Lapsen suusta

Asukkaiden kertomia tarinoita ja runoja.
Alueen säännöt
viewtopic.php?f=18&t=60

guis hayzee

Hyvä
0
Ei ääniä
Kohtalainen
1
50%
Huono
1
50%
 
Ääniä yhteensä : 2

Lapsen suusta

ViestiKirjoittaja Ferozer » 29.11.2010, 01:42

Piskuinen tarinanpätkä



''Näin kaukaa muutaman jäätyneen sotilaan, en halunnut olla yksi niistä, joten hiiviskelin jääpuikkojen takana eteenpäin.
Olin saada sydänkohtauksen enkä uskonut silmiäni kun näin jättiläisen.
Todella suuri, jäinen jättiläinen.

Otin ruoskani vyöltä, venytin sitä hieman ja tarkistin samalla ettei se ollut jäätynyt.
Syöksyin jääpilarin takaa ja heitin riimun joka sulatti jättiläisen naaman, sitten löin ruoskani sen jalkaan kiinni ja kiskaisin voimieni takaa.
Luolaston täytti korvia huumaava täräys, kun jättiläinen kaatui ja sen ylävartalo pirstoutui kappaleiksi.

Katsoin ympärilleni ja kaikki luolan oliot jatkoivat kuin mitään ei olisi tapahtunut, olin jo varautunut suurempaan mittelöön mutta ilmeisesti nuo eivät kuule.
Käännyin ja katsoin taakseni, näin sen mitä olin tullut etsimäänkin.

Yritin kurkistaa sisään mutta valo ei riittänyt sinne asti, kuulin vain natisevia askeleita ja kihinää.
Taioin käteeni pienen valopallon ja työnsin sen luolaan leijailemaan.
Otin kilven selästäni ja napautin ruoskaa. Olin valmis.

Luurankomaiset draakit syöksyivät kimppuuni, löin kilvellä yhden pään rikki, ja napautin ruoskalla toista draakkia kaulaan, jolloin senkin pää putosi.
Tunsin vain selkäpiitä hyytäviä virtoja, kun draakit raakkuivat ympäri luolaa.
Heitin riimun yhtä draakkia päin, jolloin sen oikea siipi putosi kalisten maahan, syöksyin sen kimppuun murskaten sen seinän ja kilpeni väliin, jolloin yksi draakki sai mahdollisuuden lyödä minua selkään, mutta olin nopeampi, napautin nopeasti ruoskani terävän pään sen leuan alta, jolloin se tuli draakin takaraivosta ulos.

Puuskutin adrealiinin virratessa ja katselin lähestyviä draakkeja, kolme jäljellä.
Vedin ruoskani draakin päästä jolloin luunsirpaleet rapisivat jäiseen maahan.

Lähestyin kolmen draakin rivimuodostelmaa, löin kilvellä vasenta, potkaisin keskimmäistä kengälläni jonka piikkikärki läpäisi sen kallon, ja heitin ruoskani oikean puolimmaisen draakin kaulan ympäri.
Vedin ruoskaa jolloin draakin pää lähestyi nopeasti kohti polveani. Ja iskin sen luisen niskan rikki.

Yksi draakki jäljellä ja ruoskani on jumissa, nappaan vyötäröltäni miekkani ja lyön sillä draakin naaman halki.''

Ferozer risti kätensä ylpeänä ja odotti pojan reaktiota.
Poika katsoi suu auki Feroa ja viimeksi mainittu vain katseli ylpeänä eteensä.

Juuri ansaittu voimannäytön viitta liehui viileässä tuulessa Catherbyn rannalla, ja aurinko paistoi kirkkaalla taivaalla.
Linnut visertelivät ja kaikki oli niin kaunista.


''Sä valehtelet, viimeks eilen valittelit kuinka et pärjää edes yhdelle draakille!'' Poika naurahti ja lähti kävelemään laiturin suuntaan.
Ferozer
Sikopaimen
Sikopaimen
Avatar
 
Viestit: 52
Liittynyt: 21.12.2009, 04:49

Re: Lapsen suusta

ViestiKirjoittaja I pihvi I » 20.12.2010, 12:34

hieno runo ;)
I pihvi I
Banned
 
Viestit: 473
Liittynyt: 23.01.2009, 16:26
Paikkakunta: lempäälä
RS -hahmo: Iluvgmaulers


Paluu Tarina- ja Runoiluteltta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa