Kirjoittaja Kuivahko » 29.08.2011, 20:37
Allers ja Beechleaf saapuivat nopeasti varastolle Weelin perässä. Ison hallin suurista ovista vain toinen oli auki. Toista suurta, paksua metallista möhkälettä vasten nojaili pari vanhempaa metsuria polttamassa savukkeita. "Morgai, Jord, mitä täällä on tapahtunut?", Mink korotti ääntään lähestyessään kahta miestä. "Katso itse", miehistä kookkaampi, Jord, vastasi kasvot kalpeina. Toinen miehistä sylkäisi maahan ja varoitti kaksikkoa. "Se ei ole vuoren kaunein näky. Teinä pysyisin poissa sieltä", mies suuntasi sanansa Beechleafille. Tämä nyökkäsi, virnisti ja astui suureellisella harppauksella sisään, sanomatta sanaakaan. Allers seurasi perässä ja väänsi kookkaasta kierrettävästä valonkatkaisijasta seinällä. Hallin suuret, kirkkaat lamput syttyivät hitaasti. Ensin hetken välkkyen, sitten rävähtäen täyteen voimaansa.
Ensi silmäyksellä Beechleafin silmiin osui vain suuria metsä- ja raivauskoneita, jotka loivat lähes aavemaisia varjoja pimeään halliin. "Katsokaa.. Tu-tuolla", Weel sopersi ovenraosta ja osoitti hallin takanurkkaa. Varjoisassa nurkassa lepäävän kokoa suuremman metsäkoneen nosturivarsi oli katkennut liittymäkohdastaan ja tippunut miestä muistuttavan olennon päälle. Lattia varren alla oli veren ja sisälmysten peitossa. Mink käveli hitaasti ja vastahakoisesti lähemmäs, metsästäjän seuratessa. "Perkeleet vieköön. Ruumista ei tunnistaisi mieheksi, ellei pää olisi säilynyt ehjänä", tämä kirosi hiljaa. Beechleaf kumartui ruumiista kauemmas vierineen pään ylle. "Kuka hän oli Mink?", hän nosti toista kulmakarvaansa. "Kasvojen ja vaatteidensa perusteella väittäisin häntä erääksi asuinpaikan ja työvälineet vuokranneeksi ulkotyöläiseksi. Nimi taisi olla Mah Ram", Allers tutkaili ruumista katseellaan ja näytti tuskaiselta. Mies oli muuttunut tunnistamattomaksi liha- ja luumassaksi, joka oli tumman veren ja muiden ruumiin nesteiden peitossa. Beechleaf hymähti. "Et taida koskaan tottua tähän?", hän kiusoitteli. Allers ei vastannut.
"Mah Ram..", metsästäjä toisti nimen ääneen. "Irdashistako?", hän kysyi varmana asiastaan. "Irdashista. Nimen alkuperää ei ole kovin vaikeaa päätellä", Mink vahvisti. "Huolestuttavaa Mink", Beechleaf nousi kumarasta ja hypisteli partaansa. "Mikä niin?", Allersin äänensävy oli huolestunut. Hänen vanha tuttavansa ei usein kuulostanut näin vakavalta. "Tämä mies.. Hän oli minun tehtäväni", hän totesi madaltaen ääntään ja irvisti. "Ei. Ei voi olla", Mink ei ollut uskoa korviaan. Hiljainen ulkotyöläinenkö muka hänen vanhan ystävänsä työnantajien tähtäimessä? Allers pudisti päätään. "En usko sitä". Beechleaf riisui hattunsa ja siirsi sen rintaansa vasten. Oikealla kädellään hän teki ilmaan puolikuun, jonka läpi kulki kiemurtava viiva. "Et voi kieltää totuutta, Mink", hän sanoi hiljaa ja nosti katseensa katkenneeseen nosturiin. "Katso tuota. Näyttää aivan tavalliselta heikentyneeltä hitsaussaumalta. Tämä on ollut tapaturma", mies pudisteli päätään. "En odottanut mitään tälläistä". "Mitä tarkoitat?", Allers ei välttämättä halunnut kuulla vastausta, mutta kysymystä ei voinut jättää kysymättäkään. "Olen tehnyt palkkakeikkoja toinen toisensa jälkeen jo useamman vuoden. Tunnistan vaaran aina, kun sellainen on läsnä. Tiedätkö kuinka monta kertaa olen ollut vähällä päästä hengestäni? Ei, et tiedä, etkä luultavasti uskoisikaan", Beechleaf asetti hattunsa takaisin päähänsä. "Koskaan aikaisemmin työnantoni eivät ole olleet näin yksinkertaisia Mink", miehen ääni oli rautainen. "Pääsitpähän kerrankin helpommalla. Unohda muut kerrat. Tapaturmia sattuu", Allers halusi eroon puheenaiheesta niin pian kuin suinkin mahdollista. "Ei Näätä. Vaikka kohde onkin kuollut, täällä tulee tapahtumaan jotain muutakin. Aistin sen", Beechleaf kuulosti haudanvakavalta. Hänen silmistään paistoi epävarmuuden aiheuttama pelko ja kireys. Mink Allersia kuvotti äkkiä. Edes heidän villeinä vuosinansa Woodspoon Morn ei ollut koskaan vaikuttanut pelokkaalta tai huolestuneelta. "Mitä?", hän kysyi ääneen. "En tiedä Mink. Mutta meidän tuskin tarvitsee odottaa kauaa. En jaksa uskoa, että minut lähetettiin juuri tänne täysin sattumalta", Beechleaf irvisti ja kääntyi harppomaan takaisin ovelle. "Weel!", hän kajautti kovaan ääneen. "Juoksepas keittämään vahvaa teetä. Olemme kaikki sen tarpeessa". Poika nousi istumasta säpsähtäen. "Kyllä, Sir Beechleaf! Heti paikalla!". Nuori katosi ulos ilta-auringon paisteeseen.
_______________________________________________
Kirjoitan tarinanpätkäni loppuun yksi osa kerrallaan. Aika kangerteleva tämä prosessi.