|
Lore
|
|---|
[Lore] Discovery of Runes, The
Riimukivien voima on meille hyvin tuttu, ja jopa lapsille opetetaan taikuuden toiminnan perusteista ja siitä miten niitä voidaan käyttää meidän kaupunkiemme suojelemiseen. Tämä muistelma näyttää, että näin ei ole aina ollut. Vasta viimeisen vajaan kahden vuosisadan aikana tietämyksemme on kasvanut… mutta niin ovat vaaratkin, jota sen väärinkäyttäjät voivat tuoda.
Kysymys vaikutti yksinkertaiselta, mutta vanha mies vain katsoi minua katseella, josta pystyin havaitsemaan sääliä ja halveksuntaa. Olin kysynyt häneltä, että mistä nykypäivänä käyttämämme riimukivet olivat oikein tulleet. Odotin kärsivällisesti hänen vastaustaan, kiinnittämättä huomiota hänen naamaansa. Olin varma, että hänen aikaisemmin kertomansa tarinat ajasta ennen ihmiskuntaa merkitsivät, että hän piti minusta. Lopulta, karhean yskähdyksen jälkeen, hän alkoi kertoa minulle riimuista, jotka antoivat ihmiskunnan käyttää taikuuden salaisuuksia.
”Oman aikani lähestyessä loppua, ilkeiden Zamorakin seuraajien petturuus palaa yhä sydämessäni ja mielessäni, sillä tiedän, että minunkaltaisteni keräämä tietämys tulee katoamaan ikuisiksi ajoiksi. Minulla ei ole paljoa aikaa, mutta minun täytyy kertoa mitä tiedän riimuista ja vaaroista, jonka petos on tuonut kauniiseen maailmaamme.
”Olen yksi harvoista eloonjääneistä, joka muistaa ajat ennen kuin meillä oli riimuja. Ajat, jolloin ihmiset taistelivat toisiaan vastaan ruoan takia. Ajat, jolloin ei ollut turvapaikkoja olennoilta, jotka halusivat tuhota rotumme. Kyllä, muistan yhä ajat ennen sitä, kuin ihmiset ja dwarfit pitivät toisiaan liittolaisina, ja vain rohkeimmat sankarit uskalsivat matkata maan alle – vain he uskalsivat uhmata dwarfien raivoa, jotka olivat ottaneet kyseiset alueet omikseen.
”Muistan valtakuntien nimet ajalta ennen kuin ne olivat valtakuntia, sekä miehet, jotka hallitsivat ennen kuin oli kuninkaita. Muistan miten löytö paransi sukujen väliset haavat, teki maailmasta turvallisen ihmiskunnalle ensimmäistä kertaa miesmuistiin, ja sai nöyrimmätkin ihmiset kävelemään kuninkaan kanssa kuin tasa-arvoinen… Kyllä, minä muistan…”
Odotin hetken aikaa noiden sanojen jälkeen, koska en halunnut rasittaa vanhaa miestä liikaa. Olimme jutelleet tässä majatalossa jo pitkänkin aikaa kaikenlaisista asioista, jotka olen kirjoittanut tähän vaatimattomaan kirjaan. Mutta, arvon lukija, minulle tuli tarve saada vanhaa miestä kiirehtimään tarinansa kanssa, sillä yö oli jo edennyt pitkälle, ja aloin pelkäämään hänen terveytensä puolesta, sillä hän yski käheästi, ja näytti olevan syvästi ajatuksissaan.
Ostin toisen mukillisen olutta majatalonpitäjältä ja kehotin vanhaa miestä vastaamaan alkuperäiseen kysymykseeni.
”Vastauksenko haluat, poika? Ja sinulla on tuoretta olutta? No, katsotaanpas… mutta sinun täytyy tietää, että joskus yksinkertainen kysymys ei saa niin yksinkertaista vastausta…”
”Muistan milloin isäni, mestariseppä, kertoi minulle ensimmäistä kertaa pohjoisen miehestä, joka oli löytänyt… no, on eräitä salaisuuksia, jotka minun täytyy viedä hautaani, etteivät ne joutuisi vääriin käsiin. Sanon kuitenkin tämän: tämä pohjoisen mies oli löytänyt jotain hyvin tärkeää, joka vaati hyvin paljon tutkimista. Hän osti isältäni perustarvikkeita, kuten vasaroita ja talttoja. Isäni sai tietää asiasta sitä kautta.
”Nuorena poikanakin minulla oli mielenkiintoa asuttamaamme maailmaa kohtaan, ja tämä löytö yllätti minut. Sinä yönä livahdin vanhempieni kotoa maasta, jonka tunnemme tänä päivänä Misthalina. Halusin auttaa miestä hänen löytöjensä tutkimisessa. Mutta mitä hän oli löytänyt? Kärsivällisyyttä poikaseni, tulen siihen ihan pian. En voi kuitenkaan paljastaa liikaa, sillä maillamme kulkee pahuus, joka voisi nämä salaisuudet tietäessään saada koko maailman kärsimään keinoin, joita et voisi kuvitellakaan… sanotaan vaikka niin, että tämä pohjoisen mies oli löytänyt taikuuden.
”En ollut ainoa, joka oli tullut katsomaan tätä löytöä. Ryhmä ihmisiä, yhteensä noin nelisenkymmentä, oli tullut kaikkialta maailmastamme, kaiken ikäisiä ja useiden eri heimojen edustajia. He olivat yhtä uteliaita kuin minäkin ja valmiita sitoutumaan tämän löydön salaisuuksien paljastamiseen. En pysty kuvailemaan hämmästystä, jonka me kaikki koimme, kun pohjoisen mies näytti ensimmäistä kertaa löytämiään voimiaan… kyky iskeä vastustajaa ilmanpuuskalla pelkällä tahdonvoimalla! Tämä temppu on arkipäiväistä nykyään, ja sitä nähdään kamppailuissa ympäri maailmaamme, mutta siihen aikaan… se oli kuin olisimme saaneet jumalien voimat!
”Harjoitellessamme ja opiskellessamme lisää, voimamme kasvoivat ja tulivat yhä uskomattomammiksi… näin muiden liikuttelevan esineitä mieliensä voimalla, ja toisten muuttavan hyödyttömiä esineitä puhtaaksi kullaksi!
”Mutta nämä taidot ja voimat eivät olleet suurin tekemämme löytö. Huomasimme myös, että voisimme viedä tämän voiman ja taikuuden ja siirtää sen kiinteisiin kappaleisiin, joita kutsuimme riimukiviksi. Jokainen riimukivi merkittiin sen taikuuden riimusymbolilla, joka siihen oli siirretty.
”Nämä kivet pystyivät antamaan sellaisille henkilöille, jotka eivät ole opiskelleet tai harjoitelleet ryhmämme kanssa, kyvyn vapauttaa riimujen taikaenergian mielensä voimalla. Me kaikki olimme yksimielisiä siitä, että löytö ja sen mahdollistama taikuus, sekä kykymme varastoida taikuutta kiviin, vaati paljon tutkimusta, paljon enemmän mitä meidän pieni ryhmämme olisi kyennyt. Niinpä me vannoimme palaavamme kotimaihimme ja levittävämme viestiä löydöistämme, jotta saisimme lisää vapaaehtoisia auttamaan tutkimuksissamme.
”Palattuani kotiin, vanhempani toruivat ajattelemattomuuttani ja itsekkyyttäni, kun olin lähtenyt sanaakaan sanomatta – mutta heidän ilmeensä muuttuivat, kun näytin tutkimuksilla saamani voimat! Kun sulatin isäni malmin käsissäni ilman polttouunia, hän melkein pyörtyi hämmästyksestä, sillä silloin hän pystyi näkemään sen, minkä minäkin olin nähnyt lähtöni jälkeen: sen, että tämä löytö olisi kansamme tulevaisuus.
”Vain äitini antoi minulle varoituksen sanan, jota en ymmärtänyt nuoruuden hölmöydessäni. Hän sanoi, että olisi vaarallista yrittää päästä jumalien tasolle, sillä jumalat olivat kateellisia, eivätkä halua vähäisten kuolevaisten omistavan heidän voimiaan… Monia kertoja olen ajatellut hänen sanojaan ja toivonut, että olisin ymmärtänyt ne niin kuin ymmärrän ne nyt.”
Vanhan miehen tarina vaikutti jälleen jääneen kesken, ja hän vaikutti taas kaipaavan jonkinlaista piilotettua merkkiä jatkaakseen. Olin tottunut hänen tapoihinsa hänen kanssaan viettämieni tuntien aikana, joten nousin hakemaan lisää olutta, mutta hän toipui haaveilustaan ja heilautti kättään.
”Ei, poika, en kaipaa enempää olutta. Olen sanonut sanottavani tältä yöltä, eikä kaikki Misthalinin olutkaan saisi minua unohtamaan muistojani petoksesta ja verenvuodatuksesta, vaikka kuinka sitä haluaisinkin. Anna vanhan miehen uppoutua hänen kauan sitten kuolleiden läheistensä muistoihin hetkeksi. Palaan tarinaani, kun olen valmis.”
Lähteet: A True and Concise History of the Discovery of the Runes
Tehnyt: Voya
Muokattu viimeksi: 11:56 14.02.2015 |
|
|
