One Chance

Keskustelua ja höpinää kaikenlaisista peleistä, paitsi RuneScapesta. Eli Tammesta Mech warrioreihin ja kaikesta siltä väliltä.

One Chance

ViestiKirjoittaja Mr. Frost » 28.10.2011, 09:11

Kuva
Kuvalähde

HUOM! Lue seuraava ennen pelin aloittamista. Must-luettavaa.

Kuvitellaanpa, että olet tieteilijä, joka on tullut kehittäneeksi tehokkaan hoitomuodon syöpäsoluille. Aivan - olet mielestäsi tehnyt maailmasta paremman paikan, kunnes paljastuu, ettei hoitomuoto tuhoa ainoastaan syöpäsoluja, vaan myös terveitä soluja. Tämän hoitomuodon käytön seurauksena koko maailma kohtaa loppunsa kuuden päivän päästä.
Tästä päästäänkin sitten asian ytimeen: Mitä sinä tekisit näiden kuuden päivän aikana? Ottaisitko esimerkiksi elämästä kaiken ilon irti ja viettäisit kenties aikaa perheesi parissa, vai yrittäisitkö löytää viimeiseen asti vastakeinon maapalloa rappeuttavalle vitsaukselle? Valinta on sinun.

Pelin ohjaukset ovat yksinkertaiset - voit liikuttaa hahmoa nuolinäppäimillä ja painamalla välilyöntiä voit olla vuorovaikutuksessa johonkin.

No niin, nyt onkin sitten mielenkiintoinen kohta edessä. Tämä lyhyt mutta sitäkin emotionaalisempi flash-seikkailupeli on kirjaimellisesti nimensä mukainen - sinulla on vain yksi mahdollisuus päättää, mitä teet. Peli on tarkoitettu kertakäyttöiseksi - voit siis pelata tätä peliä vain kerran. Aivan, ei continue-vaihtoehtoa, ei replay-vaihtoehtoa, ei edes sivuston uudelleenpäivityksellä voi saada peliä uudelleen pelatuksi. Mieti siis tarkoin, mitä teet ja haluat tehdä pelin aikana.

Niin, ja jos haluatte ilmaista pelikokemuksianne juonipaljastuksien kera, esimerkiksi sen, miten peli teillä päättyi, pistäkää tällaiset seikat spoilereihin, kiitos.

Pelaa tästä

Peli ei ole minun! Kunnian pelistä ottakoot "AwkwardSilenceGames"!

Oma pelikokemukseni:

Spoiler:
Aluksi minulla oli vähän sekavaa sen suhteen, mitä pitäisi tehdä. Mielestäni musiikki soveltuu pelin tunnelmaan erinomaisesti. Tämä peli on kyllä sen verran dramaattisuudessaan säväyttävä, että oli hankala saada unta... :? Aloitin nimittäin aika myöhään tämän pelaamisen. Minulla peli päättyi niin, että pelin päähenkilö, John Pilgrim, ei onnistunut saamaan lääkettä kasaan, vaikka yritti.
Mr. Frost
Sikopaimen
Sikopaimen
Avatar
 
Viestit: 54
Liittynyt: 02.05.2008, 06:42
Paikkakunta: Valkeala
RS -hahmo: Megamarkus
IRC-nick: Frendi

Re: One Chance

ViestiKirjoittaja Teukku » 28.10.2011, 10:08

Spoiler:
Tuiki tietämättömänä lääkkeen sivuvaikutuksista vietin ensimmäisen päivän juhlien. Seuraavana päivänä emäntä jo pyysi jäämään kotiin, mutta halusin yrittää tehdä kaikkeni tilanteen korjaamiseksi. Kolleegani kuitenkin päätti päivänsä kesken palaverin työpaikan katolla, enkä pystynyt keskittymään olennaiseen enää tuona päivänä. Kolmas aamu ja perheeni alkaa osoittamaan jo masentumisen merkkejä -- kuten minäkin. Työpaikalla kolleegani olivat tehneet läpimurron vastalääkkeen kanssa, joka kuitenkin nopeasti osoittautui ajanhukaksi. Masennuin... elämä alkoi tuntua toivottomalta kun vaimoni ja lapseni vain makasivat sängyssä ja manasivat kaiken olevan ohitse. Niin mitä väliä sillä oli? Otin kaiken ilon irti pomon sihteerin kanssa... kun pääsin illalla "raskaan" "työpäivän" jälkeen kotiin, löysin vaimon kylpyammeesta. Hän oli viiltänyt kurkkunsa auki. Ilmeisesti ei halunnut kokea tuskallista loppua kuoleman sanelemana. Olin shokissa. Tyttäreni takia minun oli kuitenkin piilotettava ruumis. Hautasin ruumiin pihamme omenapuun alle. Seuraavina päivinä tyttäreni ihmetteli, missä äiti oli. En vastannut -- näin hänen silmistään, että se riitti vastaukseksi. Olen nyt käyttänyt kaksi päivää vastalääkkeen kehittämiseen, mutta tulokset eivät ole olleet hyviä... voimani alkavat loppua...

Saakelin hidastempoinen peli. Miksi sitä autoakin piti ajaa niin vatun hitaasti?
Teukku
Kaartilainen
Kaartilainen
Avatar
 
Viestit: 696
Liittynyt: 29.04.2008, 11:42
Paikkakunta: Pori
RS -hahmo: *Lopettanut*
IRC-nick: Teukku

Re: One Chance

ViestiKirjoittaja Vesinokka » 28.10.2011, 13:35

Oon ennenkin pelannu jotain tän tyylistä flash-peliä, jossa jokainen teko johti erilaiseen lopputulokseen. Suht emotionaalinen peli noin lyhyeksi, mut toisaalta aika tylsä jos rehellisiä ollaan. Ja audio sopi kokonaisuuteen hyvin. Mutta joo, oma strategiani oli
Spoiler:
tehdä loppuun asti joka päivä töitä, paitsi eräänä päivänä menin katolle, jolloin työkaveri teki itsemurhan hyppäämällä sieltä. Päähahmo sai lopulta pelastettua vain itsensä ja tytttärensä, vaimo kuoli.
Vesinokka
Metalliseppä
Metalliseppä
 
Viestit: 2958
Liittynyt: 07.02.2009, 12:46

Re: One Chance

ViestiKirjoittaja =Ace= » 28.10.2011, 17:56

Teukku kirjoitti:
Spoiler:
Tuiki tietämättömänä lääkkeen sivuvaikutuksista vietin ensimmäisen päivän juhlien. Seuraavana päivänä emäntä jo pyysi jäämään kotiin, mutta halusin yrittää tehdä kaikkeni tilanteen korjaamiseksi. Kolleegani kuitenkin päätti päivänsä kesken palaverin työpaikan katolla, enkä pystynyt keskittymään olennaiseen enää tuona päivänä. Kolmas aamu ja perheeni alkaa osoittamaan jo masentumisen merkkejä -- kuten minäkin. Työpaikalla kolleegani olivat tehneet läpimurron vastalääkkeen kanssa, joka kuitenkin nopeasti osoittautui ajanhukaksi. Masennuin... elämä alkoi tuntua toivottomalta kun vaimoni ja lapseni vain makasivat sängyssä ja manasivat kaiken olevan ohitse. Niin mitä väliä sillä oli? Otin kaiken ilon irti pomon sihteerin kanssa... kun pääsin illalla "raskaan" "työpäivän" jälkeen kotiin, löysin vaimon kylpyammeesta. Hän oli viiltänyt kurkkunsa auki. Ilmeisesti ei halunnut kokea tuskallista loppua kuoleman sanelemana. Olin shokissa. Tyttäreni takia minun oli kuitenkin piilotettava ruumis. Hautasin ruumiin pihamme omenapuun alle. Seuraavina päivinä tyttäreni ihmetteli, missä äiti oli. En vastannut -- näin hänen silmistään, että se riitti vastaukseksi.


Minun pelini oli aika samanlainen. Paitsi että
Spoiler:
toisena päivänä vein tyttäreni puistoon, ja hän menehtyi kävellessämme. Viimeisenä päivänä päätin lähteä yksin kävelylle puistoon. Voimat alkoivat loppua... Istuin penkille... Silmissä sumeni... *Ikuinen hiljaisuus*
=Ace=
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 1886
Liittynyt: 24.10.2008, 12:07
Paikkakunta: Vantaa
RS -hahmo: Ace Quality
IRC-nick: Ace^
Klaani: Runepoli Karnevalistit

Re: One Chance

ViestiKirjoittaja Nekrawl » 28.10.2011, 17:59

Aika masentava peli khyl.
Spoiler:
Loppui siten että jäin tyttäreni kanssa puiston penkille kun talvi tuli...onko tässä pelissä "positiivistä ja oikeaa" loppua?
Nekrawl
1v1 Fite me irl
Avatar
 
Viestit: 3091
Liittynyt: 29.04.2008, 20:12
Paikkakunta: Naantali / Espoo
RS -hahmo: Fastcaptain

Re: One Chance

ViestiKirjoittaja Mr. Frost » 28.10.2011, 19:35

Kapteeni kirjoitti:
Spoiler:
onko tässä pelissä "positiivistä ja oikeaa" loppua?


Spoiler:
Ei varsinaisesti. Kaikki loput ovat omalla tavallaan traagisia, tosin halutessaan voi hoitaa tutkimustyön loppuun saakka ja keksiä vastalääkkeen. En kylläkään ole ihan niin varma, ehtikö hän antaa sitä tyttärelleen, mutta jos tytär ei säilynyt hengissä, mieleni tällaisen lopetuksen "positiivisuudesta" voi vähän muuttua... Joka tapauksessa kaikki muut ovat ilmeisesti kuolleet tässä lopetuksessa. Sanoisin, että se, minkä lopetuksen suosii, on katsojan silmässä. Tämä peli pyrkii saamaan ihmisen analysoimaan omia valintojaan, tuli sitten millainen lopputulos tahansa.
Mr. Frost
Sikopaimen
Sikopaimen
Avatar
 
Viestit: 54
Liittynyt: 02.05.2008, 06:42
Paikkakunta: Valkeala
RS -hahmo: Megamarkus
IRC-nick: Frendi

Re: One Chance

ViestiKirjoittaja ReapeR » 30.10.2011, 14:30

Spoiler:
Ekana päivänä baariin. tokana päivänä kaveri teki itsarin. kolmantena pomo käski kotii. neljäntenä, ööö kävin töissä. viidentenä menin töihin ja kaveri yritti tappaa, ku pääsin kotiin oli tappanu vaimon ja lapsen viidentenä menin vaa puistoo
ReapeR
Talonpoika
Talonpoika
Avatar
 
Viestit: 330
Liittynyt: 14.07.2008, 09:39
IRC-nick: ReapeR

Re: One Chance

ViestiKirjoittaja Sciba » 30.10.2011, 15:53

Spoiler:
Masentavaa kun ei voinu itse hypätä :(
Sciba
Banned
 
Viestit: 1002
Liittynyt: 03.05.2008, 16:06
IRC-nick: ei oo kuvii

Re: One Chance

ViestiKirjoittaja Juba » 30.10.2011, 15:59

Sciba kirjoitti:
Spoiler:
Masentavaa kun ei voinu itse hypätä :(
Spoiler:
Kyllä pystyy... Itse tein näin sen jälkeen kun koin saman skenaarion kuten Reaperi.
Juba
Liiterin herra
Liiterin herra
 
Viestit: 1277
Liittynyt: 29.04.2008, 19:04
IRC-nick: Juba

Re: One Chance

ViestiKirjoittaja Saque450 » 30.10.2011, 18:40

Spoiler:
Itse menin kaikkina päivinä töihin muistaakseni 4-5 päivänä menin katolla niin kaveri hyppäs alas katolta ja sitten menin vain takaisin kotiin no sitten se meni silleen että aina töihin pomo oli katolla kun oli 3 päivä ja sitten kerto että hän ei aijo hypätä katolta no sitten 2 päivänä vaimo oli kuollu kylpyammeseen ja sitten tyttäreni kysyi missä äiti oli vein hänet puistoon hän kuoli sinne ja menin viimeseinä päivänä puistoon ja sama loppu ku Acella eli menin istumaan puistonpenkille ja silmät hiipui alspäin ja tuli ikuinen hiljaisuus. Tykkäsin pelistä todella sellanen hyvä Flash-peli suosittelen kaikille.
Saque450
Renki
Renki
 
Viestit: 188
Liittynyt: 24.09.2011, 09:39
RS -hahmo: Xaleech

Re: One Chance

ViestiKirjoittaja Teesuomi » 30.10.2011, 22:30

Voihan ton pelata useamminki. :D
Teesuomi
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 1990
Liittynyt: 29.04.2008, 20:01
Paikkakunta: Oulu/Lappi
RS -hahmo: 4X
Klaani: Northern Gods

Re: One Chance

ViestiKirjoittaja mist » 31.10.2011, 01:00

Jännä peli
Spoiler:
Ensimmäisenä päivänä menin vaan töihin, toisena näin kun kaveri hyppäs katolta..kolmantena yritin vielä muutaa asioiden kulkua menemällä töihin, neljäntenä päätin mennä töihin..tai no painoin sitä akkaa :redface:: illalla vaimo oli tappanut itsenä, viidentenä päivänä vein mollyn puistoon jonne se kuoli..viimeisenä päätin mennä takas labraan mistä kaikki alko, en halunnu kuolla sinne puistoon kuten tyttäreni vaan ironisesti heitin henkeni työpöydän ääreen :toru::

Miten ite analysoisin päätöksiäni..Yritin aluks kantaa vastuuta teoistani, unohin perheeni, retkahdin ja kuolin yksin. :cool::
mist
Leipuri
Leipuri
Avatar
 
Viestit: 961
Liittynyt: 01.02.2010, 22:02

Re: One Chance

ViestiKirjoittaja Mr. Frost » 31.10.2011, 11:45

Teesuomi kirjoitti:Voihan ton pelata useamminki. :D
No minä vähän ajattelinkin jos joku huomaisi tämän... :innocent:: Ajattelin jättää kertomatta, miten sitä voi pelata uudestaan, sillä pelihän on ylipäätänsä tarkoitettu kerran pelattavaksi, enkä ollut varma, olisiko siitä sopinut siinä tapauksessa puhua foorumeilla. Mutta kumminkin, nyt kun tuli otettua puheeksi, tässä niille, jotka haluavat nyt niin kovasti pelata tätä peliä uudestaan:
Spoiler:
Aloita peli joko toisella tietokoneella tai toisella sivustolla. Näin ainakin minulla toimi.

Ja vielä lopuksi myönnettäköön, että minäkin pelasin pelin ainakin kerran uudestaan läpi. :oops: Ajattelin pelin tunnelman ja alkuperän säilyttämiseksi korostaa pelin kertakäyttöisyyttä.
Mr. Frost
Sikopaimen
Sikopaimen
Avatar
 
Viestit: 54
Liittynyt: 02.05.2008, 06:42
Paikkakunta: Valkeala
RS -hahmo: Megamarkus
IRC-nick: Frendi

Re: One Chance

ViestiKirjoittaja Vesinokka » 31.10.2011, 12:05

Mr. Frost kirjoitti:
Teesuomi kirjoitti:Voihan ton pelata useamminki. :D
No minä vähän ajattelinkin jos joku huomaisi tämän... :innocent:: Ajattelin jättää kertomatta, miten sitä voi pelata uudestaan, sillä pelihän on ylipäätänsä tarkoitettu kerran pelattavaksi, enkä ollut varma, olisiko siitä sopinut siinä tapauksessa puhua foorumeilla. Mutta kumminkin, nyt kun tuli otettua puheeksi, tässä niille, jotka haluavat nyt niin kovasti pelata tätä peliä uudestaan:
Spoiler:
Aloita peli joko toisella tietokoneella tai toisella sivustolla. Näin ainakin minulla toimi.

Ja vielä lopuksi myönnettäköön, että minäkin pelasin pelin ainakin kerran uudestaan läpi. :oops: Ajattelin pelin tunnelman ja alkuperän säilyttämiseksi korostaa pelin kertakäyttöisyyttä.

Spoiler:
tai sit vaa poistaa evästeet


Piilotettu spoileriin. Ja juu, itse olisin myös ehdottanut kyseistä tapaa. -Juba
Vesinokka
Metalliseppä
Metalliseppä
 
Viestit: 2958
Liittynyt: 07.02.2009, 12:46


Paluu Pelurien kuja

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 23 vierailijaa