Playstation 3

Keskustelua ja höpinää kaikenlaisista peleistä, paitsi RuneScapesta. Eli Tammesta Mech warrioreihin ja kaikesta siltä väliltä.

Playstation 3

ViestiKirjoittaja Juba » 09.04.2011, 23:09

Kuva



Yleisesti:
Playstation 3 (Sonyn markkinointinimeltä PLAYSTATION 3, lyhyesti PS3) on Sonyn valmistama seitsemännen sukupolven pelikonsoli ja viihdekeskus, joka julkaistiin Itä-Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa marraskuussa 2006, ja Euroopassa maaliskuussa 2007. Se kilpailee Microsoftin Xbox 360- ja Nintendon Wii-pelikonsolien kanssa. Playstation 3:n vahvuuksia ovat mm. tehokas Cell-suoritin ja Full HD -teräväpiirtotuki, joka tosin löytyy nykyään myös Xbox 360:stä siihen tulleen päivityksen myötä. Playstation 3 -pelit käyttävät tallennusmedianaan osaksi Sonyn kehittämää suurikapasiteettista Blu-ray-levyä, ja ne ovat aluekoodittomia. Playstation 3:n käyttöjärjestelmän voi päivittää Internetin kautta. (KOPIOITU WIKIPEDIASTA)

Mallit ja ominaisuudet:

60 ja 20 gigatavun mallit
Pelikonsolista julkaistiin Euroopassa aluksi vain kalliimpi, n. 700 euron hintainen, 60 gigatavun kiintolevyllä varustettu malli, jossa on edullisempaan 20 gigatavun malliin verrattuna lisäksi mm. WLAN, hiukan erilainen ulkonäkö sekä konsolin etupaneelin takana olevat Secure Digital-, MultiMediaCard-, MemoryStick- ja Compact Flash -muistikorttipaikat. Yhdysvalloissa ja Kanadassa edullisemman 20 gigatavun mallin myynti lopetettiin 11. huhtikuuta 2007. 20 gigatavun mallia ei tuotu ollenkaan Eurooppaan.


40 gigatavun malli
Sony Computer Entertainment Europe (SCEE) ilmoitti lokakuun 2007 alussa, että 12. lokakuuta tultaisiin Euroopassa julkaisemaan uusi ja edullisempi PS3-malli. Uudessa mallissa on 40 gigatavun kiintolevy ja kaksi USB-porttia muiden mallien neljän sijasta. Laitteesta lisäksi puuttuu muistikortinlukijat sekä tuki PlayStation 2 -peleille. Suomessa myydään tällä hetkellä vain 40 gigan mallia ja se maksaa noin 470 euroa.


Taaksepäinyhteensopivuus:
Taaksepäinyhteensopivuus
Sony on ilmoittanut, että kaikki laitteiden TRC:tä (Technical Requirements Checklist) noudattaneet PlayStation, PlayStation Portable ja PlayStation 2 -pelit ovat kaikki pelattavissa Playstation 3:lla heti julkaisusta. Tosin kaikki pelit eivät ole noudattaneet TRC:tä. Vanhempien PlayStationeiden muistikortit eivät käy suoraan PS3:een, koska niille ei ole paikkoja laitteessa. Sen sijaan vanhat pelitallennukset voi siirtää Playstation 3:n kiintolevylle adapterikaapelin avulla, jota myydään erikseen runsaan 10 euron hintaan. PS1 ja PS2-pelit eivät kuitenkaan PS3:lla pelatessa ole aluekoodittomia. PS2-konsolin ohjaimet voi liittää PS3:een kaapelin avulla, mutta useimmat pelit eivät tue PS2-ohjaimia.

PS3:n Euroopan mallissa on huonompi taaksepäin yhteensopivuus kuin muissa malleissa, koska siitä on jätetty pois joitakin asiaan erikoistuneita piirejä. Niiden puuttuminen on korvattu ohjelmisto-emuloinnilla. Pohjois-Amerikassa on mahdollista ostaa PS3-versio, jossa tämä piiri on sisällä.

