkakunta: Oulu
RS -hahmo: Kaleman6
IRC-nick: Hyvitys

Re: Now Reading

ViestiKirjoittaja J O N T T U » 14.05.2012, 18:42

J. K. Rowling - Harry Potter ja liekehtivä pikari

Eiköhän kaikki tiedä mistä kyseinen kirja kertoo. :)
J O N T T U
Savenvalaja
Savenvalaja
Avatar
 
Viestit: 1183
Liittynyt: 11.07.2011, 23:16
Paikkakunta: Kuopio
RS -hahmo: J O N T T U

Re: Now Reading

ViestiKirjoittaja Tristanix » 21.05.2012, 19:53

Michael Ende - Tarina vailla loppua

Taitaapi olla ihan klassikkoja, aikamoisen sadun saanut tuo herra aikoinaan kietettyä kasaan. :D
Erilaisia ympäristöjä ja mitä mielukuvituksellisempia hahmoja piisaa vaikka muille jakaa! Harvoin kohtaa yhtä mahtavaa fantasiasoppaa, kuin tämän
Tristanix
Eliittijäsen
Eliittijäsen
 
Viestit: 2032
Liittynyt: 02.05.2008, 14:29
Paikkakunta: Kajaani
RS -hahmo: Tristafeyr
IRC-nick: Tris

Re: Now Reading

ViestiKirjoittaja Piglet Jr » 23.07.2012, 22:58

Edellinen kirja minkä luin oli Fjodor Dostojevskin Idiootti ja samalla sain luettua loppuun viimeisen itselleni joululahjaksi ostamani kirjan (muut Dostojevskin Köyhää Väkeä, Karamazovin Veljekset ja Stephen Kingin Kuvun Alla). Idiootti oli, kuten lähes kaikki muutkin Dostojevskin suurteokset, pohjimmiltaan kuvaus ihmismielen sopukoista. Tällä kertaa 27~vuotiaan epilepsiaa sairastavan venäläisruhtinaan näkökulmasta. Itselleni kyseisen kirjailijan teoksissa juoni jää aina sivuosaan, sillä hahmojen psykologia on erittäin syvällisellä tasolla. Syystä tai toisesta pystyin samaistumaan "idioottiin" erittäin monessa kohdassa, joten luonnollisesti romaani tuntui kokonaisuudessaan erittäin hyvältä, vaikkei nykyaikaisiin hollywood-standardin toimintakohtauksiin kykenekään. Loppukaan ei jättänyt kylmäksi, vaikka jossain kohtaa jo vähän enteili naimisiinmenoa ja living happily ever after.

3 päivää sitten aloitin lukemaan toista klassikkoa, nimittäin Bram Stokerin Draculaa. Tarina lienee kaikille jossain määrin tuttu, joten siihen on turha puuttua, mutta täytyy sanoa, että kerronta tuo mukavaa vaihtelua tavalliseen verrattuna. Kirjan kerronta tapahtuu päiväkirjamerkintöjen ja lehtiartikkeleiden kautta. Tarina on myöskin helppotajuista ja -lukuista, joten muutamassa illassa kirjasta on jo kolmannes takana, eli vaivaiset 400 sivua jäljellä. 2 päivää vapaata, eli pitänee alkaa jo miettiä seuraavaa uhria luettavaksi...
Piglet Jr
Mylläri
Mylläri
Avatar
 
Viestit: 787
Liittynyt: 03.05.2008, 01:51
Paikkakunta: Mikkeli
RS -hahmo: Piglet Jr
IRC-nick: Piple
Klaani: Runite knights of Finland

Re: Now Reading

ViestiKirjoittaja Neponen » 28.07.2012, 22:05

Tällä hetkellä lukemisen alla on David Morrellin Creepers saksaksi.

Lomamatkoilla kun yleensä on tylsää, ja satuin huomaaman kirjakaupan, jossa myytin kirjoja englanniksi, saksaksi ja jopa ruotsiksi, päätin ostaa itselleni saksankielisen kirjan, mikä on suunnitelmana ollut jo kauan. Kirjan lukemisessa eikä sen pääpiirteittäisessä ymmärtämisessä ole toistaiseksi ollut ongelmia, vaikka sanojen merkitykset jäävät sieltä täältä uupumaan :) .

Kirja kertoo opettajasta ja hänen entisistä oppilaistaan, jotka tunkeutuvat vanhoihin purkutuomion saaneisiin talohin ja selvittelevät näin sen menneisyyttä ja tutkivat mm. taloihin liittyneitä menneisyyden henkilöitä. Mukaan mahtuu useita juonenkäänteitä, vaarallisiakin sellaisia, sillä yllättäviä asioita voi tapahtua matkalla menneisyyteen.
Neponen
Maanviljelijä
Maanviljelijä
Avatar
 
Viestit: 672
Liittynyt: 27.07.2008, 11:26
Paikkakunta: Vindheim
RS -hahmo: Justfor99
IRC-nick: Neponen

Re: Now Reading

ViestiKirjoittaja Kintoun1 » 23.08.2012, 19:08

Nälkäpeli -sarja luettavana atm...

Ihan kelpo kirjoi vaikka ovatki vähän lällyjä välillä.
Viimeksi muokannut Kintoun1 päivämäärä 27.08.2012, 16:24, muokattu yhteensä 2 kertaa
Kintoun1
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 475
Liittynyt: 03.07.2008, 18:50
Paikkakunta: Jyväskylä
RS -hahmo: Kintoun1
IRC-nick: Kintoun1

Re: Now Reading

ViestiKirjoittaja Gilgames » 24.08.2012, 20:18

Tiiliskivi nimeltä Absolute Sandman tuli luettua ns. olennaisen sisällön osalta. Jäljelle jäi vielä historiaa koko sarjan alusta ja muuta vastaavaa.
Gilgames
Suutari
Suutari
Avatar
 
Viestit: 2106
Liittynyt: 22.12.2008, 19:30
Paikkakunta: Oulu
RS -hahmo: Enfegruz
IRC-nick: Gilgames

Re: Now Reading

ViestiKirjoittaja Piglet Jr » 25.08.2012, 22:00

Mario Puzon Sisilialainen. Puzon kirjoja omistan jokusen, eikä vielä yksikään ole tuottanut pettymystä. Sisältö on sopivan kevytta ja juonessa pysyy hyvin mukana. Sisilialainen sivuaa osittain Kummisetää siltä osin, kun Michael oli Sisiliassa maanpaossa, jättäen kuitenkin suurimmat roolit uusille "sankareille. Päähenkilönä nuori mies, joka päätti karabineerin murhattuaan alkaa sisilian omaksi robinhoodiksi ja nousikin yllättäen taistelemaan mafiaa ja roomaa vastaan ajaen sisilian köyhien asemaa.
Kuva
Piglet Jr
Mylläri
Mylläri
Avatar
 
Viestit: 787
Liittynyt: 03.05.2008, 01:51
Paikkakunta: Mikkeli
RS -hahmo: Piglet Jr
IRC-nick: Piple
Klaani: Runite knights of Finland

Re: Now Reading

ViestiKirjoittaja Kammo » 05.09.2012, 23:36

Meikäläisellä on paha tapa lukea useampaa kirjaa samanaikaisesti (noh, ei nyt tismalleen samaan aikaan, mutta tajuatte kyllä) joten nytkin now reading -tilassa on melkein kymmenkunta kirjaa :roll:

Eniten aikaani ole varmaankin käyttänyt Jalavan kustantamien H.P. Lovecraftin koottujen teosten parissa. Neliosainen sarja sisältää käytännössä koko Lovecraftin tuotannon ja mukana on jopa joitakin alun perin kokonaan muiden kirjailijoiden nimissä julkaistuja novelleja joiden työstämisessä Lovecraft on ollut vahvasti mukana.

Koska käytännössä kaikki Lovecraftin tuotokset ovat aikoinaan roskalehdissä julkaistuja novelleja, ei niiden lukemisjärjestyksellä ole sen suurempaa väliä. Joskus aikaisemmin olen selaillut läpi kaksi novellikokoelmaa ja nyt näistä kootuista teoksista olen lukenut osat II ja III sekä aloittanut osaa IV. Ykkösenkin aion lukea heti kun saan sen kirjastosta lainattua.

Cthulhu-kirjailijan tyylihän oli jo ilmestyessään, lähes 100 vuotta sitten, hyvin vanhanaikaista ja pilkkuja, puolipisteitä ja ajatusviivoja vilisevä tekstin virkkeet tuppaavat venymään toinen toistaan pidemmiksi. Itsekin olen alkanut omissa raapustuksissani omaksua yhä enenevässä määrin samankaltaista tyyliä, joskin omat virkkeeni ovat aina olleet melkoisen pitkiä ja polveilevia.

Tällä hetkellä yöpöydällä lojuu Timo Soinin omaelämäkerta Maisterisjätkä, jonka varmaan monet luokittelisivat samaan roskakirjallisuuden kategoriaan Lovecraftin kirjoitusten kanssa ( :mrgreen: ). Soinin kirjoitustyyli on sinällään oikein sujuvaa, mutta virkerakenne on käytännössä päinvastainen kuin Lovecraftilla - virkkeet kun tuppaavat koostumaan lähinnä lyhyistä päälauseista. Aivan plokin karmaisevaa "yksi virke = yksi kappale ja yksi lause = virke" -tyyliä kirja ei sentään edusta.

Soinin muistelmat ovat oikein mielenkiintoista luettavaa, tosin varsinkin kirjan alkupuolella Veikko Vennamon korostaminen meinaa käydä jo vähän häiritseväksi - välistä kun Vennamo tuntuu saavan jopa suuremman roolin kuin Soini itse. Maisterisjätkä on kirjoitettu jo muutama vuosia ennen edellisiä eduskuntavaaleja, joten jytkystä ei kirjassa valitettavasti päästä kertomaan.

Viimeisin kirja jonka luin loppuun on varmaankin Franz Kafkan kootut kertomukset. Kafka on Hemingwayn ohella niitä harvoja maailmankirjallisuuden klassikoita joita oikeasti jaksan lukea tylsistymättä. Kafkan teokset koostuvatkin lähinnä novelleista tai pikemminkin fragmenteista - osa teksteistä kun on pituudeltaan alle puoli sivua, ja sivun, kahden tai kolmen mittaiset kirjoitelmat ovat hyvin yleisiä.

Osa teksteistä on hieman hiomattoman oloisia, mutta pääpiirteissään kokoelma on aivan huippuluokkaa. Äärimmäisten lyhyiden kirjoitusten lisäksi kirjasta löytyy toki myös pidempiäkin kertomuksia, kuten esimerkiksi Muodonmuutos.

Edellämainittujen kirjojen lisäksi aloitettu on ainakin Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes - Kootut kertomukset (nyt vasta tajusin kuinka paljon koottuja juttuja meikäläisellä on luettavana...) joka on jo venynyt melkoiseksi ikuisuusprojektiksi, lukemisen kun aloitin jo yli vuosi sitten. Suuren osan noista kertomuksista tosin olen lukenut jo aikaisemmin. Stephen Hawkingin ("se halvaantunut fyysikko") Ajan lyhyempi historia on jo loppusuoralla ja sen voisinkin oikeastaan lukea nyt seuraavaksi loppuun. Lyhyttä historiaakin aloitin, mutta palautin sen sitten kirjastoon ja jäin lukemaan lyhyempää versiota.

...niin ja Don Rosan Roope Ankan elämä ja teot on sekin taas kertaalleen luettavana :mrgreen:
Kuva
<@The_Rest> menit baarii ja masennuit
<@The_Rest> ei vittu tää on only in finland
Kammo
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 940
Liittynyt: 04.09.2010, 15:50
RS -hahmo: Kammo22
IRC-nick: Kammo22

Re: Now Reading

ViestiKirjoittaja Nicrative » 06.09.2012, 07:49

Redwallin taru 9: Jalokivien jäljillä

Eläinfantasiaa sammalkukkametsän siimeksessä.
Kuva
Nicrative
Mäkitupalainen
Mäkitupalainen
Avatar
 
Viestit: 114
Liittynyt: 10.01.2011, 17:32
Paikkakunta: Vääksy, Asikkala
RS -hahmo: Nicrative
IRC-nick: Nicrative

Re: Now Reading

ViestiKirjoittaja RasseG » 06.09.2012, 08:10

Metro 2033
E: Mielenkiintoinen ja suht. kuumottavakin kirja kyseessä : D
Viimeksi muokannut RasseG päivämäärä 14.09.2012, 22:17, muokattu yhteensä 1 kerran
RasseG
Leipuri
Leipuri
Avatar
 
Viestit: 1001
Liittynyt: 23.11.2009, 16:18
RS -hahmo: RasseZ
IRC-nick: Northernlights

Re: Now Reading

ViestiKirjoittaja Piglet Jr » 06.09.2012, 13:05

Puzot on nyt luettu ja opintojen alkuun taas vähän kevyempää luettavaa = Lotr trilogia. Ensimmäinen kirja on lähestymässä loppuaan ja toinen alkanee tänäiltana.
Kuva
Piglet Jr
Mylläri
Mylläri
Avatar
 
Viestit: 787
Liittynyt: 03.05.2008, 01:51
Paikkakunta: Mikkeli
RS -hahmo: Piglet Jr
IRC-nick: Piple
Klaani: Runite knights of Finland

Re: Now Reading

ViestiKirjoittaja Abbot Phredd » 23.09.2012, 20:40

The Long Dark Tea-Time of the Soul :D. Pian pitäis saapua muitakin kirjoja mm. pari suomentamatonta Redwallia.
Abbot Phredd
Hieroglyfisti
Hieroglyfisti
Avatar
 
Viestit: 713
Liittynyt: 29.04.2008, 19:02

Re: Now Reading

ViestiKirjoittaja Hanhilintu » 29.09.2012, 11:13

John Grisham - Sateentekijä

Vähä unohtanu ton kirjan tapahtumii, ku sitä en oo lukenu pariin kuukautee eteenpäin.
Mut siin kerrotaan asianajajaks opiskelevasta Rudysta, joka saa vakuutuspetos-jutun ja siitä kerrotaan siinä kirjassa.
On siin tapahtunu muutaki, mut emmä kunnol niit tapahtumii muista.
Vaikuttaa ihan hyvälle kirjalle, kunhan jaksais lukea.
Hanhi on lintu
Hanhilintu
Karjapaimen
Karjapaimen
Avatar
 
Viestit: 64
Liittynyt: 03.09.2011, 08:42
RS -hahmo: Hanhi

Re: Now Reading

ViestiKirjoittaja J O N T T U » 29.09.2012, 22:25

Agatha Christie - Viisi pientä possua

Ihan mielenkiintonen kirja oli. Kirjassa siis nuori nainen haluaa selvittää totuuden isänsä murhasta, ja Hercule Poirot sitä sitten setvii siinä..
Kuva
Nyt kerkee kirjotella, expat ei kuse.
J O N T T U
Savenvalaja
Savenvalaja
Avatar
 
Viestit: 1183
Liittynyt: 11.07.2011, 23:16
Paikkakunta: Kuopio
RS -hahmo: J O N T T U

Re: Now Reading

ViestiKirjoittaja Kammo » 19.10.2012, 00:04

Tänään luin loppuun Peter Acroydin kirjoittaman kirjan Edgar Allan Poe – Lyhyt elämä, joka siis nimensä mukaisesti on Poen elämäkerta. En ole Poeta koskaan sen erityisemmin lukenut tai kirjailijan elämään tutustunut, joten Acroydin kirjassa tuli esille paljon meikäläiselle uutta tietoa. Vaikka Lyhyessä elämässä puhutaankin Poesta paikoin ylistävään sävyyn, niin Acroyd tuo kuitenkin hyvin selvästi esille sen, että Poe on ollut eläessään melkoisen moniongelmainen tyyppi: en ole varma löytyykö kirjasta yhtään sellaista 15 sivun pätkää jonka aikana ei joudu lukemaan miten Poe on taas kerran sotkenut asiansa törttöilemällä humalapäissään. Välillä ainaisten vastoinkäymisten alleviivaaminen meinaa käydä jopa hieman tympäiseväksi, mutta ei tuo varsinaisesti lukemista häiritse, kun tietää taustalla olevan kuitenkin aivan oikean ihmiselämän.

Kaiken kaikkiaan oikein hyvä - ja tiiviis - kirja Poen surkeasta kohtalosta.
Kuva
<@The_Rest> menit baarii ja masennuit
<@The_Rest> ei vittu tää on only in finland
Kammo
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 940
Liittynyt: 04.09.2010, 15:50
RS -hahmo: Kammo22
IRC-nick: Kammo22

Re: Now Reading

ViestiKirjoittaja Ishiku » 20.10.2012, 10:54

Pitäs alottaa tämmöne kirja ku:

Päivi Alasalmi - Lopettajat
Ishiku
Eläkejäsen
Eläkejäsen
 
Viestit: 686
Liittynyt: 14.01.2011, 18:01
Paikkakunta: Mäntsälä

Re: Now Reading

ViestiKirjoittaja Piglet Jr » 28.10.2012, 14:38

Ronja Ryövärintytär. :3
Kuva
Piglet Jr
Mylläri
Mylläri
Avatar
 
Viestit: 787
Liittynyt: 03.05.2008, 01:51
Paikkakunta: Mikkeli
RS -hahmo: Piglet Jr
IRC-nick: Piple
Klaani: Runite knights of Finland

Re: Now Reading

ViestiKirjoittaja Tristanix » 29.10.2012, 16:49

Angie Sage - Septimus Heap - Pimeä

Septimus Heap -sarjan kuudes osa. Hieno fantasiasarja kertakaikkiaan. :) Nautin tämänkin teoksen lukemisesta, varsinkin hienojen ja odottamattomien käänteiden takia. Suosittelen sarjaa fantasian ystäville.
Kuva
Burning inside with violent anger since 1997
Tristanix
Eliittijäsen
Eliittijäsen
 
Viestit: 2032
Liittynyt: 02.05.2008, 14:29
Paikkakunta: Kajaani
RS -hahmo: Tristafeyr
IRC-nick: Tris

Re: Now Reading

ViestiKirjoittaja Vesinokka » 05.11.2012, 19:13

Edward Bunkerin Elukkatehdas

"Roland Decker on tuomittu huumekaupasta ja lähetetty pahamaineiseen San Quentiniin. Vanha häkkilintu Earl Copen ottaa tehtäväkseen perehdyttää tämän nuoren ja komean miehen vankilan brutaaliin todellisuuteen ja keinoihin selvitä hengissä. Miesten ystävyys joutuu koetukselle väkivallan karatessa käsistä. He päättävät paeta yhdessä, vaikka mahdollisuudet ovatkin olemattomat."

Toi kirjailija vietti siis puolet elämästään vankilassa, joten tietää mistä kirjoittaa. En oo vielä lukenu tätä yhtään joten en osaa arvostella mut tätä siis alan seuraavaks lukemaan.
Vesinokka
Metalliseppä
Metalliseppä
 
Viestit: 2958
Liittynyt: 07.02.2009, 12:46

Re: Now Reading

ViestiKirjoittaja Ishiku » 05.11.2012, 22:12

Vesinokka kirjoitti:Edward Bunkerin Elukkatehdas

"Roland Decker on tuomittu huumekaupasta ja lähetetty pahamaineiseen San Quentiniin. Vanha häkkilintu Earl Copen ottaa tehtäväkseen perehdyttää tämän nuoren ja komean miehen vankilan brutaaliin todellisuuteen ja keinoihin selvitä hengissä. Miesten ystävyys joutuu koetukselle väkivallan karatessa käsistä. He päättävät paeta yhdessä, vaikka mahdollisuudet ovatkin olemattomat."

Toi kirjailija vietti siis puolet elämästään vankilassa, joten tietää mistä kirjoittaa. En oo vielä lukenu tätä yhtään joten en osaa arvostella mut tätä siis alan seuraavaks lukemaan.


Kiinnostuin kuvauksen perusteella, sitku oot lukenu ni sano mitä pidit.
Ishiku
Eläkejäsen
Eläkejäsen
 
Viestit: 686
Liittynyt: 14.01.2011, 18:01
Paikkakunta: Mäntsälä

Re: Now Reading

ViestiKirjoittaja Pellemasi » 20.11.2012, 10:09

Tossa pari kuukautta sitten muistin Artemis Fowlit. Näköjään 4 uutta kirjaa tullu sen jälkeen kun viimeksi niitä luin. Päätin sitten warettaa kaikki ja lukea enklanniks.
Tällä hetkellä menossa Artemis Fowl: Time Paradox.
Jotka ei sarjaa tunne niin kertoo lapsinerosta joka kidnappaa keijun ja siitä alkaa kaikenlainen sähellys. Suosittelen kaikille fantasian/scifin ystäville.
Ja tietenkin sarja saa plussaa kun mainitsee Suomen ja "Karjala beer"in. :P
Kuva
Pellemasi
Uurtaja T3
Uurtaja T3
Avatar
 
Viestit: 217
Liittynyt: 23.05.2009, 11:41
Paikkakunta: Tampere
RS -hahmo: Pellemasi
IRC-nick: Smapo

Re: Now Reading

ViestiKirjoittaja Pellemasi » 21.02.2013, 04:20

Tässä pitäis vielä tuo vika Fowli lukasta mutta nyt jotenkin toi Hobitti; sinne ja takaisin, hyppäs väliin. :neutral::
Kuva
Pellemasi
Uurtaja T3
Uurtaja T3
Avatar
 
Viestit: 217
Liittynyt: 23.05.2009, 11:41
Paikkakunta: Tampere
RS -hahmo: Pellemasi
IRC-nick: Smapo

Re: Now Reading

ViestiKirjoittaja J O N T T U » 23.02.2013, 22:51

Tässä menneen hiihtoloman aikana oli tarkotus kaks Arto Paasilinnan kirjaa lukee. Hurmaava joukkoitsemurha tuli tos loppuun luettua. Taattua Paasilinnan veijarimaista ja helppolukusta tekstiä, eikä käyny kirja liian synkäks, vaikka kuolemaa siinä käsiteltiinkin.
Jaa sitten Isoisää etsimässä olis tässä paraikaa menossa, jos tän huomenna lukasis loppuun. Samaa taattua Paasilinna-huumoria herran kirjojen alkupäästä tämäkin. -->
Kuva
Nyt kerkee kirjotella, expat ei kuse.
J O N T T U
Savenvalaja
Savenvalaja
Avatar
 
Viestit: 1183
Liittynyt: 11.07.2011, 23:16
Paikkakunta: Kuopio
RS -hahmo: J O N T T U

EdellinenSeuraava

Paluu Teatteriaukio

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa