Andrew Layne - Elementtien raivo. (pv: 01.07.2012)

Asukkaiden kertomia tarinoita ja runoja.
Alueen säännöt
viewtopic.php?f=18&t=60

Andrew Layne - Elementtien raivo. (pv: 01.07.2012)

ViestiKirjoittaja Ferozer » 19.06.2012, 00:21

Otsikkoon tulee aina merkintä milloin päivitetty! eli pv = päivitys




Luku 1 - Alku


Andrew Layne oli väsynyt, kuka tahansa olisi jos olisi harjoitellut sisäisen voimansa sulautumista mielenvoimaan, luoden energiaa jonka tuhovoima oli suoraansanottuna kauhistuttava. Tai olisi, jos Andrew oppisi käyttämään voimiaan paremmin.
Aloittelevan maagin työ ei ole niin helppoa kuin moni luulee, monien mielestä sormia napsauttamalla maagi saa aikaan ihmeitä, joita maallikko ei pysty ymmärtämään.

Vihreä liekki ympäröi Andrewin oikeaa kämmentä, se leikki sormien ympärillä, tanssien kuten mikä tahansa liekki.
Hänen kätensä verisuonet pomppasivat ihon pintaan, kyynerpäästä alaspäin käsi vaihtoi väriään pikkuhiljaa tulipunaiseksi
Andrew ojensi vasemman kätensä, puristi sen nyrkkiin, keskittyä ja avasi nyrkkinsä. Kaikki tämä kesti noin puoli sekuntia.
Sinisestä vihreäksi vaihtuva rihma osui seinään rätisten, tiiliseinästä lehahti ties kuinka monen vuoden pölyt ilmoille, Andrew täytti mielensä sisäisellä voimallaan, uskoi sen yhtyvän mieleensä ja siinä samassa seinään iskeytyi tummanvihreä salama joka jätti ikäänkuin polttomerkkinsä ilmaan, pöly, savu, jytinä ja meteli täytti ilman kun tiiliseinä murtui ja kaatui maahan.

Andrew oli onnistunut taikomaan säteen joka lamauttaisi vihollisen, tästä hän oli ylpeä.
Hän tiesi että pian hän oppisi uutta, jotain mitä hän ei vielä itsekään tiedä. Mutta hän tiesi että se tapahtuu pian, sillä ei ole kulunut kauaa aikaa siitä kun talvi tuli kesken kesän, syksyi meni ohi puolessa päivässä ja yhtäkkiä satoi lunta.
Mutta nyt hänen olisi aika levätä, hän ehtisi harjoitella tarpeeksi.



Kaupunkia ympäröivät ylväät ja jykevät tornit, muurit ja portit joka ilman suuntaan, seisoivat kaikki yhtä vakuuttavan näköisinä. Ratsumiehet saapuivat horisontista hevosenkengät kopisten itäportille joka aukesi hitaasti toivottaen heidät tervetulleiksi. Portit olivat satoja, ellei tuhansia vuosia vanhoja. Silti ne aukesivat ilman pienintäkään valituksen ääntä.
Andrew katseli kuinka ratsumiehet laskeutuivat hevosiltaan, hän kuuli heidän nauravan, ilmeisesti miehet aikoivat juhlia, syytä poika ei tähän tiennyt, mutta uskoi silti että miehet olivat voittaneet ties minkälaisen taistelun.
Ratsumiehet kävelivät yksi kerrallaan sisään majataloon, kun heidän varjonsa katosivat majatalon valoon, Andrew nousi.
Polvet täristen hän käveli eteenpäin, epävarmasti hän uskoi onnistuvansa seuraavassa taiassa jonka hän halusi palavasti oppia.
Hän asteli eteenpäin, kiihdyttäen kävelyvauhtiaan, osoitti vasemmalla kädellä eteensä, muodosti kirjaimen sormillaan ja oikealla kädellä hän elvytti vihreän liekkinsä, joka taas iloisesti tanssahteli hänen kädessään, Andrew napsautti vasemman käden sormiaan, puristi oikean kätensä nyrkkiin jolloin tuli sammui. PAM.
Hän oli kadonnut. Hetki sitten mustaan pukeutuva tummahiuksinen poika oli kävellyt kovaa vauhtia kohti majataloa, nyt häntä ei enää näkynyt.

PAM. Andrewin korvissa vihelsi, hän ei kuullut mitään, maisema jossa hän äsken oli, vaihtui kovaa vauhtia maisemaan jonka hän nyt näkee, ihankuin hän juoksisi matkan nopeammin kuin kotka lentää tai mikä tahansa.
Toinen pamaus kun maisema pysähtyy, Andrew horjahtaa eteenpäin kuin joku olisi työntänyt häntä, hänen vatsansa ei pitänyt tästä ollenkaan, hän kaatui polvilleen kun jalat antoivat periksi. Ja oksensi.

''Mitä!? Ei!'' Joku huusi, Andrewin maailma pyöri vielä niin että oli parasta oksentaa toisen kerran.
''Lopeta!!'' Sama ääni huusi vielä kerran, Andrew piti silmiään kiinni eikä edes uskaltanut miettiä niiden avaamista.
''M-mi-minä..'' Hän vaikeroi, puhuminen oli happoa hänen kurkulleen, puukko hänen kielellään.
''O-olen pahoillani'' Andrew mutisi, konttasi eteenpäin, liukastui omaan oksennukseensa, ei edes miettinyt nousemista, niinkuin kunniakkaan maagin pitäisi, vaan pyörtyi.




''Andrew Layne?'' Kysyi voimakas ääni pienemmältä mieheltä, joka oli tuonut 16 vuotiaiden henkilöpaperit miehelle, jolla oli erikoisen voimakas ja vahva ääni.

''Kyllä? Täytti 16 vuotta hetki sitten, ihan näppärä poika, osaa taikoakin!'' Pienempi mies vastasi pyöritellen peukaloitaan.

''Ei sodassa ole aikaa eikä tilaa pikkupoikien pupu-hatusta, leikeille.'' Vastasi Jared, iso mies, vahva ääni, kauhua kylvävä sotahuuto, mitä muuta voi odottaa mieheltä joka on lapsesta asti käsitellyt miekkaa ja tapellut kenen kanssa milloinkin.

''Ei nyt ole kyse sellaisista taioista, vaan ihan oikeasta magiasta, Andrew on Anselm Laynen poika, sinähän tunsit hänet?'' Pienempi mies, Joakim selvitti, sillä Jared oli usein jääräpäinen.

''Vainiin, siinä tapauksessa pistämme kutsun aseisiin myös Andrewille, pojan on aika unohtaa pikkutaiat ja ottaa käteensä miekka.'' Ja niin Jared antoi Andrewin tiedot Joakimille.




Voimakas kipu alaselässä piti Andrewia hereillä, hänen silmänsä painoivat kuin lyijy, mutta hän ei pystynyt nukahtamaan.
Peittokin tuntui enemmän ahdistavalta kuin turvalliselta, sillä aina kun hän otti peittoa pois, tuli liian kylmä, jos taas piti sitä päällään, hän melkein kuoli kuumuuteen. Tästä voi kuka tahansa päätellä sen, että miten käy kun suorittaa Siirtymän, hiemankin väärin.

''Hän ei sinänsä epäonnistunut siinä, mutta taikahan toimii niin, että henkilö A, siirtyy paikkaan B, silmänräpäyksessä.'' Harmaapartainen, kalju mies selitti. Andrewin silmät olivat hiekkapaperia ja hänen silmänsä aluset näyttivät siltä että häntä olisi lyöty kasvoihin, silti hän sai kohdistettua katseensa harmaapartaiseen mieheen.

''Mutta se vaara siinä aina on, että henkilö joko katkaisee niskansa, selkärankansa tai jonkin muun elämän kannalta hyvin tärkeän osan, siksi vain.. Mestarivelhot käyttävät tuota taikaa.'' Mies laski katseensa Andrewiin. Mies arvosteli, mietti ja ennusti. Hän oli nähnyt samankaltaiset silmät joskus toistekin, kun vaan muistaisi, että missä?

Taas mies puhui jostain, Andrew ei jaksanut kuunnella, hänen silmänsä painuivat väkisinkin kiinni, hän juhlisti sitä hieman mielessään, oli iloinen siitä että saisi kunnon lepoa ja vaipui uneen.



Tasaisella ja kivisellä korokkeella, noin sata metriä korkealla, keskellä erämaata. Tuuli puhalsi hiekkaa, pieniä kiviä, pölyä, mitä lie. Aurinko oli jo laskenut horisontin taa, ja hohti nyt punaisena jossain kaukana. Koko taivas oli punainen.

''Sinulla ei ole aikaa ihailla maisemaa!'' Hän kuuli pään sisällään ja katsoi vastustajaansa joka valmisti mitä ilmeisimmin taikaa.
Molemmat nyrkit auki, punaisen ja lilan sekainen liekki sormenpäissä, sormien napakka napsautus ja siinä samassa lilasta punaiseksi muuttuva, savuava nuoli, hyökkäsi päin.
Vihreä liekki lehahti iloisesti kun se torjuttiin, ja heti sen jälkeen, hän koukisti polviaan, löi oikean kätensä maahan ja sytytti omat voimansa.

Ensin kynsien alta hohti hieman sinistä, sitten sininen levisi sormien päähän, ja ei tarvittu kuin lihasten kiristys, ja käsi oli kyynerpäästä alaspäin vihreästä siniseksi tanssivan liekin peitossa. Vasen käsi kohdistettuna viholliseen, tähän ainoaan kohteeseen joka oli tarkoitus tuhota. Vihollinen oli helppo maali, se ei edes liikkunut.
Kirkkaana hohtava, vihreä salama iski vihollisen jalkoihin. Tai ei se iskenyt, se räjähti vihollisen jalkoihin, suoraan oikean jalan alle. Ääni salamasta humisi vieläkin korvissa, ja silmät olivat ehkä hieman arat, mutta vihollinen oli voitettu, kukaan ei jatka taistelua jos toinen jalka puuttuu. Hän katsoi vihollistaan, polven alapuolella oli vain jauhelihaa joka savusi, tirisi ja näytti kauhealta sekä epämääräiset mustaksi värjäytyneet luuntyngät. Hän tunsi mahansa kääntyvän.

Andrew avasi silmänsä, kääntyi, ja aikoi oksentaa lattialle. Hän kuitenkin piti kaiken sisällään, ja katsoi paremmin ympäristöään. Huoneessa oli ainakin kaksisataa sänkyä, ja jokaisessa nukkui joku. Se kertoi jo sen että hän on joko sairaalan, tai todennäköisemmin armeijan punkalla.


Luku 2 - Katoaminen




''Hän pärjää jo aivan hyvin miekan ja kilven kanssa'' Sanoi Jared.
''Totta, mutta hän on aivan ylivoimainen ikäistensä joukossa, kiitos taikavoimien'' Hän jatkoi, pyöräytti käsiään ja astui pois ikkunalta.
Jared silmäili huonetta ja katsoi Joakimia joka istui tuolilla viipaloiden ja syöden omenaa.
Joakim nielaisi ja veti henkeä.
''Eli pitäisikö asialle tehdä jotain?'' Joakim kysyi ja tuikkasi tikarin omenaan.
''Eh-do-tto-masti, pitäisi.'' Oli vastaus.

Teräskengistä ja Jaredin painosta johtui se, että jokainen askel huoneessa oli vakuuttava ja itseasiassa se oli varsin sopiva ääni, kun katsoi miestä itseään. Ylpeä ja viisas, ainakin omasta mielestään.
Jared veti kätensä lyhyen, ruskean tukkansa päältä ikäänkuin pyyhkien jotain pois, katsoi taas ulos ja nojasi ikkunaan.
''Tiedän yhden, joka voi poistaa taikavoimat, ja mehän teemme sen jo tänään'' Jared hymyili ja naurahti. Kääntyi ja tarpoi nopeasti ovea kohti, askeleet jymähtivät lattiaan, hän huikkasi Joakimin mukaansa, ja niin kaksikko lähti.


Miekkojen ja kilpien kalina oli ehkä pahinta, mitä Andrew tiesi, se oli jotenkin ahdistiva ääni, varsinkin kun se kantautui omasta itsestä. Hänen kilpensä oli raskas ja se puristi kättä, hänen miekkansa oli painava ja epämukava, tuntui ettei se sopinut ollenkaan käteen, hänen rengaspanssarinsa poltti hänen ihoaan ja kypärä valui kokoajan silmille.
''Andrew!'' Huusi joku takaa, hän tiesi että ei olisi aikaa kohennella varusteita koska he harjoittelivat taistelemista, Andrew vain kääntyi ja nosti kilpensä suojaksi.

Ja hän arvasi oikein, hänen ikäisensä poika löi siihen miekalla, Andrew veti kilpensä vasemman kyljen suojaksi ja huitaisi miekkakädellä kohti vastustajaa, joka väisti iskun.
''Olet hidas'' Vastustaja ilkkui, pudotti kilpensä ja otti toisenkin miekan käyttöönsä. Andrew pyöräytti silmiään.
Kilpi sai pari iskua heti, vastustaja yritti kaiketi rikkoa suojan, toiset pari iskua vasemmalta Andrew torjui jalallaan, tai kengällään, sillä siinä oli korkea suojus melkein polveen asti.

Nyt vastustaja syöksyi kohti, Andrew löi miekalla syöksyvää vihollista kohti, hänen iskunsa torjuttiin ja hänen kilpensä sai yhden, kovan iskun. Ja vihollinen syöksyi päälle, molemmat kaatuivat maahan, Andrew kieri kauemmas, nousi ylös ja saavutti taas täydellisen puolustus-asentonsa, tai siksi hän sitä nimitti.

''Olet pelkuri! Et tee muuta kuin seisoit paikallasi ja pidät kilpeä pystyssä, kukaan ei taistele noin!'' Vihainen vastustaja ilkkui.
Andrew puri huultaan, heitti miekan, kilven sekä hanskansa maahan, sytytti vihreät liekit molempiin käsiinsä ja ampui pari nyrkin iskua, tosin viiden metrin päästä. Vihreät nyrkit lensivät ilman halki, toinen vastustajan mahaan ja toinen leukaan.
Eihän ne oikeasti olleet nyrkkejä, mutta niiltä ne näytti.
''Mitä he-'' Vastustaja piti mahastaan ja katsoi Andrewia.

Andrew kohdisti vasemman kätensä vastustajaan, nappasi sen kaulasta vihreänä savuavalla, sinisellä ketjulla, ja veti vastustajan maahan. Oikealla kädellä hän pystyi polttamaan vastustajan ihoa ketjun kohdalta, jos halusi.

''Luovuta'' Andrew sanoi, vapautti vastustajan, ja kääntyi. Hän kurkkasi vielä olan yli ja katsoi yskivää poikaa, sitten hän lähti kävelemään kohti punkkaansa, sillä päivä oli ollut raskas. Hän kohautti olkapäitään ja nosti kypäräänsä, kilpi hiersi hänen kättään ja miekka oli turhan raskas, vaikka se roikkuikin koko ajan vyötäisillä ja heilui edestakaisin jokaisella liikkellä, jonka hän teki.

Viidentoista minuutin ajan hän käveli kohti huonetta kohti ja kun hän saapui ovelle vain huomatakseen etteivät vartijat päästäneet häntä sisään, hänen mielessään välähti kohtaus jossa hän seisoo linnan pihalla ja nauraa kuin mikäkin paholainen.
Vartijat ovella katsoivat häntä pitkään ennenkuin kysyivät hänen nimeään, hän vastasi nopeasti ja itsevarmasti, siinä samassa vartijat nappasivat hänen käsistään kiinni, rimpuilusta huolimatta Andrew raahattiin yhteen linnan torneista, lukittiin ovien taakse ja otettiin puhutteluun.

''Käytät taikavoimia, aktiivisesti ja nopeasti.'' Jared sanoi seistessään ikkunan edessä, josta näki harjoitusalueelle linnan pihalla.
''Totta.'' Andrew huokaisi, katseli ympärilleen, eniten hän katseli Joakimia joka lävisti omenaa terävällä tikarilla, kerta toisensa jälkeen. ''Mutta en minä-'' Jared keskeytti hänen lauseensa käskemällä Andrewia olemaan hiljaa, ja puhumaan kun häneltä kysyttiin jotain.
''Miltä tuntuisi, jos et voisi käyttää taikavoimia.'' Jared sanoi samalla kun kääntyi ja katsoi tiukasti Andrewia silmiin.
''En tiedä, en osaa käyttää miekkaa, en ole tottunut.'' Andrew mutisi ja katsoi Jaredia silmiin yhtä tuimasti.
''Siispä opettelet, tässä maailmassa, tähän aikaan, ei ole paikkaa taikatempuille'' Jared sanoi ja katseli häntä päästä varpaisiin, arvostellen ja tuomiten.

Andrew tunsi kuinka hiillos hänen sisällään saisi uutta puuta, ja pian leimahtaisi liekkeihin, mutta hän vain seisoi paikallaan, hän halusi tappaa tämän pitkän ja leveähartiaisen miehen siihen paikkaan, mutta sitä ei kannattanut tehdä, hän olisi kuollut varmasti minuutissa, koska huoneen ulkopuolella oli rivi vartijoita, valmiina mihin vain.
''Miksei?'' Andrew kysyi, vihaisena ja pelokkaana, astui puoli askelta eteenpäin ja huomasi kuinka Joakim säpsähti, oli valmiina heittämään tikarin hänen päähänsä jos hän tekisi jotain.
''Ei ole mitään turhempaa, kuin pienet taikatemput.'' Jared tokaisi, kääntyi takaisin ikkunalle ja tuijotti haikeana ulos.
''Vaikka isäsi olikin tämän maan mahtavin velho, hänen poikansa ei olisi muuta kuin keskivertainen tulipallon heittäjä sirkuksen vetonaulana, tai valoesityksen järjestäjä.'' Hän puhui hiljaisella äänellä ja sulki silmänsä. ''Siksipä olemme päättäneet tukahduttaa taikavoimasi säälittävät rippeet ja lukita ne.'' Hän jatkoi.

Andrew jäätyi paikalleen, hiillos hänen sisällään paloi korkealla, puita heitettiin nuotioon jotta se palaisi läpi yön, lämmittäen ja antaen valoa kaikille, jotka sitä tarvitsivat. Hänen molemmat kätensä leimahtivat ja paloivat himmeänä, vihreänä liekkinä.
''Te ette koske minuun'' Andrew sanoi, katsoi Jaredia ja PAM. ilmestyi hänen taakseen, Joakimin tikari oli ilmassa, tosin se osui siihen kohtaan seinää, jonka edessä Andrew oli hetki sitten seissyt, Andrew löi kätensä Jaredin selkään ja samassa ne upposivat hänen panssarinsa läpi, ja nyt Andrewin kädet polttivat Jaredin selkänahkaa, pysäyttivät sydämen ja tekivät keuhkoista velliä.
Jared oli kuollut, hänen elämänsä ja kaikki mitä hän oli ikinä tehnyt, valui hukkaan.

Andrew kääntyi ja osoitti molemmilla käsillään Joakimia, Andrew ohjasi liekkiään kehosta käsivarsiin, ja samassa kaksi kirkkaanvihreää salamaa iskivät Joakimiin, heittivät hänet huoneen toiselle puolelle päin tiiliseinää.
Joakim oli kuollut, hänestä ei oltu edes kirjoitettu historiaa, hän katoaisi kuin kuka tahansa muukin mitätön linnan klovni.

Vartijat puskivat ovesta läpi. Nähdäkseen ettei siellä ollut kuin heidän päällikkönsä ja apulainen, molemmat elottomina makaamassa. Andrew oli rikollinen, vaarallisimmasta päästä, häntä etsittäisiin ja tuotaisiin takaisin, elävänä tai kuolleena.

Luku 3 - Ilma



Andrew Layne oli kuin kuka tahansa ikäisensä poika, hänessä ei ollut mitään erityistä ulkonäöllistä, joka erottaisi hänet muista, mutta hänet oli etsintäkuulutettu, iäksi karkoitettu kotipaikastaan, ja hänet haluttiin vastaamaan teoistaan, joko elävänä, mutta mieluummin kuolleena. Andrew oli velhon poika, hän oli perinyt isältään suuret, ehkä voimakkaimmat voimat, mitä maa päällään kantaa, jonakin päivänä ne saattaisivat pelastaa hänet, tai tappaa hänet, mikään ei ollut vielä varmaa.


Andrew siirtyi paikasta toiseen, matka jonka hän yhdellä harppauksella pääsi, oli noin kilometri, siirtyminen oli hänelle vieläkin kivuliasta, mutta vaihtoehtoja ei ollut, käveleminen oli liian hidasta, ja juokseminen ei sopinut hänelle. Korvia vihlovat pamaukset kaikuivat ties kuinka kauas, mutta ei hän siitä välittänyt, oli vain pakko päästä eteenpäin. Pakoon niitä, jotka joskus tarjosivat hänelle suojan, nyt hänellä ei ollut mitään. Taas satoi lunta, sitten vettä, sitten oli kuuma.

Tuuli puhalsi lujaa Andrewin kasvoja päin, hän ei jaksaisi enää siirtyä, joten hän laahasi eteenpäin, tuuli oli lämmin, kylmä, ja kaikkea niiden väliltä, välillä tuntui että jäätyi, välillä että palaisi hengiltä. Mutta hän vain käveli.
Ilta tuli nopeasti ja hän päätti levätä, nuotiota ei uskaltanut sytyttää, sillä se olisi liian näkyvä ja joku voisi hyökätä, joten hän käpertyi lähimmän suuren kiven taakse, pisti pyöreän kilpensä pään ja ylävartalon suojaksi, ja nukahti.
Viimeksi muokannut Ferozer päivämäärä 01.07.2012, 15:50, muokattu yhteensä 3 kertaa
Ferozer
Sikopaimen
Sikopaimen
Avatar
 
Viestit: 52
Liittynyt: 21.12.2009, 04:49

Re: Andrew Layne - Elementtien raivo.

ViestiKirjoittaja Jermuhko » 20.06.2012, 19:27

Kiva kun saadaan tännekkin uutta matskua! :) Vaikuttaa erittäinkin mielenkiintoiselta tarinalta, missään vaiheessa ei tullut mieleeni lopettaa lukemista. Äidinkielellisestikkin (olipa kyllä sana:D) tarina vaikutti oikeinkin laadukkaalta. Jatka toki! En paljon haukuttavaa keksi, enkä kyllä kehitysideoitakaan ainakaan tässä vaiheessa. :) Taisinpa muuten olla eka:)
Jermuhko
Renki
Renki
Avatar
 
Viestit: 182
Liittynyt: 07.07.2008, 17:24
RS -hahmo: Joe 6266
Klaani: Runepoli Karnevalistit

Re: Andrew Layne - Elementtien raivo.

ViestiKirjoittaja Ferozer » 29.06.2012, 10:05

Jermuhko kirjoitti:Kiva kun saadaan tännekkin uutta matskua! :) Vaikuttaa erittäinkin mielenkiintoiselta tarinalta, missään vaiheessa ei tullut mieleeni lopettaa lukemista. Äidinkielellisestikkin (olipa kyllä sana:D) tarina vaikutti oikeinkin laadukkaalta. Jatka toki! En paljon haukuttavaa keksi, enkä kyllä kehitysideoitakaan ainakaan tässä vaiheessa. :) Taisinpa muuten olla eka:)



Anteeksi nyt kommentointi omaan tarinaan, mutta joo, sinun iloksesi tästä tulee varmastikkin pisin tarinani, ikinä.
Alku nyt on vähän tahmeaa, mutta siitä se lähtee!
Ferozer
Sikopaimen
Sikopaimen
Avatar
 
Viestit: 52
Liittynyt: 21.12.2009, 04:49

Re: Andrew Layne - Elementtien raivo. (pv: 01.07.2012)

ViestiKirjoittaja Jermuhko » 26.07.2012, 13:46

Toinen luku muutti tarinan kulkua täysin.. En tarkoita että se olisi huono asia, mutta nyt siirryttiin kaiketi lain oikealta puolelta väärälle. Jatkoa odotellessa:)
Jermuhko
Renki
Renki
Avatar
 
Viestit: 182
Liittynyt: 07.07.2008, 17:24
RS -hahmo: Joe 6266
Klaani: Runepoli Karnevalistit

Re: Andrew Layne - Elementtien raivo. (pv: 01.07.2012)

ViestiKirjoittaja Ferozer » 14.12.2012, 13:07

Jermuhko kirjoitti:Toinen luku muutti tarinan kulkua täysin.. En tarkoita että se olisi huono asia, mutta nyt siirryttiin kaiketi lain oikealta puolelta väärälle. Jatkoa odotellessa:)

EDIT: Edelleeeeeeeeeeeeeen 2 vuotta myöhemmin kiireet jatkuvat, mutta toivoa on! :cry::
Atoms and particles behave in probabilistic ways, but our mind is made of atoms and particles..
How can free will exist?
Ferozer
Sikopaimen
Sikopaimen
Avatar
 
Viestit: 52
Liittynyt: 21.12.2009, 04:49


Paluu Tarina- ja Runoiluteltta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa