Sivu 5/5

Re: Raketit K-18

ViestiLähetetty: 04.01.2011, 19:44
Kirjoittaja Asmodeus
Raketit nyt ovat aivan turhia, ei tarvitsisi olla ollenkaan olemassa. Turhia onnettomuuksia vain tapahtuu ja se kauneuskin on katsojan silmissä.

Mutta ikäraja oli hyvä asia, edes pari silmävammaa jää tapahtumatta. Paras tapa välttää kaikki vammat ja vaivat on kieltää ilotulitteet kokonaan sillä joka tapauksessa ne ajautuvat jotain kautta aina niiden käsiin jotka eivät niitä osaa käyttää oikein. En näe suoranaista järkeä ampua ilotulitteita toisia päin, pilata luistelijoiden päivä ampulla jäille niitä tai yksinkertaisesti käyttää holtittomasti. Joten voisin kai ilmaista kantani sanomalla kannattavani ikärajoja, vaikka tähtisädetikut eivät ole toistaiseksi ketään tappaneet.

Edit: Seurasin uutisia, ja siltä osin hyvä asia että on vähentyneet. Pettynyt voin yhä olla sen takia, että niitä onnettomuuksia tapahtui kuitenkin. Ja sinun 150 euroa meni kyllä kankkulan kaivoon, tai savuna ilmaan on osuvampi kuvaus. Sekin raha olisi lihottanut vaikka omaa keräystäsi uuteen tv:seen jo jonkun verran (näin esimerkkinä).

Re: Raketit K-18

ViestiLähetetty: 04.01.2011, 21:22
Kirjoittaja King Jontzku
Asmodeus kirjoitti:Raketit nyt ovat aivan turhia, ei tarvitsisi olla ollenkaan olemassa. Turhia onnettomuuksia vain tapahtuu ja se kauneuskin on katsojan silmissä.


Huono provo, mutta ns. pakko tarttua tähän. Jos olet yhtään uutisia seurannut, niin tänä vuonna on sattunut ennätyksellisen vähän onnettomuuksia. Useimmiten onnettomuuden uhreilla ei ole suojalaseja - ei siis ihmekkään että onnettomuuksia tapahtuu. Suojalasit päähän ihmiset. Ihme yleistämistä muutenkin tuo sinun viestisi.

Btw, meni 150e ilotulitteisiin tänä vuonna.

Re: Raketit K-18

ViestiLähetetty: 04.01.2011, 22:36
Kirjoittaja jakoavain
King Jontzku kirjoitti:
Asmodeus kirjoitti:Raketit nyt ovat aivan turhia, ei tarvitsisi olla ollenkaan olemassa. Turhia onnettomuuksia vain tapahtuu ja se kauneuskin on katsojan silmissä.


Huono provo, mutta ns. pakko tarttua tähän. Jos olet yhtään uutisia seurannut, niin tänä vuonna on sattunut ennätyksellisen vähän onnettomuuksia.

mutta jos raketit ois kokonaan kielletty niin ei tapahtus edes sen "ennätyksellisen vähän" onnettomuuksia.

Re: Raketit K-18

ViestiLähetetty: 05.01.2011, 00:43
Kirjoittaja .Hewwie'
Mut oma vika jossei osaa laittaa vähintään 15m henkilöistä ja lasit naamalla yms. turvapalokunta vieressä. Eikä tykittää käsistä toisia päin leikkien tähtien sotaa :P

Re: Raketit K-18

ViestiLähetetty: 05.01.2011, 01:26
Kirjoittaja Destih
jakoavain kirjoitti:
King Jontzku kirjoitti:
Asmodeus kirjoitti:Raketit nyt ovat aivan turhia, ei tarvitsisi olla ollenkaan olemassa. Turhia onnettomuuksia vain tapahtuu ja se kauneuskin on katsojan silmissä.


Huono provo, mutta ns. pakko tarttua tähän. Jos olet yhtään uutisia seurannut, niin tänä vuonna on sattunut ennätyksellisen vähän onnettomuuksia.

mutta jos raketit ois kokonaan kielletty niin ei tapahtus edes sen "ennätyksellisen vähän" onnettomuuksia.

Onks sil välii? Muutama urpo sinne tai tänne?
OT: Waste of money, nty

Re: Raketit K-18

ViestiLähetetty: 08.01.2011, 17:57
Kirjoittaja Muxu
No siis onhan se "järkevää" mutta sillä että onko jokin asia järkevää voidaan kyseenalaistaa kaikki. En nyt tiedä että onko tuo nyt niin tarpeellista mutta kun itsellä mennyt tuo raketti ikä ohitse niin empä paljoa välitä. Mutta eipä tuo ikäraja vaikuta nuorten ampumiseen millään tavalla. Kyllä niitä aina jostain saadaan jos ei vanhemmilta niinkuin yleensä.

Re: Raketit K-18

ViestiLähetetty: 11.01.2011, 07:37
Kirjoittaja roni111
Minun mielestä raketteja saisi ampua 15v täyttäneet mutta, nuoremmille aikuiset seuraan. En itse pidä K18 raketti säännöstä kun, olen itse vasta 13v.

Re: Raketit K-18

ViestiLähetetty: 11.01.2011, 14:21
Kirjoittaja .Hewwie'
Mutta kuitenkin tälläkin hetkellä sun pitäs ampua vanhempiesi kanssa, ja vaikka toi ikäraja olisi 15v ja nuoremmat vanhempien kanssa. Joutuisit tällöinkin ampumaan vanhempiesi seurassa niitä laillisesti. Eli eihän tuo vaikuta mitenkään sun ikästen rakettien hallussa pitoon/ampumiseen. :biggrin::

Re: Raketit K-18

ViestiLähetetty: 13.01.2011, 22:13
Kirjoittaja mist
Suomi on siisti valtio kun saat haulikkoon luvat 15 vuotiaana mutta paukkuserpentiiniä ostaessa pitää olla 18 :smoker::

Re: Raketit K-18

ViestiLähetetty: 13.01.2011, 22:19
Kirjoittaja Mrs Short
mist kirjoitti:Suomi on siisti valtio kun saat haulikkoon luvat 15 vuotiaana mutta paukkuserpentiiniä ostaessa pitää olla 18 :smoker::

Mikäköhä siinä on, että kaikki vertaa haulikkoon näitä juttuja? En muista ikinä lukeneeni onnettomuuksista, jotka olisivat johtuneet siitä, että nuorella on ase käytössä, mutta näissä raketeissa niitä haavereita kyllä joka vuosi tulee

Re: Raketit K-18

ViestiLähetetty: 13.01.2011, 22:35
Kirjoittaja mist
Raketeilla kyllä saa aikaan vahinkoa mutta tuskin millään paukkuserpentiinillä.

Re: Raketit K-18

ViestiLähetetty: 14.01.2011, 08:09
Kirjoittaja Lekalle
Tuskinpa niitä haavereita tulisi jos kaikki ampujat käyttäisivät suojalaseja... :|

Re: Raketit K-18

ViestiLähetetty: 14.01.2011, 08:21
Kirjoittaja Sliphie
Lekalle kirjoitti:Tuskinpa niitä haavereita tulisi jos kaikki ampujat käyttäisivät suojalaseja... :|

Vastuullisella ampumisella kyllä, mutta jos niillä pelleiltäisiin, kuten täällä, niin ei laseista olisi paljoa hyötyä.

Re: Raketit K-18

ViestiLähetetty: 16.01.2011, 21:32
Kirjoittaja Tukkimies
^^ Suojalasit voi pelastaa sun silmät

Kun ite míettii mitä tuli tehtyä nuorempana niin ihan asiallinen on toi K18 laki, mutta ei ne kaikki 18 täyttäneet osaisi niitä asiallisesti käytellä. Esmerkiksi tossa pari taaksepäi uutenavuotena joukko jonneja ampuili thunderkingejä ja roomalaisia päin väkijoukkoa. Sitä tulee ihmeteltyyki ettei tapahtunut mitään vakavaa.

Re: Raketit K-18

ViestiLähetetty: 16.01.2011, 21:53
Kirjoittaja Chile The Bh
K18 on oikein hyvä, ja aivan loistavaa että mennään asteittain tämän poistamiseen kokonaan. Järjetöntä ympäristön tuhlausta ja mitä siitä hyödytään? None.

Re: Raketit K-18

ViestiLähetetty: 17.01.2011, 18:03
Kirjoittaja FameFox
Laissa on hyvät ja huonot puolensa. Eihän raketteja kiellettäisi jos niitä ei käytettäisi väärin. Itse olen 14 eikä ole tullut koskaan ongelmia rakettien kanssa, koska turva-ohjeita noudattamalla loukkaantumisen riski vähenee huomattavasti. Järkevästi käytettynähän ne kruunaavat uudenvuoden.

Re: Raketit K-18

ViestiLähetetty: 18.01.2011, 10:00
Kirjoittaja Valokaapeli
Raketit vois suoraan kieltää yksityishenkilöiltä, turhaa rahantuhlausta. Ois paljon parempi jos ilotulituikset järjestäis kunta.

Re: Raketit K-18

ViestiLähetetty: 18.01.2011, 19:55
Kirjoittaja Sliphie
Täällä kunta järjestää ilotulituksen, vuosi vuodelta tosin köyhtynyt plus ilotulitteet ovat maksaneet sponsorit. Viimeinen ns. itsenäinen vuosi, ennen kuin tuli kuntaliitos, oli isot ilotulitukset, yritysten kustantamana. Siitä ovat pienentyneet.