Aktiviteetti
Evil Tree

Tämä minigame on turvallinen


Esittely:

Kuva


Leprechaunit jotka pitävät puiden kasvatuksesta ja hoitelusta törmäävät aina silloin tällöin puihin ja puiden alkuihin, jotka ovat läpeensä pahoja. Nämä puut on hävitettävä maan päältä ennen kuin ne ehtivät aiheuttaa vahinkoa luonnolle, etenkin metsille.

Tässä sinä astut kuvaan. Tehtäväsi on varsin yksinkertainen: hakkaa tai polta Evil Tree kuolleeksi ennen kuin se ehtii pahoihinsa. Leprechaunit tietysti palkitsevat ekosoturinsa ruhtinaallisesti. Ainakin omalta kannaltaan.

Voit hoitaa vain kahta saplingia ja auttaa tuhoamaan vain kaksi Evil Treetä päivässä.

Kuva


Sijainti: Puiden paikkoja sijaitsee ympäri Gielinoria. Listaa tehty alempana guidessa.

Vaaditut taidot: Vaihtelee puukohtaisesti. Listattu tarkemmin alempana.

Vaaditut tavarat: Hatchet ja/tai Tinderbox sekä Evil Tree Kindlingejä. Juuria voi hakat myös Machetella.

Pelin aloitus: Evil Treen voi löytää kahdella tavalla. Paras tapa on etsiä lähin spirit tree ja kysyä siltä Evil Treestä. Tree kertoo milloin seuraava evil tree ilmestyy ja kun sen sapling on ilmestymässä spirit tree myös antaa sinulle vihjeen sen sijainnista. Tämä on mahdollista vain jos olet suorittanut Tree Gnome Village questin.

Toinen tapa on sattumankauppaa. Jos olet kahden diametrin päässä minimapilla Evil Treestä, ilmestyy viereesi Evil Treen juuri, joka hutkaisee sinua. Tiedät näin olevasi lähellä kyseistä luonnonoikkua ja näin ollen kannattaakin tarkistaa lähimmät spotit Evil Treen varalta.


Sisällysluettelo




Pelin pelaaminen:

Spirit tree


Spirit tree on suureksi avuksi Evil Treiden metsästämisessä. Ne kertovat sinulle, milloin seuraava Evil Tree ilmestyy, vihjaavat missä se on sekä treen ilmestyttyä voivat teleportata sinut suoraan treen viereen, jotta pääset tuhomaan sitä nopeammin.

Kuva

Spirit treet antavat eri viestin riippuen seuraavan evil treen ajankohdasta seuraavan taulukon mukaisesti:

Evil Treen tila Spirit Treen viesti
Seuraavaan +1h There won't be another evil tree for over an hour.
Seuraavaan 30-60 min There won't be another evil tree for over half an hour.
Seuraavaan 15-30 min There will be another evil tree in just under half an hour.
Seuraavaan 5-15 min There will be another evil tree in just less than 15 minutes.
Seuraavaan 0-5 min Another strange sapling is about to sprout.
Sapling on ilmestynyt Are you interested in the strange sapling?
Itse Evil Tree raivoaa maailmalla Are you here to dispatch the evil tree?

Kun Evil Treen sapling on ilmestynyt maan päälle, spirit tree antaa sinulle vihjeen sen sijainnista (Vihjeiden sijainnit lueteltu tarkemmin alempana). Itse Evil Treen vartuttua saplingista puuksi, voi spirit tree teleportata sinut suoraan hirviön viereen.

Kuva


Evil Treen saplingin kasvatus


Kun Evil Treen sapling on ilmestynyt maan päälle, voit kasvattaa sitä Evil Treeksi asti. Kasvattaminen tapahtuu etsimällä sapling annetun vihjeen mukaan ja painamalla nurture itse saplingista. Kasvattamisesta saa Farming xp:tä, jonka määrästä voi päätellä Evil Treen tulevan muodon. Saplingia voi kasvattaa viiden eri vaiheen ajan ja jokaisen vaiheen jälkeen saat farming xp:tä. Viidennen vaiheen päätyttyä sapling on täysikasvuinen ja muuttuu Evil Treeksi.

Kuva



Evil Treen tuhoaminen


Kun sapling on kasvanut tai kasvatettu täysikasvuiseksi, se muuttuu Evil Treeksi. Evil Tree pitää tuhota, ettei se itse tuhoa luontoa ja vahingoita näin Leprechaunien hoivaamaa metsää ympäri Gielinoria.

Evil Treen voi tuhota kahdella tavalla. Evil treen voi joko hakata hengiltä hatchetilla tai polttaa elävältä tinderboxin ja evil tree kindlingien avulla. Hakkaamiseen tarvitaan tiettyä Woodcuttingia ja polttamiseen tiettyä Firemakingia. Tarvittavien tasojen määrä vaihtelee Evil Treen tyypin mukaan.

Evil Tree työntää suuria ja eloisia juuriaan jatkuvasti maan läpi huitaisten samalla pois kaikki kimpussaan tietyssä pisteessä olevat pelaajat. Nämä kiusalliset haittatekijät voi poistaa joko hatchetia tai machetea käyttäen. Juuria hakkaamalla saat Evil Tree kindlingejä, joita tarvitaan Evil Treen polttamiseen tinderboxin kanssa. Evil Tree poltetaan sytyttämällä siihen enintään kahdeksan tulta samanaikaisesti käyttämällä kindlingeja siihen tai valitsemalla "light fire" Evil Treen interact-valikosta.

Evil Treen tappamisen aikana voit tarkistaa montako prosenttia palkintoja olet kerännyt sekä montako prosenttia voimistaan Evil Tree on jo menettänyt valitsemalla "inspect" Evil Treen kohdalta. Mitä kauemmin olet joko polttanut tai hakannut Treetä, sen suuremmat palkkiot ovat. Evil Tree kuolee voimiensa tullessa 0:n prosenttiin.

Kuva


Jos sinulla ei ole tinderboxia tai hatchettia mukanasi, saat ne lähistöllä pyörivältä cheerleadermaiselta Leprechaunilta, joka kannustaa pelaajia tuhoamaan Evil Treen nopeasti. Leprechaun antaa vain bronze hatchetin, joten kannattaa varustautua itse paremmin.

Evil Tree -tyypit, niiden antamat xp:t sekä niiden vaatimat tasot on kuvailtu myöhemmin.


Evil Treiden mahdolliset sijainnit


Seuraavassa taulukossa on listattu tunnetut sijainnit joihin Evil Tree voi ilmestyä

Kuva Sijainti Spirit Treen vihjeet
Kuva Varrockista Itään, lähellä Tolna Riftiä Outside of the city you call Varrock
Kuva Varrockin palatsista Pohjoiseen Outside of the city you call Varrock
Kuva Faladorista Länteen, lähellä kaivauksia Near a mine on the outskirts of a town
Kuva Monasterystä Etelään, lähellä body alttaria Near a Runecrafting altar
Kuva Lumbridgen linnasta Länteen By a large collection of yew trees. Found due West of the town you call Lumbridge. Near the village you call "Draynor"
Kuva Draynor villagesta Pohjoiseen, lähellä Draynor manoria Found due West of the town you call Lumbridge. Near the village you call "Draynor"
Kuva Draynor villagen pankista Etelään Found due West of the town you call Lumbridge. Near a large collection of willow trees. Near the village you call "Draynor"
Kuva Seers villagen pankista Luoteeseen Near a large collection of willow trees. North as the crow flies from Seers' Village
Kuva Seers villagen flaxeilta Etelään By a large collection of yew trees
Kuva McGruborin metsässä North as the crow flies from the market of Ardougne. Close to a village you call Seers'
Kuva Rellekan taloportaalilta Itään North as the crow flies from Seers' Village
Kuva Ranging Guildin sisäänkäynnistä Etelään North as the crow flies from the market of Ardougne
Kuva Legends Guildista Pohjoiseen Close to the home of "legends"
Kuva Legends Guildista Etelään Close to the home of "legends". Near a mine on the outskirts of a town
Kuva Yanillesta Pohjoiseen Found close to the town you call Yanille. Near a mine on the outskirts of a town. To the south of a tree gnome settlement
Kuva Luoteeseen Yanillesta To the south of a tree gnome settlement
Kuva Castle Warsista Etelään With rare trees and ogres nearby
Kuva Brimhaven Dungeonin sisäänkäynnin lähellä Near a dungeon entrance and within a tropical jungle
Kuva Shilo villagesta Pohjoiseen Near a Runecrafting altar. On the island known as Karamja
Kuva Kharazi Junglessa On the island known as Karamja. On the Southern coast of a tropical island
Kuva Ape Atollin Etelä-rannalla Near a dungeon entrance and within a tropical jungle. On the Southern coast of a tropical island
Kuva Koilliseen Tyras Campista Found in a land inhabited by elves
Kuva Lletyasta Lounaaseen Found in a land inhabited by elves
Kuva Tree Gnome Strongholdissa Near a large collection of willow trees
Kuva Tree Gnome Strongholdista Etelään To the South of a tree gnome settlement
Kuva Oo'Glogista Länteen With rare trees and ogres nearby



Strategiat:

Evil Tree kannattaa sekä polttaa, että hakata kuoliaaksi joskin polttaminen on lievästi tehokkaampaa. Mitä suuremmat Woodcutting ja Firemaking tasosi ovat, sen paremmin pärjäät.

Parhaimman mahdollisen hatchetin käyttö on suositeltavaa. Myös Inferno Adze on hyödyllinen Evil Treitä tappaessa.



EXP taulukot:

Evil Tree saplingin kasvatuksesta saatavat xp:t seuraavassa taulukossa:

Evil Tree Vaadittu Farming Farming xp
Tavallinen 1 20
Oak 7 45
Willow 15 66
Maple 22 121
Yew 30 172
Magic 37 311
Elder 42 687


Evil Tree -tyypit, niiden antamat xp:t sekä niiden vaatimat tasot on kuvailtu seuraavassa taulukossa:

Evil Tree Tarvittava Woodcutting Woodcutting xp juurista Woodcutting xp puusta Tarvittava Firemaking Firemaking xp
Tavallinen 1 3 15 1 200
Oak 15 6.2 32.5 15 300
Willow 30 9 47.6 30 450
Maple 45 11 56 45 675
Yew 60 12.5 64 60 1012.5
Magic 75 14 71 75 1517.5
Elder 85 15.5 77.5 85 2000


Hyödyt ja palkinnot: Evil Treen tappamisesta saat monia erilaisia palkintoja, jotka usein vaihtelevat per kerta ja puu. Jo oppaassa mainittujen xp:iden lisäksi palkintoja ovat:

Kuva



Esineet

Kun Evil Tree on kuollut, sen kuolleesta rungosta löytyy esineitä sen mukaan, kuinka ison prosentin olet onnistunut saamaan Treen tappovaiheessa. Mahdollisia esineitä ovat:
  • Coins
  • Bird nest
  • Tree seeds (minkä tahansa)
  • Clue (lvl 1)
  • Loop of a Half key
  • Tooth of a Half key



Woodcutting boost

Tapettuasi Evil Treen, lähistöllä pyörivä Leprechaun voi antaa sinulle pienen boostin taikavoimillaan. Määritetyn ajan hakatessasi puita, puusi kaatuu pienemmällä todennäköisyydellä, joten sinun ei tarvitse liikkua tavalliseen tapaan.

Kuva


Logien pankitus

Leprechaun voi myös antaa sinulle palkkioksi pienen taian, jonka avulla voit jatkaa puidenkaatoa vaikka inventorysi tulisikin täyteen. Loput puut suorivat omia teitään taikaulottuvuudessa pankkiisi, joten tämäkin jippo säästää aikaa. Taika tosin toimii vain seuraavilla puilla: Tree, Oak, Willow, Maple, Yew ja Magic. Muut puut eivät pankita itseään, joten apua tulee vain "perinteisellä tavalla" kehittäville. Listassa taian kestoaika 100% palkkion jälkeen per Evil Tree -tyyppi:
  • Tavallinen - 6 minuuttia
  • Oak - 10 minuuttia
  • Willow - 14 minuuttia
  • Maple - 18 minuuttia
  • Yew - 22 minuuttia
  • Magic - 26 minuuttia
  • Elder - 30 minuuttia

Kuva


Evil Tree kindlingit

Evil Treen juuria hakattuasi voit säästää siitä kertyneet kindlingit seuraavaa Evil Treetä varten, jos poltat puita tai voit vaihtoehtoisesti myydä jokaisen kindlingin Leprechaunille 25gp each.


Tehnyt: Kuivahko, Taulukon kuvien muokkaus by Jondree
Kuva

Muokattu viimeksi: 13:34 22.01.2012