Kuolleen kuninkaan miekka (kesken)

Asukkaiden kertomia tarinoita ja runoja.
Alueen säännöt
viewtopic.php?f=18&t=60

hais guisee

Hyvä
1
20%
Kohtalainen
1
20%
Huono
3
60%
 
Ääniä yhteensä : 5

Kuolleen kuninkaan miekka (kesken)

ViestiKirjoittaja Ferozer » 07.05.2010, 18:02

Kuten jotkut huomaavat, tässä tarinassa on Warcraftista otettuja henkilöitä ja jotkin tapahtumat liittyvät Warcraftiin. Mutta yritän pitää tämän tarinan vahvasti Runescapen maailmassa.



Prologi:

Tuuli repi jo ruskaisten puiden lehtiä irti oksista ja leikitteli niillä, ylväät puut tämän lehtien peittämän tien vierellä tekivät näkymästä eteenpäin suorastaan hypnoottisen, kuin tie kutsuisi kulkijaa.

Kävelin hitaasti tätä tietä pitkin, eihän minulla ollut edes kiire mihinkään.
Viitta liehui tuulen mukana ja panssarini alkoi tuntua jo hieman raskaalta, tarkistin vielä että miekkani oli varmasti siellä missä pitikin ja kiskaisin vyötä hieman kireämmälle.
Tiesin että jokin hyökkää kohta ja kuinka ollakaan, nopeammin kuin ehtisin kissaa sanoa, jokin kahisi puiden latvassa ja sitten.

Sivusilmällä näin hahmon laskeutuvan päälleni nopeaa vauhtia, vedin miekan tupestani ja torjuin hyökkääjän onnettoman iskun.
Tämä palkkamurhaaja saisi kokea saman kohtalon, kuin monet muutkin.
Hän heitti puukkonsa menemään ja veti miekkansa esiin nauraen.
Kirosin hänen päälleen manauksen joka estäisi hänen ajattelunsa hetkeksi, ja löin suuren miekkani hänen rintansa läpi.
Veri ja muutama luunkappale sinkoutui hänen selästään ulos ja hän urvahti omituisesti, sitten tönäisin vielä miekkaani hieman syvemmälle.

Potkaisin elottoman ruumiin irti miekastani ja sanoin mielessäni: Säälittävää. Samalla kiroten hänen sielunsa.


LUKU 1


Lämmin aurinko on sulattanut lumet ja jäät kauniin ja hämmentävän Gielinorin mailta, lapset kirmaliviat ympäriinsä Lumbridgen peltonen vierellä, he nauttivat siitä kun lämmin tuuli suhisi korvissa, ilman huolia mistään.
Itse istuin paperikasan keskellä joen rannalla, tuijottelin aurinkoa joka kimmelsi hiljalleen aaltoilevan veden pinnalla, kaunis näky.
Siirsin musteen suttaamat paperit sivummalle ja kaivoin laukustani vanhan ruusupuusta veistetyn piipun, jonka kanssa olen niin pitkään kulkenut, pistin hieman tupakanpuruja pesään ja sytytin.
Savun maku oli pehmeä ja miellyttävä, kuten aina. Savu oli muutenkin sakeaa ja yleensä rauhoitti mukavasti.
Niin kävi nytkin, olin jo jatkaa kirjoitelmaani, mutten vain jaksanut, olisi ollut liian raskasta ottaa heiveröinen sulkakynä käteen, upottaa se musteeseen ja alkaa kirjoittamaan matkoistani.
Ja näin lyhyenläntä Feron, nukahti joen rannalle, vailla huolta huomisesta. Mutta unissaan hän koki matkailunsa uudestaan.



Jäntevä ja voimakkaan näköinen Anghar nojasi pöytään ja tuijotteli kiivaasti ulos huurteisesta ikkunasta.
Hänen hengityksensä tahti oli nopea, eikä edes mallas tai savuke maistunut hänelle.
''Usko jo! Ei siellä kukaan ole, turhaan murehdit'' Feron huudahti nauraen.
Anghar katsoi häneen murhaavasti ja löi pöytää, jonka takia Feron hieman säikähti.
''Etkö tajua mihin olemme takiasi joutuneet?!'' Anghar ärjäisi niin että sylki löysi tiensä Feronin kasvoille.
''Yksi tai kaksi pikku rötöstä sinne tänne, ei kukaan jahtaa meitä tänne asti'' Feron teeskenteli nauruaan.
''PIKKU.. RÖTÖSTÄ.. Sanot sinä..'' Verisuoni taisi puhjeta Angharin päässä.
Feron veti kasvoilleen vienon hymyn, siristi silmiään ja kohotti kulmakarvojaan.
Sillä vain hän tiesi varastamiensa tavaroiden todellisen tarkoituksen, muut näkivät ne arvokkaina esineinä joilla mitattiin toisen valta ja kuuluisuus.
Feron napautti piippuaan, laittoi jalkansa ristiin ja nojasi vasempaan käteensä päällään.
''Etkö edes voisi kertoa että MIKSI Feron.. MIKSI.. Uhkaat minun henkeäni näissä asioissa?'' Anghar kysyi lievästi peloissaan.
''Henkesi ei ole uhattu ainakaan minun toimestani, sillä yllättävän monessa tilanteessa sinun voimasi ovat tarpeen'' Feron kohautti olkiaan.

Feron katsoi arvostelevasti Angharin lihaksikasta vartaloa ja käski tämän peseytyä, samalla hän itse nousi, käveli ulko-ovelle ja kuunteli.
''Ei mitään'' Hän sanoi itselleen, väänsi oven kahvaa ja repäisi oven auki.
Helpottuneena hän katseli pihalle.. Ei ristin sielua. Toisaalta, näin oli tosiaankin parempi, täydellistä.
Miten voi ollakkaan, että itse Feron, taitavin ja mahtavin varas, itse aivoriihi, onnistui tässä.
Hän hymähti ylpeänä itsestään, katseli silmillään ympäri pihaa ja imaisi vähän savua piipustaan, joka uhkasi jo sammua.
Vyötäröllään hänellä oli tuppi, jossa valtikka riippui, se oli pieni, kuin vain miekan kahva.

Hän kosketti kahvaa sormillaan, ja samassa hän näki mielessään tien, jota Anghar ja hän olivat noin kaksi tuntia sitten juosseet, tien jota puut ympäröivät molemmin puolin, tien jonka yläpuolella oli ikuinen tuulenvirtaus ja lehdet lentelivät ympäriinsä. Sitten näky hänen mielessään, kuin hän näkisi, mitä joku muukin, katsoi alaspäin.
Raskaasti varustettu sotilas, suuri miekka, tästä ei hyvää seuraisi.
''ANGHAR!!!'' Feron huusi, ja hetken päästä tämä kompuroi paikalle.
''Mitä?'' Anghar kysyi selvästi hädissään.
''Ota puukkosi ja miekkasi, meillä on kutsumaton vieras noin kilometrin päässä talosta'' Feron neuvoi nopeasti, pakaten samalla itsekin.
''Ja mitä sinä teet?'' Anghar kysyi epäröiden.
''No tulen perässäsi aivan kohta, menisit jo ja tappaisit tuon.. mikä onkaan..'' Feron huusi selvästi peloissaan.

Mutta mukisematta Anghar nappasi varusteensa päälleen, venytteli hieman ja juoksi noin puolen kilometria tietä eteenpäin, tuulen nopeudella.
Puunlatvasta hän näki mitä oli tulossa, yli kaksi metriä pitkä, todella isokokoinen, ei lihava, soturi.
Harmaat hiukset ja leveät olkapäät, hyytävän näköinen.
Mutta Anghar tiesi mitä hänen piti tehdä, joten hän odotti hetken, hyppäsi tien toisella puolella olevan puun latvaan ja syöksyi vihollisensa kimppuun.

''Aaaa!!'' Anghar karjahti ja hänen puukkonsa liekehti vihreässä tulessa, jonka oli tarkoitus läpäistä vihollisen panssari.
*Kling* Ja ennenkuin Anghar edes tajusi, hän oli maassa, naurahti, ja veti miekkansa tupesta.
Hän lähestyi suurta vihollistaan hitaasti, ja kuuli tämän mutisevan jotakin. Sitten hänen silmissään sumeni ja hän ei tajunnut enään mistään mitään.

LUKU 2
Viimeksi muokannut Ferozer päivämäärä 27.11.2010, 21:13, muokattu yhteensä 2 kertaa
Ferozer
Sikopaimen
Sikopaimen
Avatar
 
Viestit: 52
Liittynyt: 21.12.2009, 04:49

Re: Kuolleen kuninkaan miekka (kesken)

ViestiKirjoittaja Ferozer » 26.11.2010, 21:29

LUKU 2 - Kuolleen kuninkaan valta




Hän veti pitkän miekkansa Angharin rinnasta, samalla kun veri pulppusi ulos valtavasta haavasta, hän lausui riimuja jotka olivat kauan sitten unohtuneet.
Kun veri kosketti routaista maata, se jäätyi heti. Jäätyminen jatkui verivanaa pitkin Angharin rinnassa olevaan aukkoon, ja hetken päästä Anghar oli jäätynyt polvilleen kasvoillaan armoa aneleva ilme.
Kuningas kohautti olkapäitään, käänsi katseensa pois Angharista ja otti hitaita askeleita kohti päämääräänsä.



Feron tiesi miten Angharin oli käynyt, kukaan ei voisi voittaa tuota vastusta, ainakaan yksin. Silti hänen oli yritettävä.
Hän kaappasi pöydältä viittansa ja sauvansa, pudottaen samalla tuopin ja tuhkakupin, senkä muutaman lautasen lattialle.
Hän loitsui käteensä humisevan jääpallon jonka paiskasi takkaan, sammuttaen liekit.
Sekä tietysti tärkeimmän, eli reppunsa, Feron nappasi ovenpielestä ja poistui talosta.

Hän katsoi vielä kerran taakseen, tämä ei voisi olla viimeinen kerta kun hän käy tuossa mökissä.
Sitten lyhyt Feron lähti ja tepasteli tietä pitkin nähden jo kaukaa vihollisensa.
Feron alkoi heti loitsua kuolettavia taikojaan, hän tiesi että ehtisi kunhan aloittaisi nyt.
Lausuen ikivanhoja lauseita ja tehden liikkeitä sormillaan, hän tunsi kuinka taikavoima kutitteli hänen lihaksiaan ja virtasi pitkin hänen suoniaan.

Taikavoima alkoi hitaasti pyörittää maassa olevia lehtiä, ja pian maahan piirtyi tulinen ympyrä, jonka liekki muuttui vihreäksi.
Pian hänen ympärillään säteili vihreää ja lilaa valoa sekä tummansininen savu ympäröi hänen kämmeniään, savu leikitteli ympäri Feronin pientä kehoa.

Sitten hän osoitti vastustaan joka oli jo vaarallisen lähellä, ja tappava ohjus lähti Feronin kädestä kohti vihollista.
Feron omin silmin näki kuinka hänen taikansa poltti maata jonka yllä se lensi, hän tiesi että tämä tekisi tuosta selvän.
Kunnes kuului vain pieni sihahdus ja hänen taikansa oli mitätöity.

''Mitä!! Ei noin voi käydä!! Miten sinä..?'' Feron hämmästyi täysin ja alkoi pelätä.
''Sinulla on jotain minulle kuuluvaa, luovuta tämä taistelu ja anna se tänne.'' Hyytävä ääni vastasi joka puolelta Feronia.
''En varmasti!'' Feron huusi ja mursi kasan riimukiviä käteensä, ja samalla valtava liekkimeri lähti kohti vihollista.
Samantapainen sihahdus kuului ja hän näki kuinka suurehko vihreä kupu katkaisi hänen liekkiaaltonsa keskeltä.
''Kaikki vastarinta on turhaa'' Ääni sanoi jälleen.
''Ei voi olla!'' Feron huusi takaisin, otti riimukiviä repustaan ja mursi ne nyrkillään, ampuen vastustajaansa voimakkailla taioilla.
Jokaisen taian tämä vihollinen mitätöi erilaisilla kilvillä tai sitten ohjaamalla ne ylös taivaalle jossa ne sitten räjähtivät kauniisti.

Sitten Feron keksi.
Hän vasemmalla kädellään taikoi ikivanhoja kirouksia, ja oikealla käytti riimukiviin varastoituja taikavoimia.
Hän käytti kirouksia jotka olivat nopeimpia, nopeasti kiroten vastustajansa lihan mädäntymään, hänen mielensä heikkenemään sekä voimansa katoamaan, sitten hän heitti riimukiviä suoraan vastustajansa jalkoihin.

Räjähdykset ja suhinat täyttivät ilmapiirin ja savun sekä tulen seassa näkyi kun suurehko vartalo kaatui maahan.
Feron katsoi ruumista ja hymyili. Sitten hän juoksi sen yli.
Aina Camelotiin asti.


Kuningas makasi maassa, hän avasi silmänsä ja siinä samassa hänen altaan nousi maan läpi käsiä, jotka päästivät ilmaan tummansinistä höyryä.
Ne nostivat kuninkaan ilmaan ja siinä samassa yksi hieman pitempi käsi, joka nousi lila savu, veti kuninkaan pystyyn.
Sitten kädet katosivat maan alle.

Kuningas nosti miekkaansa, osoitti sillä kohti Camelotia, tai tarkemmin sanottuna kohti Feronia joka oli Camelotissa.
Pian miekka höyrysi sinistä väriä, ja maahan kuninkaan ympärille se lähetti sinistä höyryään.
Kuningas katsoi ylpeänä eteenpäin kun maasta nousi epäkuolleita. Nämä mädät, aikoja sitten kuolleet soturit tai maankiertäjät, kolistelivat ikivanhoja varusteitaan ja miekkojaan, heidän verensä alkoi virrata uudelleen, heidän lihaksensa terästäytyivät epäpyhällä voimalla ja he olivat voimakkaampia kuin koskaan ennen.
Myös Angharin ruumis oli otettu valtaan kuninkaan voimalla, Angharin ilme oli edelleenkin sama.

Kuningas katsoi kuollutta Angharia, ja sanoi sitten.
''Sinusta ei tule mitään, et ole minkään arvoinen. Mutta tulet olemaan yksi voimakkaimmista sotilaistani.''
Anghar nyökkäsi hitaasti katsoen tyhjyyteen
''Sinä olet Anghar kuolontuoja, levitä nimeäni ja valtaani missä ikinä kuljetkin, tee minusta voimakkaampi korjaten kuolevaisten sieluja, teet siten itsestäsi voimakkaamman ja mahtavamman''
Anghar nyökkäsi taas, mutta nyt hän nyökkäsi nopeasti, ymmärtävästi ja tottelevaisesti.
''Kyllä'' Anghar kuolontuoja sanoi, kääntyi ja taikoi itsensä muualle.

''Olkoon niin'' Kuningas sanoi ja taikoi itsensä erämaille.
Ferozer
Sikopaimen
Sikopaimen
Avatar
 
Viestit: 52
Liittynyt: 21.12.2009, 04:49

Re: Kuolleen kuninkaan miekka (kesken)

ViestiKirjoittaja Ferozer » 29.11.2010, 01:18

LUKU 3-Kuollut elää




Anghar kuolontuoja katsoi sinertäviä käsiään ja tummansinisiä kynsiään.
Hänen kätensä olivat jään värjäämät eikä siitä enää ollut paluuta.
Anghar ei oikeastaan edes tiennyt kuka oli, missä oli ja miksi, mutta hän vain käveli eteenpäin. Eteenpäin sinne mihin jokin häntä kuljetti.
Hän yritti katsoa vasemmalle mutta ei pystynyt kääntämään katsettaan, hän yritti pistää vastaan, mutta se joka häntä komensi, oli voimakkaampi.
Angharin heikko mieli oli murrettu ja hän olisi ikuinen vanki.




Oveen koputettiin, hellät, kumeat kolahdukset tulivat naisen pienistä rystysistä.
Pian ovi avattiin ja Feron katsoi Joliania, ensin rinnuksiin, sitten silmiin.
Kiusallinen hiljaisuus kunnes toinen keksi kysyä.
''Mitä asiaa?'' Feron kysyi vaisusti ja kohotti kulmakarvojaan.
-''Kuten minut tunnet, tarvitsen yösijan'' Jolian vastasi pyöritellen silmiään.
''Haluat varmasti myös ruokaa''
Loppuillan majatalon yksityishuoneessa oli hiljaista, joskin välillä kuului köhäisyjä ja askelia.

Katu majatalon ikkunan alla oli vilkas vaikka alkoi jo tulla pimeä, katulamppuihin sytytettiin liekki kun päivä vaihtui yöksi.
Ardougne ei oikeastaan nukkunut koskaan.
Huudot Länsi-Ardougnesta pitivät idän hereillä, elleivät varkaat tehneet sitä, sillä niitä Ardougnen marketeilta löytyy.

Näin se kaikki alkoi, ensin räjähti, sitten ihmiset hätääntyivät, kun odottamaton vihollinen oli hyökännyt suoraan kaupungin sydämeen, oli koko kaupunki lamaantunut.
Luurankomaiset draakit leijuivat linnan yllä syösten liekkejään sinnetänne, osuessaan ne joko jäädyttivät suuren alueen tai sitten räjähtivät.

Sotilaat pakenivat kun tiesivät noin minuutin taistelun jälkeen, että vastarinta on turhaa. Sitten jokin lensi linnasta marketin keskelle ja räjähti siihen.
Ihmiset katsoivat kuollutta kuningastaan joka oli nyt vain epämääräinen kasa lihaa ja verta.
Sitten kaikki katsoivat linnan ovista tallustelevaa ihmistä joka huusi.


''FEEEEROOOOONN!!!!'' Anghar kuolontuoja huusi liekehtien sinivihreissä liekeissä, hänen lihansa oli nyt verenpunaista ja silmänsä loiskuivat sinistä valoa, viha oli täyttänyt tämän olennon ja nyt se tuhosi kaiken tieltään kävellen kohti majataloa, jossa Feron hetki sitten oli.

Kuului vain vaimeita rusahduksia kun riimukivet rikkoutuivat Angharin jalkoihin.
Suhinaa, räjähdystä ja korvia vihlovaa ääntä.
Sitten kuului raksahduksia kun riimukivet rusennettiin nyrkkiin, ja ammuttiin kohti vihollista.
Muriseva liekkiaalto syöksyi noin viidentoista metrin päästä Angharista, peittäen tämän alleen.
Heti sen perään tuli kirous joka polttaa kohteensa ihoa, jota seurasi sitten paineaalto.
Anghar paiskautui noin kaksikymmentä metriä linnan vallihaudan siltaan, ja putosi siitä veteen.
Nyt kuului pieni rusahdus, muutama pisara muodostui veden pinnalle kun riimukiven kappaleet putosivat sinne, ja vesi jäätyi.

Feron katsoi kohtaa, johon kuolontuoja oli hetki sitten pudonnut, ja hengähti.
Hän pisti ylijääneet riimukivet takaisin vyölaukkuunsa ja käveli hitaasti taaksepäin.
Hän ehti vain nielaista, kun jää jo rikkoutui ja kuolontuoja huusi uudelleen.
''FERON!! TÄMÄ PÄÄTTYY NYT!!''

Feron tunsi otteen kurkullaan, ja singahti sitten ilmaan, maa pakeni hänen altaan.
Hän kääntyi ja näki tutut kasvot.
''Anghar?''
Ferozer
Sikopaimen
Sikopaimen
Avatar
 
Viestit: 52
Liittynyt: 21.12.2009, 04:49


Paluu Tarina- ja Runoiluteltta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa