Karate Kids

Klaanien, kiltojen, yhteisöjen ja friends chattien edustajien oma mainostusnurkkaus
Alueen säännöt
viewtopic.php?f=18&t=61

Karate Kids

ViestiKirjoittaja ameba56 » 10.02.2011, 22:06

Karate Kids on vuonna 2007 perustettu ja 2009 uudelleenaktivoitunut klaani, jonka on tarkoitus palvella erityisesti hieman vähemmän tosissaan klaanitoiminnan ottavia. Aivan rupusakkia emme kuitenkaan ole, combatissa lienee keskiarvomme noin 110+. Karate Kidsillä on aktiivista event-toimintaa; eventtejä järjestetään noin 2-3 kertaa viikossa: silloin tällöin pvp:ia, minigameja, teemapäiviä ja muuta mukavaa. GWD-tripit hoituvat mukavassa God Wars Dungeon – porukassa, eli Team Armiksessa, johon on vielä erilliset vaatimukset. Myös Luolamiehien dungeoneering-reissut sekä Pallobarbaarien Great Orb Project/Barbarian Assault - toiminta ovat jotain mikä jokaisen tulisi kokea.
Karate Kidsillä on omat foorumit joissa keskustellaan ahkerasti. Sieltä löytyy tietoa eventeistä, säännöistä ynnä muista tärkeistä asioista sekä tietysti runeen liittyvää ja liittymätöntä keskustelua. Karate kidsistä löytyy mukavia juttelukavereita ja apua annetaan jos tulee kysymyksiä esimerkiksi questeissa tai muissa runescapeen liittyvissä kysymyksissä.
Emme haasta toisia klaaneja sotiin tai roiku omalla irc-kannulla. Rajammekin ovat huomattavasti monia muita klaaneja alhaisemmat. Jos olet kyllästynyt liian totiseen meininkiin, tai siihen että rs-osaamisesi määrittää arvosi, tule chattiimme. Karate Kids odottaa uusia jäseniä!
Clan Chat: Karate Kids
Foorumit: http://www.mojodojo.munpalsta.com
Jäsenlista: http://services.runescape.com/m=clan-hi ... ageSize=15

EDIT: Uuden combat-systeemin iskeytyessä peliin on rajojenkin muututtava. Kun combat beta aikanaan peliin iskeytyy, pitää täyttää jompikumpi seuraavista vaatimuksista: combat 160 & total 800 tai combat 130 & total 1300. Toistaiseksi raja on kuitenkin yhä vain se turvallinen cb 80 ;)
Viimeksi muokannut ameba56 päivämäärä 27.06.2012, 21:16, muokattu yhteensä 6 kertaa
ameba56
Karnevalisti
Karnevalisti
 
Viestit: 69
Liittynyt: 04.05.2008, 08:15
RS -hahmo: ameba56

Re: Karate Kids

ViestiKirjoittaja pultti pekka » 11.02.2011, 22:10

Voin itekki kertoo monissa eri cc:issä käyneenä et karate kidsissä on ehkä runen parasta jutteluseuraa. Tekee pelaamisesta kaks kertaa hauskempaa hyvässä seurassa. Kannattaa ehdottomasti kokeilla ;)
pultti pekka
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 2
Liittynyt: 23.10.2009, 15:09
RS -hahmo: Pultti Pekka

Re: Karate Kids

ViestiKirjoittaja poro100 » 14.02.2011, 15:30

joo elikkä tää clan on muutenki paljo gwd ja ei olla mitää ihan surkee onnisii bando kamaa saatu ja hiltti jopa ja kans armadyl helm ja joo tosi kivaa juttuseuraa jaksaa aina tehä skillei jos on karatechat eli suosittelen joinaamaan :D
poro100
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 5
Liittynyt: 01.12.2008, 16:26
RS -hahmo: ruukus1

Re: Karate Kids

ViestiKirjoittaja shuugo222 » 14.02.2011, 19:52

Khyl kannattaa liittyy, hauskaa on ollu jo 2 vuotta :D
shuugo222
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 1
Liittynyt: 05.10.2008, 08:30
RS -hahmo: shuugo222
Klaani: Agility Finland

Re: Karate Kids

ViestiKirjoittaja Fujari » 15.02.2011, 14:48

:DDD gl glaanille
Fujari
Sikopaimen
Sikopaimen
 
Viestit: 57
Liittynyt: 04.12.2008, 17:26
Paikkakunta: Varkaus
RS -hahmo: En psaa
IRC-nick: -
Klaani: Fin Explorers

Re: Karate Kids

ViestiKirjoittaja alha » 18.02.2011, 09:33

Mitenhän klaaniin liittyminen tapahtuu :redface:: ?? En löytänyt foorumeilta mitään introa tai vastaavaa.
alha
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 14
Liittynyt: 10.06.2008, 09:54
RS -hahmo: pieni nuoli

Re: Karate Kids

ViestiKirjoittaja ameba56 » 19.02.2011, 15:07

alha kirjoitti:Mitenhän klaaniin liittyminen tapahtuu :redface:: ?? En löytänyt foorumeilta mitään introa tai vastaavaa.


Hömph, sen unohdin kokonaan :D Introa ei tarvitse tehä, tulee vaan chattiin ja kun itse (Fin Obama) olen paikalla niin kysyn vain nopeasti kaksi maagista kysymystä ja jos vastaat "oikein" olet klaanissa. Tietystikkään ihan perseilijöitä ei suvaita vaikka introsysteemiä ei olekaan.
ameba56
Karnevalisti
Karnevalisti
 
Viestit: 69
Liittynyt: 04.05.2008, 08:15
RS -hahmo: ameba56

Re: Karate Kids

ViestiKirjoittaja Zantza2 » 19.02.2011, 19:16

Onko yhtään klaania mihin 80lvl pääsis?? :cry:
Zantza2
Sikopaimen
Sikopaimen
 
Viestit: 53
Liittynyt: 12.11.2010, 13:28
RS -hahmo: Zantza2

Re: Karate Kids

ViestiKirjoittaja ameba56 » 20.02.2011, 14:33

Zantza2 kirjoitti:Onko yhtään klaania mihin 80lvl pääsis?? :cry:


Ömm...Jos olet yhtään lukenut niin Karate Kids on sellainen?
ameba56
Karnevalisti
Karnevalisti
 
Viestit: 69
Liittynyt: 04.05.2008, 08:15
RS -hahmo: ameba56

Re: Karate Kids

ViestiKirjoittaja Zantza2 » 25.02.2011, 14:43

Oho.. :oops: sekoilin taas jtn
Pääseekö klaaniin vaikka ei oisku quick chat?
Zantza2
Sikopaimen
Sikopaimen
 
Viestit: 53
Liittynyt: 12.11.2010, 13:28
RS -hahmo: Zantza2

Re: Karate Kids

ViestiKirjoittaja Kulta Enkeli » 27.02.2011, 16:51

.
Viimeksi muokannut Kulta Enkeli päivämäärä 07.06.2013, 11:46, muokattu yhteensä 1 kerran
Kulta Enkeli
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 7
Liittynyt: 22.10.2010, 11:17
RS -hahmo: Kulti

Re: Karate Kids

ViestiKirjoittaja ameba56 » 03.03.2011, 18:48

Zantza2 kirjoitti:Oho.. :oops: sekoilin taas jtn
Pääseekö klaaniin vaikka ei oisku quick chat?


No tähän on pakko sanoa että ei. Pitää kumminkin pystyä käyttämään normaalia suomen kieltä johon quick chat ei kykene.
ameba56
Karnevalisti
Karnevalisti
 
Viestit: 69
Liittynyt: 04.05.2008, 08:15
RS -hahmo: ameba56

Re: Karate Kids

ViestiKirjoittaja zantza3 » 04.03.2011, 23:13

k
zantza3
Rotanpyytäjä
Rotanpyytäjä
 
Viestit: 21
Liittynyt: 19.11.2010, 21:10
RS -hahmo: Zax9997
IRC-nick: 2VK7Y

Re: Karate Kids

ViestiKirjoittaja Kyösti Pöysti » 28.03.2011, 06:43

Mitä eikö qc pääse mukaan?!
Tää on syrjintää.
Kyösti Pöysti
Renki
Renki
Avatar
 
Viestit: 224
Liittynyt: 12.07.2010, 06:35
RS -hahmo: Lopettanut
IRC-nick: Peluri95

Re: Karate Kids

ViestiKirjoittaja ameba56 » 02.04.2011, 21:26

Homer660 kirjoitti:Mitä eikö qc pääse mukaan?!
Tää on syrjintää.


Hienoa syrjintää hermanni...Kyllä me halutaan jokasesta jäsenestämme sen verran irti että pitää pystyä puhumaan normaalisti suomen kaunista kieltä, ei vaan aivottomia militanttiörkkimörkkejä jotka voi tappaa painonsa verran porukkaa yhdellä pk-reissulla.
ameba56
Karnevalisti
Karnevalisti
 
Viestit: 69
Liittynyt: 04.05.2008, 08:15
RS -hahmo: ameba56

Re: Karate Kids

ViestiKirjoittaja Kyösti Pöysti » 04.04.2011, 20:34

Mä en oo mikään hermanni!!!
Kyösti Pöysti
Renki
Renki
Avatar
 
Viestit: 224
Liittynyt: 12.07.2010, 06:35
RS -hahmo: Lopettanut
IRC-nick: Peluri95

Re: Karate Kids

ViestiKirjoittaja Korva´ » 05.04.2011, 19:37

ameba56 kirjoitti:
Homer660 kirjoitti:Mitä eikö qc pääse mukaan?!
Tää on syrjintää.


Hienoa syrjintää hermanni...Kyllä me halutaan jokasesta jäsenestämme sen verran irti että pitää pystyä puhumaan normaalisti suomen kaunista kieltä, ei vaan aivottomia militanttiörkkimörkkejä jotka voi tappaa painonsa verran porukkaa yhdellä pk-reissulla.

Homer660 kirjoitti:Mä en oo mikään hermanni!!!


Touché
Korva´
feimi
Avatar
 
Viestit: 1758
Liittynyt: 16.11.2009, 10:34
RS -hahmo: Korvajuusto

Re: Karate Kids

ViestiKirjoittaja ameba56 » 05.04.2011, 20:19

Korvapa sen sanoi ;D
ameba56
Karnevalisti
Karnevalisti
 
Viestit: 69
Liittynyt: 04.05.2008, 08:15
RS -hahmo: ameba56

Re: Karate Kids

ViestiKirjoittaja harri123 » 07.04.2011, 20:35

Hyvä klaani on, itsekkin oli pakko n. ½vuoden tauon jälkeen palata kun niin hyvä cc on. Ja he huolivat minut takaisinkin =)
harri123
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 3
Liittynyt: 02.05.2008, 13:47
RS -hahmo: harri071

Re: Karate Kids

ViestiKirjoittaja rune lord » 08.04.2011, 14:25

Tosi hyvä klaani on, hyvää juttuseuraa löytyy AINA, ystävällistä porukkaa, etc. =) Kannattaa liittyä. ~Ellu
rune lord
Raudanvalaja
Raudanvalaja
Avatar
 
Viestit: 296
Liittynyt: 06.02.2009, 14:10
Paikkakunta: en kerro...
RS -hahmo: mustikkamag3

Re: Karate Kids

ViestiKirjoittaja Lone » 15.04.2011, 22:28

Mukaan liittyisin mielelläni, mutta chätissä sanottiin että kehitäppä ensin se 80 combat. :/
tällä hetkellä kun p2p combat on 77, mutta eipä sitä 80 combattia tuu ihan heti hommattua kun en aio kehittää muuta kun rangea joka on nyt 81, summo ja muu ei tuu nyt juuri kuuloonkaan. mitä nyt kattelin listalta niin on siellä muitakin alle 80 lvlisiä, mut ei vissiin oteta mukaan alle 80 jossei tunne porukkaa entuudestaan ? :rolleyes::
Lone
Karjapaimen
Karjapaimen
Avatar
 
Viestit: 63
Liittynyt: 25.03.2009, 15:48

Re: Karate Kids

ViestiKirjoittaja ameba56 » 21.04.2011, 22:05

Lone kirjoitti:Mukaan liittyisin mielelläni, mutta chätissä sanottiin että kehitäppä ensin se 80 combat. :/
tällä hetkellä kun p2p combat on 77, mutta eipä sitä 80 combattia tuu ihan heti hommattua kun en aio kehittää muuta kun rangea joka on nyt 81, summo ja muu ei tuu nyt juuri kuuloonkaan. mitä nyt kattelin listalta niin on siellä muitakin alle 80 lvlisiä, mut ei vissiin oteta mukaan alle 80 jossei tunne porukkaa entuudestaan ? :rolleyes::


Juu combat 80 vaaditaan, ja tuolla RuneHeadissa kyllä on muutamia alle 80 lvl, mutta se taas johtuu siitä että ovat panostaneet enemmän joihinkin skilleihin jolloin kaikki skillit eivät näy hiscoreissa, josta RuneHead laskee combatin. Mutta onnea silti kehittämiseen jos aiot sittenkin tulla ;D
ameba56
Karnevalisti
Karnevalisti
 
Viestit: 69
Liittynyt: 04.05.2008, 08:15
RS -hahmo: ameba56

Re: Karate Kids

ViestiKirjoittaja Lone » 22.04.2011, 12:08

^ jaa siitä se johtuu, ok.
pitää katella sitte ku combatti on isompi. :D
Lone
Karjapaimen
Karjapaimen
Avatar
 
Viestit: 63
Liittynyt: 25.03.2009, 15:48

Re: Karate Kids

ViestiKirjoittaja Dzone » 17.09.2011, 21:40

Kyllä kyllä, Karate Kids mainio klaani jos juttuseuraa kaipaa, ja team armiksella ei ole mitään amatööri pvm:mmereitä sitte, että elkää siitä mutehtiko. Ite ollu täsä jo sen reilu yli 2 vuotta ja aina ollu ystävällistä porukkaa. Luolamiehetki ni ihan peruskuntosii dungereita. :)

Että jos toi combatti 80 ylittyy tai on tasan ni tulkaa ihmeessä guestina Karate Kids, ja jos ei ameba oo online ni kyl mie oon yleensä, ja välitän hakutoivoon perille, tai joku muu kuten harri & juuso. ;)

~Jiikoo~
Dzone
Kulkuri
Kulkuri
 
Viestit: 1
Liittynyt: 15.05.2009, 21:00
RS -hahmo: Jk King4

Re: Karate Kids

ViestiKirjoittaja Julleeee » 19.11.2011, 11:04

Jos vaik tulis kattelee uusii tuulia
Julleeee
Kulkuri
Kulkuri
Avatar
 
Viestit: 15
Liittynyt: 10.08.2008, 15:21
RS -hahmo: jullepulle 9
IRC-nick: Julleeee

Seuraava

Paluu Klaanien ja yhteisöjen esittelykoju

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa