TWG XXX | Surrealistinen Sekoilu

Keskustelua ja höpinää kaikenlaisista peleistä, paitsi RuneScapesta. Eli Tammesta Mech warrioreihin ja kaikesta siltä väliltä.

TWG XXX | Surrealistinen Sekoilu

ViestiKirjoittaja Kammo » 13.02.2012, 19:35

The Werewolf Gamen serkunpoika ratsastaa jälleen.

Seuraavaan pelin ilmoittautuminen alkaa nyt. Peli itsessään starttaa kuitenkin vasta viikonloppuna/seuraavan viikon alussa, jotta kaikki abiristeilijät ja muut hihhulit (kuten minä...) pääsevät osallistumaan.

Runepolin TWG-peleillähän on jo pitkät perinteet ja tämä peli seurailee hyvin pitkälti vanhaa kaavaa - kuitenkin eräillä muutoksilla. Lukekaa siis säännöt ajatuksella läpi, vaikka olisitte jo vanhoja konkareita.

Suuret Muinaiset kirjoitti:Pelissä on kaksi joukkuetta: Kyläläiset ja Sudet. Kyläläisiä on määrällisesti enemmän, mutta he eivät eräitä erikoisrooleja lukuunottamatta tunne toisiaan. Susia puolestaan on vähemmän kuin kyläläisiä, mutta he tietävät jo alusta asti toistensa roolit ja voivat näin kommunikoida keskenään muilta salaa esimerkiksi ircissä.

Peli on jaettu päivään ja yöhön. Päiväsaikaan kaikki pelaajat keskustelevat ja äänestävät täsä peliketjussa siitä, kenet tullaan päivän loputtua tarkistamaan. Eniten ääniä päivän lopuksi saanut pelaja tarkistetaan. Tarkistettu pelaaja poistetaan välittömästi pelistä ja hänen roolinsa paljastetaan kaikille. Päivää seuraa yö, jolloin äänestäminen on kiellettyä, mutta keskusteleminen yhä sallittua. Yön aikana sudet päättävät yhdessä muilta salaa yhden kyläläisen, joka joutuu poistettavaksi. Myös erikoisrooleilla varustetut kyläläiset voivat suorittaa rooliensa mukaisia toimia (esim. jonkun kyläläisen suojeleminen poistolta) yöllä ilmoittamalla siitä pelinjohtajalle (=minulle). Myös yöllä pelistä pois joutuneiden roolit paljastetaan kaikille yön päätyttyä.

Yötä seuraa uusi päivä ja päivää yö jne. Kyläläiset voittavat, jos he onnistuvat poistamaan pelistä kaikki sudet. Sudet voittavat, jos he onnistuvat pääsemään tilanteeseen, jossa vähintään puolet pelissä yhä mukana olevista pelaajista on susia. (Esimerkiksi 3 sutta ja 3 kyläläistä riittää siis varmistamaan susi-tiimin voiton.)

Oman roolinsa saa halutessaan paljastaa muille. Myös valehteleminen on sallittua.

Toisin kuin polin TWG-peleissä yleensä, jos päivä-äänestys päätyy tasapeliin, ketään ei tarkisteta.

Tarkempi roolilistaus ilmoitetaan myöhemmin, kun pelaajien määrä on tarkemmin selvillä.

Yön kesto on arviolta klo 20 - 22. Tämä päätetään myöhemmin tarkemmin. Silloin kun ei ole yö, on päivä. (duh...

Pelinjohtajalla on tarvittaessa oikeus valikoida pelaajat.

Pelaajilla on irc-pakko. Muistakaa siis rakas kanavamme #runepoli_twg @ Quakenet

Äänestämättä jättäminen johtaa rangaistuksiin. Ensimmäisestä unohduksesta seuraa varoitus, toisesta putoaa pelistä.

Kuolleet eivät kuiskuttele. Eli pelistä pudonneet pitävät päänsä kiinni pelin loppuun asti.

Omia viestejään ei saa jälkikäteen muokata. Tämä ihan vain sen takia, että pelaajien on itse helpompi seurata toistensa äänestämiskäyttäytymisiä ja sitä kautta tehdä päätelmiä toistensa rooleista. Jos ääntään haluaa vaihtaa, se tulee tehdä kokonaan uudessa viestissä ("jee, ilmaista pc:tä").

Pelinjohtajalla on viime kädessä oikeus päättää kaikesta. KAIKESTA.

Kysymyksiä saa vapaasti esittää.

Arckanum, Makkara ja Tempus ovat pakotettuja pelaamaan.


Spoiler:
Kuva
"I'll be watching you."
Viimeksi muokannut Kammo päivämäärä 13.02.2012, 20:39, muokattu yhteensä 1 kerran
Kammo
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 940
Liittynyt: 04.09.2010, 15:50
RS -hahmo: Kammo22
IRC-nick: Kammo22

Re: TWG XXX | Surrealistinen Sekoilu

ViestiKirjoittaja Jondree » 13.02.2012, 19:41

No tottahan toki olen mukana, Kammoseni.
Jondree
Kaartilainen
Kaartilainen
Avatar
 
Viestit: 1943
Liittynyt: 29.04.2008, 19:01
Paikkakunta: Oulu
RS -hahmo: Jex Thoth
IRC-nick: Jondree

Re: TWG XXX | Surrealistinen Sekoilu

ViestiKirjoittaja Arcturus » 13.02.2012, 19:45

Kuva


Mmmitä nämä ovat hei lopettakaa lopettakaa, oi voi voi... Noh, kun kerta veitsellä ja sosiaalisella medialla uhataan, niin pakko se on altistua. Kyllä se olisi ollut kivempaa pelata tätä kahdella kädellä :cry:
Arcturus
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 315
Liittynyt: 16.11.2010, 14:16
Paikkakunta: Marder
RS -hahmo: Arckanum
IRC-nick: Arckanum

Re: TWG XXX | Surrealistinen Sekoilu

ViestiKirjoittaja Karvaotus » 13.02.2012, 19:46

Surrealismi on paras :D ja TWG
Karvaotus
Raudanvalaja
Raudanvalaja
Avatar
 
Viestit: 292
Liittynyt: 15.08.2009, 21:19
RS -hahmo: Karvaotus
IRC-nick: Karvaotus

Re: TWG XXX | Surrealistinen Sekoilu

ViestiKirjoittaja =Ace= » 13.02.2012, 19:51

Mukana ollaan.
=Ace=
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 1886
Liittynyt: 24.10.2008, 12:07
Paikkakunta: Vantaa
RS -hahmo: Ace Quality
IRC-nick: Ace^
Klaani: Runepoli Karnevalistit

Re: TWG XXX | Surrealistinen Sekoilu

ViestiKirjoittaja Ryuk » 13.02.2012, 19:59

Tulen nyt ensikertalaisena mutta olen jo muutamat TWG:t seurannut joten eiköhän tämä tästä.
Ryuk
Hieroglyfisti
Hieroglyfisti
Avatar
 
Viestit: 909
Liittynyt: 26.01.2010, 18:52
Paikkakunta: Lande

Re: TWG XXX | Surrealistinen Sekoilu

ViestiKirjoittaja Christa » 13.02.2012, 20:00

Oon messis.

Ps:

Spoiler:
Kuva


pps.

Spoiler:
Kuva
Christa
Aseenkantaja
Aseenkantaja
 
Viestit: 470
Liittynyt: 23.02.2011, 10:01
Paikkakunta: Vantaa
RS -hahmo: Christaah
IRC-nick: Christa
Klaani: Finland Skillers Society

Re: TWG XXX | Surrealistinen Sekoilu

ViestiKirjoittaja Kapa Kala » 13.02.2012, 20:07

No mudda midäs däällä dabahduu :DD
Kapa Kala
Riistanvartija
Riistanvartija
Avatar
 
Viestit: 871
Liittynyt: 29.04.2008, 19:01
Paikkakunta: 28 Helmi 2005
RS -hahmo: 1650
IRC-nick: KapaKala

Re: TWG XXX | Surrealistinen Sekoilu

ViestiKirjoittaja The_Rest » 13.02.2012, 20:14

En pelaa, mut oon mukana.
The_Rest
kisse
kisse
Avatar
 
Viestit: 1337
Liittynyt: 29.04.2008, 19:05
Paikkakunta: twg discord
Discord nick: Liian pitkä tähän...

Re: TWG XXX | Surrealistinen Sekoilu

ViestiKirjoittaja Saque450 » 13.02.2012, 20:18

Onko mulle paikkoja vai?
Saque450
Renki
Renki
 
Viestit: 188
Liittynyt: 24.09.2011, 09:39
RS -hahmo: Xaleech

Re: TWG XXX | Surrealistinen Sekoilu

ViestiKirjoittaja Tempus » 13.02.2012, 20:19

No, jos nyt pakotetaan. Olin tosin jokatapauksessa osallistumassa (ehkä).
Tempus
Köydenpunoja
Köydenpunoja
Avatar
 
Viestit: 408
Liittynyt: 17.02.2011, 16:50
Paikkakunta: Espoo
IRC-nick: Tempus

Re: TWG XXX | Surrealistinen Sekoilu

ViestiKirjoittaja Mekyi » 13.02.2012, 20:21

Voisi sitä taas pitkästä aikaa tulla mukaan.
Mekyi
Renki
Renki
Avatar
 
Viestit: 224
Liittynyt: 09.12.2010, 19:48
RS -hahmo: Mekyi
IRC-nick: Mekyi
Klaani: Runepoli

Re: TWG XXX | Surrealistinen Sekoilu

ViestiKirjoittaja Makkara » 13.02.2012, 20:34

Eiköhän sitä sitten liitytä, kun ihan pakotetaan.
Makkara
Kaartilainen
Kaartilainen
Avatar
 
Viestit: 1502
Liittynyt: 13.08.2011, 13:29
RS -hahmo: Makkara
IRC-nick: Makkara
Klaani: Generation Finland

Re: TWG XXX | Surrealistinen Sekoilu

ViestiKirjoittaja ^Mask » 13.02.2012, 21:22

Pakkohan sitä on liittyä mukaan seuraan, koska tarvitaanhan sitä joku vahtimaan Arckaa (jos ei kukaan ole erikseen vielä ilmoittanut tekevänsä näin). :smile::
Pääsyyni on kuitenkin se, että viime osallistumisesta on aikaa, niin pitkästä aikaa taas voisi liittyä pelaamaan. :razz::
^Mask
Talonpoika
Talonpoika
Avatar
 
Viestit: 340
Liittynyt: 30.05.2008, 18:08
Paikkakunta: Seinäjoki
RS -hahmo: P U R K K A
IRC-nick: Paukkuh

Re: TWG XXX | Surrealistinen Sekoilu

ViestiKirjoittaja Hekate » 13.02.2012, 21:28

Sup

Jos tällä kertaa vaikka jaksais olla irkis.
Hekate
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 2213
Liittynyt: 29.04.2008, 16:24
Paikkakunta: Seinäjoki
RS -hahmo: Hekate125
IRC-nick: HeVi / HeVii

Re: TWG XXX | Surrealistinen Sekoilu

ViestiKirjoittaja Paah » 13.02.2012, 21:52

Ai loolinki saa paljastaa. Tää on nyt sitten sen takia great success tai ihan perseelleen meni. Jännitetään.