PS3:sta ei myydä enää 20 gigatavun mallia (jota ei myöskään tuotu Eurooppaan). Myös 60 gigatavun mallin saatavuus Euroopassa on loppunut. PS3:sta on nykyään saatavilla Suomen markkinoilla ainoastaan 40 gigatavun kiintolevyllä varustettu malli, jolla ei pysty pelaamaan PS2-pelejä puuttuvan emolointipiirin johdosta.


Playstation Network Platform

Sony on ilmoittanut vuoden 2006 Playstation Business Meetingissä Tokiossa, että konsolin voi yhdistää Playstation Network Platformiin, joka on aina yhdistetty, ilmainen ja sisältää moninpelaajamahdollisuuden. Pelijulkaisijat voivat kuitenkin periä maksun oman harkintansa mukaisesti, esimerkiksi MMORPG-peleistä kuten EverQuest. PNP tukee peliriippumattomia kaverilistoja, sekä ääni- ja videokeskusteluja EyeToyn avulla. Myös USB- sekä Bluetooth -headsetteja voi käyttää äänikeskusteluun. Lisäksi PlayStation Networkkiin kuuluvasta PlayStation Store-verkkokaupasta voi ostaa maksullista sisältöä, kuten lisäpaketteja peleihin (esim. uusia kenttiä, hahmoja ja autoja), elokuvia ja musiikkia sekä aiempien PlayStationeiden (myös PSP) pelejä. Maksullisen sisällön ohella tarjolla on myös ilmaista sisältöä. (KOPIOITU WIKIPEDIASTA)

Ohjaimet:

Sixaxis:
Playstation 3:n ohjain Sixaxis.Playstation 3:n uusi ohjain, nimeltään Sixaxis (Sonyn markkinointinimeltä SIXAXIS), on muotoilultaan ja ulkonäöltään hyvin samantapainen kuin PlayStation 2:ssa käytössä ollut DualShock 2, mutta vain kevyempi ja langaton. Lisäksi ohjaimessa on kiihtyvyden ja kallistuksen mittaavat anturit, mutta tärinätoimintoja siinä ei enää ole. Sony on kuitenkin päässyt vihdoin sovintoon lisenssikiistoista tärinämoottoreita Sonylle toimittaneen Immersion Corporationin kanssa, ja yhtiöt alkavat jälleen tehdä yhteistyötä. Sony ei ole kuitenkaan vielä vahvistanut, että Sixaxiksesta tehtäisiin tärinäversiota, mutta sellainen saattaa kuitenkin tulla markkinoille, sillä Immersion on alkanut kehittää uutta tärinämoottoria, joka toimisi yhdessä liiketunnistimen kanssa.

Nimi Sixaxis tulee siitä, että ohjain mittaa kallistuksen kolmen akselin ympäri ja siirtymän kolmen akselin suuntaan, eli ohjaimen asennon ja paikan avaruudessa.


Sonyn alkuperäinen "bumerangiversio" Playstation 3:n ohjaimesta E3-messuilla 2005.Kaksi alinta päätynappia (R2 ja L2) ovat muuttuneet pitempiliikerataisiksi liipaisimiksi. Edessä on lisäksi neljä LED-merkkivaloa, joita käytetään ilmaisemaan, mitkä ohjaimet ovat langattomassa yhteydessä keskusyksikköön ja tunnistamaan ohjaimet keskenään; sekä USB mini-B -liitin, jota pitkin ohjaimen akut ladataan. Keskellä on pyöreä "PS"-nappi, joka muistuttaa suuresti Xbox 360:n Guide-nappia. Napilla voi esimerkiksi kytkeä PS3:n virran pois päältä langattomasti. Konsolin ollessa poissa päältä, voi sen taas käynnistää samaa nappia painamalla. Analoginapit ovat saaneet lisää tarkkuutta entisestä kahdeksasta bitistä – joka mahdollisti 256 eri asentoa – 10 bittiin. Sixaxis maksaa Suomessa noin 50 euroa.

DualShock 3
Huhut tärinätoiminnolla varustetusta Sixaxis-ohjaimesta vahvistettiin viimein Tokyo Game Show'ssa syyskuussa 2007.

DualShock 3 -ohjain on ulkoisesti täysin samanlainen kuin PS3:n alkuperäinen Sixaxis-ohjain, joskin ohjaimen päälle kirjoitettu nimi on muuttunut DualShock 3:ksi. Aiemmista puheista poiketen ohjaimessa on tärinätoiminnon lisäksi myös samat liikkeentunnistinominaisuudet kuin alkuperäisessä ohjaimessa.

DualShock 3 julkaistiin Japanissa 11. marraskuuta 2007. Euroopan julkaisua on kaavailtu keväälle 2008. Ohjain on aluevapaa, joten japanilaisia ohjaimia voi käyttää muidenkin alueiden konsolien kanssa.

Ohjaimen tärinäominaisuuksia voidaan hyödyntää monissa ennen sen julkaisuakin ilmestyneissä peleissä. Nämä pelit saattavat kuitenkin vaatia verkosta ladattavan päivityksen.


Pähkinänkuoressa:

Kehittäjä: Sony
Sukupolvi: 7. sukupolvi
Julkaistu: 11. marraskuuta 2006

Laitteisto Keskussuoritin: IBM:n, Sonyn ja Toshiban suunnittelema Cell, 3,2 GHz Näytönohjain: NVIDIA RSX eli Reality Synthesizer, 550 MHz
Tallennusväline Blu-ray, DVD, CD ja SACD-levyt, 2½ tuuman S-ATA-kiintolevy, CompactFlash ja Secure Digital sekä MultiMediaCard MemoryCard
Muistikortti Muistikortit

Muisti: 20/40/60/80 Gt kiintolevy (riippuu versiosta), 512 Mt (256 Mt Cell-suorittimelle, 256 Mt näytönohjaimelle)
Ohjain Sixaxis, DualShock 3
Lisälaitteet BD Remote, EyeToy, PlayStation Eye, Memory Card Adapter
Liitettävyys USB, Bluetooth, WLAN, Ethernet
Verkkopalvelu: PlayStation Network Platform
Myydyt yksiköt: 10,5 miljoonaa (tilanne 16. helmikuuta 2008)
Myydyin peli: MotorStorm, n. 3 miljoonaa kpl (tilanne 16. helmikuuta 2008)
Edeltäjä PlayStation 2

Kuvia peleistä:
http://ps3media.ign.com/ps3/image/artic ... 723003.jpg
http://www.anarchic-x.com/cod4ss/cod4ss1.jpg


KAIKKI TÄMÄN AIHEEN TEKSTIT ON KOPIOITU WIKIPEDIASTA.

--
Vanhan topikin paisuessa uusitaan tämäkin. Happy posting.
Juba
Liiterin herra
Liiterin herra
 
Viestit: 1277
Liittynyt: 29.04.2008, 19:04
IRC-nick: Juba

Re: Playstation 3

ViestiKirjoittaja Temetski » 21.04.2011, 22:03

Joo kivasti on Network taas down....
Playstationin Twitterin mukaan menee sellanen 1-2 days ennenkuin se on taas toiminnassa. :geek:
Tällanen pikku infotus vaan mikäli joku ei oo vielä huomannut. :?
Temetski
Leipuri
Leipuri
Avatar
 
Viestit: 1039
Liittynyt: 05.07.2008, 20:42
Paikkakunta: Jyväskylä, Finland
RS -hahmo: Temetski
Klaani: Runepoli Karnevalistit

Re: Playstation 3

ViestiKirjoittaja Teukku » 22.04.2011, 00:48

Onneks sitten täl hetkellä oon koukussa X360:een. Live ilmastakin tällä viikolla. Pitäis varmaan joku Heavy Rain ostaa PS3:lle niin jaksais ehkä pelailla silläkin...
Teukku
Kaartilainen
Kaartilainen
Avatar
 
Viestit: 696
Liittynyt: 29.04.2008, 11:42
Paikkakunta: Pori
RS -hahmo: *Lopettanut*
IRC-nick: Teukku

Re: Playstation 3

ViestiKirjoittaja Sepeli » 22.04.2011, 12:21

Temetski kirjoitti:Joo kivasti on Network taas down....
Playstationin Twitterin mukaan menee sellanen 1-2 days ennenkuin se on taas toiminnassa. :geek:
Tällanen pikku infotus vaan mikäli joku ei oo vielä huomannut. :?

Jep. Kiitos anonymous. :mad::

E: Jaa johtuukin jostain Japanin ongelmista joita koitetaan korjata...
Sepeli
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 1573
Liittynyt: 06.05.2008, 18:20
Paikkakunta: Lappeenranta
RS -hahmo: Ash Ketchum
IRC-nick: Sepeli

Re: Playstation 3

ViestiKirjoittaja Teesuomi » 22.04.2011, 20:13

Socomi julkastii vasta ja nyt kyllä ketuttaa kun ei pääse tykittään. :(
Teesuomi
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 1990
Liittynyt: 29.04.2008, 20:01
Paikkakunta: Oulu/Lappi
RS -hahmo: 4X
Klaani: Northern Gods

Re: Playstation 3

ViestiKirjoittaja Jiipeee » 22.04.2011, 21:46

Kuvittelin ottavani rank 48 BFBC2:sessa mut taitaakin mennä ens viikolle :::::EEEE
Jiipeee
sankari
sankari
Avatar
 
Viestit: 1099
Liittynyt: 09.05.2008, 13:12
IRC-nick: Jiipeee
Klaani: Future of Old Style

Re: Playstation 3

ViestiKirjoittaja Temetski » 22.04.2011, 22:17

Kivasti aattelin minäkin päästellä Abramssilla menemään, ja vähäsen raketteja ampua Apachella... Mutta ei oo oikeen ny onnistunu :|
Temetski
Leipuri
Leipuri
Avatar
 
Viestit: 1039
Liittynyt: 05.07.2008, 20:42
Paikkakunta: Jyväskylä, Finland
RS -hahmo: Temetski
Klaani: Runepoli Karnevalistit

Re: Playstation 3

ViestiKirjoittaja The damned one » 23.04.2011, 09:13

The damned one
Mylläri
Mylläri
Avatar
 
Viestit: 749
Liittynyt: 04.05.2008, 09:04

Re: Playstation 3

ViestiKirjoittaja Sepeli » 23.04.2011, 10:05

Update On PlayStation Network/Qriocity Services

An external intrusion on our system has affected our PlayStation Network and Qriocity services. In order to conduct a thorough investigation and to verify the smooth and secure operation of our network services going forward, we turned off PlayStation Network & Qriocity services on the evening of Wednesday, April 20th. Providing quality entertainment services to our customers and partners is our utmost priority. We are doing all we can to resolve this situation quickly, and we once again thank you for your patience. We will continue to update you promptly as we have additional information to share.


http://blog.eu.playstation.com/2011/04/23/update-on-playstation-network-qriocity-services/

Sony päivittelee tolle sivulle uusimmat tapahtumat välillä. Toivottavasti saatais tän päivän puolella taas toimimaan. :neutral::
Sepeli
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 1573
Liittynyt: 06.05.2008, 18:20
Paikkakunta: Lappeenranta
RS -hahmo: Ash Ketchum
IRC-nick: Sepeli

Re: Playstation 3

ViestiKirjoittaja Temetski » 23.04.2011, 11:32

Eli nyt ne sen vasta myönsi että kyseessä on hakkeri(t) :S
Ensin ne sano vaan ihan rauhassa että se on vaan huoltohomma :roll: Vaikka kyllä sen kaikki melkeen ties mikä siellä oikeesti mättäs.
Kunhan Sony nyt sais vaan toimimaan sen. Ja parantelis ne suojauksen aukot jotta tällasta nyt ei ihan heti kävis uudelleen.
Temetski
Leipuri
Leipuri
Avatar
 
Viestit: 1039
Liittynyt: 05.07.2008, 20:42
Paikkakunta: Jyväskylä, Finland
RS -hahmo: Temetski
Klaani: Runepoli Karnevalistit

Re: Playstation 3

ViestiKirjoittaja Mr Paakko » 23.04.2011, 12:22

Eikös se hakkeri ryhmä kaatanut Playstationin sivut jossain välissä ja saanut pelaajien vihat päällensä?
Mr Paakko
Munkki
Munkki
Avatar
 
Viestit: 1164
Liittynyt: 30.07.2008, 17:21
Paikkakunta: Lieto
RS -hahmo: Mr Kenkka

Re: Playstation 3

ViestiKirjoittaja Supersaukko » 23.04.2011, 13:29

Olisi luullut, että pamahti Steamin tuomasta kuormituksesta. Onhan sekin mahdollista, että joku haxori pääsi Steamin kautta kaatamaan PSN:n. Harmi vaan, kun ensimmäistä kertaa tänä vuonna oikeasti tarvitsen PSN:ää Portalin co-oppiin, niin se on poissa pelistä. Onneksi ehdin aktivoida Portalin PC:lle ennen kuin PSN kaatui.
Supersaukko
Köydenpunoja
Köydenpunoja
Avatar
 
Viestit: 430
Liittynyt: 01.05.2008, 11:24
RS -hahmo: Supersaukko

Re: Playstation 3

ViestiKirjoittaja Sepeli » 23.04.2011, 17:01

Sonyn teknisessä tuessa vastattiin: "Service will be back up at 8 am." Eli Suomen aikaa joskus puoliltapäivin? :wink::
Sepeli
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 1573
Liittynyt: 06.05.2008, 18:20
Paikkakunta: Lappeenranta
RS -hahmo: Ash Ketchum
IRC-nick: Sepeli

Re: Playstation 3

ViestiKirjoittaja <Jusi> » 23.04.2011, 18:37

Sepeli kirjoitti:Sonyn teknisessä tuessa vastattiin: "Service will be back up at 8 am." Eli Suomen aikaa joskus puoliltapäivin? :wink::

Minkäs maan kellonaika tuo 8am on, sillä Suomen ja USAn länsirannikon aika ero on 7h... eli jos nyt selventäisit tuota viestiäsi?
<Jusi>
Renki
Renki
 
Viestit: 211
Liittynyt: 01.05.2008, 07:22
Paikkakunta: Loimaa
RS -hahmo: Quit

Re: Playstation 3

ViestiKirjoittaja Sepeli » 23.04.2011, 18:57

<Jusi> kirjoitti:
Sepeli kirjoitti:Sonyn teknisessä tuessa vastattiin: "Service will be back up at 8 am." Eli Suomen aikaa joskus puoliltapäivin? :wink::

Minkäs maan kellonaika tuo 8am on, sillä Suomen ja USAn länsirannikon aika ero on 7h... eli jos nyt selventäisit tuota viestiäsi?

Siks laitoin kysymysmerkin koska en tienny sitä aikaeroa. Luultavasti USAn aikaa eli joskus kello 15 maissa.
Sepeli
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 1573
Liittynyt: 06.05.2008, 18:20
Paikkakunta: Lappeenranta
RS -hahmo: Ash Ketchum
IRC-nick: Sepeli

Re: Playstation 3

ViestiKirjoittaja Teukku » 23.04.2011, 21:39

AAaaaaAA... nyt alkaa meikäläiselläkin raksuttamaan. Tämähän on varmaan tän Anonymous -ryhmittymän järkkäämä isku. Tai siis... kuka muukaan se nyt voisi olla? Ne justiinsa pari viikkoa sitten riehu Geohot tapauksesta ja uhkas jotain tämmöstä. Ilmeisesti ne kuitenkin kieltää osallisuutensa tähän -- toisaalta, jos ne olis sen takana niin miksi ne kieltäisi sen? Ilmeisen onnistunut eventti kuitenkin käynnissä heidän puoleltaan. Noh, don't really care... pelaan x360 ATM ja PS3 pölyttyy telkkarin alla...
Teukku
Kaartilainen
Kaartilainen
Avatar
 
Viestit: 696
Liittynyt: 29.04.2008, 11:42
Paikkakunta: Pori
RS -hahmo: *Lopettanut*
IRC-nick: Teukku

Re: Playstation 3

ViestiKirjoittaja Temetski » 24.04.2011, 00:02

Tuskin on Anonymous asialla. He itse laittoivat videon ulos jossa sanoivat etteivät ole tällä kertaa asialla. "For once we didn't do it"
Muutenkin eihän PSN:ää vastaan hyökkääminen kuuluisi Anonymouksen tapoihin, hehän haluavat kostaa Sonylle, ei sen asiakkaille. Eli tällanen häiriköinti sotis niiden ajatusta vastaan.
TOSIN, Anonillahan ei ole mitään johtajaa tjsp. Eli vaikka jotkut sanoo etteivät hyökkää networkkia vastaan, niin jotkut voi vaan olla sillee että fuck this ja hyökkää anyway.
Joo mut laittaisivat ny Sonyn pojat vaan palomuurin kuntoon tossa PS3:lla ettei hakkereita hypi kokoajan miten sattuu.
Temetski
Leipuri
Leipuri
Avatar
 
Viestit: 1039
Liittynyt: 05.07.2008, 20:42
Paikkakunta: Jyväskylä, Finland
RS -hahmo: Temetski
Klaani: Runepoli Karnevalistit

Re: Playstation 3

ViestiKirjoittaja Teukku » 24.04.2011, 00:35

Temetski kirjoitti:Tuskin on Anonymous asialla. He itse laittoivat videon ulos jossa sanoivat etteivät ole tällä kertaa asialla. "For once we didn't do it"
Muutenkin eihän PSN:ää vastaan hyökkääminen kuuluisi Anonymouksen tapoihin, hehän haluavat kostaa Sonylle, ei sen asiakkaille. Eli tällanen häiriköinti sotis niiden ajatusta vastaan.
TOSIN, Anonillahan ei ole mitään johtajaa tjsp. Eli vaikka jotkut sanoo etteivät hyökkää networkkia vastaan, niin jotkut voi vaan olla sillee että fuck this ja hyökkää anyway.
Joo mut laittaisivat ny Sonyn pojat vaan palomuurin kuntoon tossa PS3:lla ettei hakkereita hypi kokoajan miten sattuu.

Mielestäni ryhmä kehoitti viime videossaan PS3 omistajia myymään konsolinsa pois. Kyllä ne varmasti ymmärtä, että mitä tahansa ne tekeekin niin tavalla tai toisella se vahingoittaa loppuviimessä myös asiakkaita.

Mutta joo, totta puhut. "Todisteet" viittaa siihen, että porukka ei olisi tän asialla, mutta homma on vähän silleen, että kun tietää jengin taustan niin ketä niitä nyt uskoo sitten?
Teukku
Kaartilainen
Kaartilainen
Avatar
 
Viestit: 696
Liittynyt: 29.04.2008, 11:42
Paikkakunta: Pori
RS -hahmo: *Lopettanut*
IRC-nick: Teukku

Re: Playstation 3

ViestiKirjoittaja LaskuHumala » 24.04.2011, 00:39

Hölmöjen höpötyksien vastapainoksi ajattelin tarjota oman teoriani... Varsinaisia lähdeviitteitä en tässä tarjoa tietyistä syistä.

Olipa kerran eräs custom-firmware, jolla tavallisen retail-PS3:n sai käyttäytymään debug-PS3:n tavoin. Kun Sony lopulta onnistuneesti esti PSN-käytön epävirallisia firmware-versioita käyttäviltä, keksivät vastapuolen veikkoset hyödyntää Sonyn omia sp-int- ja prod-qa-verkkoja. Normaalisti nuo ovat vain pelikehittäjien testikäyttöön, eikä niihin ole asiaa tavallisella PS3:lla. Kuitenkin tällä tietyllä tavalla muokatulla CFW:llä aukesi tie myös PSN:n testiverkkojen puolelle.

Aikansa CFW-veikot saivat pelailla verkossa, mutta eivät suinkaan tavallisten PSN-käyttäjien kanssa, vaan pelikehittäjien ja muiden testaajien kanssa. Sitten joku keksi, että tietyllä tavalla kikkailemalla oli mahdollista testiverkon kautta päästä myös varsinaiseen PSN:ään. Se oli tosin entistäkin riskialttiimpaa, sillä Sonylla on hyvin tarkasti tiedossa, keillä on luvallinen pääsy testiverkkoihin.

Lopulta tuli päivä, jolloin joku sai päähänsä kokeilla, saisiko testiverkon PlayStation Storesta ostettua jotain feikatuilla luottokorttitiedoilla. Ja kas kummaa, sepäs onnistuikin. Eli pelkästään testaukseen tarkoitetulla kauppapaikalla luottokorttitietojen oikeellisuutta ei tarkistettukaan, mutta siellä oli käytännössä sama sisältö ostettavissa kuin oikeassakin PS Storessa.

Tästä meni muutama päivä, ja yhtäkkiä PSN suljettiinkin. Virallinen meriselitys tässä vaiheessa on PSN- ja Qriocity-palveluihin kohdistunut "ulkopuolinen tunkeutuminen".

Korostan ja huomautan, että näkemykseni PSN-katkon syystä on vain omaa teoriaani, ja voi olla hyvin kaukanakin totuudesta. Mutta ainakin se voittaa vihaisten tyttöystävien koston...



Toi kai liittyy asiaan kans. Posti ei ole oma, vaan konsolifin valvojan postaama.
LaskuHumala
Ojankaivaja
Ojankaivaja
 
Viestit: 165
Liittynyt: 08.08.2010, 17:14
RS -hahmo: Pleiboi
Klaani: Future of Old Style

Re: Playstation 3

ViestiKirjoittaja Teukku » 24.04.2011, 08:23

Mielenkiintoinen teoria, johon en voi hirveästi kommentoida, koska en ymmärtänyt puoliakaan noista termeistä.

Tuo kuitenkin kuulosti hirveän tarkalta arviolta ollakseen totta... noh, ehkäpä asiasta joskus vuotaa todellinen syy pihalle.
Teukku
Kaartilainen
Kaartilainen
Avatar
 
Viestit: 696
Liittynyt: 29.04.2008, 11:42
Paikkakunta: Pori
RS -hahmo: *Lopettanut*
IRC-nick: Teukku

Re: Playstation 3

ViestiKirjoittaja jogis » 24.04.2011, 16:45

Ei toimi netti vielkä :roll:
jogis
Raudanvalaja
Raudanvalaja
 
Viestit: 323
Liittynyt: 17.10.2010, 12:33

Re: Playstation 3

ViestiKirjoittaja Sepeli » 24.04.2011, 17:02

Päivitys kestää siksi näin kauan koska Sony päivittää nyt koko PSN:n järjestelmät ja turvallisuuden, ettei jatkossa näitä tarvitsisi enää kestää.
We sincerely regret that PlayStation Network and Qriocity services have been suspended, and we are working around the clock to bring them both back online. Our efforts to resolve this matter involve re-building our system to further strengthen our network infrastructure. Though this task is time-consuming, we decided it was worth the time necessary to provide the system with additional security.
Sepeli
Eläkejäsen
Eläkejäsen
Avatar
 
Viestit: 1573
Liittynyt: 06.05.2008, 18:20
Paikkakunta: Lappeenranta
RS -hahmo: Ash Ketchum
IRC-nick: Sepeli

Re: Playstation 3

ViestiKirjoittaja LaskuHumala » 24.04.2011, 20:56

Sepeli kirjoitti:Päivitys kestää siksi näin kauan koska Sony päivittää nyt koko PSN:n järjestelmät ja turvallisuuden, ettei jatkossa näitä tarvitsisi enää kestää.
We sincerely regret that PlayStation Network and Qriocity services have been suspended, and we are working around the clock to bring them both back online. Our efforts to resolve this matter involve re-building our system to further strengthen our network infrastructure. Though this task is time-consuming, we decided it was worth the time necessary to provide the system with additional security.


Japanissa aukeilee/aukes jo servut, usassa ja euroopassa päivän/päivien päästä.
LaskuHumala
Ojankaivaja
Ojankaivaja
 
Viestit: 165
Liittynyt: 08.08.2010, 17:14
RS -hahmo: Pleiboi
Klaani: Future of Old Style

Re: Playstation 3

ViestiKirjoittaja jogis » 24.04.2011, 21:03

Kuka ostaa ps3 5e? Myyn oman pois alta ennen ku hajoo koko masiina.
jogis
Raudanvalaja
Raudanvalaja
 
Viestit: 323
Liittynyt: 17.10.2010, 12:33

Re: Playstation 3

ViestiKirjoittaja Teukku » 24.04.2011, 22:22

Vastahakoisesti ilmoittaudun vapaaehtoiseksi hyväntekijäksi.
Teukku
Kaartilainen
Kaartilainen
Avatar
 
Viestit: 696
Liittynyt: 29.04.2008, 11:42
Paikkakunta: Pori
RS -hahmo: *Lopettanut*
IRC-nick: Teukku

Seuraava

Paluu Pelurien kuja

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 25 vierailijaa