Ps. Mukana henkisesti




Pps. Ja karvaisesti
Paah
Räätäli
Räätäli
Avatar
 
Viestit: 1610
Liittynyt: 30.04.2008, 14:53
IRC-nick: Paah

Re: TWG XXX | Surrealistinen Sekoilu

ViestiKirjoittaja Sir Dollari » 13.02.2012, 23:00

Pitkästä aikaa voisin ilmoittautua mukaan. :)
Sir Dollari
Kaartilainen
Kaartilainen
Avatar
 
Viestit: 1740
Liittynyt: 07.05.2008, 14:28
RS -hahmo: Sir Dollari
Klaani: Finland Skillers Society

Re: TWG XXX | Surrealistinen Sekoilu

ViestiKirjoittaja Santru » 14.02.2012, 00:34

Mukana ehdottomasti!
Santru
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 2392
Liittynyt: 29.04.2008, 16:25
IRC-nick: Santru

Re: TWG XXX | Surrealistinen Sekoilu

ViestiKirjoittaja Rildor » 14.02.2012, 08:10

Sekoilu ilman Rlidloria ei ole kunnon sekoilua, joten vaadin että pääsen mukaan.
Rildor
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 1325
Liittynyt: 01.06.2008, 18:23
Paikkakunta: Rusko
RS -hahmo: Ruuti
IRC-nick: Rildor

Re: TWG XXX | Surrealistinen Sekoilu

ViestiKirjoittaja Kahvimuki » 14.02.2012, 09:44

Kyä juu.
Kahvimuki
Lahjoittaja
Lahjoittaja
Avatar
 
Viestit: 796
Liittynyt: 29.04.2008, 21:46
Paikkakunta: Somero
IRC-nick: Kahvimuki

Re: TWG XXX | Surrealistinen Sekoilu

ViestiKirjoittaja Juba » 14.02.2012, 12:29

Kuulin juttua että täällä sai ilmaista susipaistia? :{3
Juba
Liiterin herra
Liiterin herra
 
Viestit: 1277
Liittynyt: 29.04.2008, 19:04
IRC-nick: Juba

Re: TWG XXX | Surrealistinen Sekoilu

ViestiKirjoittaja Christa » 14.02.2012, 16:37

Juba kirjoitti:Kuulin juttua että täällä sai ilmaista susipaistia? :{3


kuulit oikein. :3
Christa
Aseenkantaja
Aseenkantaja
 
Viestit: 470
Liittynyt: 23.02.2011, 10:01
Paikkakunta: Vantaa
RS -hahmo: Christaah
IRC-nick: Christa
Klaani: Finland Skillers Society

Re: TWG XXX | Surrealistinen Sekoilu

ViestiKirjoittaja Giant » 14.02.2012, 19:57

Susipaisti on barhautta joten edelliset pelit seuranneena hyppään peliin mukaa!
Giant
Räätäli
Räätäli
 
Viestit: 1526
Liittynyt: 03.05.2009, 12:13
Paikkakunta: helsinki sity poi
RS -hahmo: Quitti
IRC-nick: On paras

Re: TWG XXX | Surrealistinen Sekoilu

ViestiKirjoittaja Kammo » 15.02.2012, 21:26

Jees, täällähän on jo ihan kivasti porukkaa. Luultavasti peliin tulee ainakin yksi hyvinkin tavallisesta poikkeava rooli, mutta jos pelaajia ilmaantuu enemmänkin, niin voisin ujuttaa roolilistaan vielä toisenkin erikoisuuden...

Halukkailla on siis vielä tilaisuus ilmoittautua peliin, mutta vaikka lisäpelaajia ei löytyisikään, niin kyllä tälläkin porukalla saadaan varmasti hyvä peli aikaan. Näillä näkymin lähtölaukaus päästäänkin ampumaan jo lauantaina.
Kammo
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 940
Liittynyt: 04.09.2010, 15:50
RS -hahmo: Kammo22
IRC-nick: Kammo22

Re: TWG XXX | Surrealistinen Sekoilu

ViestiKirjoittaja The_Rest » 17.02.2012, 12:57

Onkohan Lammo vielä elossa. :thinking::
The_Rest
kisse
kisse
Avatar
 
Viestit: 1337
Liittynyt: 29.04.2008, 19:05
Paikkakunta: twg discord
Discord nick: Liian pitkä tähän...

Seuraava

Paluu Pelurien kuja

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa